torstai 2. lokakuuta 2014

Mitä mukaan maastomaratonille?


On sitä ennenkin mäkiä noustu...

Huomenna puolen päivän aikaan startataan auton nokka kohti Kolia. Vihdoin ja viimein kauan odotettu reissu on käsillä ja jännitys on noussut huippuunsa! Tankkausta oon vähän yrittänyt tehdä, eli syödä normaalia hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, tosin syön normaalistikiin myös hiilareita, kuten on ehkä tullut ilmikin. Tänään syötiin muun muassa parasta pastaa, eli avokadopastaa. On se vaan joka kerta niin hyvää!

Nyt kun flunssa on selkeästi taltutettu, on alkanut syntyä pientä stressiä varusteista. Eväät alkaa olla selvillä - on geelejä, energiakarkkeja, pari patukkaa ja kuivattuja hedelmiä, sekä 1,5 litraa urheilujuomaa repun säiliöön sekä pieni vesipullo, jonka aion täyttää niillä parilla huoltopisteellä. Eiköhän noilla eväillä pärjää yhden Vaarojen maratonin. Tahdon, ettei homma jää ainakin energianpuutteesta kiinni. Toisaalta - vähän koomistakin ottaa maratonille evästä mukaan. Mutta retkeilyhengellä mennään, kun onhan kyseessä vähän eriluokan tapahtuma, kuin joku tavallinen katumaraton! Olen myös varautunut jo hyvään aamupalaan mökissä, sillä mukaan lähtee puurohiutaleita, bonne-sosetta ja mantelimaitoa. Puuron lisäksi juon kahvia, ja otan varmasti rahkaa tai leipää vielä lisäksi - jollen molempia.


Vaatepuolen piti olla selkeää. Ostin jokasään kestävän Inov8 Stormshell -takin, joka pitää erittäin hyvin vettä ja tuulta, mutta hengittää kuitenkin. Onneksi Vaaroille ei ole luvattu vesisadetta, sillä eihän kaatosateessa juokseminen kivaa ole, vaikka olisikin kunnon takki. Tuolle takille tulee taatusti muutakin käyttöä, sillä eiköhän paljon ulkoileva ihminen vedenpitävän juoksutakin tarvitse! Isänikin huikkasi viime syksynä puolikasta (taas kerran) sateessa juostessani, että "sulla pitäisi olla vedenpitävä takki näille ilmoille" - totta iskä, nyt sen vihdoin hankin, kun oli pelko joutua sateeseen yli kuudeksi tunniksi! Ajattelin silti laittaa tuon takin päälle alkuun, alle pitkähihaisen juoksupaidan, päälle pitkät trikoot, zeropointin säärystimet ja sukat. Buffi kaulaan. Jalkaan laitan Inovin maastokengät... Kunnes ystäväni alkoi huudella nastareiden (siis nastallisten suunnistuskenkien) nimeen! Täh? Maraton nastareilla, en mä pysty! Mutta totta, maasto voi olla liukas - mutta onko se niin liukas, että mun kannattaisi laittaa nastarit jalkaan, silläkin uhalla, että tiedän niiden olevan raskaat ja vähän epämukavatkin noin pitkällä matkalla... suunnisteassa ne kyllä on hyvät. Kummat mä laitan? Onko maasto liukkaampaa ja teknisempää, kuin etelä-Suomen polut? Elikkä nyt on sitten kenkäongelma! Todennäköisesti lähden maastolenkkareilla matkaan... mutta molemmat pakkaan reissuun mukaan.

Lähtöaikaan yhdeksän jälkeen on luvattu paria lämpöastetta. Melko kylmässä kelissä lähdetään taivaltamaan, vaikka aurinkoa onkin luvattu. Ajattelin pukea päälle tosiaan takin, jonka olen suunnitellut riisuvani 17 kilsan kohdalla olevan vesistön ylityksen aikana. Siinä voi joutua odottelemaan vuoroa, tai jos pääsee veneeseen vetolautan sijaan, ehtii hyvin vaihtamaan vaatteita. muuta suunnitelmaa mulla ei ole tähän mennessä oikein matkan varrelle. Olen miettinyt aloittavani hitaasti ja mäet rauhaksiin kipuen. Ryläys on myös tietoisuudessa, joten sitä pätkää puolimatkan jälkeen odotellaan innolla - ja no, ehkä vähän kauhullakin ;) Geelejä ajattelin yrittää ottaa tasatunnein, ja muuta ravintoa sitten välissä.



Takki päällä, takki pussissa. Painoa 140g. 

On tämä silti hullun hommaa, sanon minä! Ajaa ensin tuntitolkulla Kolille ja juosta sieltä jalat alta! Mutta ihan takuulla tuollakin reissulla saa kokea niitä huikeita fiiliksiä, miksi tätä viitsii tehdä! Varmasti vielä suunnitelmat muuttuvat ja vaatteet vaihtuvat,  mutta taistelutahto on ja pysyy! Nyt jos koskaan mun on aika näyttää itselleni, mihin mä pystyn! Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä satu mitään haavereita. Reissusta tulee varmasti kaikkineensa upea, sillä olemme Kimmon kanssa Kolilla ihan maanantaihin asti! Kirjoittelen mahdollisesti reissusta kuulumisia tänne, mutta ainakin instagramia päivittelen tiheämmin.

NYT! Viime hetken tsempit, vinkit, kaikki kehiin! Olenko huomioinut kaikki? Selviänkö mä?!?! JÄNNITTÄÄ!! 

23 kommenttia:

  1. Muaki jännittäääääääää!! Ihan oon hengessä mukana :) Kenkävalintaan en uskalla kommentoida, koska ei oo kokemusta...

    Mutta hurjan hurjan iso tsemppi! Sä pystyt ja sä selviät!!!!

    Mutta mikä on ryläys?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voi että mitkä maisemat ja värit onkaan nyt! NAUTI!!

      Poista
    2. Kiitos kun oot ollut hengessä mukana! :) Nautin kyllä täysillä maisemista ja reitin haastavuudesta!

      Ryläys oli jo etukäteen tiedetty vaikeakulkuisin pätkä! :)

      Poista
  2. Muakin alkoi jännittää! Sulla on edessä sellainen elämän huippuhetki, että NAUTI, nauti Hanna vain joka hetkestä ❤ Olen vahvasti hengessä mukana ja lähetän sulle suurtsempit nyt ja erityisesti lauantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, että oot ollut mukana! Oli kyllä ihan huippu reissu :) <3

      Poista
  3. Jos et ole nastareilla pitempiä siivuja juossut, niin en suositelle. Itse olen sen 15km juossut kahdesti salomoneilla (speedcrossit), jotka on märällä kalliolla liukkaat, mutta kertaakaan ne ei oo livettänyt tuolla. Vauhti kuitenkin niin hidas, että ei niistä nastareista niin kauheen suurta etua tällöin ole (ellet sitten ole alamäkikivikkojuoksuekspertti). Täällähän oli vasta ihan reilusti lunta, joten liukkaita pintoja varmasti riittää. Omat jalkani eivät varmasti nastareita kestäisi tuolla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, hyvin pärjäsin Inoveilla! Kiitos kullan arvoisista vinkeistä! :)

      Poista
  4. Mulle tuli mieleen että onko ne nastakengät tarpeeksi isot, että jalka mahtuu niihin hyvin vaikka suorituksen edetessä turpoaisikin (siis sitä normaalia turvotusta)? Muuten en osaa ottaa kantaa kuin itseäni ajatellen sun tilalla, että en ehkä uskaltaisi noin extremeen suoritukseen vähänkään arveluttavilla kengillä lähteä vaan lähtisin turvallisesti tutuilla lenkkareilla. Toisaalta en tiedä yhtään millaiset maasto-olosuhteet siellä on, joten vaikea ehkä valita. Tai pitää valita kärsiikö mahdollisesta liukkaudesta (ja sitä kautta ehkä turhasta varomisestakin) vai siitä että ne nastarit on mahdollisesti huonot jalkaan (ainakin loppumatkasta). Ja huomaa, että liukastuminenhan ei ole tässä vaihtoehtona ;)

    Menipäs analyyttiseksi ja sekavaksi vaikka tarkoituksena oli tulla vain toivottamaan sulle paljon onnea ja tsemppiä matkaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ajatuksista! Päädyin Inoveihin! :) Se oli nappivalinta.

      Kiitos tsempeistä, muistin ne matkan varrella! :)

      Poista
  5. Sä selviät ihan varmasti hienosti! Täällä ollaan hengessä mukana ja odotetaan kuulumisia innolla! :) varusteisiin en ota kantaa kun en oikein noista maastohommista ymmärrä, mutta eväät kuulostaa hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Eväät olivat hyvät, ja niitä oli tarpeeksi ;)

      Poista
  6. Molemmat lienet toimii. Ite oon kans maran juossut Salomonin speedcrosseilla ja hyvin toimi, vaikka sinä vuonna polut oli normaalia heikommassa kunnossa.

    Hyvin selviit, nauti matkasta.. Etenkin siitä viimesestä raastosta. Voin kertoa, että maalissa on kyllä ihan käsittämätön olo 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inovit oli hyvä valinta! Kiitos kommentista. Polut oli tänä vuonna mielestäni hyvässä kunnossa, tosin vertailukohtaa ei ole.

      Kiitos, fiilis on kyllä mitä huikein! :) Ihan huikee toi Vaarojen maraton - tahtoo uuuudestaaaaan!

      Poista
  7. Eilisessä lehdessä oli järjestältä maininta, että liejua ja mutaa reitiltä löytyy, mutta kannattaa varoa myös kosteita ja märkien lehtien peittämiä pitkospuita. "Sinne kun tulee varomatta ja vauhdilla ilman nastakenkiä niin kantapäät ovat äkkiä kohti taivasta." Eli puoltaisi nastareiden valintaa, mutta toisaalta kannattaako kylmiltään lähteä noin pitkälle matkalle nastareilla... Siinäpä pohtimista tosiaan! Mutta olipa kengät mitkä hyvänsä niin kannattanee silti varoa:)
    Ja kerta noin ruhtinaallisesti on aikaa varattu reissuun niin käyhän matkalla Joensuussa katsomassa mistä se maailman paras suunnistusseura tulee;)
    -Heikki-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heikki, kommentista. Onneksi mulla ei tuota vauhtia vielä niinkään maastossa ole, että tosi hyvin pärjäsin Inoveilla! Ei ollut kovin liukasta mun mielestä.

      Hahaha, Joensuu varmaan ohitetaan nytkin nopeasti, että päästään yöksi kotiin. ;) Tosin jossain cittarissa käytiin matkalla!

      Poista
  8. Tsemppiä ihan mielettömästi, Hanna! Pidän peukkuja sulle <3 Muista pitää meidät ajantasalla somen kautta ;)

    VastaaPoista
  9. Mua jänniittää kanssa!! :D Siis sun puolesta! :) Hihii, silleen hyvällä tavalla! Hienosti se menee, olet niin hyvin valmistautunut! Kuuntelet kroppaa ja tarvittaessa pidät mielen lujana ja tsemppaat menemään, kun tulee vaikeita hetkiä. Oot ajatuksissa! Kovasti tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkki, että oot ollut niin tiiviisti mukana! <3 Ihan huikea reissu tuo oli kyllä! :) Tahtoo uudestaan ;)

      Poista
  10. Mielenkiinnolla odotan raporttia, niitä on aina mukava lukea. Itse olin tänä vuonna vain talkoojoukoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kovin sitä tunnutaan odottavan! Rapsa tulossa tänä illalla :)

      Oij, varmasti mahtavaa olla talkoolaisenakin mukana!

      Poista
    2. Joo, tykkään Kolin tunnelmasta. Juoksin itse tänä vuonna Pyhän Tunturimaratonin, joka oli ihan loistava tapahtuma sekin :)

      Poista
    3. Oij, mä niin haaveilen Pyhästä :) Millainen alusta siellä on juosta?

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)