keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Onnellinen

Mä havahduin siihen kunnolla tänään. Siihen, kuinka äärettömän onnellinen mä olen tällä hetkellä. Kaikki asiat tietenkään eivät ole ruusuilla tanssimista, mutta pääpiirteittäin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Äärimmäisen onnellinen olen kaikista niistä ihmisistä, jotka mun elämääni kuuluu, ja joista saan voimaa oman arkeeni. Olen erityisen onnellinen näistä ihmisistä siksi, että voin olla täysin oma itseni kotona, perheidemme luona tai ystävien seurassa - ja silti minut hyväksytään tällaisena kuin olen.


Onnellisuus ei vaadi jotain yhtä isoa elämänmuutosta tai osa-alueen täydellisyyttä, vaan se on monien pienien palasten summa. Mä en voi kuin suu aiki miettiä kaikkea sitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Jotenkin vain kaikki kääntyy parhaiten päin. Olen ihan hämilläni, miten mulle voikaan olla käynyt tässä elämässä näin hyvin. Elämässä on rutiineja, arkistumista ja tuttuja henkilöitä, mutta myös koko ajan pyrin tuomaan elämääni jotain uutta, jännittävää ja asioita, joita odotan. Elän perusturvallista elämää, johon pyrin lisäämään uusia virtauksia ikään kuin koristeita kakun päälle.

Mä olen äärimmäisen onnellinen, että nykyään kun kello herättää mut töihin, mä en hermostunut, vaan lähden mielelläni töihin. Nykyään se ei ole stressaavaa, ja olenkin iloinen, kun uskalsin ottaa askeleen elämässäni ja vaihtaa työpaikkaa. Mä olen onnellinen, kun päiväni tähtihetki on se, kun "torkun" jos toisenkin ajan saan käpertyä mieheni kainaloon. Olen onnellinen kokkaillessani ruokaa ihanassa, omassa keittiössä, jonka pienimutoista remonttia voin suunnitella. Ehkä joskus toteutetaankin se, onhan kyseessä meidän oma keittiö. Olen onnellinen, että mulla on toimivat jalat, joilla voin juosta ja salikortti, jonka kanssa pääsen treemaan paikkaan, jonne olen aina tervetullut. Olen iloinen kavereiden kanssa toteutuneista kimppatreeneistä tai peli-illoista, joihin osallistun viikottain. Olen iloinen, että vierelläni on ihmisiä, joiden kaikkien kanssa minulla on ainakin jotain yhteistä! Olen iloinen rötvätessäni ihanalla sohvallamme ja katsoa tv-sarjoja tai elokuvia. Päivät ovat täynnä pieniä onnenhetkiä.


Lisäksi olen toki onnellinen suuremmista asioista, joita elämässäni on tulossa. Olen todellakin ihminen, joka innostuu nopeasti ja kovaa asioista. Varsinkin, jos ne liittyvät jotenkin liikuntaan. Mut on todella helppo ylipuhua kaikkiin kivoihin juttuihin, ja toisaalta, mulla on taipumusta saada ainakin yksi ystäväni mukaan kaikkiin hulluihin seikkailuihin! Me olemmekin yhdessä kesällä menossa ensimmäiseen seikkailu-urheilutapahtumaan Nurmijärvelle, jossa seikkaillaan pareittain. Tätä odotan todella paljon, kun saan hyvän ystäväni kanssa mennä yhdessä. Tulee varmasti hieno kokemus! Lisäksi me olemme molemmat menossa Vaarojen maratonille, joten Kolin seikkailun fiiliksisä on helppo jakaa keskenään sitten syksyllä. Mä olen myös suunnattoman onnellinen tästä blogimaailmasta, kun saadaan yhdessä jakaa varsinkin sitä liikunnan positiivista voimaa toisillemme. Jaettu ilo on niin moninkertainen! 


Tuleva kesä tuo niin paljon ihania juttuja tullessaan, etten voi olla kuin onnellinen. Ensi viikolla starttaa suunnistuskurssi, ja kuka tietää, vaikka se johtaisi Venlojen viestiin. Varsinainen Jukola-tavoite oli vasta vuodelle 2015, mutta minä en kyllä kieltäydy, jos tilaisuus nyt tulee. Maanantaina saapui mun märkäpuku kotiin, joten nyt on sekin varusteongelma selätetty. Nyt täytyy alkaa opetella sen pukemista ja myöhemmin uimista sen kanssa. Ei kaikki ilonaiheet sentään liikunnallisia ole. Eilen saimme tietää, että pääsemme ystäväporukan kanssa viettämään Juhannusta sinne ihanalle mökille Saimaan rannalle, jossa viime loppukesästä olimme. Aivan huippujuttu! Kyllä jotenkin tämä aurinko ja valon määrä saavat hymyn huulille. Ei voi jotenkin olla kuin onnellinen!


Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan, mutta ainakin tänään, tässä ja juuri nyt mä olen onnellinen. Mä koen, että voin vaikuttaa onnellisuuteen omalla avoimella asenteella. Mä voin sydämeni pohjasta sanoa, että nautin todella paljon elämän pienistä asioista, ja näin mun todella hyvä olla. Kukaan ei pakota mua tekemään mitään, josta en pidä. Elän elämääni todellakin tunteella, ja se on ainakin tähän asti johdattanut mua hienosti eteenpäin.

Muistathan sinäkin nauttia keväästä, ihmisistä ympärilläsi ja kyvystä liikkua tai tehdä jotain muuta, josta sinä nautit! Elämä on niin lyhyt murehtimiseen, joten jaetaan iloa ja onnea ympärillämme!

26 kommenttia:

  1. Ihana teksti Hanna! Sai kyllä hymyn huulille ja mulle tosi hyvän fiiliksen sun puolesta! :) Onnellisuus on kyllä tavoiteltavimpia asioita elämässä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihana Karoliina! :) Onnellisuus on pienistä asioista kiinni, esim. siitä, miten suhtautuu asioihin ympärillä! Onnellisuus on elämän suola! <3

      Poista
  2. Ihana postaus!! Minäkin täällä hymyilen itsekseni ja olen iloinen sun puolesta! Onnellisuus on hieno asia, ja mustakin se on juuri tuollaiset "tavalliset asiat" joista se koostuu. Ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanaa, Sanna, kiitos! <3 Ollaan kyllä samoilla linjoilla! Ei elämän tarvitse olla jotenkin luksusta tai mutkikasta ollakseen onnellista! :)

      Poista
  3. <3 Ihanaa! Mäkin muistan ne ajat, kun ajattelin noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö sä sit nyt ole onnellinen? Voi Suvi, elämässä on niin paljon muutakin kuin liikunta. Sun täytyy olla onnellinen niistä asioista, joita elämässä just nyt on hyvin ja siihen, mihin nyt kykenet. Eikö? <3

      Poista
    2. No onhan sitä paljon muitakin juttuja, mutta tää kaikki häiritsee sitä ihan tavallista arkeakin niin paljon. Lähtien ihan töissäkäynnistä ja koirien lenkityksestä. Mutta kai nää tällaiset huonommatkin jaksot sitten vaan kuuluvat elämään. Ja oppiipahan ainakin arvostamaan sitä tavallista arkea. :)

      Poista
    3. Voi, ihan varmasti tuo jakso kasvattaa sua hirmuisesti, ja jatkossa sitten tiedät, että pärjäät minkä vain yli :) Huonoja jaksoja täytyy olla, jotta näkee pienet, hyvät asiat valoisampana! :)

      Poista
  4. Oi, ihana postaus. Kuvistakin oikein aistii onnen! :)

    VastaaPoista
  5. Mulla tuli niin hyvä mieli, kun tämän luin. Ihan fyysisesti tuli hyvänolon tunne, kun aistin sun onnen tunteen, ja pystyn heijastamaan samoja fiiliksiä myös omaan elämääni. Mitä enempi tulee vuosia, sitä paremmin osaan tarttua niihin pieniin onnenmurusiin, jotka on niin helppo sivuuttaa huomaamatta, jos aina vain odottaa jotain suurta (muutosta) tapahtuvaksi. Mulla on työn alla myös hieman samaa aihepiiriä käsittelevä teksti. Kiitos Hanna tämän hyvän energian jakamisesta! <3Monissa tutkimuksissa on todettu, että onnelliseksi itsensä kokevia ihmisiä yhdistää kiitollisuus. Se tuntui vahvasti tässä tekstissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että hyvänolon tunne välittyi sinne :) <3 Mä yritän vain jakaa tällä tekstillä sitä fiilistä, ettei kaiken tarvitse olla erikoista, vaan voi olla onnellinen ihan tavallisistakin jutuista! :) Kiitollinen mä olenkin!

      Jään innolla odottamaan sun pohdintaa, sä kun olet niin hyvä kirjoittamaan! :)

      Poista
  6. Ihana teksti <3 Toisen onni saa kyllä omankin hymyn niin leveeks ja siinä samalla pohtimaan omankin elämän ihania asioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3 Joo, onnellisuutta ei voi olla liikaa ympärillä, kyllä se vaan saa hymyn korville - oma ja toisten onni :)

      Poista
  7. onnellisuus on paras tunne elämässä, ja mun mielestä se mihin tulee pyrkiä. joten ihan mahtavaa, että sinusta tuntuu tuolta <3 se arjesta ja pienestä asioista nauttiminen tekee elämästä niin paljon kevyempää :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jokaisen olisi hyvä löytää se onnellisuus ja elämänilo! Elämä on kuitenkin 90% sitä arkea, joten pitää ensisijaisesti pyrkiä, että siitä nauttii :)

      Poista
  8. Ihana sinä!!! Voin niin allekirjoittaa monta asiaa. "
    Happiness is a choice you can make."<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana Satu <3 Sustakin välittyy samanlainen onnellisuus ja kiitollisuus!

      Poista
  9. Ihana Hanna ja ihana Hannan onni! :) Mie niin ihailen ihmisiä, jotka osaa olla vilpittömästi onnellisia ja sanoa sen myös ääneen! Onnea ei koskaan oo täällä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Anna! <3 Todellakin, onnellisuutta ei pidä piilottaa, vaan se voi saada toisetkin miettimään omaa elämää eri näkökulmasta! Jatketaan onnen jakamista ;)

      Poista
  10. Se on niin totta, että onnellisuus koostuu monista pienistä asioista :) Vaikka nyt tuo häntäluu estää normaalin liikunnan harrastamisen niin silti tänään kauniissa kevät säässä yliopistolle mennessäni ajattelin, että oon vaan niin onnellinen tällä hetkellä! Että kaikki on niin hyvin vaikka onkin tällasia pikku juttuja, jotka hankaloittaa sitä perus arkea :D

    Ihanaa, että oot tyytyväinen sun päätökseesi <3 Ja ihanaa lukea, että oot onnellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Ihana kuulla, ettet anna tuon vaivan pilata hyvää fiilistä, vaikka varmasti on kurjaakin. Elämä kannattaakin rakentaa niin, ettei se horju pienistä kolhuista eikä seiso yhden tolpan varassa. :)

      On kyllä ihanaa tajuta olla onnellinen. <3

      Poista
  11. Hanna sä olet ihana ja ihanan hullunhölmö! Parasta on, että meitä on kaksi! Nimimerkillä eilen itäväylän sillalla pitkällä lenkillä onnen kyyneleitä vuodattanut :)! Elämä on ihanaa, kun ymmärtää, että elämä kantaa aina. Jokaisesta päivästä pitää nauttia, koska loppujen lopuksi meidän kaikkien päivät on luettu. Vaikka osa meistä syntyi onnellisuuskattilan kautta, ei sinne ole koskaan liian myöhäistä hypätä. Kyse on siitä näkeekö asioissa (muistatko keskustelun takatalvesta?) myös hyviä puolia. Elämä ja maailma etenee kuitenkin omalla painollaan joten parempi vaan hengailla kyydissä nauttien. Muutetaan niitä asioita joita voidaan, ollaan rohkeita, mutta samalla hyväksyviä ja luottavaisia!

    Mulla on paras joukkuekaveri!

    Terkuin: Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on kyllä parasta, kun ollaan yhessä vähän hullunhölmöjä! :) Jeps, on ihan tyhmää tehdä tässä elämässä asioita, joita ei koe omiksi tai joista ei nauti, koska elämä on loppujen lopuksi niin lyhyt. Kyllä muistan keskustelun hyvien puolien näkemisestä, ja me onneks osataan sitä aikalailla noudattaa. :) Hyvin sanottu, ihana Tiinaseni <3

      Ollaan kyllä huipputiimi sitten elokussa! Can't wait! :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)