tiistai 18. maaliskuuta 2014

Minun tarinani: palloilijasta kuntoilijaksi

Olen välillä sivuuttanut omia liikuntataustojani, mutta ajattelin silti kertoa teille "minun tarinani", miten liikunta on ollut osana elämääni ihan lapsesta asti. Hirveästi minulla ei ole muistikuvia ajasta ennen koulua, mutta muistaakseni harrastin lapsena ainakin jotain jumppaa ja tykkäsin pelata pihapelejä, kuten lipunryöstä. Liikunnallisuus on lähtöisin lapsuudesta saakka, jolloin tuli häärättyä paljon pihalla sisällä pelailun sijaan.

Ykkösluokalla näin koulun seinällä ilmoituksen, jossa haettiin uutta tyttöjoukkuetta nappuloihin. Aloitin siis jalkapallon pelaamisen kaupungin edustusjoukkueessa (ainoa tyttöjoukkue), ja sattumusten kautta oma isäni alkoi valmentaa meitä. No, kukaan muu ei ollut suostunut. Heh. Jalkapallossa olin välillä maalivahtina, mutta useammin kenttäpelaajana hyökkääjänä. Käytiin turnauksissa ympäri Suomea, ja kivoimmat reissut tehtiin Maarianhaminaan isoon turnaukseen kesäisin. Jotain turnausvoittoja tuli, ja oli kivaa pelata hyvässä joukkueessa. Neljän vuoden jälkeen siirryimme isolle kentälle pelaamaan, ja jatkoin pelaamista, vaikkei isäni jatkanut valmentamista. Pelasin keskikentällä, mutta paras yksittäinen muisto mulla on pelistä, jolloin pelasimme vuotta vanhempia tyttöjä vastaan, jä hävisimme vain 1-0, kun yleensä saimme heiltä pataan oikein kunnolla. Minä pelasin tuon pelin maalissa!!

Ala-asteella olin muutenkin liikunnallinen, vaikken todella mikään luokan laihin tyttö ollutkaan. Lenkkeilin satunnaisesti isäni kanssa, hiihdin välillä ja osallistuin jalkapalloilijoiden maastojuoksuihin. Koulun kautta osallistuin erilaisiin palloilukisoihin, uintikisoihin (koska koulussamme ei ketään harrastanut uintia, ja jouduin kisoissa uimaan tosiuimareita vastaan.. se oli noloa!) ja yleisurheilukisoihin, joissa yleensä osallistuin johonkin heittolajiin. Olin silti joukkueurheilija ennen kaikkea, ja pallopelit oli aina lähimpänä sydäntä!


Noin 11-vuotiaana aloitin salibandyn pelaamisen, ja aika pian jalkapallo sai jäädä. Salibandy oli kaikkea sitä, mistä pidin. Sai tehdä käsillä ja jaloilla yhtä aikaa, ja lajiin hurahdin sen nopeatempoisuuden vuoksi. Pelattiin aluksi aluesarjoja, ja pikkuhiljaa aloimme kehittyä joukkueena. Meillä oli suhteellisen pieni porukka tyttöjä seurassa, ja pääsin aika pian pelaamaan myös vanhempien junnujen pelejä. Parhaimmat pelasivat myös naisissa.

C-juniori-ikäisinä siirryimme SM-sarjaan, jolloin treenit muuttuivat tiukemmiksi. Kesäisin juoksimme todella paljon porras-ja mäkitreenejä ihan laskettelurinteessä, sekä tuli tutuksi myös tiukat intervallit, kestävyysjuoksut sekä räjähtävät spurtit. Aloitimme myös salilla käymisen, ja sain ensimmäiset kuntosaliohjelmat. Treenejä oli 4 kertaa viikossa, ja paljon oli pelejä päälle. Lisäksi minä aloitin myös A-juniori-ikäisenä valmentamaan poikajoukkuetta. Valmentaminen antoi mulle todella paljon, sillä poikien kehitystä oli ilo seurata - 10-vuotiaana kehitys kun on todella huimaa.

Meillä oli ihan älytön joukkuehenki päällä, ja yhden C-tyttöjen nelossijan sekä hopean jälkeen voitimme vihdoin B-junioreina SM-kultaa kotiyleisömme edessä. Tuo päivä, eli värierä ja finaali, on sellainen muisto, joka säilyy mielessäni aina. Isäni ja pappani olivat yleisössä ja tunnelma oli mitä parhain! Voitimme vuotta myöhemmin myös B-tyttöjen mestaruuden uudestaan ja A-tytöissä saimme hopeaa. Henkilökohtaisella tasolla pääsin alueleirille näyttämään taitojani, mutta monet joukkuekaverit kävivät nuorten maajoukkueessa asti!


Lukion jälkeen menin töihin kauppaan, ja työaikani oli klo 10-18. En ehtinyt jokaisiin treeneihin, koska jouduimme treenaamaan usein jo aikaisin iltapäivällä. Mua harmitti tilanne älyttömästi, ja se alkoi näkyä peliajassakin. Jouduin usein katsomaan  naisten divaripelejä vaihtopenkiltä, ja se söi mun innostusta lajiin. Alkoi ärsyttämään koko tilanne. Kuin ihmeen kaupalla sain kuitenkin peliaikaa kivasti liigakarsinnoissa, ja nousimme liigaan! Minä olin kuitenkin kauden aikana päättänyt, että lopetan, sillä into lajiin oli hiipunut rarkaisevasti. Kävin kokeilemassa toisessa joukkueessa pelaamista kesän ajan, mutta  minulle laji ei ollut enää sama, kun ne parhaat kaverit eivät olleet joukkuekavereitakin. Täytyy sanoa, että joukkue, jossa pelasin noin 8 vuotta, tuli minulle kuin toiseksi perheeksi. Hyvä yhteishenki oli selvästi avain hyvään menestykseen! Päätin syksyllä 2007 lopettaa lajin ihan kokonaan. Onneksi minulle on jäänyt muutama joukkuekaveri ystäväkseni edelleen.

Peliuran jälkeen lässähdin. En osannut harrastaa liikuntaa ilman "pakollisia" aikatauluja. Kukaan ei vaatinut multa yhtään mitään, ja olisin lenkkeillyt ja punttaillut vain omaksi ilokseni. Ei ikuinen joukkueurheilija enää osannutkaan tehdä vain omaksi ilokseen. Aiemmin kaikki juoksutreenit ja salitreenit oli tähdännyt salibandyssa kehittymiseen, mutta nyt sillä ei ollut mitään merkitystä enää. Varmaan vuoteen tai pariin en liikkunut juuri ollenkaan. Lihosin tietysti, koska söin yhtä huolettomasti, kuin pelatessakin. Kiloja ei kertynyt vain ihan paria eikä kunto vain heikentynyt. Se romahti.


Pikkuhiljaa oma olo alkoi tuntua epämukavalta, ja kaipasin liikunnallista elämää, jota olin koko ikäni elänyt. Ilmottauduin jumppaan, ja sitä kautta sain rutiinia kerran viikossa treenailuun. Lisäksi pelasimme kotona tanssimattoa, jolla sai hien pintaan. Aloin myös pikkuhiljaa käydä Kimmon kanssa lenkeillä. Emme kumpikaan olleet mitenkään hyväkuntoisia, mutta yhdessä tsemppasimme toisiamme eteenpäin. Kimmo ehkä vähän enemmän minua. Aluksi motivoin itseäni aina juoksemaan "vielä yhden tolpan välin" ja pikkuhiljaa kunto alkoi kasvaa, ja pystyin jo yli puolen tunnin lenkkeihin.

Syksyllä aloitin sählykerhon, ja löysin todellisen liikunnan ilon takaisin. Jouluna 2009 sain lahjaksi sykemittarin, joka oli minulle suuri motivaatiopiikki! Oli ilo nähdä kulutetut kalorit ruudulla, ja niitä alkoi näkyvästi lähteä kropastani. Laihduin. Aloin myös pitää harjoituspäiväkirjaa, ja mittasin sykettäni aina kun liikuin. Muistan, että reilu tunnin sählypelissä keskisykkeeni oli lähemmäs 180! Huh. Varsinainen liikuntamotivaatio löytyi lopullisesti syksyllä 2010, kun isäni otti minut mukaansa kokeilemaan spinningiä SATSille, jonka jäsenenä isäni oli jo vuosia ollut. Spinning oli ihan huippua, ja seuraavana päivänä liityinkin SATSille jäseneksi. Se on elämäni käännekohta liikunnallisella saralla. Aloin käydä jumpissa ja salilla. Hurahdin ihan täysin kuntokeskusmaailmaan!


Pidin silti lenkkeilynkin mukana ohjelmassa kaiken ryhmäliikunnan, salin ja sählyn ohella. Tammikuussa 2011 juoksin reilu 12 kilsan lenkin, ja päätin osallistua Helsinki City Runille. Ajattelin, että olen parhaassa kunnossa kuin koskaan, ja se ei voita, kuka ei koita. Lähdin siis voittamaan itseäni puolimaratonille. Juoksin keväällä noin yhden lenkin viikossa, ja aina pidemmän lenkin pyrin juoksemaan hiukan pitemmälle kuin aiemmin. Pari viikkoa ennen h-hetkeä juoksin elämäni siihen mennessä pisimmän lenkin, 15 km. Päätin, että kun jaksan tuon matkan, vedän vaikka loput 6km sisulla HCR:lla. Ja niin tuli HCR... ja mikä fiilis siellä oli! Samanhenkisiä ihmisiä ympärillä! Tein silloin "elämäni juoksun" ekalla puolimaratonilla, ja vaikka kilsa ennen maalia huusin Kimmolle, etten jaksa enää, niin jaksoimpa silti! Kellot pysähtyivät aikaan 2.07 ja olin yhtä hymyä koko tyttö! Olin voittanut itseni!


Loppu onkin tietyllä tavalla historiaa. Kiinnostaako teitä lukea, miten kehityin 4,5 kuukaudessa puolimaratoonarista maratoonariksi? Tai jaksoiko kukaan ylipäätään lukea minun tarinaani tänne asti? Olen onnellinen, että liikunta on edelleen suuri osa elämääni, ja voitin vaikudet matkalla tähän pisteeseen.

Millainen on sinun liikuntatarinasi? Kerro kommenttiboksiin, tai kirjoita oma tekstisi blogiin, ja linkkaa siitä minulle tänne! Lukisin mielelläni teidänkin tarinoitanne! :)

Ps. 10.5 osallistun jo neljännelle peräkkäiselle HCR:lle, hurjaa! :)

30 kommenttia:

  1. Hauska tarina ja tosi samanlaista taustaa on itselläkin. Eli liikunta on ollut aina mukana elämässä, mulla pienenä lajit oli esim. hiihto, suunnistus ja yleisurheilu sekä telinevoimistelu. Hiihdossa ja suunnistuksessa kilpailinkin sitten ihan urakalla. Yläaste ja lukio meni kuitenkin täysin jääkiekkoa pelatessa, oman uran ikimuistoisin mitali on varmaan C:n SM-pronssi, kun meidän pieni joukkue pystyi taistelemaan etelän isoja ja "ammattimaisia" joukkueita vastaan.

    Kiekossa olin alueleireillä, mutta ei mua koskaan maajoukkueeseen valittu, muutama joukkuekaveri kylläkin. Nykyään naisten jääkiekkoilun taso on tosi kova, joten tuskin enää yhtä hyvin pärjäisin! Pelasimme enimmäkseen tyttöjen aluesarjoja ja naisten divaria, kerran oltiin naisten liigakarsinnoissa. Mutta ne teiniajat, kun asuin jäähallilla, hih. Siitä se hallielämä varmaan on jäänyt vähän päälle vieläkin... :)

    Kun lopetin jääkiekon siirryin käytännössä suoraan salille ja siitä lähtien olenkin sitten treenannut enemmän ja vähemmän kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Ja nyt viimeiset vuodet sitten juoksu on ottanut isompaa osaa treeneissä...

    Urheilu ja etenkin joukkueurheilu on kyllä tuonut elämään upeasti uusia tuttavuuksia ja kavereita, joihin pidän yhteyttä vielä tänäkin päivänä. On meillä ollut joukkuetapaamisiakin entisen joukkueemme kanssa ja ne ovat loistavia! Tuntuu, että kukaan ei ole muuttunut niistä ajoista yhtään, heh.

    Musta on tosi kiinnostava lukea muiden urheilutaustoista ja etenkin miten juoksu on ottanut isompaa sijaa elämässä ja millä tavalla se on tapahtunut, eli mitkä asiat ovat motivoineet jatkamaan ja missä vaiheessa on siirrytty erilaisiin juoksutapahtumiin jne. Tuntuu, että jokaisen tarina on tämän suhteen kuitenkin erilainen.

    Ja ihana on seurata myös kuinka omassa lähipiirissä juoksijoita alkaa putkahdella kuin sieniä sateella. Mahtavaa, kun muutkin löytävät tämän ihanan lajin, kuka nuorempana ja kuka vanhempana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, kun joit tämän oman tarinasi tänne! Tosiaan, hirmu samanlaista taustaa, mulla säbä ja sulla lätkä. Hienoja muistoja sieltä joukkueurheilusta ja siitä, miten annetaan kaikkensa joukkueen eteen. Joukkuekavereista on jäänyt kyllä hyviä ystäviä, ja juuri nuo tapaamiset on huippuja kans! :) Upea tuo sun SM-pronssi! :) Taistelemalla ja tahdonvoimalla yleensä pärjää yllättävän paljon!

      Naisten lätkän taso on kyllä noussut todella paljon, mitä ainakin olympialaisista huomasin! Hienoa, että Noora Räty pääsee ensi kaudella näyttämään taitojaan Mestikseen! :)

      Sulla oli hyvä, ettei ollut mitään repsahduskautta, vaan olet jatkanut suoraan kiekon jälkeen kuntoilun pariin! Sieltä pohjalta oli aika vaikea nousta, mutta sisimmissäni tiesin, millaista elämää tahdoin elää, ja nyt olen tosi tyytyväinen. :)

      mä jatkan ehdottomasti tätä tarinaa, eli miten juoksusta tuli mulle isompi juttu tuon ekan puolikkaan jälkeen ;)

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen tarina Hanna! :) Innolla ja kiinnostuksella luin koko tekstin läpi ja kiinnostaa tietysti myös tuo puolikkaalta maratonariksi siirtyminenkin, kuten varmasti arvaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, että luit innokaana tekstini :) No hei, ilman muuta jatkan tarinaani eteenpäin ;)

      Poista
  3. Kiva tarina! Kerrohan jatko-osakin, kiinnostaa kyllä :) Mä en ollut koskaan nuorena kouluaikoina mitenkään liikunnallinen, päinvastoin, välttelin liikuntaa. Niin siinä kuitenkin kävi että nykyään harrastan innokkaasti triathlonia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun kommentoit! Löysin sun blogiisi nyt! Lukulistalle pääsee - triathlon-blogit kiinnostaa ;)

      Tosi hienoa, että oot löytänyt liikunnanilon aikuisiällä :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tarina! Mun on pitänyt kirjoittaa vastaavankainen teksti, mutta se on vielä ajatuksen tasolla. :)

    Tosta sun ekasta HCR-kokemuksesta tuli mieleen, että hauskaa huomata, kuinka erilaisia me ihmiset ollaan. Mun pitäis kai ottaa mallia tosta rohkeudesta. Mun piti nimittäin juosta se reilu 21 km moneen kertaan, ennen kuin uskalsin edes ilmoittautua koko tapahtumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ihmeessä, Suvi :) Olis kiva lukea!

      Hah, sinne HCR:llehan mennään voittamaan ittensä, ja mulle se voitto ekalla puolimaratonilla oli se, että ylipäätään jaksan juosta kyisesen matkan ;) Ekalle maratonillehan valmistautuessa mun pisin lenkki oli 24km, juoksin sen kerran vissiin, joten ei jäänyt kuin 18km "uutta ja tuntematonta" sitten ekalle maralle ;)

      Mun mielestä tapahtumissa saa sen fiiliksen, jossa ihminen kykenee mihin vain ;)

      Poista
  5. Mä tykkäsin kans lukea! Erityisesti kun tuokin pallolaji meitä yhdistää. Sä oot vaan ollut hurjan hyvä, ja teitä onkin valmennettu junnuista lähtien varmasti jo ihan eri moodilla. Mutta SM-voittajia. Nostan hattua! Mahtavaa:):)

    Mulle junnuajosta lähtien kuntoilu oli vaan nousujohteista. :) Sääli sinänsä, että varmasti monille junnu-urheilijoille käy samalla tavalla kuten sinulle. Vedetään ikäänkuin pohja pois alta, ja ei löydäkään omaa paikkaansa. Mutta mahtavaa Hanna, että sä olet löytänyt omat jutut ja kunto nousee kohisten!! :)

    Onko ollut kaipuuta säbäkentille? Meillähän on sarjassa semmoinen vanhojen liigapelaajien joukkue, jotka rennolla otteella on mukana ja käy vain läpsyttelemässä. ;) Noh, pallo liikkuu lavasta toiseen niin ärhäkkäästi että siinä on pikkutytöt ihmeissään. Rennolla otteella voittavat suvereenisti joukkueen kuin joukkueen.. Ärsyttävää!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä samankaltainen tausta lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta mä olen sitten lopettanut ja oli hetki, kun liikunta ei ollut ollenkaan osana elämää. Kuinka kamalaa ajatella sitä asiaa nyt. :( Onneksi löysin innostuksen takaisin! Liikunta on antanut mulle todella paljon myös näin aikuisiällä - huippuvuosien jälkeenkin ;) Ja ylipäätään oma olo on niin paljon parempi.

      Kyllä mä aina välillä kaipaan kentille. Käyn katsomassa kavereiden pelejä silloin tällöin, ja kerran yritin aloittaakin, mutta täällä pk-seudulla välimatkat voi olla pitkät, joten olisi tärkeää, että joukkue treenais itelle hyvässä paikassa. Vaikea mennä ihan vieraiden ihmisten kanssa pelaamaan, mutta kaipa sitä tutustuisi... voi olla, että joskus vielä palaan! ;)

      Poista
    2. Sellainen ero meillä on, että sä olet ollut huippu-urheilija, mä en :D

      Poista
    3. Heh, huippu ja huippu, mutta aika totisen kovaa ollaan kyllä treenattu ;)

      Poista
  6. Kiva lukea.:)
    Ehkä olisi kiva lukea, miten arvioit sen vaikuttaneen, että sinulla on liikunnallinen tausta, missä asioissa se helpottaa jatkossa liikunnallista elämää ja oliko itsestäänselvää, että olet jatkanut liikkujana. Minusta on aina mielenkiintoista, kuinka jotkut aktiivisetkin lajiharrastajat eivät aikuisena saa pidettyä yllä kipinää mutta toiset taas löytävät kipinänsä.

    Mikä siis tekee asioista helppoja tai vaikeita? Voisin ajatella, että jos on joskus ollut hyvässä kunnossa, siitä voi tulla myös kova kynnys, jos on tullut taukoa.
    Olen itse kirjoittanut liikuntataustassani tässä (jos se nyt jaksaa kiinnostaa:D) http://ehkavielahypin.blogspot.fi/2013/02/tanssitaustani-salat.html
    Tuo mun teksti ei ole ehkä niin monipuolinen kuin sun ja varsinkin käsittelemättä jää perheen vaikutus ja koululiikunnan vaikutus, joilla molemmilla musta on myös omasta mielestä merkitystä siinä, millaiset asenteet liikuntaa kohtaan tulee. On kovin eri asia se, että olet voinut isänkin kanssa lenkkeillä kuin että koko perhe olisi ollut sohvaperunoita:) (Koen myös, että mun vanhemmat on myös aina suhtautuneet omalla tavallaan myönteisesti liikkumiseen, silläkin on paljon merkitystä.)
    Eli juttua tästä aiheesta riittää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)

      Hei, tosi hyviä kysymyksiä... voisin paremmin pohtia näitä ihan omassa blogitekstissä. Ei se varmasti ole itsestäänselvää, että jatkoin liikunnallisesti, kuten "romahduskin" kertoo, mutta ehkä se kipinä koko ajan jossain oli - piti vain saada se syttymään taas!

      Hei kiva kun linkkasit oman stoorisi, menenkin lukemaan sen! :) Kyllä perheen tuella on varmasti paljon merkitystä liikunnallisuuteen. Ja yleisesti aktiivisuus on tärkeää jo lapsena. :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista oli lukea ja voisin itsekin kirjoittaa omaan blogiin joku päivä omasta urheilutaustasta! Tuun sitten linkkaamaan tänne kun saan aikaseksi kirjottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Kirjoita ihmeessä - sun taustat oliskin mielenkiintoista kuulla!

      Poista
  8. Oli kyllä kiva ja mielenkiintoinen teksti :) Ja ehdottomasti kiinnostaa tuo sun matkas maratoonariksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit :) Täytyypi ehdottomasti jatkaa tuota tarinaani lähiakoina! ;)

      Poista
  9. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos kun jaoit urheiluhistoriasi :)

    A- ja B-junnujen SM-mitatalit ja tietysti erityisesti mestaruudet on todella kova juttu isoissa joukkuelajeissa, kova suoritus! Ilmeisesti sulla oli vahva ajatus taustalla kun lopetit salibandyn etkä ole jäänyt harmittelemaan sitä että naisten liigapelit jäi pelaamatta?

    Tämä aikuisiän juoksuhistoria on meillä muuten melkein identtinen, aloin hölkkäilemään 2010-2011 talvella ja syksyllä 2011 eka puolimara. Tosin reippaasti hitaammin kuin sinä, mutta sullahan olikin toi vanha kova pohja taustalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että se kiinnosti :)

      Kyllähän noi mestaruudet on sellaisia, jotka muistaa aina. Ehkä vielä enemmän muistan kuitenkin aina meidän joukkuehengen ja sen tekemisen. Kun parikymmentä henkeä tekee täysillä yhden ja saman tavoitteen eteen töitä, on se hienoa touhua! :) Olen kiitollinen, että olen saanut viettää nuoruuden noin upeassa porukassa. Yksi joukkuekaverini on tällä hetkellä muuten maajoukkueen eliittiä ;)

      Mua ei kyllä harmita, että jäi liigapelit pelaamatta. Mä olin siinä vaiheessa niin kypsä, kun kausi oli mennyt niin penkin alle pääosin oman työni vuoksi. Työpaikalla ei ollenkaan piitattu, että harrastin lajia tosissaan. :S Nykyään olen aktiivinen salibandyn seuraaja! :)

      Joo, meillä on kyllä samankaltainen tausta! Mihin aikaan sä vedit oman ekan puolikkaasi? ;)

      Poista
  10. Jaksoin lukea. Huikea tausta sulla!
    Mä oon kanssa nuorena pelannu säbää ja olisin kanssa päässyt sellaseen joukkueeseen, joka pelas divarissa, mutta mulla ei riittänyt aika ja kiinnostus sit enää treenata ja reissata niin paljon kun lukio ja toisessa kaupungissa asuva poikaystävä vei aikaa. Nykyään sit mies pelaa nelosdivarissa.

    Huikea sun aika ekalla puolikkaalla! Mä juoksin ekani viime syksynä karvaa alle 2.30. Kiinnostaisi kyllä kuulla sun matkasta maratoonariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jaksoit lukea! :) Täytyy jatkaa tarinaani!

      Ooo, säbätaustaa, kiva! Hih, ootko sä käynyt pelailemassa vielä näin myöhemmin?! Hui, miesten nelosdivari kuulostaa rajulta... mitä itse olen aladivareita seuraillut ;)

      Ooo, mutta maalinpääsy on kyllä tärkeintä puolikkaalla! Aiotko lähteä tänä vuonna uudestaan juoksemaan? :)

      Poista
    2. En oo enää aikoihin käyny. Välillä oon vähän harmitellutkin sitä, että se jäi, koska olin säbässä oikeesti hyvä. Ainoo liikuntalaji varmaan (no juoksussa olin kanssa nuorempana nopea) jossa oon kokenu olevani hyvä :). Saas nähdä nouseeko ukon joukkue kolmoseen, kärkikahinoissa ovat :)

      Juu, HCR on suunnitelmissa tänä vuonna. Viime vuonna juoksin Itämeri-puolikkaan ja ehkä syksyllä uudestaan. Tavotteet tosiaan oli silloin päästä maaliin, juosta koko matka ja mieluusti alle 2.30 ja kaikki täyttyi :).

      Kokonaisesta en uskalla vielä edes haaveilla! Ehkä sit ku puolikas menee alle kahden tunnin ;)

      Poista
    3. Höh, onhan toi vähän ristiriitaista, että pelatakko voiko ei. Tahtois ja ei tahtois.. mulla ainakin fiilikset menee niin. :)

      Whihihiii, HCR:lle minäkin! Olispa kiva nähä! Itämeripuolikas kuulostaa mukavalle. Syksyllä on pajon kivoja tapahtumia! Ja hei, kokonaisen voi juosta, vaikkei puolikas menis ihan alle kahden tunnin - eikä silti maralla tarvitse viittä tuntia kuluttaa! Kestävyydestä ja sitkeydestä kyse ;)

      Poista
    4. Olispa tosiaan hauska törmätä HCR:llä! Täytyy nykästä hihasta jos satutaan toisemme bongaamaan :). Kyllä mä varmaan sen marankin joskus vielä juoksen, onhan tässä aikaa ;). (Vaikka eilen tuli 30 mittariin ja nyt tuntuu olo tooosi vanhalta ;) )mahtaakohan mulla vaan olla tarpeeks hermoja siihen treeniin mitä se vaatii...?

      Itämeri-puolikas on mukava pieni tapahtuma. Oon sieltä kotosin, ni hauska juosta vanhoilla hoodeilla :).

      Aloinpa muuten kans kirjottaa blogia, mm. Sun ja Candy on the run- blogin innoittamana. Aluks kirjottelin ihan vaan tutuille, mut nyt on ihan julkinen. Käy kurkkaamassa jos on luppoaikaa!

      Poista
    5. No vedetään hihasta, joo! :) No ei 30 oo vanha eikä mikkään! Monethan juoksee ekan maratonin vasta keski-iän jälkeen. Ite oon ollut aika nuori ensikertalainen, kun 24-vuotiaana paukutin ekan maran. :D

      Oij, mäkin käyn välillä juoksemassa syksyisin oman kotikaupungin pikkuisen juoksutapahtuman. :)

      Hei joo, kävin jo kurkkaamassa, mutta tuun tutustumaan paremmalla ajalla ja laitan Feedlyn lukulistoille! Kiva, että on julkinen nyt :)

      Poista
  11. Nyt täytyy sanoa, että mulla tuli kyyneleet silmiin, kun luin tuota teidän kotikisojen SM-voitto-kohtaa. Niin elävästi tiedän, miltä tuo tuntuu - vaikkei itse olekaan kotikisoissa just pärjännyt, niin se tunne itsensä ylittämisestä nimenomaan joukkueena on jotain ihan mieletöntä. <3

    Muutenkin hyvä teksti ja on ihan huippua, että löysit omat juttusi tuon kilpauran loputtua, vaikka se ei helpoimman kautta mennytkään. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuli kyllä itsellekin taas kyyneleet silmille, kun muistelen tuota hetkeä, peliä ja voittoa. Voitimme pahimman kilpakumppanimme 4-1, vastustajan, jonka jyrän alla olimme siihen asti olleet. Uskoimme ja tahdoimme voittoa silloin niin kovin! Nimenomaan joukkueena menestyminen on aivan oma juttunsa. <3 Hienoa, että säkin olet saanut kokea sitä!

      Kiitos, kiva kuulla! joo, olen kyllä iloinen, että liikunta on edelleen vahvasti osana arkea, vaikka tie tähän pisteeseen ei tosiaan helppo ollut. :)

      Poista
  12. Aloin vähän aikaa sitten seuraamaan sun blogia ja oon nyt lukenu näitä sun postauksia tosi paljon. Mun mielestä sulla on tosi hyviä treenejä. Oon kokeillu paria sarjaa ja ne on ollu hyviä! Oon myös etsiny hyviä ruokavinkkejä ja haluisin kuulla miten sä syöt kesällä? Huomasin et Hikikinkulla on käynnissä kisa, missä pitää keksiä kesäinen herkku, joka sopii meille linjoistamme huolehtiville ;) Haluisin tosi paljon nähdä (ja maistaa:D ) millaisen herkun sä tekisit!

    Aurinkoista kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla :)! Tervetuloa blogini pariin!! Mä voisin kirjoitella kesäsyömisistä ihan oman postauksenkin jossain vaiheessa! :) Kiitos vinkistä! Ja mietin, jos voisin ottaa osaa tuohon kilpailuun ;)

      Ihanaa kesää sullekin :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)