Kohti uusia elämyksiä

Taas ollaan jännän äärellä! Tällä viikolla toteutuu eräs uusi elämys, kun suuntaan Hihhuli-parini ja ystäväni Tiinan kanssa Tampereelle perjantaina. Siellä on ohjelmassa Tampereen yö-rogaining, jossa liikutaan sarjasta riippuen kahdeksan tuntia joko pyörän päällä tai tossuilla. Me olemme tietysti tossusarjassa mukana. Kahdeksan tunnin rogaining ei ole meille aivan uutta, sillä olemme tänä vuonna ottaneet osaa jo muun muassa kahdeksan ja 12 tunnin roga-kisoihin! Sen sijaan uutta on se, että lähtöpamaus tapahtuu klo 22, joka on meidän tavanomainen nukkumaanmenoaika. Tampereen yö-rogainingissa siis nimensä mukaisesti kisaillaan koko yö!

Tiina ja minä Mörköjuoksussa vuosi sitten

Mua ainakin jännittää tosi paljon, että miten meidän käy, kun pitäisi olla hereillä ja liikkua läpi yön. Mä en ole koskaan elämässäni edes tehnyt yön yli kestävää työvuoroa tai ylipäätään muistan vain kerran valvoneeni koko yön, kun matkustimme interrail-reissulta kotiin, enkä saanut unta lentokoneessa enkä autossa, joten pääsin nukkumaan vasta kahdeksan, yhdeksän aikaan aamulla. Ainoa yöliikuntakokemus on viime kesän Jukola, jolloin starttasin omalle kolmen tunnin reissulleni neljän aikaan yöllä! Se meni kyllä tosi kivasti, eikä väsymys iskenyt kuin vasta kotimatkalla. Mä uskon, että adrenaliinit virtaavat pisin yötä ja se pitää meidät hyvin hereillä. Kokeneemmilta yötapahtumissa kävijöiltä kuulin, että kunhan pysyy liikkeessä, niin väsymys ei ota valtaa. Lisäksi aion varmasti pakata jotain kofeiinipitoisia geelejä reppuun mukaan, jos sille tuleekin tarvetta.

Onneksi rogaining ei ole niin vakava laji, vaan sen hienous piileekin siinä, että jokainen voi suorittaa sitä oman kunnon ja taitotason mukaan. Koko kahdeksan tunnin tapahtuma-aikaa ei ole pakko käyttää, jos niin ei halua tehdä. Ketään ei myöskään ole määrännyt, kuinka paljon pitää liikkua kilpailun aikana, vaan se on joukkueiden päätettävissä. En oikeastaan tiedä parempaa lajia toteuttaa täysillä itseään, kuin rogaining! Hienoa siinä on myös se, että sitä voi tehdä parin tai joukkueen kanssa ja meidän vahvuus on Tiinan kanssa se, että me tunnemme toisemme niin hyvin, että voimme olla täysin rehellisiä toisillemme. Se on todella tärkeää, kun ollaan liikkeessä useampi tunti kerrallaan. Meillä on molemmilla omat vahvuudet ja heikkoudet, ja niiden tiedostaminen tekee yhteisestä matkastamme vieläkin parempaa.

Valopää yörasteilla!

Tavoitteista Tampereen rogassa emme ole puhuneet, mutta luulen, että tarkoitus on olla liikkeellä rasteja keräten niin kauan, kuin se pysyy kivana ja emme ole liian väsyneitä. Meidän pitää myös olla armollisia itsellemme, kun ollaan niin vieraalla alueella: yöliikkumisessa. Vauhti täytyy suhteuttaa vireystilaan ja muutoinkin yöllä suunnistaminen on aivan oma taiteenlajinsa. Olen kyllä käynyt pari kertaa yösuunnistamassa tänä syksynä, ensimmäisiä kertoja myös täysin yksin. Kyllähän se sujuu, mutta on se vaikeaakin. Mulla on onneksi uusi lamppu nykyään, kun ostimme Kimmon kanssa puoliksi Petzl Nao 2 -lampun, josta löytyy mukavasti valotehoa, akkukesto on hyvä ja valo on reaktiivinen eli valon teho riippuu ympäröivästä maastosta. Kun luen karttaa, valo himmenee ja kun käännän katseen metsään, valo kirkastuu. Kätevää!

Uusi lamppu esittelyssä

Kaikkeen sitä tuleekin lähdettyä! Pakko myöntää, että on alkanut jännittää! Onneksi saan jakaa jännityksen ja innon Tiinan kanssa - se tekee tästä oikeasti todella kivaa!! Viivalla on myös muutamia tuttuja naamoja, joten todella mukava yö meillä tulee perjantaina... voi kun saisikin pitää perjantain vapaana töistä ja valmistautua kunnolla koitokseen, mutta nyt on mentävä sillä, mitä on tarjolla. Työt haittaavat harrastuksia, vai miten se nyt menikään..?! ;)

Ollaanko me ihan hulluja vai voisitko itse kuvitella lähteväsi moiseen hullutukseen? Onko joku muu tulossa Tampereen yörogaan? Tai onko joku ylipäätään urheillut yöllä joskus?

Raatojuoksu 2015 - suunnistuksen huumaa!

Eilen vietettiin perinteistä suunnistuskauden päätöstä Raatojuoksun merkeissä Sipoossa,  kun vajaa 1200 suunnistajaa kokoontui 38. kerran järjestettävään pitkän matkan suunnistustapahtumaan. Raatojuoksu on avoin myös kuntoilijoille, joten kilpalisenssiä ei vaadita osaanottajilta. Nimensä mukaisesti matkat ovat pitkiä: päämatka on peräti 20km mittainen. Lisäksi on tarjolla 15km ja 10km radat, sekä helpot 10km ja 5km. Itse osallistuin Raatojuoksuun nyt toista kertaa putkeen ja kyllä tästä tulee perinne, sen voin jo nyt vannoa. Tälläkin kertaa päädyin noin 10 kilometrin rataan, joka oli tänä vuonna naisilla 9,8 kilsan mittainen.

Kuva: Sipoon Sanomat / Riitta Ketola

Raatojuoksu oli taas hienosti organisoitu. Kun saavuimme paikan päälle Söderkullaan, meidät ohjeistettiin auton kanssa parkkiin melko lähelle kisakeskusta. Haimme numerolappumme ja sen jälkeen vein vaihtovaatteet ja pesukamat säilöön. Naisilla oli iso pukutila koulun liikuntasalissa, jonne mahtui hyvin vaihtamaan vaatteita. Sen sijaan vessajono oli melkoisen pitkä, mutta onneksi olimme ajoissa paikalla. Kilpailukeskuksesta oli reilu parin kilsan matka lähtöpaikalle, joten meillä meinasi kiire tulla lähtöön, mutta ehdimme onneksi.

Yhteislähtö on aina todella jännä ja hieno kokemus, mutta suunnistuksessa se on aivan erityisen hieno. Jännitystä tuo kartat, jotka saa avata vasta, kun lähtöpamaus on tapahtunut. Se on aina jännä hetki, kun pitää paikantaa missä on ja ottaa suunta ensimmäiselle rastille. Samanaikaisesti sadat muut suunnistajat ottavat myös suuntaa omille rasteillee, joka saattaa olla aivan eri suunnassa kuin oma rasti. Ikinä ei voi tietää varmaksi, ketkä ovat menossa samalle rastille ja ketkä eivät, eli ketään ei kannata peesata ikinä tai voi käydä ohraset! Raatojuoksussa oli tänä vuonna todella pitkä rastiväli ensimmäisenä, jonka päätin ottaa tarkasti. Olin koko ajan suunnilleen kartalla, mihin olin menossa, joten rasti löytyi melko kivasti. Massatapahtumissa on se etu, että jos on ollenkaan oikeilla jäljillä, niin rastin läheltä kyllä löytyy rastikin, sillä se on siellä, missä ihmiset palloilevat! Eli perinteistä lähisuunnistusta ei tarvitse niin paljon tehdä, ja minua se ainakin auttaa yleensä aika paljonkin suunnistuksessa.

Ensimmäisen rastin löytäminen hyvin tuo yleensä todella paljon fiilistä, ja siitä on hyvä aina jatkaa kohti seuraavia rasteja. Mä suunnistinkin eilen todella hyvin omalla tasollani, sillä kokonaisuudessaan 21 rastin etsimiseen mahtui vain yksi ajatuskatko ja sitä seurannut pieni pummin tapainen, ja lisäksi parissa kohtaa olisin voinut valita paremman reitin rastille, mutta näistä ei varsinaisesti koitunut minun tasollani hirveän paljon ylimääräistä aikaa. Jalat eivät ehkä olleet aivan parhaassa iskussa eilen, mutta koska suunnistus sujui sen verran hyvin, oli lopputuloskin loistava minulle! Jano meinasi tulla, kun minulla oli juomarastit vasta selkeästi puolen välin jälkeen, eli rasteilla 11 ja 15, mutta toisaalta niiden turvin jaksoi hyvin loppuun asti painaa!

Katsoin jälkikäteen, että mun sijoitus oli kivasti noussut aina loppua kohden. Tämä varmaan selittyy sillä, että oma peruskunto on sen verran hyvällä tasolla, että hyytymistä vauhtiin ei juuri tullut lopussakaan. Loppujen lopuksi selviydyin radasta ajassa 2.07, ja olen siihen tosi tyytyväinen! Viime vuonna mulla meni Raatojuoksussa paljon kauemmin. Vaikka näitä tämän ja viime vuoden tapahtumia ei todellakaan voi verrata keskenään tietenkään, niin silti huomaan kehitystä jo ihan sijoituksenkin puolesta. Mä huomaan tänä vuonna, että kehitystä suunnistukseen on tullut huimasti. Olen tänä vuonna suunnistanut peukalokompassin kanssa ja olen tykännyt siitä todella paljon. Suunnan ottaminen on helppoa ja siinä pysyminenkin on kehittynyt!

Ehkä kehityksen, ehkä seikkailullisen lajin vuoksi oma innostukseni suunnistukseen on vain kasvanut! Eilinen suunnistaminen oli ihan huippua! Mä nautin pitkien matkojen suunnistamisesta ja metsässä rämpimisestä! Suunnistuksessa kiehtoo se, että se on fyysisen kunnon ja aivotyöskentelyn yhteissumma. Molempien puolien pitää olla kunnossa, jotta voi päästä omiin hyviin suorituksiin! En voi kuin ihailla huippujen suunnistussuorituksia, sillä he ovat paitsi älyttömän kovassa kunnossa niin heillä myös ajatus pysyy sataprosenttisesti kartassa koko radan ajan. Parasta suunnistuksessa kuitenkin on rymytä metsässä kura naamalla, kengät märkinä ja räkä poskella ja kokea maaston vaihtelevuudet. Laji ei todellakaan käy missään vaiheessa tylsäksi!

Tähän Raatojuoksuun oli hienoa päättää suunnistuskausi. Metsään pääsemiseen ei ole enää takeita, mutta onneksi muutamat rogainingit on ainakin lyöty jo lukkoon tulevalle talvelle. Niistä ensimmäinen on jo ensi perjantaina, kun Hihhulit suuntaavaat Tampereen yörogaan!

Onko lukijoissa muita Raatojuoksussa olleita? Entä ylipäätään suunnistuksesta innostuneita tai rogaajia? :) Miten teidän muiden viikonloppu meni?

Blogin seuraava yhteislenkki 15.11!

Järjestän seuraavan blogin yhteislenkin sunnuntaina 15.11 klo 10 alkaen. Kuten aiemmatkin blogin yhteislenkit, myös tämä on polkujuoksua. Tällä kertaa esittelen taas hieman metsäisempää polkua Espoon Pirttimäen maisemissa. Lähtöpaikkana toimii Pirttimäen ulkoilualue, osoitteessa Kunnarlantie 110, 02740 Espoo. Se on muuten myös keväisin järjestettävän Bodom Trailin lähtöpaikka ja ainakin osittain juoksemme tuon hienon tapahtuman maisemissa!

 

 Blogin kimppalenkillä viime talvena, hauskaa oli!
Kuva: Tapani Mikkola

Tarkoituksena on juosta kevyesti noin 10-12 kilometrin lenkki. Aika-arviota en osaa antaa, mutta veikkaisin reilua puoltatoista tuntia. Kävelemme ainakin isoimmat mäet, joten lenkille ovat tervetulleita kaikki, jotka jaksavat hölkkäillä yhtämittaa reilu puolitoista tuntia. Vauhti skaalataan kaikille sopivaksi! Lenkin päätteeksi halukkaat voivat jäädä kahville tai välipalalle Pirttimäen kahvilaan!

Voit osallistua lenkille klikkaamalla itsesi osallistujaksi Facebook-tapahtumaan tai laita minulle sähköpostia (hanna.taimen(a)gmail.com), niin voin infota sinua mahdollisista muutoksista. Sen verran sanon, että pieni vesi- tai varsinkaan lumisade ei ole este kivalle kimppalenkille :)

Kaikki ovat tervetulleita mukaan! Olisi taas ihana nähdä mahdollisimman moni teistä lukijoista!

Tykkäile muutenkin blogini Facebook-sivusta, niin kuulet kimppalenkeistä aina ensimmäisenä! Lisäksi kirjoittelen sinne asioita, joita en välttämättä blogissani muuten kirjoittele.

Kimppalenkillä tänä syksynä!

Olen ajatellut myös pimeän tunnelmallista lamppulenkkiä joulukuulle! Kuinka moni olisi halukas lähtemään vähän elämyksellisemmälle lenkille mukaan jokin ilta? Minulla olisi pari otsalamppua lainaksikin, jos ei omista omaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mitäs teillä on ohjelmassa? Kenties kimppalenkkejä tai -treenejä? ;)

Mitä sulle kuuluu?

Mulla oli niin ihanaa, kun kävin virtuaalikahvilla Candy on the Run -blogin Karkin kanssa, että tahtoisin kahville teidän kaikkien muidenkin lukijoiden kanssa! Niinpä, tervetuloa mun kanssa istahtamaan kahville vaihtamaan kuulumisia! Minä tilasin jo kahvin mustana tummista pavuista, mitäs sinä tilaat?!

Jos olisimme kahvilla, kertoisin, että syksy on mennyt hyvin! Olen nauttinut mahtavista ulkoilukeleistä ja hämmästellyt kuinka vähän on satanut! Miten onnekkaita olemme olleet, kun saimme näin aurinkoisen syksyn! Toivottavasti sateet tulevat sitten talvella lumena, sillä odotan kovin jo hiihtokelejä ja mietin jopa Finlandia-hiihtoon osallistumista...

Kertoisin myös, että tällä viikolla silti valon puute on tullut päin kasvoja! Yhtäkkiä aurinko laskeekin jo ennen viittä ja sehän tarkoittaa sitä, että en juuri aurinkoa näe kuin toimiston ikkunasta. Onneksi meillä on päiväkävelymahdollisuus töissä, ja lyhytkin aurinkoenergiapiikki on tervetullut :) Olen kuitenkin ollut tällä viikolla normaalia väsyneempi, joten unen tarvetta en voi korostaa liikaa...

Kahvin hörppimisen välissä kertoisin, että odotan viikonlopun Raatojuoksua tosi paljon! On ihanaa päästä suunnistamaan niin, että on numerolappu rinnassa ja on yhteislähtö ja hajonnat ja kaikki! Mä olen innoissani!! Olen miettinyt suunnistuskilpailulisenssin hankkimista ensi vuodeksi, mutta toisaalta oma suorittaminen on niin ailahtelevaa, että saa nähdä! Tällaiset kivat kuntosuunnistustapahtumat ovat kyllä huippuja!

Liikunnan iloa!!

Kuva: Miska Koivumäki / Kaarinan syysmaraton

Kysyisin sulta, mitä tv-ohjelmia sä olet katsonut nyt syksyllä..? Mä ainakin olen ihan koukussa Vain Elämää -sarjaan, jota olen seurannut jo monet tuotantokaudet ja on myös ihanaa, kun Silta piristää meidän syksyä. Siinä on laadukas pohjoismainen sarja, josta suomalaiset sarjat voisivat ottaa oppia...! Lisäksi olen rakastunut Ensitreffit alttarilla -sarjaan! Odotan jo innoissaan, ketkä parit ovat yhä yhdessä ja ketkä eivät!

Jos istuisimme kahvilla, kertoisin, että meillä on sisustuskuume päällä. Suunnitellaan työhuoneeseen uutta työpöytää, johon molemmat mahtuisivat tekemään töitä koneelle tai mahdollisesti askarrella tai tehdä muita pöydällä tehtäviä hommia. Lisäksi minä haluaisin maalata tehosteseinän olkkariimme, jännää! En ole koskaan maalannut seinää! Meillä on myös ikuisuusprojekti eli uuden sängyn osto edessä ja sitä myöten myös makuuhuoneen ilmeen muuttaminen, jee!

Kertoisin, että odottelen kovasti jo tulevaa lomareissua. Päätimme vuosi sitten että tänä syksynä lähtisimme pimeimpään aikaan johonkin lämpöiseen ja siinä pysyimme! Säästimme yhden kesälomaviikon marraskuulle, ja tosiaan vajaa kuukauden päästä lähdemme viikoksi Teneriffan aurinkoon! Mä en malttais odottaa! Vaikka kyseessä on pakettimatka ja perus turistikohde, en vois olla enemmän innoissani. Teneriffa tarjoaa meille varmasti kaikkea kivaa ;)

Viimeiseksi kertoisin, että mulla on jotenkin äärimmäisen onnellinen ja tasapainoinen olo koko ajan! Vaikka elämässä onkin kiirettä, niin silti perusasiat ovat kunnossa ja nautin valtavasti arkisesta aherruksesta! Tykkään, että vapaa-ajalla on sopivasti kiireitä, liikuntaa ja niitä iltoja, kun voin sytyttää kynttilät ja tunnelmoida elämää kynttilän valossa!

Jos istuisimme yhdessä kahvilla, haluaisin ehdottomasti kuulla, mitä sinulle kuuluu? :)

Miten pukeudun juoksuun syys- ja talvikeleillä?

Monet harrastavat juoksua vain kesäisin ja laittavat harrastuksen talviunille aina pakkasten saapuessa. Mä olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että juoksu on ympärivuotinen harrastus. On vain kiinni varusteista ja asenteesta, kuinka paljon juoksua tulee harrastettua talvella tai pimeinä syksyn aikoina. Mulle tulikin vähän aikaan sitten toive, että voisin kirjoittaa pukeutumisesta talven juoksulenkeille. Olen joskus blogissani pukeutumisesta kirjoittanut, mutta ajattelin kirjoittaa uuden postauksen nykyhetken ajatusmaailmasta.

Lämpöä yli +5 astetta

Ihanteellinen juoksuaika on nyt, kun on vajaa kymmenen astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Silloin pukeudun mieluiten tavallisiin juoksutrikoisiin ja ohueen juoksutakkiin, jonka alle laitan joku teknisen t-paidan tai ohuen pitkähihaisen urheilupaidan. Päässä pidän usein pantaa, sillä se joko suojaa päätä auringolta tai korvia viimalta ja lisäksi se pitää hiukset pois silmiltä. Tätä lämpimämmillä keleillä sitten vähennän takista alkaen joko hihoja tai lahkeita, mutta hankalampaa on miettiä, mitä on päällä, jos ja kun ilmat viilenevät.

Nollakelit (-5 - +5)

Kun mittari alkaa lähennellä nollaa tai menee sen alapuolelle, on aika miettiä pukeutumista jo enemmän lenkillä. Jalkaan menee perustrikoot tai sitten ihan paksummat trikoot. Mulla on yhdet trikoot, jotka on vuorattu ihanalla pehmeällä fleecellä ja ne tuntuvat lämpimiltä jaloissa. Näissä asteissa käytän vielä yleensä mun normaalia, melko ohutta juoksutakkia, mutta laitan sinne alle aina paksumman pitkähihaisen juoksupaidan ja joskus vielä t-paidan sen alle lämmittämään rintakehää ja olkapäitä. Sateella käytän vedenpitävää takkia. Päähän laitan aina pannan tai buffin pannaksi käärittynä ja samoin mulla on aina kaulassa buffihuivi. Heijastinliiviä ilman en lähde enää juoksulenkeille pimeän tullen myöskään. Jaloissa mulla on yleensä normaalit lenkkarit, paitsi jos on oikein peilijää, niin laitan suunnistusnastarit, eli Sarvan Dvilit jalkaan.

Pakkanen (-15 - -6)

Mitä kylmemmäksi lämpötila menee, sitä enemmän laitan päälle. Yleensä kunnon pakkasilla käytän juoksutakkina mun hiihtotakkia, jossa on ihanan hengittävä selkämys mutta viimalta suojaava etumus. Sen alle laitan yhden pitkähihaisen paidan tai sitten kerrastopaidan ja sen päälle toisen paidan. Jaloissa on pikkupakkasilla paksummat talvitrikoot tai sitten kerrasto ja trikoot, joiden paksuus riippuu lämpötilasta. Viime loppiaisena oli -16 muistaakseni Loppais-rogainingin aikaan, ja silloin minulla oli talvitrikoiden alla kerrastohousut ja polvimittaiset trikoot. Ne lämmittivät hyvin reisiä ja peppua. Näillä keleillä laitan jo pipon päähän ja hanskat käteen. Tosin mulla on niin hyvä ääreisverenkierto, että hanskat otan muutaman kilsan jälkeen yleensä pois kädestä. Kaulaan saatan laittaa buffin tai sitten fleeceputkihuivin.  Jaloissa on yleensä ihan tavalliset lenkkarit. Maastolenkkarit ovat myös hyvät lumella pidon ansiosta, joten niitä saatan myös pitää. Sukkina on tavalliset juoksusukat tai metsälenkeillä Sealskinz-sukat, jotka pitävät hyvin vettä.

Loppaisrogainingin aluskerrasto

Tästä kovemmissa pakkasissa yleensä valitsen toisen lajin: kävely tai hiihto taikka sitten pudotetaan vauhtia. Joskus voin siirtyä juoksumatolle tekemään treeniä, mutta harvemmin, sillä onhan se aika tylsää! Mun mielestä juoksupukeutumisessa on se tärkeä seikka, että silloin kun lähtee ulos, on hyvä olla kylmä tai vilpoinen. Kyllä se keho alkaa nopeasti lämpenemään, kun lähtee liikkeelle. Suuri virhe on mielestäni pukea liikaa vaatetta päälle. Nyrkkisääntönä itselläni on, että peitän herkät alueet eli kaulan ja korvat ja jos on tuulta, niin tärkeää on myös suojata etuosa viimalta. Mutta kerroksia ei kannata liikaa laittaa, tai ainakin niin, että voi sitten vähentää, jos tulee todella kuuma.

Syyspyöräily

Pyöräilyä harrastan syksyisin lähinnä vain työmatkoilla, ja niitäkin olen polkenut 1-2 kertaa viikossa. Kohta kyllä laitan pyörän talvitelakalle, kun ilmat alkavat olla minulle liian kylmät ja maa liukas. Pyöräilyssä hyviä välineitä on hiihtoon suunnatut vaatteet, sillä viima tulee yleensä kovaa edestä. Mä suosin pyöräilytakkia, hiihtohousuja, hanskoja, pipoa tai buffia päässä kypärän alla ja hengittäviä vaatteita päällysvaatteiden alla. Reidet ovat yleensä ne, jotka jäätyvät ensimmäisenä, joten jaloissa pitää olla tarpeeksi vaatetta. Pyöräilytakin alle riittää yleensä aamuisin t-paita ja pitkähihainen paita ja päivisin kun on lämmennyt ilma, pelkkä t-paita.

Sain Pilkkosilta testiin uusia Aloe-paitoja, jotka on suunnattu aktiiviseen elämään. Aloe-kuidusta valmistettu kangas on todella kevyttä sekä pehmeän tuntuista iholla. Lisäksi se on hengittävää, joten siirtää kosteutta pois iholta. Kokeilin paitoja pyöräillessä alimpana paitana ja olin tyytyväinen. Paita tuntuu hyvältä ihoa vasten ja keho pysyi lämpimänä. Olen myös käyttänyt paitoja neuleiden alla, ja sopivat siihenkin erinomaisesti.

Aloe-paidat (saatu)

Siinä minun vinkkejä lenkkeilyyn ja pyöräilyyn näissä keleissä. Vieläkö joku muu pyöräilee vai onko pyörä jo talvisäilössä? Entäpä onko teillä jotakin luottotuotetta talven juoksukeleihin? 

Kaarinan syysmaratonilla katupuolikkaalla pitkästä aikaan

Eilen oli mulle jännä päivä, sillä juoksin pitkästä aikaan rehellisen katupuolimaratonin. Olen viimeisen parin vuoden aikana hurahtanut polkujuoksuun ja sen tuomaan rentouteen. Lappu rinnassa ei ole tenhyt paljon katuja mieli tallailla. Vaikka kuinka yrittäisi mennä rennosti, on aina vahvasti juoksuun kätetty aika mielessä. Monesti asetetaan itselleen jokin tavoite, joku muu kuin iloisesti läpi pääseminen. Tällä kertaa olin kuitenkin päättänyt osallistua Kaarinan syysmaratonin puolimaratonille, ihan vain kokeillakseni, missä kuntoni kanssa nyt mennään. Kaarinasta mulla oli niin hyviä kuin huonojakin muistoja, sillä minun kympin ennätykseni on juostu vuonna 2011 Kaarinassa, mutta kaksi vuotta sitten juoksin vesisateessa aika vaikean puolimaratonin. 

Mikä keli lähtöalueella 24. lokakuuta!

Tällä kertaa keli oli kohdillaan! Lauantaiaamu valkeni tyynenä ja aurinkoisena Kaarinassa, isäni luona, jossa majailin juoksua edeltävän yön. Tosin mittari näytti alle nollan vielä yhdeksän aikaan aamulla. Tiesin kuitenkin, että aurinko kyllä alkaisi lämmittää. Söin kaurapuuroa hillolla ja raejuustolla sekä leivän palasen ja join vettä ja kahvia. Mitään ihmeellisiä tankkauksia en ollut suorittanut enkä valmistautunut juoksuun kummoisesti. Pidin kyllä pari lepopäivää ennen juoksua. Hain numerolappuni jo edeltävänä iltana kisakeskuksena toimineesta Kaarinan lukiosta, joten saavuin paikalle vasta puolisen tuntia ennen puolimaratonin starttia. Lämmittelin hetken ja sitten heitinkin takin Kimmolle, joka oli tullut katsomaan lähtöä, ja siirryin lähtöalueelle. 

Kaarinassa ajanotto tapahtui käsipelillä, joten kaikki saivat vain bruttoajat. Puolimaratonille starttasi reilut 200 ihmistä, joten joitain sekunteja toki kesti siirtyä lähtöviivan yli. Minulle sekunnit olivat aika yhdentekeviä ja arvioin oman paikkani hieman 2 tunnin jänisten eteen. Sen sijaan mietin, kuinka työlästä on kirjata käsin monen sadan juoksijan ajat. Lähtöpamausta en kuullut, mutta yhtäkkiä lähettiin liikkeelle. Aluksi teimme ylimääräisen reilu kilsan lenkin, jonka jälkeen lähdimme varsinaiselle kierrokselle, joka juostiin kahteen kertaan. Katsoin Ambitista, että lähdin noin 5.30-kilometrivauhtia etenemään, jonka olin aiempien lenkkien perusteella arvioinut sopivaksi vauhdiksi. Vauhti on minulle reipas ja vaatii ylläpitoa. Tällä kertaa lähdin liikkeelle ilman kädessä olevaa pulloa ja päätin juoda jokaisella juomapisteellä järjestäjän tarjoamaa juotavaa.

Alku meni kivasti eteenpäin. Reittihän on kovin tylsä, mutta en muistanutkaan kuinka paljon reitin tylsyys vaikuttaa mielialaani. Polkujuoksussa on aina jotain hämmästeltävää ja ihasteltavaa. Nyt juoksimme asutusten ohi, peltojen keskellä sekä kolme kilometriä yhtä ja samaa suoraa kierroksen lopussa. Ensimmäinen kierros meni tosi kivasti. Vauhti ei tuntunut liian kovalta ja juttelin vähintäänkin puolet kierroksesta erään naisen kanssa. Juttu lähti liikkeelle, kun hän kysyi vauhtiamme ja siinä sitten puhuttiin niitä näitä, lähinnä minä kerroin polkujuoksusta ja harjoittelusta niitä kisoja varten. Minä tunsin olevani hieman lyhyellä matkalla itselleni ja hän taas oli ylimatkalla, kun koki kympin kivemmaksi kisamatkaksi. Toinen kierros oli jo sitten selkeästi raskaampi. Jossain 11-12 kilometrin jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että "miksi mä täällä juoksen?". Vauhdin ylläpitäminen ei ollut enää niin helppoa ja jalat alkoivat väsyä etenkin pakaroista ja lonkankoukistajista. Otin ainoan geelin, joka minulla oli mukana ja join vettä päälle juomapisteellä. Säästin geelistä loput toiselle kierroksella olevalle juomapisteelle, joka oli noin 17,5 kilsan kohdalla ja join vettä päälle.

Geelistä sai selkeästi lisää voimaa, mutta jäljellä oli ylivoimaisesti juoksun tylsimmät osuudet eli pitkä kolmen kilometrin suora ennen maalialueelle saapumista. 19 kilometrin kohdalla mietin, että "okei, enkka tulee kyllä mutta pitäisikö kiristää vähän? Njääähh.." ja minkäänlaista loppukiriä en enää saanut aikaiseksi. Ei mun oikeastaan tehnytkään mieli kiristää. Onko sillä minuutilla sitten loppujen lopuksi mitään väliä? Eipä ole ei. Juoksin maaliin ja kellot pysähtyivät aikaan 1.56.56! Se oli mun puolimaratonin ennätys! Jee? No jee. Eipä juuri kovin ihmeelliseltä tuntunut. Toki olin onnellinen, että sain pidettyä juoksuni melko hyvin kasassa ja juoksin varmaan elämäni tasaisimman (katu)juoksun. Toki olin myös väsynyt, sillä minulle tuo oli melko reipasta vauhtia! Jaloissa tunsi juosseensa!

Sympaattinen pieni maali!

Mutta tajusin samalla, että musta ei ehkä ole katujuoksijaksi enää. Eikä mun tarvikaan! Eilisen paras oivallus oli se, että tajusin mikä mun suhteeni juoksuun on tänä päivänä. Mä en oo enää enkkojen perään, vaan juoksen siksi, että saisin elämyksiä ja nähdä mahtavia maisemia. Mulle ei ole elämyksellistä tuijottaa kelloa ja yrittää puskea itseään eteenpäin kovemmin. Ei oo mun juttuni juosta kelloa vastaan. Sille oli oma aikansa mun elämässäni ja sen kautta löysin omat kiinnostuksen kohteeni: polkujuoksun ja suunnistuksen. Ja kyllä mä rakastan myös tavallista katujuoksua, mutta se on mulle terapeuttista ja helppoa arkiliikuntaa, ei laji, jossa mulla on pakonomainen tarve kehittyä. Kyllä mä varmasti vielä juoksen katutapahtumissa, mutta puolimaratonia tuskin tulee hetkeen juostua. Se on muuten aika inhottava matka ;) Pitäisi olla kestävyyttä ja pitäisi juosta silti kovaakin. Varmaan jatkossa tulee enemmän juostua kymppejä, jotka menevät hyvinä treeneinä, koska jalatkin palautuvat niistä nopeammin. 

Kaikesta huolimatta eilen oli kuitenkin mukava juoksupäivä! Sää oli täydellinen, mukana oli iloista juoksuporukkaa ja tapahtuma lapsuuden kotikaupungissa on oikein sympaattinen ja onnistunut. On mahtavaa nähdä niin onnistuneita hymyjä ihmisten kasvoilla kuin niitä epäonnistumisiakin. Ne kuitenkin kaikki kuuluvat liikuntaan ja varsinkin katujuoksuun.

Oliko joku muu viikonloppuna jossain syksyn lukuisista juoksutapahtumista? Miltä onnistuminen ja epäonnistuminen tuntuu? Motivoivatko paremmat ajat juoksemisen pariin vai jokin aivan muu?

Erilaisia juoksutreenejä

Keväällä ja kesällä olen treenannut melko paljon, mutta suurin osa treenistä on ollut peruskuntoalueella lenkkeilyä tai pyöräilyä. Tehokkaat syketreenit ovat jääneet lähinnä suunnistuksen varaan. Sekin on aina omasta suunnistusflow'sta kiinni, kuinka kova treenistä tulee. Joskus ne kerrat menevät kartan pyörittelyksi ja ihmettelyksi, ja välillä taas pää on hyvin kartalla ja tossuja saa liikutella aivan niin kovaa kuin jaksaa. Suunnistus on kyllä kivaa, monipuolista ja tehokasta liikuntaa, sillä umpimetsässä liikkuminen on usein aika raskasta.

Porrastreenin maisemia

Nyt syksyllä olen tietoisesti jättänyt pitempiä treenejä välistä, ja aikaa on jäänyt eri tavalla lyhyemmille vauhtitreeneille ja niistä palautumiselle. Ihan kovin paljon en niitä ole siltikään tehnyt, mutta enemmän kuin alkuvuodesta kuitenkin. Mulle pitkät lenkit on ihan henkireikä ja teen paljon mieluummin vaikka pelkästään niitä kuin että mun pitäisi väkisin tehdä jotain vauhtitreenejä. Ne rankemmat treenit vaativat kuitenkin palautuneet jalat, virkeän mielen ja oikeanlaisen mielentilan. Onneksi tässä elämässä ei ole mikään pakko tehdä sellaisia asioita, joita ei halua ja niin intervallit ja vauhdikkaammat lenkit ovat odottaneet syksyn fiilistä. Ja kyllähän se fiilis tuli!

Ajattelin listata muutaman erilaisen juoksutreenin, jonka olen tänä syksynä tehnyt. Jos vaikka näistä olisi teille jotakin ideoita.

1. Kiihtyvä lenkki

Juoksin alkusyksystä maalla tasaisella reitillä kiihtyvän 12 kilsan lenkin. Aloitin lenkin pk-vauhtia, mutta ei aivan hitaimpaa mahdollista. Pikkuhiljaa kiihdytin vauhtia kohti "kympin kisavauhtiani", jonka saavutin noin pari kilsaa ennen lenkin loppua. Viimeisen kilometrin hölköttelin kevyttä vauhtia, ja näin ollen lenkin pituudeksi tuli 13 kilometriä, mutta vauhdin ollessa suht' reipas, ei kesto ollut kovinkaan pitkä eikä siten lenkki liian kuormittava. Tämä oli kiva treeni, sillä oli mukavaa aloittaa kevyemmin ja fiilis nousi hikitason noustessa. Parasta oli, ettei tämä vaatinut erillistä lämmittelyä, kun aloitus oli maltillinen.

Vaikka yleensä "Flat is boring", niin joskus on kiva rullailla tasaisella!

2. Ratavedot

Minä olin juoksuradalla. Kyllä, luit oikein! Mä en ole "hölkkäurani" aikana kovinkaan montaa kertaa tehnyt ratavetoja. Vain kerran juoksukoulussa keväällä teimme radalla hapottavan 20-10 -harjoituksen, jossa 20 sekuntia juostiin täysillä ja 10 sekuntia käveltiin ennen seuraavaa vetoa. Tällä kertaa olin päättänyt tehdä 400 metrin vetoja. Hölkkäilin eräänä perjantaina töistä läheiselle juoksuradalle ja sain tehdä harjoituksen kaikessa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Radalla ei ollut ketään muuta! Tavallaan tunnelmallista, mutta toisaalta jonkinlainen kiriapua olisi ollut kiva. Tein ratakierroksia 200 metrin palautuksilla ja päälle vielä hapottavat satasen kaarrevedot. Huh. Tehokasta.

3. Porrastreeni

Eräänä päivänä suuntasin läheisille rappusille tekemään kamalaa porrastreeniä. Tällä kertaa en kikkaillut sen enempää, vaan juoksin noin puolisen tuntia portaita ylös alas. Portaat ovat vaihtelevat jyrkkyyden ja tiheyden puolesta, joten pääosan rapuista juoksin joko joka toiselle tai jokaiselle portaalle astuen. Ylhäällä oli kyllä niin hapottava olo reisissä ja takapuolessa, ettei tosikaan! Seuraavaksi aion tehdä treenin vain rappusten alaosassa, jossa voin varioida paremmin, millä tyylillä menen ylös, kun ei tarvitse keskittyä vain siihen, että ylipäätään pääsee ylös asti. Voisin mennä tasahypyin, jokaiselle portaalle astuen tai joka toiselle astuen. Porrastreenit ovat tuttuja salibandyajoilta, mutta niitä en ole juuri koskaan "hölkkäurallani" tehnyt. Oletko sä?

Siinä muutama erilainen treeni mainittuna. Usein porukalla tulee mieleen intervallista tai vk-treenistä ne perinteiset tonnin vedot. Ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta on muitakin tapoja tehdä kovia treenejä!

Haluaisinkin kuulla teidän kaikki parhaat sykettä nostattavat treenit! Saa olla salitreeni, juoksutreeni tai mikä vain treeni... kunhan se on kova ja rankka ja vaatii tietyn mielentilan! Millaisia vauhdikkaampia treenejä sä yleensä teet ja kuinka usein? :)