maanantai 15. syyskuuta 2014

Ensikosketus rogainingiin

Rogaining? Siis mikä? Juu, en minäkään vielä vähän aikaa sitten tiennyt, mitä se on. Tai nimi oli tuttu ja tullut esille, mutta ei minulla ollut konkreettista tietoa, mitä se sisältää, puhumattakaan tärkeimmistä säännöistä. Suunnistusharrastuksen kautta myös tämä eräs suunnistuksen muoto on tullut lähemmäksi, ja nähtyäni facebookissa Pihkaniskojen Syysrogainingin mainoksen, päätettiin me luottoystäväni (siis se sama, jonka kanssa sinne Kolillekin treenataan) kanssa lähteä kokeilemaan.

Normaalisti rogainingissa mennään 2-5 hengen joukkueissa, mutta syysrogassa sai mennä minkä tahansa kokoisessa joukkueessa, vaikka yksinkin. Ja mitä olen lueskellut lajista juttuja, on tyypillistä, että tapahtumat ovat pitkiä, jopa vuorokauden mittaisia rykäisyjä. Tämä syysrogaining oli aloittelijaystävällinen jo senkin puolesta, että kilpailusarjat olivat joko 2 tunnin tai 4 tunnin mittaisia. Me tietysti otettiin tämä hyvänä treeninä Vaarojen maratonia ajatellen, ja valitsimme neljän tunnin sarjan! Ideana on siis kerätä annetussa ajassa maastosta niin paljon rasteja, kuin ehtii. Jokainen rasti on pisteytetty, syysrogassa oli 2-9 pisteen rasteja, ja reitit ja rastit saa valita itse. Se reitinsuunnittelu onkin oleellinen osa itse suoritusta, sillä tunnetustihan hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!


Saavuimme eilen ystäväni kanssa Kuusijärven ulkoilualueelle puoli kymmenen aikaan aamulla. Sää oli upea - kaunis ja lämmin. Ilmottauduimme tapahtumaan, ja vaihdoimme suunnistusvaatteet päälle. Koska ajatus oli tosiaan olla koko neljä tuntia metsässä, päätimme ottaa juomareput mukaan sekä vähän evästä. Olen ollut super tyytyväinen Salomonin juomareppuun, sillä se ei hierrä eikä paina mistään. Ilmeisesti usein rogainingissa on erikseen suunnitteluaika, mutta tuolla kartan sai lähtöleimauksesta ja neljän tunnin suoritusaika alkoi rullaamaan heti. Lähtö ei ollut yhteislähtö, vaan jokainen joukkue sai lähteä metsään klo 10 ja 11 välissä. Me lähdimme heti kymmeneltä, kun kerta olimme valmiina paikallakin silloin. Kartta oli A3-kokoinen, mutta mittakaava 1:11750 ei ollut entuudestaan tuttu (suunnistuksessa usein 1:10000) ja varsikin vinolinjainen pohjois-etelälinja aiheutti aluksi päänvaivaa. Normaalisti pohjoinen on aina kartan ylälaidassa. Muutoin kartta oli hyvin tarkka suunnistuskartta, ja korkeuskäyrä oli tuttu 5m. Suunnittelimme reittimme rungon piirtämällä sen molempien karttaan, ja meillä kului tähän vähän alle kymmenen minuuttia. Sitten lähdimme liikkeelle.

Jätimme muutaman helpon rasti Kuusijärven lähtö- ja maalialueen tuntumaan, jotta lopussa voisimme napsia niitä pois. Ensimmäiselle rastille löysimme hyvin, mutta toinen rasti tuotti jo vähän vaikeuksia. Nopeasti kuitenkin pääsimme kivaan suunnistusrytmiin, ja kartan erikoisuudet tulivat tutuiksi. Joukkueen jäsenten tulee olla lähellä toisiaan ja molempien pitää käydä rastilla, vaikka vain toisella on EMIT-kortti. Me vaihtelimme leimaajaa muutaman rastin välein, ja suunnistuksen hoidimme yhdessä. Olimme usein hämmentävän yhtä mieltä siitä, mitä reittiä kannattaa mennä seuraavalle rastille. Tässä on etu, että tunnemme hyvin ystäväni kanssa toisemme ja olemme ennenkin suunnistaneet yhdessä, kun aloittelimme suunnistusharrastusta pari vuotta sitten. Vielä viime vuonna kävimme yhdessä rasteilla, ennen kuin molemmat uskaltautuivat yksin kuntorasteja kiertämään. Muutenkin teemme usein treenejä yhdessä, joten olemme myös hyvä tiimi yhteisissä tapahtumissa! Oli taas ilo olla ystävän kanssa Syysrogassa, kun yksin en varmasti olisi uskaltanut mukaan.

 Tässä tapahtuman kartta, jonka jokainen sai vasta lähtöleimauksen jälkeen.


Parin tunnin suunnistamisen jälkeen muutimme hiukan suunnitelmaamme, ja haimme enemmän isompien pisteiden rasteja. Tämä oli hyvä päätös, sillä lähisuunnistus ei ole meidän vahvuus, ja tällaisessa tapahtumassa rasteilla ei saa paljon apua kanssasuunnistajista, koska rasteja on niin paljon ja porukka hajaantunut ,toisin kuin usein kuntorasteilla. On turhaa pyöriä kahden pisteen rastin lähellä monia minuutteja, kun pitkät välimatkat on meidän vahvuus. Haimmekin paljon 9 ja 7 pisteen rasteja, jotka kerryttivät loppusaldoa mukavasti. Me onnistuimme erinomaisesti muuttamaan lennosta reittisuunnitelmaa ja arvioimaan paluuajan Kuusijärvelle. Haimme vielä ripeästi juosten yhden rastin, jota emme olleet ajatelleet ehtiä hakemaan. Maaliin saavuimme kymmenen minuuttia ennen neljän tunnin täyttymistä. Jokainen yliajan alkava minuutti sakotetaan yhdellä pisteellä, ja 15 minuutin yliaika olisi tuottanut hylkäyksen. Onneksi pääsimme annetussa ajassa maaliin. Saimme pisteitä paljon enemmän, kuin olimme kuvitelleet, eli 90 maksimin ollessa 168 pistettä. Sijoituksemme oli kaikista neljän tunnin kilpailun joukkueista 37/53. Me ollaan tosi tyytyväisiä siihen!

Sipoonkorven kansallispuisto tarjosi upeat puitteet suunnistukselle ja sää oli todella aurinkoisen lämmin. Rastit löytyivät kivasti, emmekä olleet kertaakaan pihalla. Päivä oli kerrassaan upean onnistunut! Maalissa alkoi jo vähän jaloissa tuntua reilu 17 kilsan metsärämpiminen, vaikka todellinen väsymystila tulikin kotona. Lopulta jalatkin jaksoivat todella hyvin, vaikka maasto oli paikoitellen erittäin rankkaa mäkineen ja soineen. Yhdessä kohtaa kastuin mutaisaan ojaan aivan kunnolla, kun ei se kannatellutkaan niin kuin olin mielessäni ajatellut ennen ylityshyppyä. Pyllähdin sinne kunnolla. No, mitä suunnistus olisi ilman mutaa ja kömmähdyksiä?! Maalissa oli mukava karkkitarjoilu ja iloinen vastaanotto. Kanssakilpailijoita ei metsässä ihan hirveästi näkynyt, mutta jokainen oli siellä hymy korvissa - niin mekin! Laji vei todella meidän kummankin sydämen! Kuusijärvellä on lisäksi saunamahdollisuus, ja kylläpä järvessä pulahtaminen, sauna ja kylmä vissy maistuikin hyvältä!


Suosittelen kokeilemaan rogainingia, jos suunnistus yhtään kiinnostaa. Rogaining-tapahtumia on jonkun verran ilmeisesti Suomessa, mutta listausta niistä on hankala löytää. Ilmeisesti tapahtumat eivät ole vielä kovin isoja. Kannattaa seurata ainakin oman alueen kuntosuunnistusta järjestävien seurojen tiedotusta, facebookkia sekä pitää ylipäätään korvat höröllä! Mä aion ainakin jatkossa osallistua Pihkaniskojen kevät- ja syysrogainingeihin. Mietittiin myös ystäväni kanssa, että voisimme myös joskus harkita 6 (tai miksei vaikka 8) tunnin sarjaakin, sen verran kivaa tuo suunnistus eilen oli!

Oletko sä kokeillut rogainingia vai tuliko laji sulle tutuksi vasta tästä tekstistä? Voisitko mennä kokeilemaan? 

19 kommenttia:

  1. Voi Hanna, näitä sun suunnistus- ja juoksujuttuja on niin mahtavaa lukea! Näistä oikeasti paistaa se liikunnan ilo ja se tekeminen :) Todella virkistävää lukea tälläinen postaus niiden kaikkien miljoonien fitnessjuttujen sijaan! Oot huippu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, kiitos <3 Sä olet myös huippu! Heh, mä olin (huom! OLIN) pimennossa tästä fitnesskohusta ;) Mutta joo, onneks jokaisella on oikeus treenata siten, miten tykkää! :)

      Poista
  2. Siis oliko niitä rasteja miten paljon kaikkiaan ja paljon kerkesitte hakea suunnilleen? Ja minkälaisia rastivälejä tuli, pitkiä vai lyhyitä? Ja löytyskö jostain tuota karttaakin niin vois vilkaista, että pääsis vähän paremmin ajatuksesta kiinni :D Tuo mittakaavakin kuullostaa jo todella erikoiselta... Googlettelin noita kisoja ja yks mahdollinen kisa löytyi niin vois lähtee kokeilee. Ois hyvä, jos ois jo jonkun kartan nähny minkälaista se vois olla:) Mutta kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta (ja pitkältä, vaikkakin oli "vain" 4 tunnin sarja) reissulta:)
    -Heikki-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei, voisin laittaa sen kartan johonkin näkyville! Rasteja oli vajaa 40, ja niistä tuli yhteensä pisteitä 168. Kukaan ei ehtinyt käydä kaikkia rasteja, eli alue oli todellakin laaja, ja mitkään rastit eivät olleet vierekkäin. Mittakaava oli varmaan siksi outo, että koko alue oli mahtunut kartalle. Tosi rento ja kiva tapahtuma, eli mene ihmeessä :)! Millainen sarja siellä olisi?

      Poista
    2. Jos onnistuu niin laita ihmeessä!:) Sarjasta en vielä tiedä, kun ei mitään infoa löytynyt päivämäärää lukuunottamatta:D

      Poista
    3. Nyt on kartta lisätty tähän tekstiin!! :)

      Poista
    4. Katopas, kiitos! Pitää vilkaista miltä se näyttää:)

      Poista
    5. Ja siis mistä tuosta käy ilmi, paljon rastista saa pisteitä? Tää on varmaan tyhmä kysymys, mutta ku on laiska, eikä jaksa tutkia :D

      Poista
    6. Ei lainkaan tyhmä kysymys! :) rastin eka numero kertoo pisteen, eli 23 on 2p ja esim. rasti 93 = 9p. jne!

      Tuolla (http://pihkaniskat.fi/kilpailut/syys-rogaining-2014) on tapahtumakutsu jossa on ohjeet, ja siellä sivulla on väliakojakin. Ite aion katsoa millaisia reittejä huippujoukkueet on valinnut! Mielenkiintoista! :)

      Poista
    7. Nonih, tämä selvensi, kiitos!:) Kävin vilkasee pikaisesti noita sivujakin, mutta pitääpä nyt tässä illan ratoksi katella vähän tarkemmin. Laji on ite asiassa aika mielenkiintoinen. Siinä joutuu vissiin suunnittelee jo lähtiessä oikeestaan koko radan ja osata arvioida paljon menee aikaan huomioiden pituus ja maaston kulkukelpoisuus, eli pitänee tietää jo reitinvalinnatkin aikalailla... näin nopeesti ajateltuna, vai mikä on sun näkemys?:)

      Poista
    8. Joo, ilman muuta suunnittelu on kaiken aa ja oo, niinkuin tuossa tekstissäkin mainitsin. Yleensä näissä on suunnitteluaika erikseen ja kärkijoukkueet käyttävät sen kokonaan. Myös muutosten tekeminen kisan aikana on tärkeää, ja meillä se onnistui tosi hyvin!

      Poista
  3. Moi!:) Olipas kivankuuloinen tapahtuma ja raportti siitä! Eilen kun näin sun kuvia Instagramissa tuolta, olin ihan huuli pyöreenä, että mitä ihmettä on "Rogaining", joten kiitos tästä selvennyksestä! Laji tuli tosiaan tutuksi vasta tästä tekstistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Karkki, et oo varmasti ainoa, joka ei tiennyt, mistä on kyse ;) Kiva, että tuli tutuksi nyt! Saat varmasti jatkossakin lukea tästä, hih! Ihanan rento tapahtuma!

      Poista
  4. Moi! Ensiksi, oon iloinen et keväällä löysin sun blogin. Tosi kivoja juttuja ja itsekin kun suunnistan jonkun verran, on varsinkin näitä juttuja kiva lukea. Turussa on jo muutama vuosi järjestetty toukokuussa kahden tunnin Turku Rogaining Sprint. Kisamaasto on yleensä jossain päin Turun lähiöitä. Kartalle mahtuu yleensä metsäisiä rasteja ja sitten on ihan kaupunkisuunnistusta. Itse olen ollut mukana sekä yksin, että parin kanssa. Parin kanssa homma on kyllä tosi kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lotta, kiitos ja kiva kun kommentoit! :) Heeei, pitääkin ehkä ens vuonna harkita tuota Turku sprinttiä, kun Turku on mun toinen kotikaupunki, hih ;) Parin kanssa homma on varmasti silloin kivaa, kun yhteispeli sujuu ja molemmat on tasaväkisiä suunnistajia!

      Poista
  5. Tosi kivan kuuloinen tapahtuma! Yhdistyy liikunta & "leikkiminen" :) Enpä ole moisesta ennen kuullutkaan. Ja miten huikea tapa treenata kohti Vaaroja tämmöinen! Ei hampaat irvessä, vaan hymyssä suin kaverin kanssa huikeita elämyksiä jakaen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kiva tapahtuma! Ihan mun tyylinen! :) Ei liikunnan tarvitse olla niin vakavaa, vaan tällainen aivotyöskentely ja liikunta ja seikkailu on mulle kaikkein mieluisinta! Oon niin iloinen, kun oon löytänyt suunnistuksen osaksi elämää!

      Poista
  6. Tuo on kyllä myös yksi sellainen juttu, mitä olen halunnut kokeilla! Ja tän sun kirjoituksen jälkeen haluan vielä enemmän! :) Kuulostaa huippukivalta tapahtumalta! Hienosti toimi myös yhteistyö kaverin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suvi, meillä on kyllä paljon kiinnostuksen kohteita! Kyllä säkin pääset vielä kokeilemaan! Joo, meidän tiimi oli loistava! <3

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)