Stadi koettu uudella tavalla: Helsinki City-O

Suunnistuksesta on tullut parissa vuodessa mulle todella rakas harrastus. Minä olen ihan kuntoilijana ja pääasiassa käyn kuntorasteilla aktiivisesti. Avoimissa suunnistustapahtumissa, kuten Jukolan viestissä tai syksyisin järjestettävässä Raatojuoksussa pääsee aina kaikkien aktiiviharrastajien sekaan kisailemaan, ja se vasta kivaa onkin. Suunnistajat ovat todella hauskaa ja samanhenkisestä porukkaa, ja tapahtumissa on aina lämmin henki. Tuntee kuuluvansa joukkoon. Niimpä olin innoissani lähdössä tänään Kaisaniemen puistoon, josta olisi startti maailman ensimmäiseen Helsinki City-O -suunnistustapahtumaan. No okei, kolea ilma, eilisestä porukkalenkistä väsyneet jalat sekä tihkuva sade hieman veivät alkuinnostusta, mutta arvasin kyllä fiiliksen nousevan kisakeskuksessa viimeistään.

Lähtösuoralla. Bongaa tuttuja... ;)

Kuva: Harri Hytönen / HCO

Ja niinhän se nousikin! Suunnistajia siellä täällä, joka puolella. Musiikki pauhasi ja kuluutukset raikasi. Yhteensä 350 ihmistä oli ilmoittautunut joko 5, 10 tai 15 kilometrin matkalle. Matka tosiaan ei kertonut mitään, sillä tapahtumassa oli merkitty karttaan ainoastaan rastipisteet, ja omassa järjestyksessä rastit piti käydä hakemassa. Puuttuvista leimauksista sai 10 minuuttia sakkoa. Saimme kartat käteen kahta minuuttia ennen starttia, joten kovin suurta analyysia ei siinä ajassa ehtinyt tehdä. Kartta oli A2-kokokoinen, joten ihan yhdellä nopealla vilkaisulla ei siitä tolkkua ottanut! Vaihdoin vielä lennosta reittisuunnitelmaa, joten aika fiilispohjalla tuli mentyä rastien perässä.

Urbaani kaupunkisuunnistus oli todella kivaa! Tarkkana sai olla, mistä välistä pääsi etenemään, ja mistä ei saisi kulkea. Päästiin kokemaan keskustan ja kallion sekä Lintsin alueen hienoja paikkoja, joissa en kaikissa ollut käynytkään. Aivan uusia reittejä tuli löydettyä ja oli hyvä fiilis juosta keskellä kapunkia. Muutamaan otteesen sekoilin radalla, kun tuli todettua, että reittisuunnitelmaa ei kannata vaihtaa kesken rastivälin, sillä et välttämättä olekaan varma, missä kohtaa olet... mutta äkkiä sain palauduttua kartalle, ja suunnistus ja reittisuunnitelma onnistui melkoisen hyvin. Jalat tosiaan eivät olleet parhaassa iskussa, olinhan tällä viikolla juossut kaksi maastopitkistä... mutta meninkin City-O:hon pitämään hauskaa, ja siinä onnistuin!

Lopulta GPS-mittariin tuli kilsoja lähes 16, joten aika paljon tossua tuli kulutettua Helsingin kaduilla. Rastipisteet olivat mukavissa paikoissa ja tunnelma oli hieno. Lopussa oli "putki" rasteja, jotka kaikki kilpailijat kiersivät samassa järjestyksessä, joten siinä olisi ollut paikka vielä kunnon loppukiriin, jos jaloista olisi vielä irronnut! Maalissa oli hyvä tunnelma ja pientä purtavaa ja juotavaa. Parasta oli kisakeskuksen sijainti, sillä rautatieasema oli aivan läheisyydessä, ja pääsin nopeasti lähtemään junalla kotia kohden, jossa sauna odotti lämpeämässä. Ihanaa!

Tunnelma tapahtumassa oli hyvä, ja tuttujakin näkyi kivasti! Kaikki järjestelyt pelasi erinomaisesti. Oli erittäin tunnelmallista ja elämyksellistä hakea rasteja keskeltä pääkaupunkiamme. Reittisuunnitelman laatiminen toi sekkailullisuutta tapahtumaan, ja uskon, että nopeat päätökset kehittävät omaa loogista päättelykykyäkin. Sen ansiosta tapahtumassa voi mennä myös kaverin kanssa yhdessä samaa reittiä, joten kynnys osallistumiseen on pienempi. Tällainen tapahtuma on todella tervetullut kevääseen, ja toivonkin, että jatkossa tapahtumassa nähdään vielä enemmän myös vähemmän suunnistusta harrastaneita, koska suunnistuksen aloittamiseen tämän tyylinen kaupunkisuunnistus tarjoaa erinomaiset puitteet!

Olitko sä mukana? Milta tapahtuma vaikutti, voisitko ottaa osaa tällaiseen kaupunkisuunnistukseen? 

Kiitos Helsinki City-O:lle hienosta tapahtumasta.
** Osallistuminen saatu blogin kautta **

Kansallispuistoja kahdella tapaa

Ellet eksynyt blogiini ensimmäistä kertaa, on sinulle tullut varmaan selväksi, kuinka pajon tykkään liikkua ja ylipäätään olla luonnossa. Luonnossa on tilaa hengittää ja unohtaa kaikki turhuudet päästä. Olen löytänyt polkujuoksun parisen vuotta sitten, kun päätettiin ystäväni Tiinan kanssa treenaata "Suomen rankimmille maratonille" eli Vaarojen maratonille! Polkujuoksun parissa olen päässyt tutustumaan hienoihin paikkoihin niin lähellä kuin vähän kauempanakin. Nuuksion ja Sipoonkorven metsät ovat tulleet tutuksi pääkapunkiseudun kansallispuistoista, ja kauempana olemme juosseet lenkkejä muun muassa Repoveden kansallispuistossa ja Porvoossa. Lisäksi tapahtumissa olen päässyt juoksemaan Kolilla ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, ja toukokuussa pääseen palaamaan Karhunkierroksen maisemiin Oulangan kansallispuistoon. Olen vaeltanut 80 kilometrin Karhunkierroksen vuonna 2012, joten mielelläni palaan niihin maisemiin kevyemmän repun kanssa!

Kurjenrahkan kansallispuiston avaria soita

Juoksun lisäksi nautin suunnattomasti luonnossa vaeltamisesta ja rauhallisesta olemisestakin. Esimerkiksi parin viime kesän reissumme ovat selkeästi suuntautuneet luontokohteiden perässä Itävallan Alpeille ja Norjaan, ja olemme kiertäneet saariston rengastien pyörien kanssa. Mikään ihmisten rakentama ei oikeastaan tällä pallolla kiinnosta niin paljon, kuin mitä luonnon omat ihmeet kiinnostavat. Uskon, että jatkossakin meidän reissumme tulevat suuntautumaan upeiden maisemien luokse. Onneksi Suomessakin on hienoa nähtävää ja etenkin nyt keväällä taas on aivan ainutlaatuista, kun luonto herää henkiin. Pitemmät päivät, auringonvalo, lumen alta paljastuvat värit ja polut... pian lehdetkin alkavat taas puskea puihin ja saamme luonnon kukoistamaan. Polkujuoksijaa todellakin hymyilyttää ajatus paljaista poluista metsän siimeksessä.

Päätin jo ennen tätä meneillään olevaa lomaa nauttia luonnosta. Kerrankin on kunnolla aikaa lähteä luonnon helmaan. Lomalle sopii myös pitkän lenkin tekeminen, sillä yöunet ovat yleensä hyvät ja riittoisat loman aikaan sekä energiatasot korkealla. Olikin siis aika tehdä pidempi lenkki polkujuosten! Vietin pääsiäisen pyhät Turun suunnilla, joten lähdin tekemään lenkkiä Kurjenrahkan kansallispuistoon, jonne ei minun anoppilasta ole kuin vajaa puolen tunnin ajomatka. Olen käynyt Kurjenrahkassa aiemminkin vaeltamassa ja juoksemassa, joten paikka on tuttu. Siellä on tasaista, soista ja paljon pitkospuita, joten pelkäsin vähän, kuinka hankalaa juokseminen olisi. Kimmo lähti mun mukaan alkumatkalle, ja sepä oli todella kivaa! Onneksi pelkoni osottautuivat vääriksi, ja Kurjenrahkan kansallispuistossa oli oikein hyvä juosta. Toki osa reitistä oli veden alla ja suurin osa poluista oli jään peitossa, mutta se ei lenkkiä estänyt. Sen lisäksi oli ihan paljasta polkua ja kuivia pitkospuitakin. Ilman nastoja ei kuitenkaan olisi asiaa ollut.

Juoksimme Kimmon kanssa Savojärven lähistössä ja Pukkipalon reitillä reilu kympin, jonka jälkeen kiertelin vielä vähän Kuhankuonon alueella, ennen kuin lähdin taivaltamaan 11 kilometrin siirtymäreittiä Kuhankuonolta Haukkavuorelle, josta minut olisi lyhyempi matka hakea. Kimmon kanssa oli mukavaa juosta, ja hetken oli vaikeuksia jatkaa yksin. Pikkuhiljaa aloin nauttia myös yksin tallatuista kilometreistä ja luonnon rauhasta. Matka taittui kevyesti, mikä olikin tarkoitus. Lopulta juoksin reilu 3,5 tuntia. Oli mukava päästä annoppilassa lenkin jälkeen kylpyyn ja saunan lämpöön ja olipa muut tehneet ruuankin valmiiksi. Luksusta!

Eilen tiistaina poikkesimme puolestamme kotimatkalla Teijon kansallispuistossa. Paikka ei ollut meille entuudestaan lainkaan tuttu. Tosin lapsena olin käynyt laskettelemassa Meri-Teijossa, mutta kansallispuiston alueella en ollut koskaan käynytkään. Lyhyellä kartan vilkaisulla todettiin, että puistossa on paljon vaellusreittejä, joten päätimme vain ajaa luontokeskukseen ja lähteä siitä tekemään lyhyttä patikointia. Nälkäkin alkoi kurnia jo vatsassa, ja kun ensimmäinen vastaan tullut nuotiopaikka oli upealla aurinkoisella paikalla, niin pysähdyimme välittömästi siihen. Saimme lähes koko evästelyn ajan nauttia omasta rauhasta ja auringon paisteesta. Paistoimme broilerimakkaraa, karjalanpiirakoita sekä banaania ja vaahtokarkkeja. Termarissa oli kuumaa kaakaota, joten mikäs siinä istuskellessa.

Mukavan nuotiohetken jälkeen ihastelimme puistoa Matildajärven kierroksella, joka osottautui reilu 6,5 kilometrin mittaiseksi. Juuri sopivaksi meille tuohon päivään. Vaikka aurinko menikin pilveen, saimme ulkoilla upeassa kevätsäässä. Puisto oli erityisen kaunis, ja järvi oli koko ajan läsnä. Sen lisäksi Teijon alueella oli upeita soita, hienoja kallioita ja kunnon metsää. Todellakin näkemisen arvoinen kansallispuisto! Tänne olisi mukava tulla joskus myös juoksemaan, sillä merkittyjä reittejä riittäisi pidempäänkin lenkkiin.

Kansallispuistot ja muut luontokohteet ovat Suomen helmiä! Mulla on jo suunnitteilla muutama omatoiminen retki tai lenkki eri maisemissa. Ainakin aion seuraavalla anoppilan reissulla toteuttaa lenkin Vaskijärven luonnonpuistossa ja myös aion koluta enemmänkin lähialueen hienoja reittejä, kuten Meikon luonnonsuojelualueella Kirkkonummella tai Lopin poronpolulla.

Tykkäätkö sä liikkua Suomen eri retki- ja luontokohteissa? Nautitko niitä mieluiten vauhdikkaammin vai hitaammalla kaavalla? Mikä on paras retkeilykohde Suomessa? Ehdotelkaa Uudeltamaalta kivoja paikkoja, jossa on merkittyjä vaellusreittejä! :)

"Mulle kuuluu hyvää, sitä samaa"

Terkkuja lomalta! Mä tosiaan en lomaile ainoastaan pääsiäispyhiä, vaan myös pääsiäisen jälkeisen viikon, ja on hurjan kiitollinen olo siitä. Saa kunnolla taas levättyä ja ladattua akkuja, ja touhuta myös niitä asioita, joihin ei kiireisessä arjessa juuri ole aikaa. Me kun elämme Kimmon kanssa perustoimistotyöarkea, jossa tehdään viikot töitä toimistotyöaikaan, illat laitellaan ruokaa ja harrastetaan ja viikonloput kulutetaan mielekkäitä asioita tehden ja kodista ja läheisistä huolta pitäen. Mä tykkään tosi paljon arjesta, mutta välillä on tosi hyvä vain pysähtyä. Tällä kertaa me pitkästä aikaa pysähdytään ihan kokonaan, kun vietämme lähes koko ensi viikon lomaillen kotona. Tällä kertaa emme lähde mihinkään isompaan reissuun, tosin nämä pääsiäisen pyhät vietämme Turun suunnilla perheitä ja ystäviä nähden.

Turku on mahtava kaupunki, mutta sen aika ei ole nyt

Näin lomalla varsinkin on aikaa pysähtyä ajattelemaan omaa elämää enemmänkin. Meiltä usein kysytään että "Mitä teille kuuluu?" ja usein vastaus on samankaltainen "Ihan hyvää, ei ihmeempää" -mutina. Todellisuudessa meidän elämä on jo pitempään rullannut samalla kaavalla. Ollaan asuttu jo 2,5 vuotta meidän omassa kerrostalokolmiossa, ollaan molemmat vakituisessa työssä, meillä on sama auto ollut useamman vuoden ja ollaan monen monta vuotta asuttu kaksin, ihan toivotusti. Toki mun koirakuume aina välillä nostaa päätään, mutta toisaalta ei olla kasvatettu perheen kokoa neljällä tassullakaan. Meille ei tosiaan kuulu mitään kovin uutta ikinä, mutta toisaalta onko se huono juttu? Onko huono juttu, jos parisuhde on vakaalla pohjalla jo yhdeksättä vuotta? Onko huono juttu, jos työkuviot ovat vakiintuneet ja töissä viihtyy hyvin? Onko huono juttu, jos asuu omassa asunnossa, jonka kokee mieluisaksi juuri tähän elämänvaiheeseen? On harrastuksia, jotka pitävät vapaa-ajan virkeänä. On läheisiä ihmisiä elämässä, joiden kanssa voi jutella kaikesta mahdollisesta ja joiden kanssa voi tehdä kivoja juttuja. Mielestäni mainitsemani asiat ovat tärkeitä asioita. Elämä on kivaa juuri tässä ja nyt!

Hissiselfie töissä ;)

Silti aika-ajoittain poden jotain kriisiä siitä, että monet ikäiseni ihmiset pyrkivät kovasti eteenpäin vähintään yhdellä osa-alueella elämässä. Toiset kasvattavat perhettä, toiset vaihtavat maisemaa asuinkaupunkinsa puolesta, toiset etenevät työelämässä, toiset kouluttautuvat lisää tai toiset kehittävät itseään vapaa-ajalla jonkin harrastuksen parissa. Olenko minä huonompi ihminen, kun en tahdokaan pyrkiä eteenpäin juuri nyt? Olen pysähtynyt ja haluan vain nauttia näistä mahtavista hetkistä, joita elämä minulle tarjoaa. Ehkä vielä joskus tulee sellainen olo, että tahdon pyrkiä eteenpäin, mutta tällä hetkellä mulla on hyvä just näin. En kaipaa liikaa vastuuta töissä, vaan tykkään olla "rivimies", palapelin yksi tärkeä palanen, mutta en se, joka sitä palapeliä kasaa. Tykkään töistäni, koska mulla on juuri sopivasti mielekkäitä tehtäviä, jotta työpäivät menevät hyvää vauhtia eteenpäin, mutta pitkään aikaan mun ei ole tarvinnut stressata oikein mistään. Se on todella mahtava tunne. Varsinkin kun työtäni arvostetaan. Sain juuri ihania kehuja työpanoksestani ja luotettavuudestani, joten kyllä me suomalaisetkin osaamme kehua toisiamme. Oli myös mukavaa, että työtäni arvostettiin sanojen lisäksi palkankorotuksellakin. Töiden lisäksi tällä hetkellä meillä on Kimmon kanssa hyvä olla just näin. Toki meilläkin on haaveita melko lähitulevaisuuteenkin. Osa niistä haaveista on niin mahtavia, etten meinaa pysyä aloillani, mutta kyllä niiden hetkien aika tulee, kun on oikea aika.

Vapaa-ajan juoksuharrastuksenkin suhteen minulla on tällä hetkellä hyvin seesteinen olo. Nautin kaikesta harrastamisesta, mutta tällä hetkellä en tahdo panostaa ylipaljon tai ottaa stressiä siitäkään. Siksi minun on hyvä olla turvallisten juoksumatkojen parissa sekä lisäksi vanhojen hyvien lajien kanssa. Odotan kovasti suunnistuskauden alkua jo vähintäänkin kolmantena keväänä putkeen, olen iloinen sujuneesta hiihtokaudesta, nautin paluusta salibandyn tiimellykseen ja suunnittelen uusia polkuja uusien maastotossujeni alle. Harrastustenkin kanssa on just hyvä näin!

Ja vielä joskus taivaanlaivaan mä vaivatta daivaan,
Mutta tänään kaiken paskan tieltä pois raivaan
Ja nautin mun elämästä,
Tästä jäätävän lyhyestä.
(Haloo Helsinki! -Taivaanlaiva)

Muistakaa nauttia elämästä juuri nyt! Koskaan ei tiedä, onko liian myöhäistä. Toki aina kannattaa pyrkiä kohti unelmia, mutta ei ole väärin nauttia niistä asioista, jotka elämässä on tällä hetkellä hyvin. Ihanaa pääsiäispyhien loppua teille ja kaikkea hyvää arkeen! Laitetaan hymy kiertoon, jotta kaikilla on piirun verran parempi olla :)

Mitä ajatuksen tekstini sinussa herätti? Pyritkö sinä tällä hetkellä eteenpäin elämässä vai oletko yhtä pysähtynyt kuin minä? Voiko olla onnellinen, vaikka "kuuluukin sitä samaa vanhaa"? :)

Aurinkoinen kevätroga

Sunnuntaina oli vuorossa tämän vuoden kolmas rogaining-tapahtuma. Loppiaisena olin vierailemassa tuttujen joukkueessa oman vakiparini, Tiinan, olessa flunssassa ja reilu viikko sitten olin Kimmon parina Turku Wintersprintissä. Rogaining-tapahtumia on koko ajan enemmissä määrin, mutta ei niitä siltikään aivan valittavaksi löydy, joten olimme odottaneet sunnuntain kolmen tunnin Kevätrogaa jo todella kovasti Tiinan kanssa. Vihdoin Hihhulit olisi yhdessä viivalla marraskuisen Yö-rogainingin jälkeen. Mutta kuinkas kävikään? Ei päästy taaskaan yhdessä liikkeelle huonon tuurin vuoksi, joten mulle jäi aamulla vaihtoehdoiksi jäädä kotiin tai lähteä yksin kisaamaan.

Kuva: Merja & Tomi / Pihkaniskojen Kevätroga

Tottakai päätin lähteä rogaamaan! Oikeastaan kun ajattelin asiaa kunnolla, kolme tuntia on vielä ihan mukava aika viihtyä yksin metsässä hakien rasteja. Rogainingissa yleensä hienous on joukkueena eteneminen, parin kanssa yhdessä työskentely ja pitkän matkan aiheuttamat hassuttelukohtaukset ja väsymyksen tunteetkin, jotka tulee purettua toiselle. Minulla on ilo tyypillisesti jakaa tämä harrastus hyvän ystäväni kanssa, jolle voin jakaa kaikki tuntemukset matkalla. Tämä on etu, kun rogainingin tapahtuma-aika alkaa olla 8-12 tuntia, pidemmästä puhumattakaan. Pitkissä tapahtumissa ei yleensä saakaan yksin osallistua, mutta lyhyemmissä tapahtumissa monet menevät yksin. Sen vuoksi mulla ei ollut minkäänlaista epäilevyyttä lähteä edustamaan Hihhuleita yksin sunnuntaina. Toki olisin mieluusti mennyt kaverin kanssa, mutta minulle oli pääasia päästä suunnistamaan kunnolla metsään pitkän tauon jälkeen!

Kevätrogassa oli tänä vuonna käytäntö, että kartat sai kello kymmenestä eteenpäin, ja oman tunnon mukaan metsään sai lähteä noin puolen tunnin suunnitteluvaiheen jälkeen, kuitenkin viimeistään klo 11. Rogainingissahan kartalle on merkitty eriarvoisia rasteita, joita saa vapaavalintaisessa järjestyksessä hakea kilpailuajan puitteissa. Ylimenevästä suoritusajasta saa aina sakkoa. Rastit olivat sunnuntaina 1-7 pisteen arvoisia, ja yksi viiden pisteen rasti oli sellainen, että sen sai hakea niin monta kertaa kuin halusi, kunhan välissä oli jokin uusi rasti aina haettuna. Tämä kerroinrasti oli tietysti erään täyttömäen päällä, jotta homma olisi rutkasti hauskempaa! Minä suunnittelin mielessäni nopeasti järjestyksen, jossa lähtisin rasteja etsimään ja noin kymmenen minuutin suunnittelun jälkeen lähdin lähtöpaikkaa kohti. Yleensä piirrämme rogainingissa kartalle suunnittelun reitin, mutta tällä kertaa ulkona pakkasessa ja yksin en sitä jaksanut tehdä.

Maalissa!

Kuva: Merja & Tomi / Pihkaniskojen Kevätroga

Metsässä oli mukavasti vielä lunta, mutta hankikanto ei ollut kunnollinen. Yleensä jos meni umpimetsässä, upotti joka kolmas tai neljäs askelma viimeistään hankeen. Pulppasin myös yhteen ojaan polveä myöten, mutta onneksi en ole kovin kylmäverinen, vaan varpaatkin lämpenivät nopeasti takaisin normaalitilaan. Metsässä oli onneksi paljon polkuja, jotka oli jopa tallottu, joten hyvin sai juostuakin metsässä. Mä olin vaan niin onnellinen, kun pääsin kunnolla rastien etsintään! Muistui taas mieleen, kuinka kivaa suunnistus on! Pari kertaa kävin täyttömäen päällä hakemassa rastin, mutta sen verran hapottavaa touhua mäen päällä ravaaminen oli, että siirryin taas metsän puolella oleviin rasteihin. Kuten mun suunnistuksessa yleensäkin, ei kaikki mennyt aivan nappiinkaan, vaan vähän tuli hapuiltuakin rastien läheisyydessä, mutta se kuulunee asiaan... olisi kumma, jos aina löytyisi rastit ensiyrittämällä! Suunnistuksen hienous on, että koskaan ei tiedä, miten käy.. :)

Lopulta sain mukavan lenkuran tehtyä, rastejakin sain kerättyä 88 pisteen edestä, joka oikeutti lopputuloksissa puolivälin paremmalle puolelle, jee! Kolme tuntia hurahti todella nopeasti rastijahdissa, joten turhaa vähän murehdin, miten pärjäisin yksin... ei sitä enää metässä kerennyt murehtia! Sunnuntaille osui vielä todella upea ja aurinkoinen päivä, joten ilo ulkoilusta oli koko ajan läsnä. Kuinka mahtavaa onkaan harrastaa! Kiitos Pihkaniskoille hienosti järjestetystä tapahtumasta, jonka kruunasi lopussa olleet tarjoilut.. vai mitä olette mieltä? ;)

Aikamoiset lopputarjoilut... !

Rogaining-suunnistus on todella mukavaa puuhaa! Se on mielestäni myös hyvä tapa aloittaa suunnistusharrastus, sillä siinä ehtii kaikessa rauhassa vaikka kaverin kanssa pohtia, mihin kannattaa mennä ja miten kompassia pidetäänkään kädessä. Rogainingissa rastipisteet ovat yleensä hieman helpompia kuin vaikka iltarasteilla, joten rastien löytymisen ilon saavuttaa varmemmin. Aikaa vastaan rastienhaku on armollista, sillä jos jokin rasti ei löydykään, niin hätä ei ole sen näköinen, vaan sitten voi siirtyä seuraavan rastin pariin! Suosittelen!

Oletko sinä käynyt rogainingissa? Tai olisiko innokkuutta lähteä kokeilemaan? Tuliko ulkoiltua sunnuntaina tai alkuviikosta kauniissa auringonpaisteessa?

Ihana lauantai!

Täytyy myöntää, että vaikka kuinka paljon tykkäänkin arjesta ja rutiineista, alkaa taas vähän turnausväsymys jo näkyä. Onhan tässä jo painettu aika pitkään ilman lomaa, ja nyt kun loma alkaa häämöttää, alkaa myös väsymys nousta pintaan. No, enää olisi 4 työpäivää edessä ja sitten pääsen kymmenen päivän talvilomalle! Jihuu!! Vaikka kuinka paljon tykkäänkin matkustaa, niin tällä kertaa päätimme jäädä ihan kotiin viettämään talvilomaa. Viime vuonna pidimme vuosilomat kolmessa osassa, ja reissasimme jokaisella lomallamme, joten nyt on oikeastaan tosi hyvä jäädä ihan vain kotiin. Matkustaminen on ihanaa, mutta reissuväsymykset eivät välttämättä jätä lomasta niin energistä oloa kuin kotona vietetty loma.  Ja sitä paitsi, vaikka maailmalla on vaikka kuinka paljon ihanaa nähtävää, on silti oma koti kaikkein paras paikka maailmassa!

Tänään ollaankin vietetty kaikin puolin ihan täydellistä lauantaita. Ihan vain kotona. Nukuimme normaalia pitempään, mikä osaltaan selittyy myös sillä, että menimme peli-illan vuoksi normaalia myöhemmin nukkumaan. Heräilimme kaikessa rauhassa ja siirryimme keittiöön tekemään aamupalaa. Syömme arkena töissä aamupalaa ajansäästön vuoksi, joten viikonloppusin pyritään siihen, että ainakin toisena aamuna voimme istua kaikessa rauhassa ruokapöydän ääressä kahvia hörppien. Teimme Slurp-kahvin kaveriksi mansikkarahkaa ja paahdettua ruisleipää. Kaikki maistui niin hyvältä rauhassa syöden. Aamupalan jälkeen säädimme blogini kanssa, sillä kuten ehkä huomaatte, nykyään blogiani pääsee lukemaan suorasta osoitteesta www.sporttaillaan.com, joka kannattaa laittaa talteen! Katsotaan, josko osoitteen muuttaminen tuo jotain muutakin uusia tuulia..

Aamupalan laskettua lähdimme lenkkeilemään yhdessä Kimmon kanssa! En voisi olla onnellisempi siitä, että voidaan nykyään melko useinkin lenkkeillä yhdessä, sillä onhan seurassa juokseminen nyt vain kaikin puolin kivempaa kuin yksin. Juoksimme kolmen vartin verran, jonka jälkeen siirryimme portaiden pariin. Kävelimme vajaa puolen tunnin ajan portaita ylös Malminkartanonhuipulle, ja hölkkäsimme teitä pitkin alas. Huh, portaita voi tosiaan juostakin ylös, mutta mielestäni ne on sen verran pitkät ja jyrkät, että kävelykin menee hyvästä treenistä. Oli kyllä ihanaa ulkoilla hienossa kelissä, auringon pilkottaessa välillä pilvien välistä. Mikään ei saa mua niin hyvälle tuulelle, kuin ulkoilu raittiissa ilmassa, joten ehdottomasti lenkkeily kuuluu mun viikonloppuohjelmaankin, jos vain suinkin on aikaa.

Lenkkeilyn jälkeen kävimme päiväsaunassa, söimme lounasta ja kävimme kaupassa. Kauppareissulla haimme kananmunia munataksista, jossa myydään friida-ulkokananmunia. Ollaan ostettua kananmunat jo kolme kertaa kyseisestä palvelusta, koska on mukavaa ostaa suoraan tilalta ilman välikäsiä ja lisäksi free range -munat ovat eettinen ja hyvänmakuinen valinta. Voin täysin suositella kyseistä palvelua, joka kuljettaa munia jo useammalle paikkakunnalle Someron tilaltaan. Kauppareissun jälkeen teimme hyvää ruokaa eli falafel-burgereita minttujugurttikastikkeella ja omatekoisilla sämpylöillä. Viikonloppuisin on ihanaa kokkailla pitkän kaavan mukaan kaikkea hyvää, sillä ruuanlaitto on ehdottomasti yksi lempipuuhani kotona. Syöminen on sitten se paras ;)

Loppuilta on vain rentoiltu kotona ja nautittu ihanasta joutenolosta. Tänäiltana lataillaan akkuja, sillä huomenna on tarkoitus lähteä Hihhuli-tiiminä kolmen tunnin kevätrogaan etsimään rasteja! Ei hullumpaa viikonloppupuuhaa sekään...! :)

Mitenkä teidän viikonloppu on mennyt? Oletteko ulkoilleet, syöneet hyvin ja ottaneet rennosti vai onko teillä ollut jotain erityistä ohjelmaa? Onko teillä talviloma vielä edessä vai jo takana? 

Miten malttaisin pysyä sisällä?

Mä olen ulkoilmaihminen henkeen ja vereen. Olen aina nauttinut olla ulkoilmassa, ja lapsuudesta parhaat muistot ovat kesällä saaristoa veneellä kiertäen vietetyt ajat. Koko päivän ulkoilmassa olo vaikutti aina yöuniini positiivisesti, enkä muista nukkuneeni missään yhtä hyvin kuin veneessä. Laineen liplattaessa veneen kylkeen uni tuli aina nopeasti ja aamulla heräsin aina virkeänä auringon noustessa taivaalle. Muutoinkin ulkona puuhastelu oli aina lempijuttujani. Ulkona on paljon virikkeitä, saa raitista ilmaa, joka tekee hyvää pääkopalle, kauniita maisemia on vaikea nähdä sisällä... lista ulkonaolemisen puolesta on loputon.

Kevät on selkeästi ilmestynyt Suomeen, ja eripuolilla maata meitä on jo hemmoteltu aurinkoisilla keleillä tai ilman lämpenemisellä. Viikolle on luvattu jo kunnon lämmintäkin keliä, joten monet innostuvat taas ulkoilemaan. Ja minä en ole poikkeus... jos minun on talvellakin vaikeuksia pysyä välillä sisällä, niin miten nyt keväällä sitten? Varsinkin kaikki sisäliikunta on hyvin hankalaa nyt, kun mieli tekisi lähteä ulos virkistymään. Jos vaihtoehtona on tehdä salitreeni sisällä tai juoksulenkki ulkona, ei ole vaikea valita, kumpaa minä teen. Kulunut viikonloppu oli juuri tällainen... mulla olisi ollut mahdollisuus tehdä salitreeni anoppilan alakerran pikkuisella kotisalilla, mutta en saanut itseäni sinne raahattua paria saunaa ennen tehtyä penkkipunnerrus-sarjaa ja lyhyttä vatsatreeniä lukuunottamatta.

Sisätreenin sijaan tulikin tehtyä jokaisena viikonlopun päivänä mukavat ulkotreenit! Perjantaina työkoneet suljettuamme lähdettiin Kimmon kanssa mukavalle lenkille suoraan etätoimistosta. Lenkki oli tottakai mukava, kun sain parasta seuraa, mutta lisäksi lenkki oli erityisen ainutlaatuinen, kun saimme mukaan pienen karvaisen kaverin! Juoksin ensimmäistä kertaa ikinä koiran kanssa, ja se oli totaalisen mukavaa! Lenkkiseurana ollut musta karvakaveri oli ennenkin juossut lenkkejä, joten teimme tunnin lenkin lähes kertaakaan pysähtymättä. Itseasiassa koira juoksi edessä ja siitä oli selvä vetoapu. Tämän huomasin, kun vaihdoimme puolessa välissä taluttajaa. Mä tulin entistä vakuuttuneemmaksi että haluan itselle vakituisen koirakaverin lenkille. Onneksi kuulemma saan jatkossakin ottaa tämän saman karvakaverin mukaan lenkille kun satutaan samaan aikaan anoppilaan, jee!

Lauantaina olin taas ulkona, kun kävin todennäköisesti tämän talven viimeistä kertaa hiihtämässä. Oltiin sovittu isäni kanssa latutreffit heti aamusta Turun Impivaaran ladulle, jossa oli jo paljon muitakin hiihtäjiä. Tuli taas huomattua, että hiihto on välineurheilua. Mulla ei ollut lainkaan pitoa suksissa, joten oli tmelkoisen tympeää hiihtää. Hiihdimme reilu tunnin ja mun iskä hiihti samassa ajassa nelisen kilsaa enemmän kuin mä! Haha! Hänellä oli niin pitoa kuin luistoakin, tosi reilua ;) No, hiihto on joka tapauksessa hyvää kokonaisvaltaista liikuntaa ja tekee päälle välillä hyvää, ettei pääsekään niin lujaa kuin tahtoisi, ja että homma ei olekaan täysin vain itsestä kiinni. Sisulla eteenpäin, eikös vain? ;)

Sunnuntaina oli vuoden toinen rogaining edessä, kahden tunnin Turku winter sprint! Tällä kertaa olin Kimmon kanssa joukkueena, kuten yleensä noissa lyhimmissä rogainingeissa ollaan. Tiinan kanssa olen sitten Hihhulit-joukkue, kun on vähänkin pidempää sarjaa tarjolla. Turussa rogasin ensimmäistä kertaa, ja olikin kiva tapahtuma kyseessä. Kartta oli monipuolinen sisältäen pari sprinttikarttatarkennusta isolta kartalta. Pääosin lähiöteitä ja pieniä metsä- ja puistoalueita, joten juosta sai ihan kunnolla. Yleensä rogaining-suunnistuksessa on pidempi aika miettiä karttaa ennen lähtöä, mutta Turussa suunnitteluaika oli vain 15 minuuttia, millä varmasti jo ratkaistiin sijoituksia. 15 minuutissa ei millään ehdi miettiä kaikkia fiksuimpia reittivalintoja ja -suunnitelmia, mutta se olikin tapahtuman suola! Meillä sujui ihan kivasti Kimmon kanssa, ja keräsimme isoja pisteitä aika paljon. Ja mikä tärkeintä, oli ihan huippuhauskaa suunnistaa taas!! Mä niin odotan jo kuntorastien alkua ja Helsinki City-O -tapahumaa! Jippijaajee!

Mulla on tällaisten huippujen ulkoliikuntahetkien jälkeen on jotenkin äärimmäisen vaikea motivoitua sisäliikuntaan (huominen sähly on eri juttu!). Tavallaan haluaisin käydä tekemässä taas kunnon hikisalitreeniä, käydä uimassa ja miksei jumpassakin... Mutta tavallaan en haluaisi enää työpäivien jälkeen liikkua sisällä. Ulkona on vaan niin hyvä olla! Mutta eiköhän tämäkin mene omalla painollaan, ja varmasti tulee tällä viikolla taas tehtyä sisälläkin treeniä. Olinhan tänään joogassakin...

Maltatteko te treenata sisällä nyt kevään huippukeleillä? Millaisia ulkoiluhetkiä sulla on viimeksi ollut? Odottaako joku muukin suunnistuskauden alkua? :)

Paluu juurille?

Heippa hei, ja terkkuja maalta! Tultiin tänään työpäivän jälkeen anoppilaan, maaseudun rauhaan! Täällä on olo aina niin kotoisa ja leppoinen. Maalla kun ei ikinä ole oikein kiire minnekään ja täällä on aikaa itselle ja läheisille. Huomenna teemme kyllä etäpäivän töissä, mutta sitten pääsemme viettmätään mukavaa viikonloppua kotikonnuilla, ensin täällä maalla ja sitten Turussa.

Naisten salibandyn MM-kisoja katsomassa Tampereella viime joulukuussa

Kevät lähestyy hienoa vauhtia, ja ainakin Etelä-Suomessa alkaa jo asfaltit pilkottaa loskan alta, jee! Nyt on kyllä ihanan keväinen olo, ja olen iloinen, että parin viikon päästä meillä on loma ja olemme ihan kotosalla silloin. Pääsemme nauttimaan keväisestä fiiliksestä kaikessa rauhassa. Yksi kevään merkki penkkiurheilijalle on aina palloilusarjojen keväiset playoffsit! Varsinkin mua aina kiinnostaa rakkaan lajin salibandyn ottelut, niin naisten kuin miestenkin liigan osalta. Vanhana turkulaisena olen kannustanut ja jännittänyt TPS:n otteita kivenkovaa Jyväskylän Happeeta vastaan puolivälieräsarjassa. TPS on itseasiassa seura, jossa pelasin itsekin kahdeksan vuotta salibandya juniorivuosina.

Salibandya en ole sen liiemmin pelannut yhdeksän vuoden aikana, joka on kulunut siitä, kun lopetin nuoruuden rakkaan lajini. Liikunnallisen taustani varmasti moni vanha lukijani muistaakin. Minulta usein kysytään, että eikö mieli tee takaisin pelikentille... olen useasti vastannut, että ei tee. Olen niin nauttinut vapaista treeniajoista, uusista lajeista, oman kunnon kehittymisestä ja kaikesta vapaudesta, jota minulla ei ollut joukkuelajia pelatessani. Sählyhimoja olen käynyt tyydyttämässä jokunen vuosi sitten kerhomaisessa toiminnassa, jossa pelailtiin naisporukalla kerran viikossa sählyä koulun salissa. Senkin lopetin parin vuoden pelailun jälkeen muiden lajien tieltä.

Kuva: mtv.fi

Nyt kuitenkin tuli innostus lähteä kokeilemaan salibandya uudelleen! Tilanne tuli ihan puskista, kun ystäväni kertoi nähneensä ilmoituksen, jossa haettiin uusia pelaajia naisjoukkueeseen. Ja jostain puskista se tuli... innostus! "Minäkin haluan kokeilla!" Eilen sitten tuli se päivä, kun lähdin joukkueen harjoituksiin mukaan. Jännitti melkoisesti, sillä en ollut varmaan kahteen vuoteen pitänytkään mailaa kädessä. Toisaalta joukkueessa ei vaikuttanut olevan paineita, joten olin ihan innollakin menossa treeneihin mukaan. Ja treenit oli tosi kivat! Tehtiin pari ihan kunnon harjoitusta, kuunneltiin oikean valmentajan ajatuksia, lauottiin kahdelle maalivahdille ja lopuksi pelattiin vajaa puoli tuntia. Olipahan oikeasti kivaa olla taas treeneissä! Ja yllättävän hyvin pysyi mailakin hallussa, mitä nyt pelinopeudessa oli vähän kehitettävää. Mutta kaiken kaikkiaan harjoitukset meni todella hyvin ja aion todellakin mennä ensi viikolla uudestaan. En edes tiennyt, että voisin innostua vanhan harrastuksen henkiinherättämisestä näin paljon. Kerran viikossa treenailu sopii tähän elämäntilanteeseen todella hyvin.

Nyt on ollut alaselässä, kyljissä ja pakaroissa tuntumaa. Huomaa, että on tullut spurttailtua ja pidettyä mailaa kädessä. Salibandyssa maraton-kunnolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä, sillä vauhti ja intensiteetti on niin eri luokkaa. Mä olin ihan hapoilla muutaman koko kentän mittaisen spurtin jälkeen, huhhuh! Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja uskon että salibandyn tuoma nopeus ja kovuus palvelevat myös muissa harrastuksissa. Hauskaa olla taas innostunut jostain "uudesta", vaikka tällä kertaa kyseessä onkin vanha juttu!!

Mistä sä olet viime aikoina innostunut? Oletko palanut nuoruuden harrastusten pariin vai hylännyt ne kokonaan? Mitä sinä olet harrastanut nuorena?

Ihanaa viikonloppua kaikille!