Kirje rakkaalle

Kiitos, rakas. Sä olet viime aikoina tehnyt eteeni tekoja, joita en voi olla huomioimatta. Olet aina kohdellut mua niin hyvin, mutta viime aikoina olen silti suorastaan häkeltynyt, kuinka paljon asioita teet mun hyväkseni. Tasan viikko sitten päivystit tietokoneen edessä MyNext Run -sivua, jotta Nuts Karhunkierrokselle aukeaisi ilmottautuminen. Mä olin itse vetämässä kimppalenkkiä blogini lukijoille, joten en voinut kytätä paikkaa pieneen ultrakiintiöön kyseiseen tapahtumaan. No, sä teit sen mun puolesta. Sait mulle paikan juoksuun! Mä olen niin kiitollinen tuosta palveluksesta, etten voi sanoin kuvailla. Ja oikeasti, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sä ilmoitit mut juoksutapahtumaan. Kesällä 2013 sä sait mulle paikan Vaarojen maratonille, kun mä itse olin avovesiuintikurssilla. Ehkä pieniä juttuja sulle, mutta suuria juttuja mulle.

Kahdeksannen vuosipäivän viettämistä kesällä Norjassa

Ja mikä tässä kaikessa on parasta, on se, että sä et tuomitse mun hullutuksia! Mä tiedän, että pidät mua vähän pöpipäänä, kun käyn noissa pitkissä juoksu- ja liikuntatapahtumissa. Sä olet kertonut sen itsekin! Mutta silti mä tiedän, että sydämestäsi oot vain onnellinen, kun olen löytänyt miellyttäviä harrastuksia elämääni. Kiitos, että kuuntelet mun juoksujuttuja, tuet mua valinnoissa ja autat mua ongelmissa. Kiitos, että haet mua välillä autolla SATSilta kotiin, jotta voin yhdistää helposti juoksun ja balancen. Mä en voi käsittää, kuinka kultainen ihminen sä olet!

Kiitos, että hoidat yhtälailla kotia mun kanssa. Kiitos, että laitat ruokaa ja lajittelet pyykkejä. Meidän taloudessa ei ole miesten ja naisten hommia, on vain yhteisiä hommia! ...ja no, ehkä vähän niitä miestenkin hommia. ;) Kotona on niin hyvä olla, kun saan jakaa sen sun kanssasi. On kivaa, että ajatellaan isoista asioista yleensä aika samalla tavalla. Ja että tykätään molemmat rauhallisista viikonlopuista, luonnossa liikkumisesta, ystävien kanssa vietetyistä peli-illoista ja ollaan molemmat yhtä hellyydenkipeitä. On ilo lähteä sun kanssa lomareissuille, kun haetaan niiltä niin samoja asioita: rentoutumista, luonnon ihmeitä ja hyvää oloa. On mukavaa, että me molemmat tykätään suunnistamisesta, jotta voidaan jakaa ne hienot kokemukset yhdessä ja puida rasteja automatkoilla. Mä olen niin iloinen, kun säkin olet löytänyt liikunnan iloa ja lajin, josta oikeasti pidät. Se on niin tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Kiitos, että olet siinä. Olet täällä aina mua varten. Lohdutat. Tuet mua ja olet aina mun puolellani. Mulla on sellainen olo, että vaikka kaikki muut asiat menisivät elämässä päin seiniä, niin sun kanssa me päästäisiin yhdessä niistä yli. Me mentäis vaikka läpi seinän. Sä olet mun vuoreni, tukipilarini, rakkaimpani. Kiitos, että olet mun.

Aamut on parhaita

Viikonloppu ja kiireetön aamu.. voiko olla parempaa? Eipä oikeastaan. Eilen lauantaina me emme saaneet kovin myöhään nukkua, kun olimme Kimmon kanssa ilmottautuneet rogaining-tapahtumaan Tuusulaan ja lähdimme sinne jo yhdeksän aikoihin kotoota. Vaikka hieman meistä aamu-unisempaa Kimmoa hirvittikin nousta niin aikaisin lauantaina, löysi huippufiilis myös Kimmon luokse upeassa auringonpaisteessa ja kirpakassa syysaamussa juostun tapahtuman aikana ja varsinkin sen jälkeen. Meillä oli yhdessä niin mukavaa! Tänään kuitenkin päätimme nauttia hitaasta aamusta oikein kunnolla. Tein eilen illalla sämpylätaikinan valmiiksi jääkaappiin. Nousin tänään yhdeksän tunnin yöunien jälkeen vain pyörittämään sämpylät ja laittamaan ne 40-asteiseen uuniin kohoamaan. Palasin takaisin lämpimän peiton alle odottelemaan sämpylöiden kohoamista.

Kun oli aika nousta ja laittaa sämpylät kypsymään uuniin, alettiin häärätä muutoin keittiössä. Tehtiin herkullista rahkaa ja katettiin pöytään leivänpäällisiä ja mehua. Keitettiin herkullista kahvia. Meillä on jo jonkun aikaan ollut kahvimylly kotona ja olemme todenneet vasta jauhetusta pavuista tulevan kaikkein parasta kahvia. Aloitimme myös eränlaisen "kahvikerhon" eli otimme tilauksen Slurpilta. Joka toinen tiistai postiluukustamme tipahtaa eri pienpaahtimoiden kahvipapuja, joita pääsemme maistelemaan. Viime tiistaina tuli ensimmäinen tilaus ja saimme kotiin kannettuna balilaisia kahvipapuja. Oikein hyvää kahvia onkin tullut keitettyä viikonlopun aikana. Tämä ei ole maksettu mainos, joten voin sydämellä suositella ainakin ensimmäisen kokeilun perusteella kyseistä palvelua. Sieltä saa myös jauhettua kahvia kotiin, jos ei omista omaa myllyä. Luulen, että jos yhtään on kahvin ystävä, on tämä varmasti huikea keksintö!

Aamun kohokohta oli kuitenkin tuoreiden sämpylöiden vetäminen uunista ulos. Ihana leivän tuoksu täytti keittiön. Pehmeiden ja höyryävien sämpylöiden leikkaaminen on ihanaa ja vielä ihanampaa on levittää oivariinia sämpylän päälle ja katsoa kun se sulaa leivälle. Nams! Voiko olla herkullisempaa kuin tuoreet sämpylät?! Meillä oli aivan erityinen aamupalahetki tänään keittiössä. Hymyilimme kilpaa ulkona paistavan auringon kanssa! Näitä aamuja kaipaa välillä, kun ei ole kiire yhtään mihinkään. Arkiaamut kun meillä ainakin on niin rutinoituja ja vauhdikkaita. Syömme aamupalatkin töissä, joten yhteiset aamuhetket ovat kyllä niitä viikonlopun todellisia tähtihetkiä!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Koska sinä olet viimeksi leiponut tuoreita sämpylöitä? Nautitko hitaista ja täyttävistä aamupalahetkistä? Millaisia ovat sinun arki- ja viikonloppuaamusi?

Liesjärven kansallispuistossa ulkoilemassa

Viime sunnuntaina oli mun ja Kimmon kauan odotettu retkipäivä. Tykätään ulkoilla luonnossa ja oikeastaan ennen mun juoksuhurahdusta käytiin aika paljon kävelylenkeillä yhdessä. Meillä on ollut vähän ikävä pidempiä kävelylenkkejä ja ne lyhyetkin kävelylenkit on aika harvaan jäänyt, koska usein itse olen valinnut mieluummin kevyen juoksulenkin kuin kävelyn. Mutta onneksi Kimmon saa aina välillä mukaan myös juoksulenkeille!

Nyt oltiin kuitenkin jo pidempään suunniteltu pientä irtiottoa johonkin uuteen luontokohteeseen ja sunnuntaina siihen tuli hyvä tilaisuus. Päätettiin lähteä Liesjärven kansallispuistoon, jossa oli tarpeeksi sopivan pituisia kävelyreittejä kuljettavaksi. Otettiin myös eväät ja retkikeitin mukaan, sillä ulkona ruoka maistuu aina niin hyvältä, vaikka se ei niin ihmeellistä olisikaan. Sunnuntai oli harmiksemme Tammelassa kovin pilvinen, vaikka kaikki ympäröivät päivät olivatkin aurinkoisia. Ei annettu sen haitata retkeämme, sillä kyllä luonto yhtälailla oli kaunis ja maisemat hienot, vaikka ehkä kameraan ei välittynytkään niin upeita maisemia, kuin mitä aurinkoisessa kelissä olisi saanut taltioitua.

Meiltä kotoa Helsingistä ajoi noin tunnin verran Liesjärven kansallispuistoon, joka on vielä ihan kohtuullinen ajoaika. Helposti Nuuksion perukoillekin ajelee sen puoli tuntia, joten aina silloin tällöin päiväretkellekin voi ajella vähän piemmän matkan. Ajoimme Kopinlahden parkkipaikalle, joka on aivan Valtatie 2:n vieressä. Ajomatka oli siis todella helppo. Liesjärven kansallispuiston läheisyydessä on myös Torrosuon kansallispuisto, ja näiden välillä kulkee yhtysreittikin. Tällä kertaa kuljimme vain Liesjärven kansallispuiston alueella.

Kävelimme ensin ilvesreittiä Kyynärharjua pisin pohjoiseen, josta menimme Hyypiön reitille. Maisemat olivat hienot ja hauskat. Kyynärharju on järvien välissä oleva noin kilometrin pituinen harjanne, melko kapea sellainen. Minä nautin aina suunnattomasti veden läheisyydestä ja sitä riitti kivasti Liesjärvellä. Hyypiön reitti oli kaunista metsää ja reitin puolessa välissä oli mukava kallio, jossa istuimme hetkeksi nauttimaan maisemista. Liesjärvellä oli todella rauhallista, sillä muita ihmisiä näkyi vain kourallinen, pari koko reissun aikana. Ruuhkaa ei ollut, kuten vaikka Nuuksion kanssallispuistossa yleensä viikonloppuisin on.

Kävelimme reitin jälkeen samaa Kyynärharjua takaisin ja käännyimme Savilahteen päin, jossa olisi nuotiopaikka. Sinne kävellessä vastaamme tuli yksi seurue, mutta Savilahdessa oli aivan tyhjää. Nuotiossa oli pienen pieni tuli, joten saimme tulen iman uudelleen sytyttämistä. Helppoa siis! Kokkailimme retkikeittimellä ja nuotiolla ruokaa, ja vaikka se maistuikin ulkoilun välissä niin hyvältä, niin kyllä paras herkkuhetki oli retkeilyn lempparijälkiruoka eli nuotiobanaania tummalla suklaalla! Savilahden paikka oli kaunis, veden ympäröimä alue. Siellä oli puucee ja se toimi myös leiriytymispaikkana, mikäli yötä tahtoisi olla. Kylmässä järvivedessä tiskaamisessa on oma tunnelmansa. Joskus on niin kiva häärätä aivan alkeellisesti ja kiireettömästi. Mutta olipahan ihana ruokailuhetki kaikessa rauhassa, ihan kaksin tuolla nuotiolla.

Ruokailun jälkeen käveltiin takaisin autolle, koska seuraavat merkatut reitit olivat jo niin pitkiä, ettemme enää halunneet ihan niin paljon kävellä. Emme kuitenkaan tahtoneet vielä lopettaa kävelyä ja luonnosta nauttimista tähän, kun kelikin oli niin hyvä. Ajoimme auton kansallispuiston eteläpäähän, Lehdoksen parkkipaikalle. Siellä kiersimme vielä merkityn Punatuikun kierroksen. Se oli hieno, sillä nähtiin paljon kaunista maaruskaa, lahoja pitkospuita, järveä, peikkometsää ja reitin puolessa välissä myös lampaita. Saavuimme tuossa kohtaa Korteniemen perinnetilalle, jossa voi kesäisin tutustua metsänvartijatilan elämään. Ilmeisesti eläimiä voi nähdä silloin enemmänkin. Kaikenkaikkiaan lopulta kävelimme useamman tunnin ajan ja pidimme tauot päälle. Nautimme luonnosta ja siitä hiljaisuudesta, joka Liesjärven kansallispuistossa oli läsnä. Ajoimme oikein tyytyväisinä kotiin! Tämä olikin oikein hyvin käytetty sunnuntai siis.

Liesjärven kansallispuisto oli kyllä hieno. Tykkäsin siitä kovasti! Ilvesreitit laajentavat peruskierroksia, joten kävelemistä tuolla alueella kyllä riittäisi. Pitääpi harkita ensi kesänä yön yli reissua tuonne. Ja kyllähän minä vähän sillä silmällä myös noita polkujakin katsoin, että tuolla saisi oikein hyvän pitkän juoksulenkinkin aikaiseksi.  Ehkä ensi kevään reissuja, ehkä... ;)

Oletko sinä käynyt Liesjärven kansallispuistossa? Mitä tykkäsit? Entäpä mitkä on sun suosikki kansallispuistot tai ulkoilualueet Suomessa ja mihin tahtoisit ehdottomasti päästä käymään? 

Viime aikojen onnen hetkiä

Arki ja syksy rullaa hurjalla vauhdilla eteenpäin. Ollaan jo lokakuussa. Just vasta fiilistelin lempikuukauteni syyskuun alkamista ja nyt se on jo ohi. Toisaalta lokakuukin on aivan ihana kuukausi. Illat pimenevät, tunnelmallisuus lisääntyy, ilmat viilenevät ja luonnon väriloisto on huipussaan. Jokaisessa kuukaudessa on jotain hienoa, jos vain osaa katsoa oikein silmin. Sen sijaan että voivotellaan pimeitä päiviä, voidaankin nauttia pimeyden tuomasta tunnelmasta. Tai sen sijaan että voivotellaan sateen piiskautumista ikkunaa vasten, voidaan ajatella kuinka mukavaa on vetää viltti korviin, keittää kuumaa teetä, sytyttää kynttilöitä ja nauttia myräkästä sisätiloissa. Syksy ja lokuun on oikein mukavaa aikaa. Ulkona on ihanan raikkaat ulkoilukelit ja meillä kaikilla on kuitenkin varmasti lämmin koti, jonne voi suojautua myrskyä piiloon, eikö? :)

Ajattelin fiilistellä syksyä viime aikaisten huippuhetkien myötä. Ainakin nämä asiat ovat saaneet hymyn korviin viime aikoina.

Riisipuuro

Syksyllä voi taas keitellä riisipuuroa. Riisipuuroa ei tee yhtään mieli kesäisin, mutta heti kun illat pimenevät ja viilenevät, alkaa riisipuuron keittelypäivät. Se on ihan mun suosikkipuuro ja mieluiten syön sen ihan vain kanelin ja sokerin kanssa. Vinkki: kokeile keittää riisipuuro osittain tai kokonaan mantelimaitoon, toimii hyvin ;)

Uudet lämpöiset kengät ja neule

Kengät DefShopista (saatu)

Nykyisin arvostan vaatteiden ulkonäköä pidemmälle niiden käytännöllisyyttä. Talvella varsinkin kengät on syytä olla lämpöiset. En siis yhtään pistänyt pahakseni perjantaina, kun postipate toi pakettini, joka sisälsi uudet talvikengät ja lämpöisen neuleen. Kengät ovat lämpimällä vuorella varustet talvipopot, jotka ovat lisäksi ihan kivannäköisetkin ;) Viileämmät ilmat, olen nyt valmis!!

Neuletakki DefShopista (saatu)

Yösuunnistus ja uusi otsalamppu

Viime viikolla suunnistin paljon. Ostettiin Kimmon kanssa reilu viikko sitten uusi otsalamppu, jota oltiin innolla testaamassa useampana iltana. Käytetään sitä vuorotellen, koska se on yhteinen. Meidän toinen otsalamppu on myös ihan ok, mutta ei vedä vertoja uuteen Petzl Nao 2 -valolle! Käytiin kerran pimeällä polkujuoksemassa ja pari kertaa yösuunnistamassa. Mäkin suunnistin ekaa kertaa pimeällä yksin ja olihan se hurjaa!! Mutta hauskaakin ;)

Kynttiläillallinen lauantai-iltana

Syksyllä ja talvella on niin ihanaa laittaa kynttilöitä palamaan ja nauttia tunnelmavalaistuksesta. Lauantaina vietimme kiireetöntä iltaa kotosalla ja söimme maukasta teriakilohta rauhassa kynttilänvalossa. Laitahan joskus valaistus kohdilleen ja spotifystä jokin hempeä soittolista pyörimään, niin pääsee kunnolla rentoutuneeseen tunnelmaan. ;)

Ruska

Voiko olla mitään kauniimpaa, kuin väriloistossa oleva luonto? En ymmärrä, miten jotkut voivat sivuuttaa tämän syksyn kauneuden. En voi olla hämmästelemättä, kuinka kaunista on. Kohta lehdet ovat maassa ja puut seisovat paljaana, joten nautitaan nyt, kun ne ovat juhlapukeissaan.

Mitkä ovat olleet teidän viime aikojen onnen hetkiä? Nautitko syksystä vai haikailetko vain kesän perään? Oletko jo tehnyt riisipuuroa? :)

Ps. Huomenna järkkään polkulenkin klo 17.30 alkaen. Lähtö Leppävaaran lukion pihasta ja suuntana Leppävaaran metsiköt, kesto noin 75 minuuttia ja vauhti rauhallinen. Tervetuloa mukaan! Seuraa blogini Facebook-sivua, niin saat tietää näistä ekojen joukossa! :)

Suunnistus - rakkaudesta lajiin

Tänään on taas se päivä, jolloin ajan innoissani ruuhkassa autoa. Yleensä vihaan istua ruuhkassa, mutta tänään on viikon paras päivä. Kaarran auton parkkipaikalle, jossa huomioliiviin pukeutunut vanhempi herrasmies osoittaa autolleni paikkaa. Kaikki autot ajetaan järjestelmällisesti vieriviereen, jotta jokainen auto mahtuu parkkikselle. Toiminta on loogista ja sitä ohjaavat ihmiset tietävät, miten parkkipaikka kannattaa täyttää. Sitä on tehty ennenkin. Nousen autosta ja vaihdan takaluukusta löytyneet suunnistusnastarit jalkaan. Otan kompassin, EMIT-kortin ja karttamuovin myös "suunnistuskassistani" ja lähden kävelemään kohti kartanmyyntipistettä. Mallikartat ovat esillä ja niiden ympärillä käy kuhina. C-rata on liian lyhyt, B näyttää kivalta, mutta uskaltaisinko A-radalle.. se on tällä kertaa vajaa 7 km, joten ehkä voisin tänään kokeilla sitä, mietin mielessäni. Päädyn ottamaan A-radan, eli kuntorasteilla tällä kertaa vaikeimman tarjolla olevan radan. Aika hassua, kun en minä vielä kovinkaan kauan ole suunnistusta harrastanut. B-radassa, joka on yleensä noin viitisen kilsan mittainen, riittää minulle tavallisesti haastetta, mutta tänään päätän haastaa itseäni vähän enemmän. Eihän minulla ole kiire minnekään, sillä olen syönyt töissä hyvän välipalan. Nälän ei pitäisi päästä yllättämään.

Ilmottaudun metsään lähtijäksi ja kävelen lähtöpaikalle samalla tutkien karttaa. Voi pojat, millainen haaste tänään on edessä. Lähdössä nollaan EMIT-korttini pitämällä sitä lähtöleimauksessa vähintään 4-5 välähdyksen ajan, ja sitten lähden matkaan. Aika lähtee juoksemaan leimauksesta. Kuntosuunnistustapahtumissa on mukavaa ajanotto, sillä silloin tulee yleensä yritettyä aina vähän enemmän, kuin jos aika ei juoksisi harjoituksen aikana. Ensimmäinen rastiväli on henkiseltä kantilta todella tärkeää, sillä jos se onnistuu omalla tasollaan, menee yleensä koko suunnistus hyvällä flow'lla. Aloitan siis suunnistuksen varovasti. Etenen hitaasti mutta varmasti kohti ensimmäistä rastia. Hölkkäilen polkua pisin lähelle rastia ja sitten otan erään kiven kohdalta suunnan rastille. Rasti on mäen päällä, joten nousen kävelyaskelin kohti rastia. Mäen päällä ei näy rastilippua, joten katson tarkemmin rastimäärettä. Rasti 1, koodi 56, notko. Ahaa, rasti on pienessä syvennyksessä mäen korkeimman kohdan takana. Nyt löytyi! Jes, menipä hyvin!

Suunnistajan merkki: rastilippu peruutuspeilissä

Fiilis nousee ja nostan vauhtia! Maasto vaihtuu vaikeampikulkuiseksi rämeiköksi. Kaatuneita puita ja risuja on koko ajan reitillä ja vauhti putoaa. Yritän juosta, mutta eteneminen muistuttaa ennemminkin rämpimiseltä. Ylittelen puita ja kompuroin juurakkoihin. Hetken päästä kompastun oksaan ja kaadun naamalleni maahan. Huh, onneksi ei sattunut. Jatkan matkaa ja seuraava rasti löytyykin melko hyvin erään jyrkänteen vierestä. Olen suunnistuskurssilla oppinut, että jyrkännerasteille kannattaa yleensä pyrkiä tulemaan ala kautta, sillä rasti näkyy sieltä suunnasta aina paremmin, kuin jyrkänteen päältä. Seuraava rasti onkin mäen päällä, joten joudun kapuamaan jyrkänteen vierestä todella jyrkkää rinnettä ylös. Näinä hetkinä, tai varsinkin jyrkissä alamäissä, mietin kuinka hyödyllinen kuntosuunnistajan vakuutus on. Suunnistuksessa todella joutuu.. tai siis pääsee hurjiin paikkoihin ja vaikeimmat kohdat saavat minut rämäpään oikein innostumaan! Endorfiinit jylläävät kun saa könytä metsässä. Polkujuoksu vaikuttaa niin helpolta aina suunnistuksen jälkeen ;)

Pari rastiväliä menevät hyvin, mutta sitten tulee melkoinen herpaantuminen. Maasto ei näytä ollenkaan siltä, miltä kartalla pitäisi olla. En saa kiinni itseäni kartalle ja alan pyöriä edes takaisin. Pysähdyn ja pyörittelen karttaa ja katson kompassia, että varmasti olen oikeassa suunnassa. Äh, nyt on paha pummi menossa. Kuljen vähän taaksepäin ja hetken päästä tunnistankin ison kiven kartalta ja tajuan, että olen tullut aivan liian oikealle. Ei auta kuin ottaa uusi suunta ja lähteä etsimään rastia. Lopulta se löytyy aika hyvin, vaikkakaan rasti ei ole kovin hyvin esillä! Törmään rastilla erääseen vanhempaan mieheen, jolle manaan, kuinka hyvin rasti on piilotettu puskan taakse. Mies naurahtaa ja lähdemme etenemään omaa tahtia seuraavalle rastille. Minä juoksen, vanhempi mies kävelee. Juoksen innoissani pisin kalliota enkä ollenkaan vauhdin hurmassa huomaa kuinka hyvin askel nousee. Eikä, olen juossut ohi kohdan, josta minun piti kääntyä kalliolta pois. Käännyn takaisin ja otan suunnan rastille. Sama mies leimaa rastia kanssani yhtäaikaa.. "Et sitten kauemmas päässyt, vaikka niin vauhdilla lähdit viime rastilta!", mies huikkaa pilke silmäkulmassa. Niinpä niin, taas kävi niin, että minä juoksen päättömästi rastilta toiselle ja kokeneet suunnistajat kävelevät fiksusti suoraan rastilta rastille ja lopulta olemme samassa ajassa suorittaneet rastivälin. Tyypillistä suunnistusta minulle! En anna kuitenkaan sen lannistaa minua, sillä suunnistuksessa todellakin kokemus on valttia. Itse olen vielä hyvin lapsen kengissä harrastukseni kanssa, vaikka kehitys muutaman ensimmäisen harrastusvuoden aikana on suurta ollutkin.

Välillä sattuu ja tapahtuu...

Enää on muutama rastiväli jäljellä. Seuraavaksi ylitetään suuri suo ja siinä jalat viimeistäänkin kastuvat. Olen välillä polviä myöten suossa!! Mutta ei se haittaa, sillä juuri noiden "äijämäisten" piirteiden vuoksi olenkin aivan hullaantunut suunnistukseen! Naama kuralla, räkä poskella ja kengät märkinä on enemmän sääntö kuin poikkeus, jopa kuntorasteilla. Saattaapi joskus myös vaatteet ottaa osumaa metsässä rämpiessä. Suon jälkeen kuljen tiheän kuusimetsän läpi. Tunnen kuinka hämähäkin seitti osuu ihoani vasten ja huidon sen pois. Ennen en olisi voinut kuvitellakaan, että kuljen seittien läpi. Niin paljon suunnistus on mua siedättänyt, että nyt se vain hieman ällöttää, mutta kestän seitit hyvin. Vain kerran oikeasti pelästyin isoa hämähäkkiä nenäni edessä kesken suunnistuksen ja silloin kiersin hämähäkin ja seitin suosiolla ja keräilin itseäni jonkun aikaa, ennen kuin pystyin jatkamaan etenemistä! Seuraan ojan reunaa kohti rastia ja sen avulla rasti löytyy hyvin. Enää viimeinen rastiväli edessä! Juoksen eteenpäin kohti isoa polkua ja kiihdytän vauhtia kovaksi. Suunnistuksen melkein paras hetki on loppu, kun voi kiihdyttää väsyneillä jaloilla vielä viimeisetkin voiman rippeet pois ja leimata maalissa hengästyneenä. Ja onnellisena! Taas yksi rata läpi! On tämä suunnistus hauskaa! Tää on niin mun juttu! Annan EMIT-kortin radan purkuun ja järjestäjä sanoi, että kaikki on ok kortillani eli olen leimannut oikeat rastit. Hyvä juttu! Kävelen autolle ja vaihdan kuivan paidan päälle ja otan nastarit pois jalasta.

Seuraavana päivänä tulokset ilmestyvät nettiin. On aina kivaa vertailla omia tuloksia muihin kisailijoihin, sillä siinä näkee, onko rata mennyt hyvin vai huonosti. Paras vaihe on kuitenkin Reittihärveliin radan lataaminen GPS-rannetietokoneesta. On niin kiva analysoida jälkeenpäin omaa kulkureitti kartalla ja katsoa, millaisia reittivalintoja muut ovat tehneet. Tekniikka on hienoa ja erityisesti suunnistuksessa GPS-mittarista on paljon iloa!

Kuva Reittihärvelistä

Suunnistus on minulle vielä kohtuullisen uusi harrastus, sillä olen käynyt kuntorasteilla nyt reilu kahden vuoden ajan. Harrastus on kuitenkin säännöllistä, intohimoista ja superhauskaa! Metsässä kaikki muu unohtuu päästä, ja radan aikana ei tule mietittyä mitään muuta kuin karttaa ja reittiä. Vähän ihailen luontoa samalla ja mietin, kuinka hienoihin paikkoihin ja alueisiin olen suunnistusharrastuksen myötä päässytkään! Onni on terveet jalat ja näin kiva harrastus! Koen päässeeni jo sisälle lajiin, vaikka en kilpailuissa olekaan Jukolaa ja Raatojuoksua lukuunottamatta käynyt. Kuntosuunnistustapahtumissa on kuitenkin hieno tunnelma ja se kannattaa kokea!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Menkää metsään ;) Jos ette suunnistamaan, niin ainakin kävelylle tai polkulenkille ;) Vai mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? Millainen kuva suunnistuksesta jäi tämän tekstin perusteella?

Yhteislenkki tiistaina 6.10!

Viime syksynä ja talvena järjestin useampiakin yhteisiä polkulenkkejä, joita juostiin porukalla pisin pääkaupunkiseudun metsiä. Ne olivat mielestäni tosi kiva tapa tutustua uusiin ihmisiin, saada kasvoja teille lukijoille ja liikkua nauttien luonnosta ja seurasta. Nyt olen päättänyt, että tulen taas vetämään kimppalenkkejä aina silloin tällöin - ja nimenomaan poluilla! Polkujen löytämisen ongelma ja eksymisen vaara on monilla olemassa, joten mikäs sen parempi tapa harrastaa polkujuoksua, kuin kimppalenkeillä! Ajattelin vetää lenkkejä niin arki-iltoina kuin viikonloppuisinkin, ja arkena juostaan urbaanimmissa olosuhteissa lähimetsissä ja viikonloppuina suuntana on Nuuksion tai Sipoonkorven metsät.

Yhteislenkit starttaavat ensi viikon tiistaina 6.10 klo 17.30 Leppävaaran urheilupuistosta! Lähtö on tuohon aikaan, jotta ehdimme juosta noin 75 minuutin kevyen lenkin metsäpolkuja pisin ennen pimeän tuloa. Nähdään lukion yläparkkiksella osoitteessa Veräjänpellonkatu 10. Vauhti on kaikille sopiva, joten rohkeasti mukaan niin uudet kuin vanhatkin naamat! :)

 

Kuva: Cloudberry's life / Hilla

Olisi mukavaa, että tietäisin ketä on tulossa mukaan, että tiedetään odotella puuttuvia. Voit laittaa mulle sähköpostia (hanna.taimen(a)gmail.com), ilmottautua Facebookin kautta tai sitten kommentoimalla tähän julkaisuun. Hyvä olisi, jos laitat yhteystietosi mukaan, niin voin ilmoittaa, mikäli muutoksia aikatauluun tulee.

Olisi mukavaa, jos mahdollisimman moni pääsisi mukaan! Aina on kivempi juosta yhdessä kuin yksin, eikö? ;)

"Fiilis on mun ohjelma" - muutama sana treeneistä

Sain joku aika sitten, juuri ennen Nuuksio Classic -polkujuoksumaratonia, kommenttiboksiin viestin, jossa kysyttiin seuraavia kysymyksiä: Miten paljon sulle kertyy juoksukilometrejä viikossa? Treenaatko noihin maratoneihin jonkin ohjelman mukaan ja miten paljon aiemmin alat niihin valmistautua?

Olen siitä viestistä lähtien pohtinut omia treenitottumuksia. Tämä on erittäin hankala kysymys, ja siksi en ole treeneistäni kovinkaan tarkasti blogiini kirjoittanut. Mä kun en voi yksiselittäisesti kertoa, miten paljon treenaan. En treenaa kenenkään laatiman ohjelman mukaan, vaan fiilis on mun ohelmani. Mä oon viimeisen vuoden, parin aikana löytänyt itselleni sopivan tavan liikkua ja pitää motivaatiota yllä. Siihen kuuluu sopivasti sopivasti haastavia tapahtumia, uusia lajikokeiluja ja monipuolisuutta. Siihen kuuluu se, etten mä suunnittele liikkumisia kovinkaan tarkasti etukäteen, en tee treenimäärien suhteen tavoitteita enkä laske kilsoja. En vaadi itseltäni oikeastaan mitään, ja se on mulla pitänyt motivaation liikkumiseen yllä. Harrastan niitä lajeja, joita milloinkin tekee mieli. Lepään silloin, kun keho tai mieli sitä eniten tarvitsee. Ilon ja rentouden kautta olen löytänyt liikkuntatottumuksiini jatkuvuuden, joka on luonut minulle sellaisen pohjakunnon, että uskon maratonin köpöttelyn olevan mahdollista lähes milloin vain. Ainakin puolimaratonin.. ;)

Mä en ole kovin nopea, vaikka kestävyyskuntoa löytyykin. Mä teen suurimman osan treeneistä mukavuusalueella, joka on kehittänyt mulle hyvän peruskunnon, mutta nopeus ei ole merkittävästi kehittynyt viime vuosien aikana. Joskus mietin, että olisi kiva juosta vaikka puolimaraton nopeammin kuin mitä pystyn nyt ja harjoitella sitä varten eri tavalla. Toisaalta mietin, että toisiko se mulle yhtä hyvän fiiliksen tai hienoja elämyksiä, kuin mitä olen saavuttanut esimerkiksi polkujuoksun tai suunnistuksen ja rogainingin parissa? Voi olla, että olisin iloinen ja onnellinen, mutta takuulla enemmän muistelen myöhemmin niitä oikeasti elämyksellisiä hetkiä. Silti joskus on ihanaa puskea itseään vauhdin hurmassa kohti äärirajoja, sillä vauhti- ja maksimikestävyystreenit tuovat aivan omanlaisen fiiliksen treenin jälkeen! Pyrin kuitenkin tekemään tällaisia harjoituksia vain silloin, kun minun oikeasti tekee niitä mieli tehdä. Silloin koen niistä eniten nauttivan ja saan tehoja irti. Viime keväänä Vauhtisammakon juoksukoulussa huomasin, että ei ole minun juttuni tehdä kova treeni aina tiettynä päivänä viikossa "pakotettuna", vaan enemmin tekisin sen juuri silloin, kun kehoni ja mieleni ovat valmiina vastaanottamaan treeniä. Viime viikonloppuna oli viimeksi olo, että "nyt juoksen kovemman lenkin"! Tein vajaa 12 kilsan nousevavauhtisen juoksulenkin, ja olihan se pitkästä aikaa tosi mukavaa! Siis hengästyminen ja rullaava askel..!

Jonkun mielestä voin liikkua määrällisesti paljon, mutta lopulta kun itse mietin asiaa, en näe määrää niin suurena. Keskimäärin olen liikkunut reilu 8 tuntia viikossa sisältäen pääasiassa juoksua kaduilla ja poluilla (keskimäärin vajaa 30km/vko tänä vuonna), suunnistusta, lihaskuntotreenejä ja pyöräilyä. Monet treenaavat varmasti paljon enemmän kuin minä. Ja kenenkään ei pitäisikään alkaa vertailla itseään muihin. Jokainen meistä on yksilö ja jokaisella on lisäksi omat intressit liikkumiseen ja omat tavoitteet. Mun suuren tähtäimen tavoite on se, että saisin liikkua terveenä vielä eläkeläisenä ja että motivaatio liikuntaan säilyy läpi elämän. Mun iskä on mun liikunnallinen esikuva! Hän on pysynyt aktiivisena aina kun muistan. Vieläkin hän käy lähes päivittäin joko salilla, spinningissä, kävelyillä, golfaamassa tai keilaamassa. Aika kunnioitettavaa! Myös suunnistusmetsässä näkyvät suloiset ja reippaat vanhukset ovat hyviä esikuvia. Kyllä minäkin haluan vielä kasikymppisenäkin etsiä rasteja metsässä :) Mun liikuntamäärät ovat jatkuvasti kasvaneet vuosi vuodelta, mutta todella maltillisesti. Se on yksi avain siihen, että olen saanut pysyä terveenä ja liikunta on ollut hyvinkin säännöllistä jo usean vuoden ajan.

Kuva: Poppis Suomela / Nuuksio Classic

Entäs valmistautuminen tapahtumiin? Tapahtumaviikot ovat yleensä erityisiä, sillä niissä on tiettyä odottavaista tunnelmaa. Tulee mietittyä vaatteita, varusteita, "eväitä" ja syömisiä muutoinkin. Maratonille varsinkin suositellaan usein hiilari- ja nestetankkausta, mutta mä en ole koskaan noudattanut niitä kovin tarkasti. Ekoilla maratoneilla kyllä söin hiilihydraattipitoisemmin maratonia edeltävinä päivinä, mutta nykyisin oikeastaan kinnitän huomiota vain riittävään nesteen juomiseen. Yleensä suosin vichyä tai elektrolyytteja sisältäviä juomia, kuten Zeroa. Mä juoksen nykyään noita tapahtumia enemmän luonnossa kuin kadulla ja siellä matkat kestävät huomattavasti kauemmin, kuin maantiellä. Näin ollen tärkeintä on kisan aikana tapahtuva energiansaanti ja imeytyminen, eikä niinkään tankkaus etukäteen. Ei kehoon voi kuitenkaan tankata energiaa monen tunnin kulutukseen! Muuten valmistaudun keventämällä harjoitusta, jos kyseessä on itselleni tärkeä tapahtuma. Esimerkiksi Nuts Pallasta varten kevensin harjoittelua määrällisesti selvästi jo pari viikkoa ennen h-hetkeä. Puolestaan Nuuksio Classiciin en erityisemmin tehnyt mitään muutoksia, mutta toisaalta sitä ennen olin liikkunut hyvin paljon kevyemmin ja monipuolisemmin kuin ennen Pallaksen juoksua alkuvuonna. Aina kuitenkin valmistaudun juoksutapahtumiin kunnioituksella pitkää matkaa kohtaan. Nukun hyvin, syön ja juon riittävästi ja lepäilen tarpeeksi. Tapahtumasta ja sen tärkeydestä itselle riippuen panostus valmistautumiseen vaihtelee. Vaikka mulla ei olisikaan suuria tavoitteita tapahtumissa, haluan silti olla aina riittävän valmis tapahtumahetkenä, jotta matkan tekeminen on mahdollisimman nautinnollista.

Summasummarum! Pipoa on todellakin löystetty parin viime vuoden aikana (vrt. melko kurinalainen harjoittelu Tukholman maratonille keväällä 2013), mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö suhtautuisi liikuntaan tai tapahtumiin intohimoisesti. Nimenomaan nyt olen sitä mieltä, että liikun siksi, että nautin siitä. Mulla ei ole tarvetta mennä ohjelman mukaan, en tahdo asettaa itselleni liian suuria tavoitteita, vaan nauttia liikunnasta ja sen tuomista elämyksistä elämässäni. Välillä kaipaan rääkkitreeniä, välillä hyvää tekemisenmeininkiä kaverin kanssa salilla tai juoksulenkillä, välillä nautin suunnistuksen tuomasta aivojen ja jalkojen yhtäaikaisesta rastituksesta ja toisinaan taas nautin liikkua luonnossa kevyesti eteenpäin. Mä en missään nimessä liiku siksi, että mulla on jokin tavoite tulossa tai että "on pakko", vaan liikun puhtaasti siksi, että pidän niistä lajeista, joita harrastan!!

Joskus on kiva vääntää hampaat irvessäkin... ;)

Toivottavasti tämä avasi ajatuksiani harjoittelusta ja liikunnan roolista elämässäni. Kehitys on kivaa, sitä ei varmasti moni kiellä, mutta itselleni ei sovi liian säntillinen tai tavoitteellinen harjoittelu. Joillekin se taas sopii kuin nenä päähän! Tärkeintä on löytää ilo ja nautinto liikkumista kohtaan, ettei se mene pakkopullaksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!! Mä lähden suunnistamaan, vielä kun se on mahdollista...!! Jeee, suunnistus on niin huippua!

Mites sä suunnittelet liikkumiset etukäteen - fiiliksellä vai paperilla? Mitä ajatuksia tekstini herätti?