perjantai 5. elokuuta 2016

Automaattinen vastaus: Olen lomalla!

Vihdoin oli minun vuoroni laittaa lomavastaaja töihin päälle, ja lähteä kolmeksi viikoksi vapaalle. Moni kollegani on jo tullut lomilta takaisin, tai tulee viimeistään ensi maanantaina. Meitä oli vain pieni kourallinen, kun lomailee nyt tai jäi juuri lomille. Tunne on uskomattoman huikea. Tätä hetkeä on odottanut innolla, mutta ei ole toivonut sen tulevan liian nopeasti, ettei kesä mene ohi liian äkkiä. Olenkin puuhaillut kaikenlaista ihanaa kesällä. Olette nähneet viime aikoina vain urheilullisia kohokohtia, mutta on kesääni mahtunut paljon muutakin.

Tässä pieni ripaus jotain kesän helmihetkiä puhelimen kätköistä kaivettuna.


Juhannus Saimaalla oli taas niin rentouttavaa. Alkukesän kohokohta, perinne jo!


Heinäkuun ekana viikonloppuna oltiin turisteja kotikaupungissa Helsingissä kun saimme vieraita tänne. Kiertelimme pisin Eiran rantaa.


Hyvän ystäväni polttareita juhlittiin heinäkuussa. Leivoin brunssille mahtavan basilika-avokadokakun.


Maalla viihtyy kaikki! ..Myös uudet kissanpennut. :)


Eväsrasiaan eksyy kesäisin useasti salaattia.


Otettiin Kimmon kanssa perinteinen minigolf-kierros. Kävisin taas!


Käytiin ystäväporukalla Lintsillä iltarannekkeella. Voi pojat, jos olisin saanut kuvan illan viimeisestä vuoristoratakyydistä. Aurinko laski aika nätisti Helsingin taakse.



Tampereella oli upea viikonloppu tyttöjen kanssa. Kävimme iltauinnilla perjantaina.


Pispala oli sympaattinen paikka. Kivoja puutaloja, hulppeat näkymät ja paljon portaita. Cafe Pispalan brunssi oli erinomainen myöskin.


Mansikoita on tullut syötyä. Tässä kesän ykkösherkku!

Paljon ehtii, vaikka ei oliskaan ollut vielä lomalla. Saa nähdä paljon lomalla tulee tehtyä ja nähtyä.. se on ainakin varmaa, että löhötä täytyy myöskin, että jaksaa talven yli. Onneksi mulla on neljäs kesälomaviikko vielä lokakuun alussa Espanjan takuuvarman Auringon alla. 

Huomenna starttaan loman 24 tunnin rogainingilla. Jännää! Alkuviikosta sitten käännetään auton nokka kohti Pohjois-Norjaa, jihaa! 

Mahtavaa elokuuta kaikille! Ei kesä vielä ole ohi, eihän?! :)

12 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa lomaa Hanna!! <3 Nauti!! Kesä ei todellakaan vielä ole ohi, vaikka vähän siltä on tuntunutkin, kun arki on alkanut. Koitan pyristellä sitä tunnetta vastaan, koska kesäisiä kelejä on vielä (toivottavasti) jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ollut ihana loma <3 Onneks on ollut ihan kivoja kelejäkin vielä. :)

      Poista
  2. Ihanaa ja ansaittua lomaa!! Ei oo kesä vielä ohi!:) Musta on vähän hassua kun sen ohi menemisestä aletaan puhua heti elokuun alussa, aivan kuin kesä kestäisi tyyliin juhannuksesta heinäkuun loppuun :D Suomen kesä on muutenkin niin lyhyt, että kyllä me elokuu vielä kesäkuukaudeksi ansaitaan ehdottomasti ❤ Nautiii!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No munkin mielestä elokuu on vielä ihan kesää.. kelit on yleensä elokuussa paremmat kuin kesäkuussa esim. :) Ja kiitos, olen nauttinut! Ihanaa on olla lomalla!

      Poista
  3. Kesä ei ole ohi, vaikka loma onkin, paitsi sulla:) Hyvää lomaa siis!
    Mielenkiinnolla ootan raporttia rogainingista. Tehän olitte melkein palkintopallilla!
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H :) Kesä jatkukoon!! Rogarapsa tulikin jo, hih, aika kivasti meni! ;)

      Poista
  4. Ihanaa lomaa sulle. Jos minä saisin itse päättää lomani, ottaisin se. Myös elokuuhun. Ja siistiä, että olet ollut lintsillä. Mun vatsa ei kestä yhtään härveliä, mutta tykkään huvipuistojen tunnelmasta ja odotan jo, että pääsen viemään lapseni huvipuistoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Elokuu on ihanaa aikaa lomailla, ja heinäkuu toimistolla on aina hiljainen. Tykkään siitä! Lintsillä oli kivaa, joten mahtavaa että sä pääset sitten oman lapsen kanssa sinne aistimaan tunnelmaa :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)