Trolltunga - paikka, joka todellakin kannattaa kokea!

Kuten aiemmassa Norjan roadtrip -postauksessa kerroinkin, teimme pari koko päivän vaellusta erillaisissa maisemissa. Ensimmäinen vaellus oli vähän sattumaakin ja meillä kävi onni, että ylipäätään pääsimme lähtemään matkaan. Näimme Oddassa kuvan hulppeasta kallionkielekkeestä ja katsoimme kartasta, missä tämä kuvan kaunis Trolltunga sijaitsee. Päätimme, että seuraavana päivänä lähdemme sinne patikoimaan. Reitistä meillä ei ollut tietoa, sillä kuvassa luki vain useamman tunnin patikoinnista, mutta mitään pituuksia ei ollut missään merkitty. Autolla paikalle oli helppo löytää, sillä seurasimme vain Trolltunga -opasteita, jotka lähtivät Tyssedalin kylästä. Ajoimme mutkittelevaa tietä ylöspäin, kunnes saavuimme parkkipaikalle. Siellä oli opas, jolta kysyimme, mihin voimme jättää auton. Hän kertoi parkkipaikan olevan kuuden kilometrin päässä, mutta meidän auto on liian iso sinne vietäväksi. Seuraava, ja viimeinen, bussikuljetus lähtisi kolmen minuutin päästä. Jaaha - ei muuta kuin vaelluskengät jalkaan, reput täyteen ruokaa ja vaihtovaatteita ja bussia odottamaan. Onneksi bussi ei aivan kolmessa minuutissa tullut paikalle, mutta aika täpärälle kaikki kuitenkin meni.

Kun istuimme bussiin, emme todellakaan tienneet mihin olimme menossa. Olimme vain nähneet kuvan hienosta kalliokielekkeestä. Päivän keli oli aivan upean auringonpaisteinen, joten sen suhteen meillä ei ollut huolta. Perillä lopullisella parkkiksella näimme kartan reitistä, jota tulisimme kulkemaan. 11 kilometrin vaellus olisi edessä sinne kielekkeelle ja samaa reittiä olisi tultava takaisin. Nousua ja laskuakin tulisi kiitettävästi. Minun Nuts Pallas -juoksusta oli vain muutama päivä aikaa, mutta eiköhän jalat vaelluksen kestäisi, jos etenemme hitaasti. Täytimme vesipullot ja lähdimme matkaan.

Reitti nousi heti ylöspäin rajusti. Välillä oli köysiä apuna, että sai käytettyä käsivoimia myös kiipeämiseen. Ensimmäiset pari kilometriä kiipesimme vain ylöspäin ja tähän meni lähes tunti aikaa. Näinkö päästäisiin koskaan perille... jo tässä nousussa näkyi joitain ihmisiä, jotka puuskuttivat ja pitivät taukoja ja minulle tuli mieleen, että tämä 22 kilometrin vaellus ei todellakaan sopisi kaikille. Kiitin onneani, että olemme hyväkuntoisia ihmisiä ja että nautimme luonnon lähellä olemisesta. Jälkikäteen voin sanoa, ettei se Trolltungan kieleke nyt niin upea ole, että väkisin kannattaisi kävellä vuoristossa niin pitkä matka sinne ja takaisin. Kyllä siitä tekee upean ne maisemat jo matkan aikana ja varmasti koko kieleke näyttää upeammalta, kun on nähnyt vaivaa sen saavuttamiseen.

Koska kesä Pohjolassa on ollut niin kolea, oli tuolla reitillä myös aika paljon lunta paikoitellen. Hyvät vedenpitävät vaelluskengät olivat kyllä todella tarpeelliset. Eipähän kastuneet jalat tai taittuneet nilkat kivikkoisessa maastossa. Esitteestä luin, että joka vuosi joudutaan tekemään pelastusoperaatioita tuolla alueella, koska turustit lähtevät joko liian huonosti varustautuneina matkaan tai arvioivat oman kunnon paremmaksi kuin todellisuudessa on. Aina on siis syytä olla hyvät kengät, ruokaa riittävästi ja lämpimiä vaatteita varoiksi, jos jotain sattuu. Myös ensiapulaukku on aina hyvä olla pakattuna reppuun.

Maisemat olivat kyllä hienot. Lumihuippuja siellä täällä ja kuvan kaunis Skjeggedal-laakso avautui myös näkökenttään. Laakson seinämät olivat todella jyrkät ja vaikuttavat, joten oli hienoa kävellä sen reunalla. Reitillä kävelee aika paljon muitakin turisteja, joten yksin ei tarvitse mennä, mutta ei väkeä sentään jonoksi ollut. Kun saavuimme määränpäähämme Trolltungan kielekkeelle, oli näkymä todellakin eeppinen. Yhtäkkiä kymmeniä muita ihmisiä oli kokoontunut jyrkänteen reunalle. Ei tarvinnut arpoa, olemmeko tulleet perille. Pian huomasimme myös kielekkeen ja kylläpä kouraisi vatsanpohjasta. Pudotus oli todellakin iso, kuulemma 700 metriä. Kuvissa näkynyt kieleke oli toden totta, eikä lavastettu mitenkään hienolla kuvakulmalla. Kielekkeellä sai käydä yksitellen, sillä turistit olivat muodostaneet jonon. Me tietysti Kimmon kanssa halusimme kummatkin kielekkeelle ja toinen otti kuvia, joten jouduimme vuoronperään jonottomaan vuoroamme. Siihen meni yhteensä vajaa tunnin verran aikaa, mutta oli tietysti odotuksen arvoista. Tuon kielekkeen takia me oltiin sinne kuitenkin vaellettu! Ainiin, Trolltunga tarkoittaa peikon kieltä suomeksi, hauska nimi paikalla!

Kuvien jälkeen alkoi tulla kylmä, sillä paikka oli tuulinen ja avara. Päätimme lähteä ripeästi takaisinpäin kävelemään. Loppuvaelluksen ajaksi tuli pilvinen keli, ja totesinkin Kimmolle, kuinka onnekkaita saimme olla, että muutoin koko päivä oli kirkas ja kaunis. Jos olisi ollut sumuinen päivä, emme olisi nähneet hienoja maisemia. Vaikein kohta koko vaellusta oli parin kilometrin lasku aivan vaelluksen viimeisenä etappina. Kyllä tuntui jo jaloissa ja jalkaterissä kävely kivikkoisessa maastossa. Sinnikkäästi kuitenkin menimme loppuun jyrkässä mäessä muutamia taukoja pidelleen. Alhaalla oli kyllä niin voittajaolo! Retki oli fyysinen, mutta olo oli mitä mainioin. Kyllä luonnosta saa eniten irti liikkumalla siellä omin jaloin. Olemalla läsnä. Olen todella iloinen, että Trolltungalle ei päässyt autolla. Siinä vaellusmatkassa piilee osa hienoutta, ellei koko totuus.

Patikointikartta

 Leirintäalueella

Odotimme vajaa tunnin bussia parkkipaikalla autollemme. Autolla ajoimme Oddan leirintäalueelle, joka sekin oli hienossa vuonomaisemassa. Kyllä muuten maistui suihku ja suihkun raikkaana makaronit ja papukastikkeet. Fiilis oli väsynyt, mutta onnellinen. Olipa ihana päivä!

Oletko joskus käynyt Trolltungalla? Tai jossain vastaavalla kielekkeellä? Mikä on hienoin elämys, jonka olet luonnossa kokenut? 

Roadtrip Norjassa

Noniin, loman varsinainen reissu on tehty, ja pari päivää ollaan jo ehditty ihan vain olla täällä kotikonnuilla, pääasiassa anoppilassa maalla. Keskiviikko iltana päättyi meidän reilu viikon kestänyt autoreissu Norjaan. Maanantaina kunnostettiin meidän matka-autona toiminut paku, joka saatiin Kimmon perheeltä lainaan. Laitettiin lattialle patjat, takaikkunan eteen verho sekä pakattiin kasapäin vaatteita ja ruokaa mukaan. Autoon tuli pakattua myös retkikeitin, tuolit, taitettava pöytä, makuupussit, teltta ja myös varoiksi verkkovirralla toimiva kylmälaukku. Meidän oli tarkoitus kokata mahdollisimman paljon itse ja nukkua sekä teltassa ja autossa.

Majatalomme 8 yön ajan

Ruokailuhetki

Aamupalan laittoa putousten alla

Tiistaiaamulla reissu sitten starttasi, kun ajettiin Naantalin satamaan, josta otettiin laiva Kapelkäriin. Laivamatka kesti reilut 8 tuntia, joten aikahan siellä pikkupurkissa alkoi tylsäksi käydä. Onneksi matkaan sisältyi kaksi ruokailua. Vaikka ne eivät mitään herkkuannoksia olleetkaan, niin toivat silti kivan lisän matkaan. Ruotsiin päästyämme ajoimme koko illan Norjan rajalle asti, ja itseasissa ensimmäinen yö vietettiinkin rajanylityspaikan parkkiksella. Tässä vaiheessa oli reissun huonoimmat säät, eli vettä satoi ja oli harmaata. Nukuttiin autossa, sillä ei haluttu laittaa telttaa märässä ja parkkiksella se olisikin ollut huono idea. Tämän yön jälkeen tajuttiin, kuinka hyvä auton takana patjojen päällä ja peittojen alla olikaan nukkua... nukuttiin kymmenen tunnin unet ja olipahan makoisaa! Loppureissu menikin sitten autossa nukkuen ja teltta jäi tällä kertaa käyttämättä kokonaan. Auto sopi huolettomaan reissaamiseen, sillä peti oli aina valmiina eikä sitä tarvinnut alkaa valmistella illalla väsyneenä.

Norjan reittimme oli suunniteltu kattamaan muutamat pääkohteet, jotka olivat Odda, Gudvangen, Jotunheimenin kansallispuisto ja Geiranger. Ensimmäiset todella upeat maisemat nähtiin Haukelifjellin alueella, jossa lumihuiput ympyröivät meidät. Pysähdyttiin pienelle kävelylle ja ruokatauolle niihin mahtaviin maisemiin. Oddan alue oli todella kaunis vuonomaisemineen, vesiputouksineen ja sokerina pohjalla, Trolltungan-vaelluksineen. Vähän kuin sattumalta löysimme itsemme vaeltamassa 11 kilometrin päähän kuuluisalle Trolltungan kielekkeelle ja takaisin. Tämä oli niin upea päivä, että aion kirjoittaa sattuneesta ihan oman postauksensa. Aikataulusyistä jouduimme jättämään Geirangerin väliin, mutta eiköhän sinnekin vielä ehdi seuraavilla reissuilla. Näimme onneksi niin paljon muuta ihanaa maisemaa, että tuo ei edes haittaa. Varsinkaan kun Gudvanger-kylässä ollut Nærøyfjord ei ollutkaan niin häikäisevä, kuin oli odottanut. Molemmathan, niin Geiranger kuin Nærøyfjord ovat Unescon maailmanperintökohteita. Vika ei todellakaan ollut maisemissa, vaan huonoissa infoissa Gudvangenissa. Patikointipolkuja ei oltu merkitty mitenkään ja oikeastaan ainoa tapa nähdä vuono kunnolla olisi ollut vuonoristeily tai melominen ylihintaisilla vuokrakanooteilla. Me olimme jo lähdössä melomaan, mutta ilta oli jo sen verran pitemmällä, ettemme olisi ehtineet kunnolla kiireettömästi nauttia melomisesta ja meillä oli vielä ruokailukin edessä. Päätimme säästää pitkät pennit ja kokata henkeäsalpaavissa vuonomaisemissa. Vähän jäi hampaankoloon melomattomuus, mutta ehkä tämänkin voi tehdä sitten seuraavalla reissulla.

Haukelifjell

Låtefossen

Trollunga

Kapea "kaksikaistainen" tie

Päivällinen ihan ok -maisemissa ;)

Steinsdalsfossen 

Seuraavaksi suuntasimmekin tielle 51, eli Jotunheimenin kansallispuiston ohi menevälle tielle. Heti kun päätimme Norjaan lähteä, selvittelin erillaisia patikkamahdollisuuksia. Jotunheimenin kansallispuiston suosittu Besseggen-vaellus vaikutti meidät ja niimpä suunnattiin sinne. Missään ei oikein ollut pituutta reitille mainittu, ainoastaan, että patikointiin menisi noin 5-7 tuntia. Otimme lautan Gjendesheimista Memurubuun ja vaelsimme sieltä takaisin lähtöpaikkaan. Tästäkin kirjoitan oman postauksensa, mutta voin tässä kohtaa todeta, että en voi kuin suositella. Meille sattui todella kirkas päivä ja maisemat oli upeimmat, joita olen koskaan nähnyt. Huhhhuh. Vaelluksen jälkeen ajelimme kohti Trondheimia, jossa vietimme viimeisen varsinaisen päivämme ennen Ruotsin läpi -ajelua. Trondheimissa tuli tutuksi Bymarkan ulkoilualue, jossa kokkailimme, nautimme auringosta ja teimme polkujuoksulenkin. Alue oli todella erikoinen suurine suoalueineen, mutta todella nätti sekin. Trondheimin keskustassa pyörimme muutaman tunnin illalla. Ihastelimme Kristiansten-linnoitusta ja näkymiä korkeuksista, upeaa vuonomaisemaa, kauniita pikkukatuja ja vanhaa kaupunkia. Trondheimiin olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta oli aika suunnata auton nokka kohti Ruotsia. Ja voi, miten maisemat muuttuivatkin tylsäksi heti Åren jälkeen. Norjassa kaikki oli upeaa ja hienoa, sillä koko ajan joka puolella oli mahtavia maisemia.

Tiellä 51 - yöpaikkamme

Etsi kuvasta poroja!

Vaelluksen maisemia Jotunheimenillä

Lampaita oli usein keskellä autotietä

Kristiansten Fortress 

Trondheim

Ilta vuonolla

Reissu oli kaikkineensa todella upea. Autoilu Norjassa on helppoa, paitsi joissain kohdissa tie on erittäin kapea. Niin kapea, että suomalaisia hirvitti. Paikalliset ajavat kovaa ja ohittavat usein. Levähdyspaikkoja on usein ja niissä on yleensä aina ruokailupöydät ja vessat. Yövyimme lähes joka yö tällaisessa, vain kaksi yötä nukuimme leirintäalueella. Autossa tarkeni nukkua hyvin, paitsi vuoristossa ylhäällä ollessamme lämpötila laski yöllä lähemmäs nollaa, joten makuupussit ja niiden päällä untuvapeitot eivät olleet liiottelua. Norjassa ruokakaupoissa on hieman kalliimpaa kuin Suomessa, mutta ilmeisesti ravintolat ovat todella kalliita. Niitä emme kokeilleet. Polttoaine on vähän kalliimpaa kuin Suomessa myöskin. Norja on siisti ja kaunis maa. Nettiin pääsee yleensä lähes jokaisen isomman ruokakaupan yhteydessä ja Trondheimissa oli ainakin koko kaupungin kattava langaton verkko, joka toimi paikoitellen hyvin. Somettajakin pääsi vauhtiin siis ;)

Kannatti kyllä tehdä roadtrip Norjaan. Ei jäänyt muuten viimeiseksi reissuksi sinne suuntaan. Reissaaminen autolla ja kokkaaminen retkikeittimellä on edullinen tapa nähdä uutta maata. En tosiaan osannut odottaa, että noin lähellä voi löytyä jotain noin hienoa. Pala sydäntä jäi Norjaan. 

Oletko sinä matkustellut Norjassa tai haluaisitko? Onko roadtrippaaminen tuttua? 

Nuts Pallas 55km - Ultrajuoksu ensikertalaisen silmin

Noniiin, olihan reissu Lappiin ja takaisin, kun käväisin kolmen päivän pikareissulla Hetassa Nuts Pallas -juoksussa. Tästä tulee lyhyt raportti, sillä lomalaisen arki on kiireistä... huomenna lähdetään autolla kohti Norjaa, joten blogikin hiljenee ainakin reiluksi viikoksi. Tahdoin kuitenkin ennättää kirjoittamaan lyhyen raportin juoksustani, kun tiedän, että joku sitä saattaa odottaakin ;) Ensiksi kerron, että maaliin tultiin komiasti, suhteellisen hyvävoimaisena, onnellisena ja väsyneenä! Aikaa sain kulutettua matkalle 8.32, ja vaikka se olikin minulle toissijaista, olen tyytyväinen siihenkin. Kaikkein parasta on kuitenkin tämä fiilis juoksusta, ja sitä ei oikein voi sanoin kuvailla. Olen niin onnellinen ja taidan olla vieläkin aikamoisissa endorfiinipöllyissä!

"Pieni kalakeittokattilallinen"

Kodikas majatalomme

Perjantaina lähdimme ystäväni Tiinan kanssa sinivalkoisin siivin Helsingistä Kittilään, josta vuokrasimme auton parin muun juoksijan kanssa. Kävimme syömässä, ja ajoimme kauppapysähdystaktiikalla Hettaan, jonne saavuimme siinä neljän aikoihin iltapäivällä. Matka meni siis rattoisasti ja oli ihanaa, kun matkustusvälineenä oli lentokone. On se vaan kätevää. Laitoimme juoksuvaatteet ja -tavarat valmiiksi ja sitten lähdimmekin kävelemään reilu kilsan matkan kisainfoon. Oli ihana vähän vetreyttää jalkoja. Kisainfon jälkeen kävimme syömässä kalakeittoa ja loppuilta menikin Hetan majatalon hotellihuoneessa maaten, jalat kohti kattoa. Mulla oli kaikin puolin jännä reissu jo senkin vuoksi, että mut oli valittu (kiitos Tiinan ilmiannon) untuvikko-videolle, joten kuvausryhmä haastatteli mua perjantai-illalla, lauantaina ennen kisaa sekä kisan jälkeen. Lisäksi mulla oli gropro mukana juoksussa, johon sain kertoa välillä kuulumisia. Tuo koko "filmitähtenä" oleminen vei jännitystä pois, joten ihan kiva juttu. Video ilmestyy kilpailun facebook-sivulle tällä viikolla, joten pysykää kuulolla!

Lauantaina herättiin hyvissä ajoin seitsemältä ja laitettiin urheilujuomat valmiiksi ja kävimme aamupalalla. Majatalon aamupala oli loistava. Sai hyvää kaurapuuroa sekä leipää ja jugurttia. Vatsat täynnä lähdimme autolla kohti kisakeskusta. Hotelli Hetasta oli kuljetus Pallakselle, josta kilpailun lähtö tapahtuisi. Matkaa maantietä pitkin tuli 80 kilsaa, joten reilu tunnissa oltiin Pallaksella, eli vajaa tuntia ennen starttia. Siellä ehti vielä käydä vessassa, antaa haastattelu (!) ja fiilistellä tulevaa kisaa. Kaikilla tuntui olevan hyvä mieli! Katsoimme minne korkealle reitti lähtisi heti nousemaan, jaiks! Heti aluksi kivuttiin tosiaan Pallas-tunturin päälle ja sen jälkeen pienen laskun jälkeen reitin korkeimmalle kohdalle, Taivaskeron huipulle. Tämä oli viime vuodesta ilmeisesti muutos reitissä. Startin jälkeen jonossa lähdimme kipuamaan kohti huippuja. Parin kilsan taivalluksen jälkeen olin liikkunut noin pari kilometriä, eli mitään kovaa vauhtia ei alussa menty ;) Pikkuhiljaa tuntureiden jälkeen pääsimme juoksun makuun ja oli hyvä fiilis! Maisemat oli niin hyvät ja kelikin oivallinen, puolipilvistä. Ylläksen päällä näytti olevan saderintama, mutta missään vaiheessa ei muutamaa pisaraa enempää satanut. Reitti oli melko tekninen etenkin alussa, kun kivikkoa oli oli paljon. Hitaasti ja varmasti siitäkin selvisin ilman vammoja, jee.

Taustalla ensimmäinen nousu!

Alku meni hyvin. Välillä juoksin yksinäni ja välillä höpöttelin muiden kanssa, mutta koko ajan oli joku näköpiirissä. Jossain vaiheessa huomasin, että kengässä oli roska päkiän alla, mutta päätin odottaa ensimmäiseen huoltoon (25km) jossa ottaisin sen pois. Olin tyhmänä teipannut kengännauhat kiinni, jota en aio enää koskaan tehdä. Kyllä ne nauhat olisi pysynyt kiinni ilman teippiäkin ;) Otin energiaa joka tunnin välin ja tämä toimi hyvin. Vihdoin saavuimme ensimmäiselle huoltopisteelle Tiinan ja erään kolmannen juoksijan kanssa yhtä aikaa. Tyhjensin kengän ja täytin juomapussin repussa. Huomasin, että olin juonut aika vähän, ehkä litran maksimissaan, joten päätin että jatkossa pitää juoda enemmän. Olimme huollossa aika kauan, ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Tämän jälkeen aurinko alkoi porottaa kirkkaalta taivaalta ja reitti kulki tuntureiden välissä, joten hikoilin todella paljon. Tässä 30 kilsan kohdalla tuli kilpailun heikoin hetkeni.. hidastin vähän vauhtia, join paljon ja söin kokonaisen energiapatukan ja otin toisen suolatabletin. Olo koheni selvästi tästä ja askel keveni. Tuli hyvä fiilis! 37 kilsan kohdalla huomasin, että juoma alkoi olla lopussa, sillä olin ekan huollon jälkeen juonut 1,5 litran juomarakon tyhjäksi. Hups. Onneksi mulla oli hätävaravesipullo mukana. Veti aika nöyräksi, kun tajusin, että kilsoja on vielä 18 jäljellä ja lopun viimeinen Pyhäkeron valloitus jäljellä. No, lopulta tuo nousu alkoi ja vaikka jaloissa tietysti jo painoi matkanteko, niin pääsin suht reippaalla askeleella etenemään kohti huippua. Yhteensä noin neljän kilsan verran noustiin ja noustiin, joten matka huipulle tuntui pitkältä. Ihanasti tuuli, joten ei tuntunut niin kuumalta eikä janottanutkaan. Lasku oli jyrkkä ja pitkä. Vähän kuin laskettelisi monen kertaa Jättäriä alas yhtä soittoa. Janokin tuli taas, ja kaivoin hätävaravesipullon esiin. Tulin kivalla askeleella alas, ja vaikka jaloissa tuntui, uskalsin rullata kohti viimeistä huoltopistettä.

Ainoa kuva, jonka otin matkalta

Toisella huoltopisteellä sähelsin kunnolla. Täytin juomarakon, mutta se ei mennytkään enää omaan koloonsa repussa. Tyhjensin repun, mutta pussi ei vain sujahtanut omalle paikalleen. Sain apua järkkärimieheltä, ja yhdessä saimme lopulta pussin paikoilleen. Otin vähän sipsiä ja lähdin ottamaan kiinni kaikkia niitä tyyppejä, jotka oli mut ohittanut huoltopisteellä. Vaikka kisasin vain itseäni vastaan, oli silti tylsää, että hyvin kulkenut nousu ja lasku eivät vaikuttaneet, vaan monet pääsivät mun ohi. Lisäksi huoltoalue oli täynnä mäkäräisiä, joten tuo oli epämukava kohta matkantekoa.

Viimeiset 12-13 kilsaa mentiin suhteellisen tasaista hiekkatietä ja lopuksi asfalttia pitkin. Tuntui niin tylsältä juosta tasaisella noiden upeiden tunturiylitysten ja hulppeiden maisemien jälkeen. Matkanteko tuntui kuumalta, mutta lyöttäydyn erään naisen seuraan viimeisiksi kilsoiksi jayhdessä tultiin loppuun asti toinen toistamme tsempaten. Uskomatonta, miten toisesta juoksijasta saa voimaa. Hetken eräs 125 kilsan matkalla ollut oli meidän mukana, ja saatiin kulla hurjia ultrajuttujakin. On ne sissejä, jotka lähes vuorokauden tai ylikin taivaltaa kohti maalia. Huh. Hän kuitenkin jäi kaivamaan geelejä repusta, joten me jatkoimme uuden tuttavani kanssa yhdessä asfalttipätkän 3 kilsan matkan maaliin. Ne olivat piiiitkät kilometrit. Jaloissa painoi, mutta kramppeja ei ollut. Vihdoin maalisuora näkyi ja oli kyllä älytön tunne, kun tulin tuon toisen ensikertalaisen kanssa yhdessä maaliviivan yli!! Se oli siiiiiinä!! Olen ultrajuoksija!!! Wohooo!

Palautusateria ;)

Ihan mieletön reitti, ihan mieletön tunnelma kisaajien kesken, upeat maisemat, hyvä keli ja hieno tapahtuma - kaikki oli kohdillaan Nuts Pallaksella. Kertakaikkiaan oli mahtavaa juosta tuo reitti läpi, ja lopun tylsiä osuuksia huolimatta se oli kyllä kuvan kaunis ja varmasti yksi hienoimmista, jonka Suomessa voi mennä läpi. Fiilis on onnellinen. Toki on vähän haikeaa, että se on nyt ohi, mutta nuo muistot ja nämä jäykistyneet jalat kuitenkin ovat se syy, jonka takia tuonne lähdin. On tämä vaan niiiiiin hienoa, juokseminen on ihanaaa!! Palaan vielä fiiliksiin varmasti paremmalla ajalla, sillä tällä hetkellä niitä on vaikea pukea sanoiksi. Minä maistelen tätä fiilistä nyt jonkin aikaa.

Kiitos lukuisista tsemppiviesteistä ja kommenteista kaikille, olitte ajatuksissani juoksun aikana. Sain teistä voimaa! On upeaa jakaa tämä kaikki teidän muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Vain toiset juoksijat voivat ymmärtää näitä tunteita, joita tuollaiset tempaukset aiheuttavat. Syvä kiitos kaikille! Kiitos ystävälleni Tiinalle, oli ihan paras reissu! Olet huipputyyppi ja -juoksija! Onnea myös sinulle onnistuneesta suorituksesta! Kiitos Kimmolle, että annat mun harrastaa ja tuet mua aina näissä valinnoissa. Kiiiiiitos!

T. Onnellinen ja väsynyt ultrajuoksija ;)

Ps. Huomenna alkaa lomareissumme Norjassa. Vuonot ja putokset, täältä tullaan!!

Nuts Pallas, täältä tullaan!

Geelipaniikki, varustepaniikki, lentopaniikki... kai tää on ihan normaalia ennen tapahtumaa? Vaikka kuinka olisi lähdössä rennolla retkeilymielellä liikkeelle, niin silti aina sama juttu. No, nyt ei ole mikä tahansa juoksu edessä, vaan kunnon tunturijuoksu ja ihan ensimmäinen ultrajuoksu. Kyllä laittaa jännittämään. Vielä viikonloppuna ei jännittänyt yhtään, mutta nyt en voi enää sanoa samaa. On sanomattakin selvää, että reissusta tulee joka tapauksessa ikimuistoinen. Toivottavasti hyvällä tavalla, että tämä olisi mun ensimmäinen ultrajuoksu, jossa pääsen maaliin. Toisaalta, vastoinkäymisetkin on elämyksiä joka tapauksessa ja mä oonkin äärimmäisen onnellinen, että nyt näyttää siltä, että pääsen starttaamaan kyseiseen tapahtumaan. Se on jo voitto sinällään. Olen saanut treenata omalla tavallani, pysynyt kunnossa ja uskon vakaasti, että olen valmis koittamaan tätä hullutusta, 55km juoksua nimittäin. Ja uskon, että hyvänä päivänä pääsen maaliinkin. Vaikka vastassa olisi kuinka monta tunturia tahansa! Ei se matka tapa, vaan vauhti.. joka onkin syytä pitää hyvin maltillisena.

Sadetta on luvattu viikonlopulle, mutta sehän on ennuste vain ja tunturissa voi säätilat vaihdetta nopeastikin. Kimmo sanoi hyvin, että "jos sataa, niin se on sitten kaksinkertainen elämys!". Hah, hän tuntee mut jo niin hyvin. Ei se sade tosiaan enää olisi niin katastrofi, kun on kunnon varusteet. Muistan, kun juoksin tokan maratonini kovassa sateessa. Mulla oli päällä vain urheilupaita ja se oli jo tunnin jälkeen läpimärkä. Silloin ei ollut kiva fiilis. Salpausrogainingissa satoi toukokuussa kans paljon vettä, mutta silloin mulla oli päällä vettä pitävä Inovin takki, joten tilanne ei ollut ollenkaan niin paha. Tietysti maastotapahtumissa miettii reitin liukkautta sadekelillä, mutta hitaalla etenmisellä ja hyvillä kengillä siitäkin selviää kyllä. Jalkaani laitan La Sportivan Bushdiot, jotka ovat osoittautuneet omiin jalkoihini hyviksi kengiksi. Pitokin on huippuluokkaa, voin sanoa oman kokemukseni perusteella. Lisäksi kenkähän on Juoksija-lehden testivoittaja.

Ravinnepuoli kääntyi melko jännittäväksi, sillä luottomerkkini GU:n geelit tuntuivat olevan joka puolelta loppu ja mun omat varastot oli käytetty tyhjiksi. Kysyin jo Tanjaltakin geelejä ja hän olikin ihanasti valmis luopumaan omista geeleistään, jotta mulla olisi niitä mun juoksussa. Kiitos Tanja, ihana ele, jonka tulen muistamaan! Myös HTRC:n facebook-ryhmässä oli innokkaita omien varastojen myyjiä ja lisäksi tuli hyviä vinkkejä myyntipaikoista. Lopulta sain omat geelini Vantaan Bike planetista, jossa oli vielä joitain makuja jäljellä. GU-merkin kanssa on ollut toimitusvaikeuksia koko Euroopassa ja ilmeisesti ainakin suosittu Salted Caramel -maku on keskusvarastolta loppu. No, mulla on nyt eri makuja tarpeeksi, joten voin huokaista helpotuksesta. Muuten mukaan lähtee toki urheilujuomaa, pari energiapatukkaa sekä vähän kuivattuja hedelmiä ja suolapähkinöitä. Olen ainakin varautunut koko päivän kestävään retkeen!

Lentäminen tapahtumapaikalle tuo myös omaa jännitystä, sillä monet väittävät, ettei lentokoneen matkatavarakuljetukseen voi luottaa. Olen kerran aiemmin lentänyt juoksutapahtumaan, vuoden 2013 Tukholman maratonille. Silloin pakkasin käsimatkatavaroihin lenkkarit. Nyt kun kyseessä on polkujuoksutapahtuma, on elintärkeitä tavaroita paljon enemmän, kuin vain lenkkarit. Tossujen lisäksi reppuun pakkaan juoksureppuni sekä Bio Killillä vuoratut vaatteeni. Lisäksi kuljetan käsimatkatavaroissa myös pari geeliä, ihan varmuuden varalta. Ettei tarvitse tyytyä muihin merkkeihin, jotka eivät vain yksinkertaisesti ole läheskään yhtä hyviä kuin GU-geelit. No, sain maltillisesti pakattua reppuun välttämättömät tavarat ja loput menee pienessä matkalaukussa ruumaan. Ei kai sitä tavaraa parin päivän reissulle niin hirveästi tarvita, kun suurin osa joko nukutaan tai ollaan juoksemassa?!

No joka tapauksessa, nyt sitä mennään! Lento Kittilään lähtee pian, ja sieltä ajelemme vuokra-autolla vielä Hettaan. Mulla on sellainen tunne, että tästä reissusta tulee huippu!!

Lähde: www.keepcalm-o-matic.co.uk

Pitäkää mulle peukkuja!! Huh, kyllä jännittää jo! Mä en reissussa postaile blogiin, mutta sosiaalisessa mediassa mua voi seurata facebookissa ja instagramissa. Niihin kanaviin on varmasti tulossa fiiliksiä tästä reissusta, joten laita seurantaan!

Kivaa viikonloppua kaikille! Mulla alkoi eilen lomaaaaaaa!!! 

Melontaretkellä

Ihanaa kun on kesä! Tällä viikolla, vaikkakin olen ollut töissä, on tuntunut jotenkin niin kesäiseltä. Olen tehnyt paljon ihania juttuja, jotka mieltää kuuluvan kesään. Olen muun muassa käynyt mansikkapellolla poimimassa mansikoita niin suuhun kuin ämpäriinkin ja se jos mikä on todellakin kesäjuttu! Ei annettu ystävän kanssa edes vesikuuron pysäyttää meitä, ja hyvä niin, sillä pienen kastelun jälkeen sade lakkasi ja kesäkeli ehti kuivata vaatteemme mansikoita poimiessa. Mansikat tuoreena on parasta mitä tiedän! Viikonloppu on muutenkin hurahtanut monessa ihanassa seurassa, ja kirjoittelen niistä vielä enemmän.

Tänään retouduttiin Kimmon kanssa kolmen päivän hulinan jälkeen ihan keskenämme. Olimme varanneet kaksikkokajakin vuokraukseen ja aamupäivästä lähdimme ajamaan Lohjalle, jonne tällä kertaa suuntasimme melomaan. Pari vuotta sitten suoritin melontakurssin ja sen jälkeen olen säännöllisesti käynyt melomassa parisen kertaa vuodessa. Nyt oli Kimmon kanssa ensimmäinen kerta, kun päätimme ottaa kaksikkokajakin ja meloa yhdessä. Pääsimme kaksikon makuun Marski Challenge multisportissa, ja päätimmekin siellä, että seuraavaksi melomme vähän rennommissa merkeissä.

Kun saavuimme Lohjalle, alkoi tietysti satamaan. Ei kai Suomen kesä ole kesä, ellei keli ole epävakainen. Tänä vuonna varsinkin sää on muuttunut todella nopeaan tahtiin. Onneksi sade oli vain kuurottainen eikä meitä olisi sade tietenkään pysäyttänyt, sillä olimme varautuneet vedenpitävillä takeilla matkaan. Onneksi kuitenkin pääsimme poutakelissä lähtemään liikkeelle. Vuokraamossa oli todella ihanaa palvelua, sillä mies, jolta vuokrasimme kajakin, opasti meille kivoja paikkoja ja reittejä, antoi oman kartan sekä lainasi laminaattikarttoja. Pakkasimme eväsreput kajakkiin ja lähdimme liikkeelle. Keli oli melko tuulinen, mutta onneksi kaksikkokajakki on sen verran vakaa, ettei mitään kaatumisvaaraa ollut. Meloimme erääseen saareen, jossa oli laavu. Saimme meloa aikamoiseen vastatuuleen, mutta rennolla otteella kajakki lipui kuitenkin kohti määränpäätään. Vajaan tunnin melomisen jälkeen saavuimme saareen ja pääsimme rantautumaan suojaisessa paikassa. Rantautuminen ei kuitenkaan sujunut kuin elokuvissa, vaan minä tyhmänä onnistuin jotenkin pyllähtämään veteen kajakin ulkopuolelle. Hahah, onneksi ei käynyt kuinkaan eikä vaatteetkaan nyt niin pahasti kastunut. Seuraavalla kerralla pitää ottaa rantautuminen vähän nöyremmin.

Vähän vain kastuin pyllähdyksessä ;)

Teimme laavun eteen nuotion, jossa paistoimme makkaraa ja lämmitimme meidän eväsleipäset. Laitoin märkiä vaatteita kuivumaan nuotion viereen ja vaihdoin paidan. Meillä oli onneksi vaihtovaatteitakin mukana. Oli niin ihanaa olla siinä aivan veden äärellä. Kuunnella aaltojen loisketta ja olla siinä pienessä saaressa ihan kaksin. Etuna noissa autiosaarissa on se, että tosi usein saa olla ihan keskenään ja retkeillä omassa rauhassa eikä muiden melua kuunnellen. Maistuipa makkarat, leivät ja kahvit hyviltä ulkoilmassa. Tauon jälkeen olimme valmiita kiertämään hieman pidemmän reitin kautta takaisin lähtöpaikkaan. Kovan tuulen vuoksi muutimme hieman suunnitelmia ja päätimme mennä suojaista reittiä pisin (josta myös kuvat on otettu!). Pääsimme muutenkin melomaan mukavasti myötäisessä aallokossa takaisin. Hieman aallot välillä huimasi minuakin, vanhaa veneilijää, mutta ei pahasti. Melonta on kyllä ihanaa, kun pääsee niin kosketuksiin veden kanssa.

Yhteensä meloimme parisen tuntia ja reissussa olimme reilu kolme tuntia. Rantautuminen lähtöpaikkaan sujui onneksi paremmin, kuin saareen! Kehitystä siis! Olipa ihana ulkoilupäivä kaikkineensa. Jotenkin niin erilainen, mutta silti niin tuttua. Lohjanjärvellä on muuten paljon vaihtoehtoja eri mittaisiin reitteihin, joten sinne on hyvä suunnata uudestaankin melomaan. Ja nyt uskallamme tehdä pidempiäkin melomisia jatkossa ja pysähtyä tauolle saariin!

Oletko sinä käynyt melomassa? Tai onko harkinnassa? Tiedätkö kivoja paikkoja, joissa voisi kokeilla melomista?

Olen miettinyt ensi vuonna liittymistä melontaseuraan, jolloin saisi käyttää melontakalustoa rajattomasti. Sen verran tämäkin ulkoilumuoto alkaa houkuttaa...

Ps. Neljä päivää enää töitä ennen lomaa. Huomenna menemme ostoksille, sillä pitää ostaa lomaa varten juttuja. Meillä on pieni reissu edessä enkä malttaisi odottaa ollenkaan! Noh, ensin nautitaan Lapin reissusta ja Nuts Pallaksesta! Hih, jännää!!

Marski Challenge Multisport 2015

Huhhuh. Nyt kysyttiin sisua ja tulipahan todistettua että meillä Fisuilla, eli mulla ja Kimmolla, sitä ainakin on! Viikonloppuna kisattiin siis multisport-tapahtuma Marski Challenge, jossa oltiin tiiminä Kimmon kanssa kuntosarjassa. Multisport-kokemusta meillä ei hirveästi ole, mitä nyt minä osallistuin ystäväni Tiinan kanssa viime vuonna Snowflakes-sekkailuun Nurmijärvellä. Multisport on siis seikkailu-urheilua jossa suunnistetaan eri lajein. Marskissa lajit olivat pyöräily, juoksu, melonta ja coasteering eli uimapatjalla etenemistä pienellä saarialueella. Multisportin luonteeseen kuuluu myös yllätystehtävät eli questit. Jännittynenä odotettiin koitosta. Tosin mitään tulostavoitteita meillä ei ollut, sillä ensinnäkään ei olla kovin kilpailullisia tyyppejä ja toiseksi, ei oltu esim. koskaan melottu kajakkikaksikolla yhdessä. Heh, voishan se eka kerta olla jossain rauhallisella retkellä ennemmin kuin "kisassa", mutta ensi kerralla sitten rauhallisemmin.

Lauantaina herättiin kuudelta aamulla, sillä matkaan piti päästä lähtemään seitsemän aikaan. Syötiin puurot ja leivät, pakattiin loput kamat mukaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Loppea. Meidän oli kiva mennä, sillä lainapyörät odottivat paikanpäällä, eikä niitäkään tarvinnut raahata. Hyvin olisi pärjännyt hybridilläkin tapahtumassa, mutta haluttiin kuljetusongelman sekä maastopyöräkokeilun vuoksi ottaa lainapyörät käyttöön. Saatiin myös karttateline toiseen pyörään, ja se oli hyvä. Ilmottauduttiin kisainfoon, kokeiltiin pyöriä ja todettiin ne toimiviksi. Niissä oli ihanan leveät renkaat. Tää olis eka kerta, kun ajan maastopyörällä! Laitettiin vaihtotavarat laatikkoon ja oltiin valmiina kisainfoon. Reitti vaikutti upealta: ensin prologi ja sitten pyöräilyä vähän joka välissä, eikä yhtenä pötkönä. Pyöräilyn seassa oli sitten melontaa, quest, juoksu, quest ja coasteering. Tosi kiva rakenne!

Vihdoin tuli aika starttiin! Prologi olisi vuorossa ekana eli jonkinlainen pikkutehtävä ennen varsinaisen suunnistuksen alkua. Ohjeena oli kulkea karttaan merkitty reitti viivaa pitkin ja kerätä matkalla viisi kirjainta. Avattiin kartta ja ihmeteltiin hetki, kunnes lähdettiin liikkeelle. Pikkuhiljaa tajuttiin, ettei kaikki ihan täsmääkään karttaan... "haa, tää on peilikuva!" tuumasi Kimmo, ja niinhän se oli! Aika äkkiä tajuttiin tuo ja sitten päästiinkin kiertämään reittiä ja kerättiin kirjaimia. Mutta kierroksen jälkeen meillä oli kasassa vain neljä kirjainta... eikä! Ei auttanut kuin kulkea reitti uudelleen ja löytyihän se puuttuva kirjain. Oltiin oikaistu yksi pieni kulma, ja siinä se kirjain oli. Tosi ovelaa! Vihdoin päästiin lähtemään ja ei ollut enää kovin montaa pyörää pihassa, kun me lähdettiin polkemaan.

Heti alkoi maastopyöräily vaikealla pitkospuupätkällä, johon mä onnistuin heti kaatumaan! Voi rähmä, kun olen huono tässä pyöräilyssä.. no, ei muuta kuin ylös ja pitkospuiden viereen ajamaan. Päästiin juuri hyvin vauhtiin, kunnes Kimmon pyörästä putosi poljin!! Eikä.. jäätiin laittamaan sitä, ja kaikki loputkin tiimit meni meidän ohi tai ainakin siltä meistä tuntui. Poljin tuli jotenkin paikoilleen ilman työkaluja, ja päästiin jatkamaan matkaa. Eka rastikin löytyi.. sitten se putosi taas! Ei se poljin kiristynyt kunnolla paikoilleen ilman työkaluja. Yritettiin vielä pari kertaa laittaa poljin paikoilleen, mutta kun se aina putosi, päätettiin luovuttaa parin rastin osalta, ja suunnattiin kakkosrastin jälkeen tietä pisin vitosrastille, joka oli samalla vaihtoalue. Siellä ilmoitettiin henkilökunnalle, että lainapyörästä lähti poljin. He komensivat meidät seuraavalle osuudelle, eli melomaan. Kyllä tässä vaiheessa otti vähän päähän, mutta päätettiin melonnan aikana, että kunhan vain saadaan uusi pyörä, niin tehdään parhaamme ja tsempataan rata läpi. Sitähän me oltiin tultu hakemaan - elämyksiä! Melonta sujui hyvin, ottaen huomioon ettei olla koskaan melottu yhdessä, ja Kimmo on tainnut meloa kerran ja minä muutaman kerran enemmän, kun suoritin pari vuotta sitten melontakurssinkin. Kisailtiin melonnassa yhden tiimin kanssa hyvin, ja se buustasi meidän melomista eteenpäin! Melontaosuus oli aika pitkä, mutta saatiin se kunnialla läpi, vaikka selkä huusikin hoosiannaa!

Melonnan jälkeen huomattiin, että meille oli tuotu uusi pyörä. Jee, miten hyvää palvelua! Päästiin jatkamaan matkaa normaalisti. Seuraavana suunnattiin questille, jossa meille selvisi, että pitää laskeutua piikkisuora kalliojyrkänne alas valjailla. Toki meillä oli varmistajatkin. Tässä questilla jonotettiin tosi kauan, varmaan puoli tuntia, sillä kaksi suorituspaikkaa oli liian vähän ruuhkien välttämiseen. No, pudotus oli jännä, mutta siitä selvittiin! Olihan se huippua!! Sitten jatkettiin matkaa juoksuvaihtoon. Juoksuosuus oli tosi helppoa suunnistusta, mutta aivan älyttömän upeissa maisemissa!!! Huh! Ensimmäinen rasti oli hieman haastavassa paikassa, sillä leimatakseen sen, piti kävellä puunrunkoa pitkin lammen päällä. Minä suoriuduin tästä kunnialla ja päästiin jatkamaan matkaa. Huomattiin kotona väliaikoja katsoessa, että juoksusuunnistus oli selkeästi meidän paras laji! Jee!

Seuraavana vuorossa oli taas quest. Tällä kertaa piti yrittää neljällä nuolella saada puhallettua 3 olut-tölkkiä kumoon. Meiltä ei onnistunut tämä laji ollenkaan, vaan jouduttiin kolmen pystyssä pysyneen tölkin merkiksi kolmelle sakkokierrokselle. Sakkokierrokset oli upeita, sillä siinä saatiin ajaa maastopyörällä crossirataa ympäri. Vitsit, siinä oli siistiä ajaa, kun ei ollut juurakkoja mutta oli kuitenkin isoja pomppuja!! Tykkäsin! Tämän jälkeen Kimmo sanoi, että pyörässä oli vaihteet jämähtäneet kakkostasolle eli tosi pienelle... eikä niitä saatu korjattua. Huoh, mitä epäonnea pyörien kanssa tänään! Tehtiin niin, että minä poljin toisella pyörällä tosi pienellä vaihteella, kun olin meistä vähemmän väsynyt. Vaihde oli jumissa tosi pienellä, ja se oli aika harmi... no, polkemaan sillä sentään pääsi, joten matka jatkui. Edessä oli muutama rasti, jonka jälkeen päästiin viimeisen lajin eli coasteeingin kimppuun. Puhallettiin uimapatjat täyteen ja lähdettiin veteen kauhomaan. Olipa hassua heittäytyä veteen patjan päälle kengät ja vaatteet päällä, mutta nopeasti siihen tottui. Tässä osuudessa sai käyttää saarien mannerta apuna ja se oli järkevää, sillä sen verran raskasta ja hidasta vedessä kauhominen oli. Tämä osuus oli melko pitkä... mutta kunnialla selvittiin siitäkin!! Nauratti jälkeenpäin, kun huomattiin, että Kimmon patjan oli lävistänyt oksa.. ilma kuitenkin pysyi sisällä, mutta tämä oli ikään kuin pisteenä i:n päälle meidän huonolle tuurille!

Fisut ja tiimipaidat <3

Enää oli jäljellä pari rastia pyörällä ennen maaliin tuloa... viimeinen rasti oli mielenkiintoinen.. se oli ojassa olevassa vesiputkessa, joka meni sillan alla. Lematakseen rastin, piti kahlata polviin asti olevassa kuravedessä putken keskelle... Kimmo teki tämän ;) Vihdoin päästiin maaliin ja kellot pysähtyivät aikaan 6 tuntia 30 minuuttia! Melkoinen seikkailu!! Kivaa oli, mutta kyllähän se matkalla harmitti, että pyörät olivat meitä vastaan... yhdessä kuitenkin tsempattiin toisiamme ja tiimi toimi hyvin! Loppujen lopuksi koettiin hienoja hetkiä liikunnan parissa ja upeita maisemia. Rastipisteet olivat välillä tosi hienoissa paikoissa. Kisan jälkeen saimme makaronilaatikkoa syödäksemme ja kotiinpäin lähti kaksi väsynyttä, mutta onnellista seikkailijaa! Kiitos Marski Challengelle hienosta tapahtumasta!

No, miltä meidän seikkailu vaikutti? Oletteko te olleet multisport-tapahtumissa tai tekisikö mieli?! :)