sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Jaettu liikunnan ilo, paras ilo

Mä olen sitä mieltä, että usein liikuntakin on hauskempaa jaettuna ilona. Kun lenkkeilee ystävien kanssa, aika menee ihan huomaamatta ja tulee samalla vaihdettua kuulumisia ja nautittua liikunnasta sekä raittiista ilmassa. Tai salitreenissä voi saada tsempin päälle toisen läsnäolosta. Minä pyrin useinkin harrastamaan liikuntaa kavereiden tai Kimmon kanssa, ja olenkin onnekas, kun kavereissa löytyy monelaista innostujaa ja liikkuvaa ihmistä!


Hiihtämisestä nautin yksin, sillä saan määritellä vauhtini itse!

Tällä viikolla olen todella paljon liikkunut ystävieni kanssa. Toisaalta kaveritreenit on kivoja, mutta tällä hetkellä olen silti jokseenkin väsynyt kiireisen arkiviikon vuoksi. Sovitut treenit kun aina jotenkin lisäävät treeneihin käytettyä aikaa joko matkojen vuoksi tai muuten vain rupatteluun menneen ajan vuoksi. Mulla on tällä hetkellä sellainen olo, että viikko meni yhdessä hujauksessa, enkä ole ehtinyt kotona käydä kuin kääntymässä. Kuitenkin kun mietin mennyttä viikkoa, on minulla aina ollut hymy korvissa kotiin tullessa, sillä sen verran mukavaa on ollut jakaa liikunnan iloa kavereiden kanssa.

Arkena yhteisiä kaveritreenejä oli maanantain hiihtolenkkiä lukuunottamatta kaikki treenini. Tiistaina kävin blogisiskojen Karoliinan ja Tiinan kanssa pitkällä kävelylenkillä. Meillä oli mukana Karkin tytöt eli Isla-vauva vaunuissa sekä Mila-koira, joka oli täynnä virtaa ja innoissaan kävelylenkistä. Kävelimme pisin Espoota Karkin johdolla ja vaihdoimme kuulumisia samalla. Ilma oli aivan älyttömän upea, kuten se oli koko alkuviikon. Auringonpaiste antoi pienen lupauksen keväästä, ja suoraan sanottuna tällä hetkellä en laittaisi yhtään pahitteeksi, että lumet alkaisivat jo sulaa. Vaikka kuinka olenkin hiihdon makuun päässyt, niin etenkin polkujuoksua kaipaan jo kovasti.



Kuvaustauko kävelylenkillä!

Kuten viime postauksessa mainitsin, niin keskiviikkona olinkin mukavalla rupattelulenkillä Annan kanssa. Annaan olen tutustunut blogini yhteislenkillä, ja olen siitä kiitollinen. Meillä on onnekkaasti työpaikat vierekkäin, joten on helppo lähteä työpäivän jälkeen kimppalenkille. Työpaikan läheisyydessä on vielä upeaa rantaa tarjolla, joten maisemat ovat ainakin aina kohdillaan. Annan kanssa on jo tullut tavaksi käydä heidän työpaikan saunassa saunomassa lenkin jälkeen, joten oikein voimaannuttavia ovat nuokin yhteislenkit!

Torstaina olin taas kuntonyrkkeilyssä Tiinuskan kanssa. Kuntonyrkkeily on hyvin erilaista treeniä, mitä normaalisti teen. Meillä on aina treenatessa tosi kivaa, mutta samalla kannustetaan toinen toisia myöskin. Uskonkin, että en saisi tuosta kuntonyrkkeilystä niin kovaa treeniä, jos en treenaisi Tiinan kanssa. Tärkeää on tuntea treenikaveri ja myös kehittyä yhdessä kerta kerralta. Kuntonyrkkeily kun vaatii saumatonta yhteistyötä parin kanssa, sillä toinen tekee iskuja pistehasnkoihin, joita toinen pitää. Nyt meillä on parin kerran tauko nyrkkeilystä, sillä Tiina on reissussa parhaillaan.


Keli kohdillaan Annan kanssa lenkkeilessä

Eilen puolestaan tein viikon viimeiset kimppatreenin, kun lähdin Hihhuli-parini Tiinan kanssa Nuuksion metsään tarpoamaan. Mä olin toivonut rymy-lenkkiä pitkästä aikaan, ja todellakin sain sitä mitä tilasin!! En ollut oikein ymmärtänyt kuinka paljon Nuuksiossa on lunta!! Ensimmäinen osa lenkistä oli hyvin tallattua polkua lähes koko matkan, mutta toinen osa lenkistä muuttui melkoiseksi umpihangeksi. Tarvoimme polviin asti olevassa lumessa kun polku ja muiden askeleet vain katosivat jalkojemme alta. Juoksusta ei siis tuolla pätkällä ollut tietokaan, mutta rasitustaso oli jotain aivan muuta kuin kävelyssä normaalisti!! Tuli siis oikeasti kunnon rymylenkki tehtyä, jossa jalkojen alla oli tallattua polkua, umpihankea ja vähän ihan perus tietäkin. Kokonaiskestoltaan tuo rymypitkis oli neljän tunnin verran, joten ainakin hyvää ultrajuoksuharjoitusta tuli harrastettua! Parasta on rymytä huipun kaverin kanssa. Yksin olisi voinut hymy hyytyä, mutta nyt hymy olikin korvissa hienon lenkin jälkeen!


Hihhulit Hanna ja Tiina Nuuksiossa!

Yhteistreeneissä on voimaa. Luonnossa on voimaa! Jakakaa liikunnan iloa, joko ihan yhteistreeneinä tai sitten sosiaalisessa mediassa.

Mikä oli sun viikon paras treeni? Teitkö sen yksin vai kaverin kanssa? :)

12 kommenttia:

  1. Hahhah, kuvaustauot lenkeillä on kyllä parhaita. Aika koomista varmaan monen mielestä joka sattuu tilannetta todistamaan, mutta tartteehan kuvia tietenkin ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin on parhaita! :D Ja voi jösses mitäköhän ihmiset ajattelee kun näkee noita kuvien ottamisia..? hahaha. Mut toisaalta, ei väliä ;)

      Poista
  2. Voi miten kivoja yhteistreenejä! :) Mulla on useinkin tilanne se, että omalle harjoitukselle on tosi niukasti aikaa, joten olen sen takia mahdottoman huono kimppatreenaaja. Koiria saan tosin helposti seuraksi, niillä on melko vapaat aikataulut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli kyllä kivoja treenejä :)! Totta, sit jos aika on kortilla, niin sit on pakko vaan tehä yksikseen omat treenit, jos ylipäätään treenata haluaa! :) Koirat on kyl kivoja lenkkikavereita ;)

      Poista
  3. Jee, huippuja yhteistreenejä ja muutenkin kivan kuuloinen treeniviikko! :) Ihanaa oli käydä kävelyllä ja vaihtamassa kuulumisia! Mun lempparitreenejä oli tietty meidän kävely ja eilinen juoksulenkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva viikko taas! Tuohon päälle siis hiihto + vähän lihaskuntoa ja joogailua. =) Jeps, kävely oli hyvä! Tykkäsin! Ja hienon lenkin teitkin! :) Ihanaa lomaa ja juoksua sitten siellä Floridassa <3

      Poista
  4. Liikunnan ilon jakaminen kaverin kanssa on kyllä mahtavaa! Kateellisena katson kuvia, joissa aurinko paistaa. Meillä päin on ollut kovin harmaata ja pilvistä, ja tänään alkoi lumisateessa tuntua, että kevätaurinkoa olisi pakko päästä ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on :) Täällä on aurinko paistanut kivasti, mutta nyt ei oo muutamaan päivään näkynyt.. höh. :/ Aurinko on niin kevään merkki! Toivotaan siis aurinkoisia kelejä! :)

      Poista
  5. Kuulostaa ihanilta yhteistreeneiltä, etenkin toi teidän iiihastuttava kävelylenkki uskomattoman kauniissa säässä ja toki tuo teiän rämpiminen nuuksiossakin. :D Mun viime viikon parhaaksi treeniksi voisin sanoa perjantain uintitreeni, 80 minuuttia uimahallilla. Oma rata, uintiflow, jonka jälkeen hiusten pesu oli haastavaa. Eli ojentajiin osui kuten pittääki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, meille osui huippu keli kyllä kävelylle ja seurassakaan ei ollut valittamista :) Nyt ei oo aurinkoa hetkeen näkynyt.. sais tulla taas vierailulle :)! Kevät ja aurinko, tykkään tosi paljon!! Hieno uintitreeni, vautsi! Mä en oo piiiitkään aikaan uinut yli 1h, pitäs kyllä lähteä hallille joku päivä :)! Tänään olin vielä hiihtämässä, kun koskaan ei tiedä onko se enää mahdollista...

      Poista
  6. Onhan se paljon mukavampaa porukalla mennä. Aika menee nopeemmin ja saa itestään enemmän irti, oli se sitten pidempi tai vauhdikkaampi harjoitus. Vaikka toisinaan yksinkin on kiva kierrellä ja olla vaan ajatuksiensa kanssa, eikä tarvi jutella koko aikaa. Joskus sekin tekee hyvää:)
    Paras treeni oli talvinen seikkailukisa ja sen 2.sija tiimityöllä! Sai jopa kotiinviemisiä:)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, molemmissa puolensa :) Mut hei, onnea 2. sijasta, vauuu!!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)