tiistai 19. toukokuuta 2015

Pitkä nautinto balancessa

Kaikki pidempään blogiani lukeneet tietävät, että Les millsin konseptitunti Bodybalance on vienyt sydämeni. Olen käynyt kyseisellä kehonhallintaa, voimaa ja liikkuvuutta parantavalla tunnilla jo muutaman vuoden ajan epäsäännöllisen säännöllisesti. Tänä keväänä kertoja on takana "vain" 12, kun viime vuonna taisin lähes viikottain ravata balancessa. Nyt kuitenkin näyttää taas siltä, että yksi suosikkiohjaajani on palannut pitämään maanantaitunteja, joten jatkossa taitaa olla luvassa lemppariviikonaloitus: kevyt lenkki ja balance. Mikäs sen parempaa viikonlopun treenien jälkeen?! Tykkään mennä balanceen hieman lämmenneillä jaloilla, ja yleensä teen noin 30-40 minuutin kevyen hölkän alle. Balanceen on kiva mennä juosten, kun tunnilla ei tarvita kenkiä ja ilman juomapulloakin pärjää vallan mainiosti, joten juostessa ei tarvitse kantaa ylimääräisiä tavaroita.

Eilen oli kotikeskuksessani jäsenpäivä ja ilta oli täynnä erikoistunteja, kuten spinning maratoneja tai pepputreeniä salin puolella. Mun silmiini osui kuitenkin 90 minuutin balance ja päätin heti mainoksen nähtyäni, että tuonne on päästävä! Jalat ovat olleet hieman väsyneet viime aikoina, vaikka lepoa on pidetty enemmän kuin mieli antaisi periksi. Päätinkin kruunata palauttelujakson pitkällä balancella, jonka jälkeen onkin hyvä aloittaa parin viikon treenijakso ennen kesän seuraavia koitoksia. Balance ei ole pelkästään kehoa huoltavaa treeniä, vaan joukossa on myös tasapainoa, keskivartaloa ja jalkojen voimaa kehittäviä liikesarjoja. Pääpaino on kuitenkin dynaamisessa liikkuvuudessa ja kehon kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Eräs ohjaaja Turussa tunnilla vierraillessani kertoi, että Les mills vie koko ajan balancea enemmän kohti joogaa, ja tavallaan se onkin yksi joogan muoto. Suurena elementtinä tunnilla on musiikki, joka ainakin saa minut rauhoittumaan ja keskittymään liikkeisiin vielä enemmän. Se ei ole vain taustalla vaan liikkeet tehdään musiikin tahtiin.


Aurinkosoturi Barcelonan rannalla huhtikuussa

90 minuutin Bodybalance lemppariohjaajan kanssa oli täyttä huumaa. Tunnilla kävimme nykyisen ohjelman läpi, joka normaalisti kestää tunnin. Siihen päälle, tai pikemminkin siellä väleissä oikeilla paikoilla, teimme kuusi eri kappaletta eli osiota kahteen kertaan, toisen jostain vanhasta ohjelmasta. Balancessa yksi osio, esimerkiksi aurinkotervehdykset, kestää yhden musiikkikappaleen verran. Ohjelman rakenne on aina siis sama. Tuplana teimme aurinkotervehdykset, tasapainon, lonkkien avaukset, vatsakappaleen, rangankierrot ja takajalkojen liikkuvuusosion. Kokonaisuus oli lähestulkoon täydellinen ja olo 90 minuutin mielen ja kehon rentouttamisen jälkeen raukea. Koko tunti tähtää loppuhuipennukseen eli rentoutumiskappaleeseen, jossa on tavoitteena päästää kaikista ajatuksista irti. Mulla se ei luonnostaan helposti onnistu, mutta olen huomannut että hengitysharjoitusten kautta saan mieleni pois kaikesta turhasta. Keskittymällä hengitykseen, olen hetkessä enkä ajattele mitään muuta. En menneitä asioita, en tulevia tapahtumia vaan ainaostaan olen läsnä keholleni.

90 minuutissa ehti jo kunnolla lämmetä keholle. Usein perustunnilla tietyt osiot ovat nopeasti ohi, ja varsinkin uudessa ongelmassa lonkan avaukset ovat melko lyhyet, joten se menee usein itseltäni ohi, kun keho ei ehdi lämpeämään taivutuksiin. Voisin siis hyvin käydä useamminkin pidennetyssä balancessa. Ei tosiaan tee mielelle hallaa unohtaa hetkeksi suorituskeskeisyys ja keskittyä vain itseensä ja omaan kehoon. Balancessa on turha vaatia keholta liikoja, vaan antaa sille aikaa olla tänään juuri se, mikä se tänään on. Taipua juuri sen verran kuin taipuu ja jaksaa sen minkä jaksaa. Aika avartavaa mun mielestäni...


Hei muuten, muistutan tässä samalla huomisesta lenkistä! Elikkä huomenna keskiviikkona tehdään porukalla polkujuoksulenkki Leppävaaran maastossa. Lenkin kesto on 75-90 minuuttia ja temmoltaan se on kevyt! Kaikki pysyy mukana :) Tulehan Leppävaaran lukion parkkikselle klo 17.30, niin pääset lenkkeilemään aurinkoisessa seurassa ja kelissä!! Tervetuloa mukaan!!

Ps. Olin tänään suunnistamassa... eipä mennyt oppikirjan mukaisesti! Päätin ottaa vaikean A-radan (7km), joka osottautui todella vaikeaksi. Maasto oli haastavaa tiheikköä ja hakkuualuetta, ja rastit aika piilossa... kaikki ekat 10 rastia löytyi, mutta kymppirastilla hain niin kauan, etten enää viitsinyt lähteä hakemaan muutamaa viimeistä rastia, vaan polkujuoksin takaisin lähtöpaikalle. Keskeytys tuli siis (eka hylsy tänä vuonna!), mutta henkisesti tämä ei ollut niin paha keskytys, koska kaikki rastit kyllä lopulta löytyi, vaikkakin niin hitaasti, että energiat loppuivat kesken. Ensi viikolla uusi yritys! Jukola, täältä tullaan ;)

Oletko sinä käynyt balancessa tai päässyt kokeilemaan sitä erikoispitkänä? Tykkäätkö pitkistä kehonhuoltotunneista vai riittääkö lyhyempikin? Oletko tulossa huomenna kanssani lenkille? ;)

8 kommenttia:

  1. Hei, voitais mennä taas joku ma lenkille ja balanceen, kun ukolla ei oo nyt treenejä? Toivottavasti pääsen huomenna, nyt ainakin ihan ok fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mennään ihmeessä. :) Maanantaisin balance alkaa jo klo 18 että lenkille pitäisi lähteä siinä klo 17 aikaan...

      Toivottavasti pääset tänään :)!!

      Poista
  2. Mä kävin tänään balancessa. Tosi vähän on nyt tullut käytyä, kun ei aikataulut ole natsanneet. Joogassa olen sitten käynyt senkin edestä. Ne tunnit kestävät aamuseiskalta alkavaa tuntia lukuunottamatta tuon 90 minuuttia. Oon alkanut ihan pitää siitä touhusta! Balance on toki myös kivaa, vaikka tänään olin jotenkin ihan pihalla siinä lämmittelybiisissä. :D Oon käynyt tuon nykyisen ohjelman aikaan niin harvalla tunnilla, että ohjelma on itselle aika vieras. Mut eipä siinä mitään, ihan mukavaa oli silti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Balance on ihanaa, jotenkin se musiikin tahtiin tekeminen sopii mulle ja lisää keskittymistä. Lämmittelyt on joskus vähän outoja, heh... Balancessa on tärkeää, että oppii ohjelman hyvin, niin pystyy paneutumaan paremmin siihen.

      Joogakin on kivaa, ja pitääkin käydä pitkästä aikaan taas pian. Kun sitäkin olisi tarjolla meidän keskuksessakin nykyään... 90 minuutin setit kuulostaa siltä, että ainakin siinä pääsee juttuun sisälle. :)

      Poista
  3. Voit ehkä arvata, että tämä sun kokemus kuulostaa mun korvaan aivan täydellisen ihanalta! <3 Ihanaa, että sullakin on kovan liikunnan vastapainona myös tällainen rauhallinen ja armollinen lemppari! Voin kuvitella, että tämä extra-pitkä tunti on ollut aivan mahtava, kun liikkeisiin on ehditty paneutua kunnolla, välillä jopa kahden biisin verran. Itsekin saan joogasta eniten irti pitkillä tunneilla. Jos pongaat vielä vastaavaa, niin hihkaise mullekin, niin tulen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä <3! Mä oon kans iloinen, että oon löytänyt balancesta vastapainoa niille lukuisille kovemmille kestävyystreeneille. Balance sopii tosi hyvin muiden lajien kirjoon, sillä se tukee hyvin mun heikkouksia! Ennenkaikkea balance on mun pysähdyshetkeni :) Mahtavaa, miten jooga on sulle niin tärkeää. Kyllä vaan pitkistä suorituksista saa enemmän irti. Kovasti toivottiin uudestaankin 90 minuutin balancea, toivotaan toivotaan! Camilla on lisäksi aivan mahtava ohjaaja, joten combo oli kyllä täydellinen. <3

      Poista
  4. Meillä alkaa syksyllä Sykkeen jumpissa pyörimään 90 minuutin flow-jooga ja se on kyllä ihan mahtavaa ja kaikenlisäksi tulee kuvioon myös aamutunti! Jee :)

    Mulla on muuten haaste sulle mun blogissa :) http://liikuntakarpasenpuraisu.blogspot.fi/2015/05/mita-rakastan-itsessani.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, 90 minuutin Flow-jooga kuulostaa kyllä hyvältä. :) Kuinka aikaisin aamutunti tulee olemaan? Tosi kiva juttu!

      Kiitos haasteesta, täytyy yrittää tarttua siihen piakkoin :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)