Motivaatio liikuntaan löytyy ilon kautta

Vuoden ahkerin harjoittelija -palkinto. Sen olen saanut kolmesti aikanaan salibandyjoukkueeni kauden päätösseremoniassa. Silloin en kärsinyt motivaatipulasta, vaan olin aina innoissani lähdössä treeneihin. Siellähän näki kavereita, sai hien pintaan ja pelata lajia, josta pidin. "Lahjattomat treenaa" on kuultu sanottavan, ja minun kohdallani se piti paljon paikkaansa. En todella ollut joukkueeni taitavin, mutta pelipaikkani ansaitsin kovalla työllä ja sen myötä kehityksellä. Oli upeaa olla pelaavassa kokoonpanossa joukkeen voittaessa ikäsarjansa Suomen mestaruutta! Kaikki kuitenkin lähti siitä palavasta halusta harjoitella, kehittyä ja pelata kovia pelejä. Minä todella nautin pelaamisesta!

Kun lopetin salibandyn, meni hetki jos toinenkin, kun etsin itseäni ja varsinkin treenaavaa minää. Koko ikäni olin harrastanut pallopelejä, ja sitten 20-vuotiaana jäinkin tyhjän päälle. Toki olisin halunnut vieläkin pelata, mutta kerralla kaikki muuttui, enkä ala lopettamispäätöstäni tässä puida. Tiedän kuitenkin, että se oli silloin oikea päätös. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vuoden joutenolon jälkeen minua alkoi ärsyttää liikkumaton olemus. Ei pelkästään ne kertyneet liikakilot vaan se vetämätön olo. Kun ei ollut lajia mitä pelasin, ei tullut lähdettyä salille tai lenkillekään. olihan ne siihenkin asti ollut vähän sellaisia pakollisia pahoja, jotta kunto tai voimataso kasvaisi.

Tanssimattopeli palautti hien minun otsalleni 2009-2010 vuosina

Kun muutin tänne pääkaupunkiseudulle kotikulmilta vuonna 2008, ainoa liikuntamuoto oli pyöräily kotoa koululle. Kyllähän siinäkin toki liikuntaa tuli, mutta ei tarpeeksi hyvänolon saavuttamiseen. Yritin löytää kadonnutta motivaatiota liikuntaa kohtaan. Kävin kokeilemassa jumppaa, mutta ei aerobic-tyylinen jumppa ollut ollenkaan minun juttuni! En saanut siitä minkäänlaista iloa elämääni, joten raahautuminen sinne tuotti aina tuskaa. Vasta, kun löysimme tanssimattopelin, aloin tykätä taas liikunnasta ja siitä hikoilun tunteesta. Löysin vähitellen liikunnasta saatavat endorfiinit! Aloin pelata kerhossa sählyä ja kävin lenkillä. Aluksi tosin juoksin yhden tolpan välin ja sitten taas kävelin seuraavan. Vähitellen kunto kasvoi ja opin nauttimaan juoksemisesta. Loppu on historiaa, josta olen kertonut täällä aiemminkin (klik).

Jonkun aikaa elin siinä "juoksu on ihanaa" -kuplassa, mutta kaikki voi alkaa kyllästyttää, jos tekeminen on liian yksitoikkoista. Keväällä 2013 treenasin Tukholman maratonille, ja juoksin säännöllisesti monta kertaa viikossa. Toki treenit olivat jaksotettuja ja fiksujakin - oli hidasta ja nopeampaa lenkkiä mukana Pidin kuitenkin liian tärkeänä niitä juostuja kilometrejä. En osannut katsoa kokonaisuutta. Onneksi löysin suunnistuksen lopullisesti kesällä Tukholman maratonin jälkeen. Siitä lähti mun monipuolinen tekeminen nousuun!

Nykyään voin sanoa nauttivani jokaisesta treenistä, jonka teen!! On helppoa olla motivoitunut, kun treenaaminen on kivaa ja lajit sellaisia, että niistä todella tykkää! Mun ei tosiaan tarvitse katsella motivaatiokuvia tai patistaa itseäni liikkeelle. Ainoastaan silloin, kun olen todellä väsynyt, ei tee mieli lähteä liikkumaan ja usein silloin jäänkin kotiin. Mä liikun silloin kun tekee mieli. Ei mun tarvitse ajatella sitä oloa liikuntasuorituksen jälkeen, ja motivoida itseäni sillä liikkeelle. Toki se fiilis on upea, mutta mä nautin myös liikunnasta itsessään - jo suorituksen aikana. Mä ehdin harrastaa kutakin lajia sen verran harvoin, että huomaan jo kaipaavani taas sitä tiettyä lajia aina uudelleen. Polkulenkin jälkeen kaipaa tasaista asfalttia, jolloin juoksu on lennokasta. Tasaisella kaipaan mäkiä ja poltetta jaloissa. Juoksun jälkeen maistuukin jo uinti... ja mites sitten yli neljän kuukauden suunnistustauon jälkeen... uskotte varmaan, jos kerron, että tällä hetkellä en muuta kaipaakaan, kuin suunnistamaan pääsemistä?! :) Kahden viikon päästä on rogaining ja sitten huhtikuussa alkaakin kuntorastikausi, jeee!

Liikunnan riemu on paras riemu! Mä niin toivoisin, että jokainen löytäisi sen. Tärkeintä on löytää se laji tai ne lajit, jotka saa sut oikeen odottamaan treenaamaan lähtemistä! Silloin ei tarvitse motivoida liikkumaan... silloin kun liikunnan ilo on löytynyt, ei tule treenattua ulkonäön tai terveyden vuoksi, eikä siksi "kun on pakko liikkua". Sellaiset syyt eivät kanna pitkälle. Kun liikunta on mielekästä ajankulua, voi suhde siihen säilyä vuosia, jopa läpi elämän.

Toivotan kaikille liikunnan riemua! Nauttikaa liikunnasta, ja muistakaa, ettei mitään ole pakko tehdä! Aurinkoista viikonloppua kaikille! Mäkin pääsin taas alkuviikon löhöilyjen jälkeen tänään kävelylenkille, ja olipa ihanaa!