Teiden valloitus

Kun lomakohteeksemme päätyi Teneriffa, oli päivän selvää, että lähdemme vaeltamaan saaren korkeimman tulivuoren, eli Teiden huipulle. Itseasiassa Teide on koko Espanjan korkein vuori, ja sen huippu on peräti 3718 metriä meren pinnan yläpuolella. Teiden sijainti Teneriffalla vaikutti kieltämättä vähän lomakohteemme valintaan, vaikka yhtälailla hienoja vaellusreittejä olisi ollut esimerkiksi Gran Canarialla tai Madeiralla, jotka kumpikin olivat meidän vaihtoehtoina, kun mietimme lomakohdettamme. Teiden korkuisen vuoren valloittaminen vain tuntui suomalaiselle aika hienolta elämykseltä!

Siellä se huippu näkyy pienenä pisteenä...

Lueskelin Teneriffan vaelluskirjaa, jossa vinkattiin mahdollisuudesta yöpyä vaellusreitin varrelta löytyvässä majatalossa, Altavistassa. Näin ollen olisi mahdollista jakaa vaellus huipulle kahteen osaan, ja nousta viimeinen etappi ennen auringonnousua ja katsoa korkeuksissa, kun päivä herää henkiin. Tuo mahdollisuus kuulosti todella upealta, ja kun Teiden huipulle vaadittavaa lupaa ei ollut enää tarjolla sopivaan aikaan, päätimme varata majoituksen Altavistasta. Majoitukseen kuului myös mahdollisuus nousta aivan huipulle, jonne luonnonsuojelusyistä tarvitaan erillinen lupa, jotta huippu ei kuormittuisi liikaa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo on erittäin fiksua, sillä polku huipulle oli melko kapeaa ja jyrkkää. Teidellä on mahdollista saavuttaa lähes huippu vaunuhissilläkin, joten ilman lupia ruuhkaa huipulla voisi tulla helposti.

Voi mikä elämys meidän vaelluksesta tulikaan! Olen todella kiitollinen, että älyttiin tuo mahdollisuus aamuöiseen vaellukseen huipulle ja olen myös kiitollinen, että meille osui todella hieno keli, vaikka ei täysin kirkasta ja selkeää auringonnousua ollutkaan. Meidän vaelluksen jälkeen huippu meni aivan sankan pilven peittoon ja pysyi siinä seuraavat kaksi vuorokautta. Eipä olisi näkynyt ylhäältä mitään, jos olisimmekin vaeltaneet vain päivää myöhemmin. Tai jos emme olisikaan kapuneet ylös ennen auringonnousua, vaan vaikka tuntikin sen jälkeen. Välillä asiat on pienestä kiinni, joten pitää olla onnellinen siitä, mitä milloinkin saa eteen ja pääsee kokemaan!

Jyrkimmässä kohdassa

Vaellus huipulle alkoi tien 21-varrelta, jonne ajoimme vuokra-autolla. Bussit Teidelle menevät vain kerran päivässä, joten meille oli paljon parempi ottaa kahdeksi päiväksi auto vuokralle, jolloin pääsimme ajamaan omien aikataulujen mukaan. Käytimme vuokra-autoa seuraavana päivänä ajelemalla Mascan kylään, ja koimme samalla reissulla myös upean Tenovuoriston. Auto on siis aika välttämätön, jos haluaa nähdä saaren luontoa ja koskemattomampia paikkojakin turistirysien lisäksi.

Vaellusreitti kulki aluksi loivasti nousevasti hiekkatietä pitkin lähemmäs Teiden huippua. Lähdimme nousemaan noin 2350 metrin korkeudesta ja noin tunnin taivaltamisen jälkeen näimme, että edessä oli huomattavasti jyrkemmät osuudet verrattuna alun matkaan. Tästä se todellinen nousu vasta alkaisi! Kävimme kuitenkin tekemässä noin 700 metrin lisälenkin näköalapaikalle, sillä maisemia olimme tulleet katsomaan. Meillä ei ollut kiire mihinkään. Söimme eväsleivät ennen jyrkkään mäkeen lähtöä. Ja sitten se oli menoa.. Reilu tunti jyrkkää nousua yhtäsoittoa! Nousu oli fyysisesti jo hieman raskas ja ainakin itse tunsin ohentuneen ilman jo vähän keuhkoissa. Maisemat olivat kuitenkin aivan huikeat, ja ne siivitti meidät eteenpäin. Pian Altavistan majatalo tulikin jo vastaan. Takana oli 8,7 km vaellus ja 900 nousumetriä.

Iltapalaa Altavistan majatalolla

Hetken aikaa istuimma majatalon aulassa, sillä keittiöt tai makuuhuoneet eivät olleet vielä auki. Keittiö aukesi klo 17 ja makuuhuoneisiin pääsi klo 19. Luimme opaskirjasta, että lähellä pitäisi olla eräs luola, jota lähdimme katsomaan. Aamulla olisi kuitenkin niin pimeää, että emme voisi katsoa nähtävyyksiä silloin. Luola löytyi harhailujen jälkeen ja oli oikein vaikuttava. Illalla auringon laskiessa unten maille me kokkasimme purkkipastamme ja sitten vain odottelimme muiden retkeilijöiden kanssa sänkyyn pääsyä. Oli todella utopistinen tunne mennä nukkumaan seitsemän jälkeen illalla! Nukuimme 10 hengen huoneessa, jossa oli kerrossänkyjä. Makuuhuoneita oli neljä, ja yhteensä majataloon mahtui noin 50 henkeä. Hiljaisuus alkoi klo 22.30 ja majatalosta piti poistua viimeistään klo 8. Lakanat oli valmiina sängyissä. Todella mahtava paikka siis!

Aamulla heräsimme klo 5 ja nousimme ylös. Söimme jo hieman nahistuneet aamupalaleivät ja virittelimme otsalamput valmiiksi. Eräs saksalainen vanhempi mies kysyi meiltä, olemmeko lähdössä huipulle. Hänen mukaansa ei ollut mahdollista löytää sinne, emmekä oikein ymmärtäneet mistä on kyse, kunnes astuimme ulos. Sumu oli valtava. Ja yön aikana oli tullut lunta. Mietimme hetken, mitä teemme, mutta päätimme lähteä ylös. Olimme kuitenkin eilen luola-reissulla todenneet, että polku on selkeä, joten eksymisvaaraa tuskin olisi. Tuuli oli kyllä kova, mutta eiköhän se usein noin korkealla ole. Onneksi lähdimme liikkeelle, sillä pian näin lumessa muidenkin jalan jälkiä. Emme olleet ainoita, jotka huipulle menisivät. Pian tähtitaivas tuli esiin, kuu valaisi polkua ja Puerto de la Cruzin valot näkyivät hienosti ylös asti. Sumu oli vain paikottaista, sillä tuuli oli niin kovaa.  Vaeltaminen otsalampussa noin korkealla vuorilla oli kyllä upea kokemus! Saavutimme huipun reilu tunnin vaelluksen jälkeen. Etenkin loppuosa oli raskas kovassa tuulessa ja ohuessa ilmassa. Olo oli jotenkin raskaampi kuin normaalisti, eli ilman ohuentumisen havaitsi selkeästi kyllä.

Odottavainen tunnelma...

Auringonnousu, taustalla Gran Canaria

Huippu hissin yläasemalta katsottuna

Huipulla oli kylmä! Lämpötila oli nollassa ja tuuli kuin mikäkin! Mutta silti se oli niin siistiä!! Istuimme pienessä suojakolossa odottamassa päivän kirkastumista noin 10 muun vaeltajan kanssa. Tunnelma ylhäällä oli käsinkosketeltava ja erityinen.  Pikkuhiljaa päivä alkoi valaistua ja aurinko alkoi tulla esiin. Pilviä oli tiellä, joten selkeää auringonnousua emme nähneet. Huipulta näkyi silti muita saaria, muun muassa Gran Canaria, jonka takaa aurinko nousi. Fiilistelimme hetken maisemia ja sitten lähdimme pikkuhiljaa alaspäin. Olimme päättäneet tulla hissillä alas, koska meillä ei ollut eväitä kovin paljon mukana. Yksi kiva vaihtoehto olisi ollut alastulo Pico Viejon, toisen huipun kautta. Tällä kertaa tulimme kuitenkin hissillä ja joimme kahvit ala-asemalla.

Teiden huiputus jaloin ja varsinkin kaksiosaisena oli todella mahtava kokemus! Tällaisia elämyksiä ja upeita maisemia minä matkoilta kaipaankin. Alhaalla tutkimme muutoin vielä Teneriffan kansallispuistoa ja Las Cañadasin kraaterialuetta. Maisema on upeaa kaikessa karuudessaan. Kun ajoimme vähän alemmas, alkoi näkyä taas Kanarianmäntyjä, joita kasvaa muuten vain Kanariansaarilla.

Tulivuoren purkauksen aiheuttamaa maisemaa

Huippu meni pilveen!

Huh, mikä elämys, ihan älytön!! Kerroinko jo? :)