NUTS Karhunkierros 53k!

Noniin, huippu viikonloppu on takana ja alan pikkuhiljaa olla toipunut kaikesta. Olisi kivaa ottaa aina juoksutapahtumien jälkeen enemmänkin vapaata mutta valitettavasti lomapäiviä ei ihan älyttömiä määriä vuodessa ole, joten lensin kiltisti kotiin sunnuntai-iltana ja menin todella freesinä töihin maanantaina.. NOT! Mutta hymyssä suin olen kulkenut koko alkuviikon, sillä sen verran mahtava reissu tuli tehtyä Kuusamoon!

Kisakeskuksessa perjantaina

Rukalta katsottuna Valtavaara

Poroja

En pidä teitä enää jännityksessä, ja somessakin minua seuraavat tietävät, että selvisin kunnialla elämäni toisesta ultramaratonista, eli NUTS Karhunkierroksen 53 kilsasta (tai 55, kaikissa tais pari ylimääräistä kilsaa olla!). Tekisi mieli kirjoittaa lainausmerkeissä "ultramaraton", sillä sen verran kovia suorituksia tekivät kaikki 80 tai 160 kilsalla olleet juoksijat. Mutta en laita sanaa lainausmerkkeihin, sillä kaikki yli maratonin mittaiset juoksut ovat ultrajuoksuja. Ja minulle yhden 53 kilsan juoksun läpivieminen ei ole mikään pikkujuttu! Varsinkaan niin hyvävoimaisena kuin minäkin sen pystyin mäkisellä reitillä ja helteisenä päivänä juoksemaan läpi! Minä todellakin nautin jokaisesta hetkestä, jokaisesta askeleesta ja jokaisesta vilkaisusta siihen upeaan luontoon, jota Oulangan kansallispuisto meille tarjoaa lähes koko Karhunkierroksen mitalla.

Kisapäivän aamu oli jännittävä. Olin herännyt yöllä Tiinan valmistautuessa omaan 80 kilsan suoritukseensa. Tsempit hänelle ja hetkeksi takaisin nukkumaan! Heräsin silti hieman ennen omaa kellon soittoa uudestaan ja nousin ylös, sillä vaikutin olevan aivan virkeänä. Sain valmistautua mökissä kaikessa rauhassan tulevaan juoksuun, pakata tavarat valmiiksi ja syödä aamupalaa. Meidän huoneistossa jokainen osallistui eri mittaiselle matkalle, joten jokaisella oli lähtöaika eri aikaan. Kahdeksan jälkeen lähdin kävelemään parin sadan metrin matkan bussille, josta meidät kuljetettiin Rukan kisakeskusksesta Oulangan luontokeskukseen, josta startti tapahtui. Ennen bussiin nousemista saimme ottaa 160 kilsan voittajan vastaan todella hyvillä voimin! Hänellä oli mahtava ajoitus maalissa, sillä kaikki 53 kilsan juoksijat olivat hurraamassa ennen busseihin siirtymistä! Mikael Heerman juoksi uuden reittiennätyksen ja käytti aikaa 20,5 tuntia tuohon käsittämättömän pitkään matkaan. Aivan uskomaton suoritus!!

Oulangan luontokeskuksella meillä oli puolisen tuntia aikaa valmistautua juoksuun. Aurinko oli jo ylhäällä ja keli oli lämmin. Lähdin liikkeelle t-paidalla, pitkillä juoksusukilla, puolimittaisilla trikooilla ja päähäni laitoin leveäksi pannaksi taitellun kisabuffin. Repussa oli useita geelejä, pari pähkinä-rusinapussia, pari patukkaa ja 1,5 litraa urheilujuomaa sekä elektolyyttiporetabletti seuraavaan juomasäiliölliseen vettä. Liikkeelle lähdettiin melkoiseen sumaan ja ensimmäinen kilsa mentiin todella hitaasti kaipeissa portaikoissa. Pikkuhiljaa oma juoksutila alkoi löytyä ja juoksin sopivaan letkeää, mutta hieman normaalia pitkisvauhtia reippaampaa tahtia. Välillä vauhti oli päälle kutosta ja välillä paljon enemmän. Alkuosa reitistä oli melko tasaista, joskin joitain nousuja ja laskuja oli jo tässä vaiheessa. Oulankajoki näytti upealta korkealta katsottuna. Kaikki meni hyvin, varsinkin kun tajusin laittaa kantapäähän rakkolaastarin 15 kilsan juoksun jälkeen kantapään alettua hiertämään, sillä sukka oli mennyt rikki.  Säästelin vähän juomaa, sillä muistin ensimmäisen välin olevan pitkä ennen ekaa huoltoa. Muistin vaellukselta todella teknisen osan polkua, aivan virtaavan joen vieressä, ja vähitellen saavutimmekin tuon kohdan kitkajoen varrelta. Muutamien kilometrien mittainen pätkä tuli mentyä todella hitaasti. Välillä otin joesta vettä naamalle ja suuhun, ja se viilensi oloa melkoisesti! Joen varressa sai olla tarkkana, ettei kaatuisi veteen, sillä sen verran lähellä kivikkoinen polku paikoitellen meni. Pian nousimmekin jyrkkää mäkeä ylös ja erkanimme tuosta teknisestä polusta.

Yritin ottaa kuvan todistaakseeni, että reitti oli tekninen mutta onnistuin ottamaan kaikista helpoimmasta pätkästä kuvan Kitkajoen varrelta, heh. :D Fail!

Vähän ajan päästä saavutimme Pienen karhunkierroksen, ja reitille alkoi osua myös 31-kilsan juoksijoita hyvävoimaisen näköisenä. Minulla oli tosiaan tuossa vaiheessa juostuna noin 25 kilsaa ja heillä muutama. Eron huomasi jo askeleessa. Toisaalta pian meni myös muutama kasikymppisen juoksija ohi kepeällä askeleella ja tuloksista katsoin, että olivatkin kärjen tuntumassa olevaa porukkaa. Jos aiemmin olin juossut hetkellisesti jopa yksin useita kilometrejä, niin nyt reitillä ei tarvinnut enää yksin talsia. Toisaalta se oli ihan kivakin saada muista virtaa. Pienen karhunkierroksen maasto oli helppokulkuista mutta muutama mäkikin mahtui sekaan sekä hurja riippusilta. Mulla meinas alkaa pyörryttää siinä sillalla kun se heilui niin kovasti. Ainiin, energiaa olin saanut alas lähinnä geelien muodossa. Keli oli niin kuuma, ettei pähkinät tai patukat oikeen maistuneet. Muutama kilsa ennen huoltoa mun urheilujuoma loppui, vaikka olin sitä säästellyt. Vähän alkoi harmittamaan, mutta ei auttanut kuin sinnitellä huoltoon, joka tulikin reilu 31 kilsan juoksemisen jälkeen. Täytin juomarakon, söin sipsejä ja suklaata ja jatkoin aika pian matkaa eteenpäin.

Kuvat yllä: Tapani Mikkola

Seuraavat reilu kymmenen kilsaa juostiin aika tylsiä pätkiä, osittain metsätietä, osittain helpohkoja polkuja, mutta koko ajan nousevasti kohti Konttaista ja Valtavaaraa. Tässä kohtaa matkan teko alkoi luonnollisesti tuntua jo jaloissa, mutta en missään vaiheessa miettinyt, että olisin juossut alkumatkan liian kovaa. Reittiprofiili vain oli sellainen, että kannatti juosta alussa kun alusta oli kivaa ja tasaista, ja lopussa sitten antaa jalkojen mennä sen mitä on mentävissä. Jossain kohtaa reitti alkoi selvästi taas teknistyä ja mäet kasvaa. Tajusin että nyt alettiin olla jo tosi lähellä Konttaisen suurta kallionousua, jonka jälkeen pääsisi laskettelemaan huoltoon. Mulla oli taas juoma loppu, kun olin nyt juonut reilusti säästelemättä kun huoltoväli oli puolta lyhyempi. Mitä muiden kanssa juttelin, niin tuntui että kaikilla oli juomat päässeet loppumaan. Kelihän oli helteinen ja tyyni, joten paikoitellen ilma oikein seisoi paikoillaan, varsinkin suojaisilla alueilla. Konttaiselle noustiin erittäin jyrkästi ja lasketeltiin vielä jyrkemmin alas ja vihdoin pääsin taas täyttämään juomapussini viimeisten kilsojen ajaksi. Vedin sipsejä ja suklaata lähes kaksin käsin huollosta, sillä ne maistuivat niin hyvältä. Omat eväät eivät oikein olleet menneet alas geelejä lukuunottamatta. Niitä olin onnistunut ottamaan suunnitellun tunnin välein ja lisäksi olin syönyt puolet Maxim-patukastani.

Vilkaisin kelloa ja totesin, että alle kahdeksan tunnin alitus ei ole mahdollinen, mutta toisaalta ei mulla mitään aikatavoitetta ollutkaan. Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt reilu 7 tuntia. Matkaa tosin oli jäljellä enää vajaa 7 kilsaa, mutta ne olivatkin kisan mäkisimmät kilsat. Ensin noustiin jyrkästi kohti Valtavaaran huippua, mutta vielä ei saavutettu korkeinta kohtaa eikä siellä sijaitsevaa tupaa. Laskeuduimme takaisin alas lammen rantaan. Huuhdoin naamani jälleen, ties kuinka monetta kertaa. Päivä oli tosiaan kuuma. Ja taas noustiin.. mietin mielessäni, että sauvat eivät olisi olleet lainkaan huono valinta reissuun mukaan tähän loppuun. Ei auttanut kuin laittaa töppöstä toisen eteen ja painella jyrkkiä mäkiä ylös. Ja alas.. kaikki alamäet ja tasaiset pyrin juoksemaan, mutta tarkkana sai olla juurakkojen kanssa.

Vaikka nousut ja laskut olviat haastavia, mä nautin kovasti! Tuollainen rymyäminen on juuri sitä, mistä mä tykkään. Huomasin aina mäkien päällä, että jalat palautuivat todella nopeasti. Yhtäkään kramppia ei tullut eikä mitään varsinaisia ongelmia. Hetken aikaa oli ollut aiemmin heikottava olo vähäisen syömisen vuoksi, mutta sekin oli mennyt ohi. Tein määrätietoista ja nautinnollista taivalta kohti Rukaa. Pian olin ohittanut Valtavaaran mökin ja parin kummun jälkeen laskettiin alas Rukan kupeeseen. Siitä olikin jäljellä enää kisan jyrkin nousu ylös rinteiden välistä ja sitten lasketteleminen alas maalia kohti. Kun näin alamäessä 500m maaliin -kyltin, laitoin kaikki peliin ja kilsavauhti putosikin lopussa vielä alle vitosen vauhtiin. Juoksin hymyssä suin maaliin ajassa 8.20!! Huh! Jaloissa tuntui, päässä tuntui, koko kropassa tuntui just sopivasti siltä, että oli tullut juostua ja rymyttyä!! Vaikka sijoitukset eivät mulle tärkeitä olekaan, vaan itseään vastaan siellä kisataan, niin silti naisissa sija 32/82 kyllä lämmitti mieltä!

Maalissa!!!

Otin järjestäjien tarjoamaa linssikeittoa, mustikkamehua ja leipää ja istuin aurinkoon katsomaan maaliin tulijoita. Tunnelma oli hyvä, jälleen todella ainutlaatuinen. Rukan keskus oli muuttunut polkujuoksuparatiisiksi! Meininki oli katossa, kaikilla oli hauskaa ja jokainen, joka tuolta reitiltä maaliin tuli, oli todellinen voittaja. Itsensä voittaja! Kyllä polkujuoksu vaan on kivaaaaa!! Vähän myöhemmin sain vielä ottaa maaliin ystäväni Tiinan 80 kilsan reissultansa. Tuli siinä vähän herkistyttyä hänen upean suorituksensa jälkeen. Illalla saunottiin ja syötiin mökissä tacoja. Fiilisteltiin juoksupäivää, kaunista luontoa ja kiiteltiin omia jalkoja. Niin, ja ihailtiin hienoa auringonlaskua, joka ei meinannut loppua koskaan... Täydellinen päätös täydelliselle päivälle!

Olitko sä mukana? Tai haluaisitko mukaan? Tykkäätkö rankoista reiteistä? Onko Karhunkierros tuttu? :) Oletko menossa johonkin seuraavista Buff Trail Tour -osakilpailuista?