sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Polkulenkkareiden valinnan vaikeus

Lenkkareiden osto on yleensä todella vaikeaa puuhaa. Varsinkin silloin, kun edelliset eivät ole olleet sopivat ja täytyy vaihtaa mallia sen sijaan että tilaisi vain uudet samanlaiset ja samassa koossa. On lestin leveyksissä eroa, on eroa päällyskankaassa, tuen määrässä ja siinä, onko kenkä neutraalille askeltajalle vaiko pronaatioivalle askeltajalle tehty. Kengän hinta voi vaihdella paljonkin ja tossujen painossa voi olla eroa satojakin grammoja. Lenkkarivalmistajia on kymmeniä, joten valinnan vaikeus on tyypillisesti suuri. Minulla on ollut onni omistaa samat katutossut jo ainakin kahdeksan parin verran, sillä aina tilaan vain uudet Asicsen DS Tranerit. Toki olen miettinyt niiden rinnalle toisenlaisen kengän hankkimista, mutta koska juoksen paljon myös maastossa eri kengillä, en ole nähnyt tarpeelliseksi kaksien katutossujen ostoon.


Maastojuoksukenkien osto se vasta vaikeaa onkin. Metsässä ja poluilla voi toki juosta ihan tavallisilla katulenkkareilla, mutta jos lajista innostuu, kannattaa panostaa oikeisiin polkujuoksulenkkareihin. Ihan jo sen takia, että säästelee hyviä katutossuja sellaisiin maastoihin, etteivät ne hajoa heti, sillä niiden kangas ei ole tehty kestämään juurakkoihin ja kivikkoihin osumista. Polkukengän kankaan tulee olla sellainen, että vesi valuu nopeasti kengästä pois ja se kuivuu nopeasti, jotta painoa kenkään ei tule kastumisen myötä. Kenkien kastuminen kun on todella yleistä polkulenkillä! Lisäksi maastojuoksukenkä antaa pitoa ja turvaa teknisilläkin poluilla ja tekee metsässä juoksemisesta paljon kivempaa!

Tärkein ominaisuus on toki se, että kenkä sopii kuin nakutettu jalkaan, aivan kuten katutossunkin. Eli tärkeää on huomioida, että lestien leveys ja istuvuus on hyvä ja ettei kenkä paina mitenkään jalkaan. Sen jälkeen kun on kartoittanut itselleen sopivia merkkejä ja malleja, niin voi alkaa pohtia muita ominaisuuksia. Polkujuokukenkiä löytyy paljon eri ominaisuuksilla erilaiseen maastoon. On hyviä yleiskenkiä, on kivikkoiseen ja kovaan maastoon tehtyjä kenkiä, on liukkaan kelin kenkiä ja pehmeälle alustalle tehtyjä kenkiä, joissa tuntee hyvin maaston muodot. Myös oma mieltymys on tärkeää lenkkareita ostaessa. Haluatko saada hyvän tuntuman alustaan vai mieluummin vähän paremmin vaimennetut kengät, joilla voi juosta myös kovemmalla alustalla esimerkiksi siirtymät polkujen välissä? Valinnan varaa on.

Mulla itselläni on esimerkiksi neljät tossut, joilla voin juosta eri tilanteissa maastossa. Jokainen kenkä on toistaan erilainen ja jokaiselle löytyy hyvin käyttöä. Ajattelin vähän näiden mallien pohjalta avata polkujuoksutossujen ominaisuuksia tarkemmin.


LaSportiva Bushido

Ostin Bushidot viime vuoden NUTS Pallasta silmällä pitäen. Halusin kengät, jolla voi juosta kovassa rakkamaastossa ja jolla ei tarvitse liukastella märillä kivikoilla. LaSportiva osui silmääni Juoksija-lehden arvostelussa, jossa kehuttiin erityisesti sen märkäpitoa. Bushido on eniten vaimennettu mun polkukengistä, ja sillä voi hyvin juosta myös kadulla, joskaan rullavuus ei ole Dessien tasolla. Talvella se on erinomainen kenkävalinta mielestäni jopa pikkaisen liukkaalle alustalle. Kengässä on mahtava varvassuoja, joten jos varpaat osuu kiviin, ei niistä heti tule mustelmia tai kynsien irtoamisia. Olen ollut näihin kenkiin todella tyytyväinen ja jos on vähänkään märkä alusta, valitsen yleensä nämä kengät alleni. Tämä sopi myös erinomaisesti Pallaksen kivikkoiseen ja kovaan maastoon.


Inov-8 X-talon 212

Olen nähnyt monilla X-talon kenkiä, joita löytyy kapeamalla ja normaalilla lestillä. Mä hain näiltä kengiltä vähän kevyempää fiilistä, kuin LaSportivan Bushidoista. Ja sitä sain. Kengät istuvat jalkoihin kuin sukat, ovat kevyet ja tuntuma alustaan on hyvä. X-taloneissa on isot nappulat harvakseltaan, joten pito on myös hyvää, vaikka ei pääsekään hyvin kuvioitujen Bushidojen tasolle. X-talon on erinomainen yleiskenkä, jolla voi lyhyitä siirtymiä juosta myös kovemmalla alustalla, sillä siitä vähän löytyy vaimennusta. Juoksin näillä Karhunkierroksella, ja juoksen useimmat lenkkini näillä kengillä. 


Inov-8 Trailroc

Trailrocit olivat mun ensimmäiset polkujuoksukengät ja ostin ne melko sokkona. Trailroc osottautui hyvin mataladroppiseksi, minimalistiseksi ja kevyeksi kengäksi. Parhaiten se sopii mielestäni hyvin pehmeille kangaspoluille, joilla ei ole paljon juurakkoja. Trailrocin pito ei ole kummoinen ja kangas on löysä ja kengät ovat muutenkin todella joustavat. Minulla on löysät nilkat, joten ne joutuvat aika koville näissä kengissä, kun mitään tukea ei oikein tule. Tuntuma alustaan on hyvä, mutta mulla nämä ovat jääneet nykyään aika vähälle käytölle. 


Sarva D'vil

Sarvan D'vil -kengät olen ostanut suunnistustarkoitukseen ja käytänkin näitä aina suunnistaessa. Näissä on nastat pohjassa, joten pito kallioilla ja juurakoissa on erinomainen. Lisäksi kenkä on kevyt, mutta vaimennettu, joten se sopii puhdasta suunnustuskenkää paremmin myös poluille. Käytän näitä aina talvisin polkujuostessa sekä todella jäisillä kaduillakin. Myös jos on hyvin märkää ja sateista, valitsen hyvän pidon vuoksi nastat jalkaan. Ainoa huono puoli näissä on se, että minä tunnen nastat melko hyvin läpi kovemmalla alustalla, joten en jaksa pitää näitä monen tunnin suorituksessa jalassa, ellei kyseessä ole suunnistustapahtuma, jossa mennään pääasiassa pehmeämmässä umpimetsässä polkujen sijaan. Sarva on muuten kotimainen merkki, ja niiltä löytyy useita malleja joko nastoilla tai nappuloilla.

Toivottavasti omien kenkieni esittely avaa vähän tätä polkujuoksukenkien maailmaa. Merkkejähän on monia, joista suosituimpia ovat varmasti Salomonin lukuisat mallit sekä Inov8:n monet kengät. Myös muilla valmistajilla on hyviä tossuja. Ota huomioon kenkiä valitessa seuraavat seikat

  • Kenkä istuu hyvin jalkaan, eikä heilu vaikeassakaan maastossa (hiertymät eivät ole kivoja)
  • Kengän vaimennus ja pohjan paksuus sekä kiertojäykkyys
  • Pohjan kuviointi: mitä enemmän ja isompaa kuviota, sitä parempi pito.
  • Nastat vs. nappulat pohjassa
  • Varvassuojat kengän kärjessä
  • Kengän kuivumisominaisuudet


Muuten, kävin eilen testaamassa maanantain lenkkireittiä Vaakkoilla. Tulkaa kaikki mukaan, sillä reitti on tosi kiva! Yhteislenkki starttaa Vihdintien varresta Vaakkoin parkkikselta klo 18 huomenna. Juostaan vajaa kympin kevyt polkulenkki. Aikaa mennee noin 1,5 tuntia. Reitillä on teknistä polkua, kauniita lampi- ja järvimaisemia, kalliota, suota sekä noin kilsan verran hiekkatietä. Olette kaikki tervetulleita mukaan! Voidaan höpöttää vaikka lisää kenkäasiaa silloin! 

Kivaa sunnuntaita kaikille! Onko teistä kenkien valinta vaikeaa? Kuinka monet lenkkarit tai maastolenkkarit omistatte? Mitkä on teidän suosikkilenkkarit? :)

21 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! Kenkien valinta on ihan todella vaikeata. Mulle varsinkaan kun ei todellakaan istu ihan joka tossu jalkaan. Speedcross3 käytän maastossa ja osoittautui tosi positiiviseksi yllätykseksi. Sit on yhdet asics:in core-kengät ja parit lenkkarit ihan perinteisille juoksulenkeille. Ja nike:n erilaisia free-malleja kävelylenkeille ja vapaa-aikaan. :)

    Ja parhaat on kyllä ne ASICS:in Ds-trainerit. Addut on ihan hyvät, mut enemmän vain tykkään trainereista. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit postauksesta! :) Kengät on se juoksijan tärkein väline, ja siks niihin pitää panostaa. Kiva että oot tykännyt Speedcrossista. Omaan silmään se on vähän turhan järeä, mutta mies on kyllä tykännyt omistaan. Mulle Niken Freet ei käy kävelyyn löysyyden vuoksi.. vaikka kivannäköiset onkin. :)

      Jees, just tilasin uudet DS Trainerit :D

      Poista
  2. Kenkien osto on todellakin hankalaa puuhaa! Agilityssähän käytetään polkujuoksukenkiä, koska siellä tarvitaan pitoa. Mulla on Trailrocit, mutta kuten kirjoititkin, ne ovat todella kiertolöysät. Itsehän sain tämän kauan vaivanneen ja sittemmin parantuneen nilkan/jalkaterän niillä äskettäin kipeäksi, joten en kyllä noita kenkiä enää laita jalkaan. Hyvät kengät ovat varmasti, mutta eivät mun vammajaloille.

    Kävin ostamassa Sarvan Amas 2 -kengät. Oon vasta pari kertaa käyttänyt, mutta vaikuttavat hyviltä ainakin noin agilitykäytössä keinonurmella. LaSportivan kenkiä pitäisi kyllä kokeilla kans! Salomonit eivät jostain syystä tunnu hyviltä jalassa, vaikka oon monia malleja sovitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä että agilityssä käytetään polkutossuja, mutta toisaalta se on ihan lookista. Trailrocit on kyl aikamoisen löysät.. eli hyvä kun hommasit niiden tilalle uudet! :) Sarvoja on paljon kehuttu ja itelläni on noi D'vilit ja olleet tosi hyvät. Voisin kuvitella ostavani heidän nappuloitakin... Bushidot on aika jäykät, mutta toisaalta tukevat jalkaa hyvin :)

      Poista
  3. Kertoo ehkä jotain mun juoksuinnostuksesta, koska en omista kuin yhdet lenkkarit + khahdet suunnistuskengät (vanhat ja uudet). Niissäkin tarvitsen korkeavartista mallia, ettei nilkat pyöri ja kun myynnissä on yhtä mallia niin valinnanvaraa ei ole:)

    Nyt tartteisin kuitenkin uudet lenkkarit ja mietin menisinkö tavan lenkkareilla vai polkujuoksukengillä. Lenkkareita tosin tarvitsen myös esim. pyöräillessä, tenniksen peluussa, yms. höntsäilyssä, joten se puoltaisi niiden valintaa. Ellen käytä vanhoja lenkkareita niin kauan kun kestävät. Maastossakin tulee juostua täällä lähinnä kankailla. Ja vaativammassa maastossa menee suunnistuskengät, etenkin kun pitkiä lenkkejä ei ole tullut polkujuoksussa tehtyä.

    Oisko kokemusta mihin kallistua? Sopiiko polkujuoksukengät miten hyvin hiekkatiellä juoksemiseen? Kun niitä kaupungissa tulee jos asfaltit kiertää:)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahaah, mut onhan siinä riittävästi kenkiä :D

      Jos päädyt polkulenkkareihin, kannattaa ottaa vähän vaimennetumpi malli jotta voit juosta niillä myös kadulla. Polkukengissä on hyvin pitoa myös pyöräillessä mutta tenniksessä en tiedä toimiiko.. polkukengät käy hiekkatiellekin juoksuun mutta paremmin kyllä normaalit tossut sinne. Eli kallistuisin kumminkin normitossuihin jos yhet oot vaan ostamassa... varsinkin jos on ongelmia jalkojen/polvien kanssa, niin sitten ainakin... Vaikeeta, osta molemmat ;)

      Poista
    2. Kalliiksi käy harrastus, joka on vähän pakkopullaa, jos ostaa molemmat:D Pyrin kyllä välttämään aina asfalttia, eli siinä mielessä polkukengät varmaan kävisi, etenkin tuolla vaimennuksella. Tennikseen ja muuhun voisin sitten noita vanhoja käyttää sen ajan minkä kestää. Ja sitten katsoa taas uusia, saa vuoroteltua ostoja. Kiitos, tämähän selkesi!:)
      -H

      Poista
    3. Halpahan tämä juoksuharrastus ei ole :'D

      Mut toi vois olla fiksua! :) Kuulostaa hyvältä ratkaisulta.

      Poista
  4. No todellakin on kenkien valinta hankalaa, mutta useita varpaan kynsiä on menetetty etsiessä hyviä kenkiä ja NYT tuntuu, että oon löytänyt ittelleni sopivia kenkiä. :) Oon tykännyt tosi paljon salomoneista, ja seuraavia polkujuoksukenkiä voisinkin etsiä niiden mallistosta myös. Inovin kengät (race ultra 270) on myös ollut tosi hyvät. Perinteisillä lenkkareilla oon tykännyt adidaksen boost-mallistoista, mutta haluisin kokeilla myös niitä new balancen mallistoa. Muuten varusteet ei oo mulle niin justiinsa, juoksen tapahtumista saadoilla paidoilla ja pelishortseilla, mutta kengät on kyllä oltava hyvät!:)

    Mutta hyvä postaus, taatusti moni saa näistä hyvää vinkkiä omiin valintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä että oot löytänyt sopivia kenkiä.. se on kumminkin tärkeetä! :) mulla on toinen isovarpaan kynsi musta, potkaisin kovaa Valtavaaralla sen kiveen... odottelen koska lähtee irti ;)

      Salomonilla on uusia hyvävkuuloisia kenkiä! Ja Race Ultrat on varmasti hyvät. Ite kiinnostuin myös Terraclaw-mallista Inovilta. Hyvä että sulla on nyt luottotossu, Boostit, ja siihen rinnalle voi miettiä toki toisia tossuja kans. Mä mietin onkohan NB:lla pronaatiotuellisia kenkiä ollenkaan... ja onhan niillä, Googlella löytyi ;)

      Mut jep, lenkkarit on tärkee valinta! Mä oon samaa mieltä että tapahtumapaidoilla juoksee hyvin mutta kengät pitää istuu täydellisesti :)

      Poista
  5. Toi lenkkarien valinta on kyllä todella vaikeaa ja sitten kun on tämmönen jalkaongelmainen kuin mä, niin tuntuu että se oikeen kengän löytäminen on ihan lottoomista. :) Mulla on Asicsin Nimbukset sileelle, mutta niitä ei tuu nykyään käytettyä kuin crossfit-treeneissä, jos juostaan. Polkulenkkareissa en oo vielä uskaltanut vaihtaa Salomoneista pois, koska tuntuu, että jos joku merkki vähänkin toimii, niin sitten on paree pitäytyä siinä. Inoveissa on mulle liian leveä lesti, tosin toi on mennyt ihan ohi, että niissä on eri lestivaihtoehtoja. :) La Sportivan kenkiä mallailin kaupassa, mutta nekään ei tuntunut omaan jalkaa sopivalta. Hoka One Onen kenkiä monet jalkaongelmaiset hehkuttaa, joten ehkä pitäis sitä joskus testata myös.
    Salomoneista mulla löytyy Speedcross kolmoset, jotka on jääneet ihan tyystin retkeilykengiksi. Mutta toimii loistavasti siinä. Juostessa mulla menee nilkka ympäri niiden kanssa. Sit löytyy Sallujen Fellraiserit, jotka on mukavan kevyet kengät ja toimii hyvin pehmeellä alustalla, mutta niiden kanssa mulla tulee polvivaivaa :D Salomonin Wings Pro:t on tällä hetkellä käytössä, ne on olleet mun jalalle ihan loistava löytö. On tosi hyvin vaimennetut kengät, joten toimii tämmösellä jalkaongelmaisella. Miinusta siitä, että ovat melkosen painavat lenkkarit, mutta harvemminhan löytää älyttömän hyvin vaimennettuja kenkiä, jotka olis samalla ältsin kevyet :)
    Tää oli mielenkiintonen postaus! Näistä saa hyvää vinkkiä itellekin. Esim. mä voisin heti noista ylläolevista kuvauksista sanoa, että toi Inovin 8 Trailroc ei oo mun kenkä :) Sen sijaan toi Bushido vaikuttaa lupaavalta, vaikka en muista La Sportivan malleista oo tykännytkään. Täytyypä joskus käydä sitäkin mallaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kenkien valinta on tärkeetä mutta vaikeeta. Ootko löytänyt kadulle Nimbusten tilalle jo toiset kengät? Nimbus on tosi vaimennettu. Hyvä että Salomonit on sulle sopivat. Ei sitä pakko oo sit vaihtaa pois. Inovilla tosiaan ainakin tuosta X-talon -mallista on myös kapeammalla lestillä, kannattaa tutustua. Tossuhan on musta erinomainen yleispolkujuoksukenkä! :) Noi Salomon Wings Prot vaikuttaa mielenkiintoiselta! Ja haha totta, tuskin löytyy tuettua, vaimennettua ja tosi kevyttä. :D

      Kiva jos postaus oli hyvä ja että sai vinkkiä. Trailroc vaatii kyllä hyvät nilkat ainakin.. hehe :D Bushido on kyllä ollut mukava tuttavuus :)

      Poista
    2. Mä en juokse enää lainkaan kaduilla, paitsi jos vedetään crossfit-treenejä ulkona ja juostaan silloin asfaltilla. Muuten oon siirtynyt täysin poluille. Ei vaan jalat kestä asfalttia. Pärjäilen sitte noilla Nimbuksilla sen vähän mitä siellä sileellä meen :) Mulla on kyllä myös Asicsin GT-2000 lenkkarit (aikanani juoksin lukemattomia vuosia iänikuisilla GT-tonnisilla, joiden kanssa ei ollut mitään ongelmia ni hankin sitten josain kohtaa noi kakstonniset tilalle), joilla oon asfalttipätkiä juossut. Ne on noita Nimbuseita jäykemmät, mutta ihan toimivat lenkkarit nekin. Kyllä vähän tursuilee kaapit noita juoksukenkiä, kun on tullut kokeiltua yhtä sun toista :)

      Poista
    3. Aivan, joo! Loogista. :) Onneksi oot löytänyt poluilta apua jalkavaivoihin! Polulla on kyllä mukavampaa juosta! ;) GT2000:sia oon katellut itellekin, mutta toistaiseksi oon pärjännyt yksillä katulenkkareilla.. aika tuttua että kaapit tursuaa lenkkareista, haha. :P

      Poista
  6. Tämä oli kyllä hyödyllinen postaus. Mulla ei ole vieläkään polkujuoksuun omia kenkiä, vaikka poikkean poluille nykyään lähes kaikilla pk-lenkeilläni. Me muutettiin uuteen paikkaan, ja nyt poluille on parisataa metriä, mikä autuus! Kenkiä kyllä on muuten joka lähtöön: tuettuja pitkille lenkeille, vauhtikenkiä jne. Mutta polkujuoksukenkiä en ole pitkällisistä tutkimuksista huolimatta uskaltanut vielä hankkia. Tuo Inovin X-talon on ollut listalla, suosittelisitko sitä mun polkutarpeisiin: en siis suunnista (ainakaan vielä ;)), en tee swimrunia, enkä käy erityisen vaativissa olosuhteissa, joissa pitäisi olla hirveästi pitoa esim. kalliolla. Kuitenkin olen jo noilla lähimetsän poluilla huomannut, että peruskengässä nilkka helposti lähtee alta jos ei ole tarkkana. Olisivatkohan noi X-talonit mun tarpeisiin...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oli hyödyllinen postaus! :) Ilman muuta hommaat polulle lenkkarit, varsinkin kun nyt on jo noin lähellä metsätkin ja tykkäät niitä hyödyntää! :) Inovin X-talon on kyllä huippukenkä! Jos vain se istuu jalkaan (joko normlilestillä tai kapeammalla), voin sitä suositella! X-talonissa on kyllä kivasti myös pitoa, mutta tottumattomalle jalalle nuo suuret "nappulat" pohjassa voi tuntua hassulle.. ja toki ne eivät ole kaikkein tuetuimmat kengät, joten jos pelkäät nilkkojen taittumista, niin voi myös harkita vähän jämäkämpiä kenkiä. Tosin mullakin on taipumusta nilkkojen vääntymiseen, mutta X-talonit sopivat silti mulle! Sekin auttaa että on pitoa ja luottoa enemmän tossuun! :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Taidan mennä mallailemaan noita X-taloneja :)

      Poista
    3. Hienoa, toivottavasti sopii sun jalkaan :)

      Poista
  7. Mitkä näistä kengistäsi valitsisit Nuuksion polkumaratonilla sadesäällä? Entä kuivalla kelillä? Kiitos, hyvästä infosta ja tietty myös, jos jaksat vastata. :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Viime vuonna oli melko märkä sää, joten mulla oli nuo LaSportivan Bushidot. Tänä vuonna laitan varmaan lähes säällä kuin säällä nuo X-talonit, koska niissä on melko hyvä pito ja myös tuntuma alustaan. Tykkään niistä kovasti. Oikein saiteisella valitsisin varmaan Bushidot tai jopa nastalliset kengät.

      Mukava kuulla, että tämä oli hyvää infoa :)!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)