Lähipolkujen taikaa ja tarinaa siitä, miten löydän polkuja tossujen alle

Olin lähes koko viime viikon flunssassa, joten sunnuntaina, kun vihdoin aloin olla sen verran terve, että uskalsin lähteä vähän ulos hölkkäilemään, olin innoissani! Voitte varmasti kuvitella! Päätin lähteä kevyelle hölkälle ihan mun lähipoluille. Mulla on kyllä upea tilanne, kun pääsen ihan kunnon polkujuoksun makuun lähes kotiovelta. Ja itseasiassa sieltä aukeaakin polkuverkosto, jossa riittää juostavaa vaikka pitkiksen verran. Parasta kuitenkin on, että sinne voi lähteä tekemään ihan lyhyemmän lenkinkin.

Mä olin niin kiitollinen siellä juostessani! En ollut edes harmistunut, että meillä ei ole vieläkään lunta, vaikka mennään jo joulukuun puolivälissä. Luonto sen sijaan näytti todella upealta syksyn jälkeisissä väreissäkin, kosteana, vihreänä ja raikkaana. Metsästä ja polkujuoksusta on tullut mulle henkireikiä, joten mielellään lähden polkujuoksemaan välillä myös kotiovelta. Viikottain tykkään ainakin jonkun lenkin heittää metsässä asfalttien ja pururatojen sijaan. Näin talviaikaan polkujuoksijan tärkein varuste onkin otsalamppu. Ei ole oikeastaan väliä, kuinka tehokas tai hyvä lamppu on, kunhan se on. Toki lampuissakin on paljon eroja, eikä välttämättä kannata ottaa sitä aivan halvinta lamppua, mutta jos ei ole tarkoitus suunnistaa, niin vähemmälläkin valolla näkee juosta poluilla.

Sunnuntaina kuitenkin pääsin juoksemaan valoisaan aikaan metsään, ja onhan se hieno fiilis tähän aikaan vuodesta, kun valoa saa oikein etsiä. Työpäivien aikana aurinko käy näyttäytymässä taivaalla ja katoaa jo horisonttiin ennen kuin työkoneen sulkemisen aika tulee. Eilenkin juoksin töistä kotiin, mutta ei toivoakaan, että olisi päässyt valoisaan aikaan juoksemaan. Kyllä päivä vain nyt on lyhyt! Mutta pian se alkaa taas pidentyä, kivaa! Ja toivon kyllä luntakin valaisemaan synkkää luontoa. Meillä oli Helsingissä ainakin sunnuntai-iltapäivällä hetken maa valkoinen. Nyt on vain rippeet siitä lumesta enää jäljellä, jos niitäkään.

Sunnuntaina lähimetsässä juostessa mietin, kuinka onnellinen olen, kun olen löytänyt polkujuoksun. Metsässä aika menee kuin itsestään ja ei ole väliä, vaikka kävelisi jonkun pätkän sieltä täältä. Se on kaikkea muuta kuin suorittamista. Toki poluillakin voi juosta kovaa (ja onkin suotavaa tekniikan kehittymisen kannalta), mutta siellä on myös helpompi olla itselle armollinen. Edetä rauhallisesti, tuoksuttaa raikasta metsää ja nauttia jokaisesta askeleesta, joka maaston epätasaisuuden vuoksi on joka kerralla niin erilainen. Hengittää syvään puhdasta ilmaa ja hymyillä. Kyllä mieli lepää!

Polkujuoksu tuo mukavaa vaihtelua myös niille, jotka ei tavoittele polkujuoksutapahtumissa käymistä. Polut ovat pehmeitä alustoja, jotka mahdollistavat lisäkilometrien keräämistä jalkoja säästelevästi sekä maaston muodot tuovat vaihtelua monotoniseen katujuoksuun. Polkujuoksussa tulee käytettyä myös jalan pieniä lihaksia, jotka jäävät tasaisella alustalla aktivoitumatta.

Usein minulta kysytään, miten läydän polkuja, joilla juosta. Ensimmäiseksi vastaan yleensä, että katson nykyään maastoa eri tavalla. Kun olen kävelyllä tai maantielenkillä, saatan vilkaista teiden viereen kohtia, joista lähtee houkuttelevan näköisiä polkuja. Seuraavalla kerralla laitan maastolenkkarit jalkaan, ja lähden ihmettelemään polun pätkää. Kokeilemalla löytää polkuja siis parhaiten! Juokse kivannäköistä polun pätkää ja katso mihin se johtaa. Yleensä ainakin nämä pääkaupunkiseudun metsät Nuuksiota tai Sipoonkorpea lukuunottamatta ovat niin pieniä, että eksymisvaaraa ei juuri ole. Polku vie yleensä aina johonkin, siksihän se on maastoon muodostunut. Lisäksi meillä on älylaitteita, joista voi tarkistaa, missä on, jos alkaa epäröimään. Jos polku päättyy, juokse samaa polkua takaisin lähtöpisteeseen.

Lisäksi tutkin myös netistä polkuja. On upeita karttasovelluksia, joista voi löytää kivaa juostavaa. Yksi kätevä karttasovellus on Open Street Map, josta löytyy tie- ja polkuverkostoa ympäri maailmaa. Sitä voi käyttää suunnitteluun apuna, jos haluaa varmistaa joidenkin polkujen olemassaolon. Vastaavanlaisia sivustoja on lukuisia muitakin, esimerkiksi Metsähallituksen retkikartta. Karttasivustojen lisäksi seurailen polkujuoksupainotteisia keskusteluja tai tapahtumia Facebookissa, esimerkiksi Helsinki Trail Running Club -ryhmää. Siellä ihmiset jakavat keskenään reittiajatuksia tai karttoja ja järjestävät kimppalenkkejä. Kimppalenkeillä yleensä näkee uusia reitti-ideoita ja jos ei sillä kertaa pääse mukaan juoksemaan, voi ottaa talteen tapahtumassa jaetun reitin kartan tai gpx-tiedoston, jonka voi ladata rannetietokoneeseen. Samoin Movescount-palvelusta voi löytää mukavia toisten juoksemia reittejä, jotka voi napata kelloon tai painaa mieleen muuten. 

Postauksen kuvat ovat kaikki sunnuntain lenkiltä lähimetsääni. 

Aika monipuolista, eikö? :)

Minä tykkään eniten kuitenkin kartoittaa uusia reittimahdollisuuksia suunnistuskartoista. Jo suunnistaessa voi pistää mieleen kivoja polkupätkiä, ja mennä mahdollisesti myöhemmin juoksemaan niitä reittejä. Kuntorasteilta saa aina kartan omakseen ja minä harvoin heitän niitä roskiin. Ne ovat arvoikkaita apuvälineitä, kun lähtee metsään polkujuoksemaan. Suunnistuskarttoja voi etsiä myös Omaps-sivustolta, josta löytyy suunnistuskarttoja ympäri maailmaa. Niitä voi hekea hakusanojen avulla tai katsoa kartalta. Todella kätevä ja mieluisa palvelu tämäkin. 

Polkuja tossujen alle löytyy siis melko helposti, kun hieman näkee vaivaa, ja on silmät auki! Jos ei ole suunnistustaitoja, niin varmimmat keinot löytää poluille on lyöttäytyä johonkin kimppalenkille tai lähteä vain rohkeasti kokeilemaan lähialueen polkuja!

Miten sinä löydät poluille? Missä on sun lempparireitit? Onko taas halukkuutta uusille blogin kimppalenkeille? Voisin meinaan hyvin taas järjestää uusia lenkkejä!