Tunnelmia viikko maastomaratonin jälkeen

Vaarojen maratonista on kulunut nyt reilu viikko, ja ajattelin kirjoittaa fiiliksistäni maratonin jälkeen, ja miten palautuminen on sujunut. Yleensä olen palautunut katumaratonilta parissa viikossa, ja noin viikko maratonin jälkeen olen aloittanut kevyen liikunnan totaalilevon jälkeen. Venyttelyt olen uskaltanut aloittaa pari päivää maratonin jälkeen, kun jalat ovat hieman vetreämmät. Katumaratonien jälkeen jalat ovat olleet todella tönköt pari päivää, eikä esimerkiksi penkille istuminen ole sujunut hyvin ilman käsivoimia. Muutamassa päivässä jalat ovat kuitenkin palautuneet toimintakuntoon, ja parin viikon jälkeen kehon voimatasot ovat palautuneet normaalille tasolle.

Miten palautuminen on sujunut maastomaratonin jälkeen, kun taivallettu aika on ollut noin 1,5 kertainen verrattuna mun aiempiin maratoneihin? Pakko sanoa, että palautuminen on ollut nopeampaa, kuin uskoinkaan. Toki palautuminen on vielä pahasti kesken, mutta jo heti maratonin jälkeen tajusin, ettei olo ole niin jyrän alle jäänyt, kuin aiemmin. Jalat olivat melko vetreät samana päivänä maratonin jälkeen; Istuminen onnistui ja kyykkyynkin pääsin. Lonkat ja reidet eivät olleet kovin väsyneet, mutta sen sijaan alaselkä oli melko kipeä. Uskon tämän johtuvan suuresta nousumäärästä, jonka tulin selkä kaarella ylös. Vatsalihakset eivät varmaan jaksaneet kannattaa ylävartaloa loppuun asti, ja ainakin loppunousukuvissa olin ihan kyyryssä! Ei ihme, että selkä oli kipeä. Huomaan myös, että nilkat ovat olleet kovilla Vaaroilla, sillä niitä kolotti ja jopa vähän turvotti pari päivää. Tämä heijastui jopa hieman penikoihin, vaikka muuten mulla niiden kanssa ei mitään vaivaa ikinä ole ollutkaan. Nyt nilkat ja penikat alkavat myös olla normaalit. selvisin kaikin puolin todella vähillä fyysisillä kolhuilla, sillä yhtään kunnon hiertymää ei tullut, ei edes juoksurepusta. Vaselinia laitoin vähän kylkiin repun reunojen kohtiin, mutta en muualle, kun en muutoinkaan ole käyttänyt sitä. Varpaan kynnet ovat tallella, eikä edes varpaissa ollut rakkuloita. Täytyy sanoa, että niin kengät kuin reppukin ovat olleet loistavia ostoksia.

Pahimmat jalkajomotukset olivat ehkä vasta maanantaina, kaksi päivää juoksun jälkeen, kun tuli istuttua paljon. Ensin tehtiin mökissä etänä töitä ja sen jälkeen istuimme noin 7 tuntia autossa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ei ihme, että jalat alkoivat jomottaa, kun joutui niin paljon istumalihaksia kuluttamaan. Aina, kun nousin ylös, olivat jalat ihan tönköt. Tämä onneksi väheni jo seuraavana päivänä, eli tiistaina. Sunnuntaina, seuraavana päivänä maratonista, jalat olivat sen sijaan melko hyvät, ja lähdimmekin Kimmon kanssa lyhyelle luontopolulle Kolille. Ajoimme Pirun kirkon parkkipaikalle, josta lähti ennallistajan polku, noin 4 kilometrin luontopolku. Pieni osa matkasta yhdistui Herajärven kierrokseen, eli Vaarojen maratonin reittiin, enkä tajunnutkaan, että kyseessä oli juuri yksi alkupuoliskon suurimmista nousuista. Sitä taivaltaessa eilispäivän juoksut tuntuivat jaloissa, myönnän. Mutta näkymä Herajärvelle oli hieno, ja oli mahtavaa, että Kimmokin sai nähdä ja kokea palan hienoa Kolia. Pysähdyimme pienen lammen rannalle paistamaan makkaraa, ja tunnelma oli kerrassaan rauhallinen. Oli ihana olla kiireettömästi luonnon helmassa, eikä juuri muita näkynyt. Päätimme retkemme käymällä Kolin pirun kirkossa, eli rakoluolassa. Mä en meinannut uskaltaa mennä sisälle ollenkaan, koska kammoksun luolahämäkkejä ja muita otuksia, mutta onneksi uskalsin. Jänniä muodostelmia meidän luonnosta löytyykään! Retken ja luontoelämyksen jälkeen kelpasi mennä mökin puusaunaan ja käpertyä sohvalle katsomaan Vain elämää -ohjelmaa. Olin onnellinen, että meidän ei tarvinnut kiiruhtaa Kolilta sunnuntaina pois, sillä päivä ja pari luonon ympäröimänä on mielestäni parasta pään nollausta, mitä on. Kyllä kaupungin vilskeessä ehtii taas olla!

Keskiviikkona tein Yoogaiasta tunnin mittaisen Yin-joogan, joka koostuu venyttävistä asanoista. Varsinaisen liikunnan pariin palasin torstaina, jolloin mentiin työpäivien jälkeen suunnistamaan. Otin lyhyemmän 4 kilsan reitin, ja menin melko rauhalliseen tahtiin mäkistä reittiä eteenpäin. Lähisuunnistus oli aika hakusessa, ei tainnut pää olla vielä ihan mukana. Suunnistus oli kuitenkin virkistävää, eikä jaloissa painanut viikonlopun juoksut. Pian suunnistuskausikin päättyy, joten tahdon vielä ottaa kaikki irti tuosta mainiosta harrastuksesta! Seuraavana päivänä jaloissa tuntui jonkun verran suunnistus, joten tajusin, etten ole vielä palautunut Kolin seikkailuista. Ehkä olen varovainen, mutta en tahdo riskeerata kuntoani höntyilemällä nyt turhaan. Joten vielä ainakin viikon teen hyvin kevyttä treeniä varsinkin jaloille. Perjantaina menin kuntosalille, jossa tein yläkroppaa puolisen tuntia. Huomasin todellakin voimatasojen olleen kateissa. Sain pienilläkin painoilla kropan tärisemään. Jatkoin tuota tärinää puolen tunnin Absolution-treenillä, jossa kuritetaan keskivartaloa. Oli ihana treenata taas niin, että tuli hiki! Onneksi jalat sai jäädä kuitenkin rauhaan. Lauantai meni leffoja katsellessa koko päivän, ja sunnuntaina kävelin vähän ja illalla tein pienen 6,5 kilsan lenkin. Olikin ihana käydä taas pitkästä aikaa lenkillä!!

Levon ja hyvien yöunien lisäksi oleellinen osa palautumista pitkästä suorituksesta on ravinnolla. Energiavarastot menevät melko tyhjiksi noinkin pitkästä juoksusta, joten se vaje pitää kuroa kiinni, ja toki vähän ylikin, että kroppa saa palautumiselle välttämättömiä aineita kehoon. Mä suosin monipuolista ja terveellistä ruokaa sekä toki herkutteluakin. Kyllähän kroppa pienen herkkupalkinnon ansaitsee tuollaisen kokemuksen jälkeen! Me ostettiin mökkiin kilo karkkia, joskaan kaikki ei ihan mennyt, kun syötiin muuten niin hyvin illalla. Mulle ei ihan kauheasti maistunut ruoka heti Ukko-Kolilla, jossa syötiin osallistumisoikeuteen kuuluvassa buffetissa. Oli salaatteja ja keittoja, jotka oli kyllä hyviä. Pääasiassa sain silti syötyä suolaisia krutonkeja ja fetaa sekä majoneesisalaattia. Illalla sitten mökissä maistui jo normimäärät tortilloja, joita kokkailtiin kavereiden kanssa! Silti muuten heräsin yöllä kolmen aikaan nälän tunteeseen... ja eiiikun syömään! Oli pakko, koska en olisi muuten saanut unta. Aamulla tehtiin maittava aamupala, jossa oli tarjolla muun muassa leipää, karjalanpiirakoita, munia, leikkelettä, jugurttia, hedelmää ja jälkkäriksi lettuja jätskillä! Oli niin hyvää! Onneksi ruoka ja liikunta kulkee mukavasti käsi kädessä, eikä kumpikaan sulje tosiaan pois. Tällaisten liikuntasuoritusten jälkeen saa todellakin hyvällä omalla tunnolla herkutella! Muutoin olen koko viikon syönyt hyvin, kuten aina, ja pitänyt huolen, että ravinto on monipuolista.

Tällä kertaa säästyin flunssalta, ja olo on muutenkin ollut äärimmäisen hyvä. Olen niin onnellinen tuosta maratonista, vaikka vähän on jopa haikeuden tunnetta ollut ilmassa. Mutta onneksi on taas mielessä jo paljon uusia tavoitteita, joista tulen kirjoittelemaan lähiaikoina. Nyt palauttelen itseäni pikkuhiljaa normaaliin liikuntarytmiin, joskin aion painottaa treenaamisen enemmän salin ja jumppien suuntaan tässä seuraavaksi. Suunnistuskin alkaa pikkuhiljaa loppua, joten sieltä tulee sitten aikaa lenkkeilyllekin.

Ensi lauantaina on se mun järkkäämä yhteislenkki! Muutama rohkea on ilmoittautunut mukaan, mutta olisi kiva, jos muutkin uskaltautuisivat! Jos kyyti on ongelma, mun kyydillä pääsee esimerkiksi jostain radan varrelta. Laita mulle sähköpostia, jos tulet mukaan, niin tiedämme odottaa sua! Lenkki on siis lauantaina 18.10 klo 11.30 Pirttimäessä! Voin järjestää lenkin myös niin, että halutessaan voi juosta lyhyemmän ajan kuin tunnin, jos se tuntuu pitkältä. Kerro toiveistasi, niin tehdään yhdessä kiva lenkkipäivä lauantaista.

Mitkä on sun mielestä oleellisia asioita palautumisessa? Kuinka pian uskallat juoksun pariin vaikka maratonin tai puolimaratonin jälkeen? Venytteletkö pitkien suoritusten jälkeen?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!