Mä ajattelen usein elämää itseni kautta, ja pyrin tekemään asioita, jotka ovat minusta mielekkäitä tai joista saan iloa ja energiaa elämääni. Liikunta on suuri osa hyvinvointiani, kuten olen useasti kertonutkin. Olen kuullutkin puhuttavan, että aito rakkaus liikuntaan välittyy minusta eteenpäin, ja se, jos mikä on totta, että liikunta on mulle harrastuksista tärkein. Mä kuitenkin harrastan lajeja, jotka eivät välttämättä ole riippuvaisia mistään tietystä kellonajasta, joten koen välillä vähän huonoa omatuntoa siitä, että suunnittelen huolella etukäteen, mitä milloinkin teen. Toki mulla on joustovaraa, mutta olen silti aika tarkka siitä, mitä menoja tulee, sillä mitkä vaan kissanristijäiset eivät mene mun liikuntasuunnitelmien tielle. Jutun pitää olla tosi päräyttävä, että jättäisin suunnistuksen tai vaikka suunnitellun lenkin välistä. Kyllä mä ehdin silti tekemään paljon muutakin, kuin liikkua.
Mä en toimi näin siksi, että mulla olisi pakkomielle liikuntaan tai mun pitäisi erityisen paljon kehittyä. Mä tahdon liikkua, koska se on mun mielestä kivaa. Mä todella rakastan mun harrastuksia, kuten juoksua, kuntoilua ja suunnistusta. Mä olen onnellinen, kun saan harrastaa juttuja, joista tykkään. Mä olen paljon parempi ihminen muille, kun saan toteuttaa itseäni ja sitä kautta olla tyytyväinen elämääni. Toki elämässä on pajon muitakin asioita, kuin harrastukset, tiedän sen, mutta henkinen hyvinvointi on asia, joka näkyy minusta ulospäin, ja varmasti asia, jota lähimmäiseni ja ystäväni arvostavat. Olen hyvä ystävä, puoliso tai tytär, kun vain saan voin itse hyvin. Onko se itsekästä?
Mä korostan, että missään nimessä lähellä olevat ihmiset eivät ole sanoneet menoistani mitään, ja kaikki kuvitelmat ovat pääni sisällä. Koen vaan välillä, että mun eteeni tehdään niin paljon, jotta voin harrastaa vapaasti niin paljon, kuin itse haluan. Mun tapauksessani ei kuitenkaan puhuta mistään kovin suurista määristä, vaan ihan normaalista harrastamisesta. Suunnistukset ehkä matkoineen vievät aika paljon aikaa arki-iltana, mutta tunnin lenkki hoituu hyvin arkena muiden aktiviteettien lomassa. Ja toki meillä kotona ja kaveripiirissäkin harrastetaan jonkin verran yhdessä asioita - lenkkeilyä, suunnistusta ja yhteistreenejä on viikottain! Mä olen silti niin kiitollinen, kun saan olla hieman itsekäs, ja lähteä kiireisen työpäivän jälkeen lenkille tyhjentämään päätäni, tai kiirehtiä siihen huonoon aikaan olevaan balanceen, vaikka kotona odottaisi siivous tai pyykinpesu. Vaikka pääni sisällä poen välillä huonoa omatuntoa menoistani, olen samalla onnekas, kun minun annetaan olla oma itseni omine menoineni.
Heh, tähän loppuun on pakko linkittää tämä kiva juoksuaiheinen postaus, 15 signs you're dating a runner. Kannattaa lukea! Paras näistä kohdista on ehdottomasti tuo numero 2 - Kimmohan on aina mun "huoltojoukoissa", kun olen jossain tapahtumassa. Ei tarvitse jättää kamoja säilytykseen ja saan kannustusta radan varrella. Lisäksi yleensä silloin tulee otettua jokin kuvakin. Ja kaikkein parasta on se, kun onnistuneen tai epäonnistuneen suorituksen jälkeen mua ollaan vastassa lämpimän takin kanssa, ja saan purkaa heti tuntoja menneestä suorituksesta. Välillä tosiaan tuntuu, että harrastukseni ovat koko perheen harrastuksia! Näiden tosiaisoiden äärellä yritän todella olla yhtä kannustava ja ymmärtäväinen läheisteni harrastuksia kohtaan, sillä kyllä harrastukset tekevät ihmisistä pirteämpiä ja jaksavaisempia. Harrastukset ovat tärkeitä meille kaikille. Eivät harrastukset ole mielestäni itsekästä tekemistä.
Poetteko te huonoa omatuntoa omista liikuntamenoistanne? Saatteko harrastuksiinne tukea lähipiiristä? Milloin harrastaminen voi olla itsekästä?
just oon alkanut miettimään tota,kun tän vuoden alusta oon lisännyt tasaseen tahtiin liikuntaa.mun mielestä tällänen itsekkyys on tervettä,ainakin mä voin tosi paljon paremmin ja jaksan paremmin perheen kanssa kun itse saan juosta ja kävellä lenkkikaverin kanssa..ollaan vaan itsekkäitä!kyllä ne meitä paremmin jaksaa kun saadaaan koluta noita metsiä tai nostella puntteja!
VastaaPoistaJeps, niin kauan varmasti, kun harrastus ei mene liian vakavaksi, ja on valmis myös joustamaan menoista, on se täysin tervettä vain itselle, ja sitä kautta myös muille ihmisille ympärillä. Oma terveys on niin tärkeää henkisesti ja fyysisesti, joten siihen voi tosiaan panostaa vähän muun ajan uhallakin :)
PoistaEli ollaan itsekkäitä, terveellä tavalla :)
Terve itsekkyys on oman hyvinvoinnin perusta! Joka tapauksessa elämää eletään ensisijaisesti itselleen. Näen työssäni liian paljon sitä, että oman hyvinvoinnin ja liikunnan edelle menee liian monta asiaa elämässä. Ulkopuolisen silmin aktiivisesti kuntoileva voi olla pakkomielteinen liikkuja! Totuus löytyy kuitenkin omasta olosta ja omista tarkoitusperistä. Ja tavoitteita on monia, yksi on hyvä olo. Siinä on liikunnalle tavoitetta kerrakseen :). Eli tavallaan jokainen aktiivinen kuntoliikkuja liikkuu tavoitteesta ja motivaatiosta. Turha siitä on potea syyllisyyttä. Hyvien ja terveiden ihmissuhteiden peruselementti on oma itsekkyys ja oma hyvinvointi. Kun itse voi hyvin, on helpompaa olla hyvä puoliso, kaveri tai sukulainen :).
VastaaPoista-tiina
Oot ihan oikeassa - niin kauan kuin itsekkyys pysyy terveellä kantilla, ja huomoi myös ihmiset ympärillä tuottamatta heille pettymyksiä, on itsekkyys pelkästään positiivista. :) Oma terveys ja hyvä olo on jo oivia syitä jatkaa aktiivista liikuntaharrastusta, jolloin sitä hyvää mieltä löytyy muillekin jaettavaksi! Mun lähipiirin ihmiset tietävät, että mun koko olemus voi muuttua vain yhden lyhyen lenkin jälkeen ;)
PoistaJeps, eli jatketaan tällä terveellä itsekkyydellä, ja ollaan sitä kautta hyviä toisillemme ja lähipiirille :) <3
Pakko myöntää, että kyllähän mulla on välillä huono omatunto, kun lähden treenaamaa vaikka arki-iltana, kun lapset on ollu jo päivän hoidossa, vaikka silloin ovatkin isänsä kanssa kotona kun mä oon treeneissä. Mutta sit oon todennut, että koko perhe voi paremmin, kun mä voin hyvin, koska mun huono fiilis vaikuttaa meihin kaikkiin. Mies on toisaalta myös tyytyväinen kun mä oon löytänyt liikunnan ilon ja haluun myös lapsille näyttää hyvää esimerkkiä. Usein kuitenkin koitan treenata jo päivällä, jos aikataulut sallii, eikä ole esim treenitreffejä sovittuna, ni silloin ei ole perheeltä pois. Mutta mun mielestä sä et oo itsekäs ja varmasti sun lähipiirikin on vaan iloisia, että sulla on harrastuksia, jotka tekee sut onnelliseksi. Ja jos kuitenkin tärkeiden asioiden takia treenitkin voi siirtää, ni eihän se paha ole. Musta on vaan hyvä, ettei joka kissanristiäisten takia ala treenejä siiämään/jättämään välistä, ku äkkiä ne jäis sit kokonaan. Ja siis mä tykkään kanssa et on aikataulut suunnilleen selvillä, vaikka joustaa voikin tarvittaessa :)
VastaaPoistaVoi, lapset ovat varmasti vaikea paikka siinä, että he eivät näe niin suoraan sitä liikunnan merkitystä hyvinvointiin. Mutta varmasti he viettävät laatuaikaa isän kanssa, kun äiti pääsee tuulettamaan päätään ;) Kyllä lapset arvostavat iloista ja jaksavaa äitiä! Tuo esimerkkinä oleminen on sellainen, jota haluan itsekin olla joskus omille mahdollisille lapsilleni. Hyvä, että voit välillä treenata myös päivällä!
PoistaJeps, totta, helposti noi liikuntajutut jää kokonaan, jos aina lipsuu ja lipsuu... ja totta puhuen, mä nautin liikunnasta niin paljon, etten siitä hevillä lipsu. :) Pääasia, että elämä on tasapainossa kaiken suhteen!
Mulla oli aika kun helposti lipsuin, mutta nyt kun on selkeät tavoitteet ja pahasti liikuntakoukussa, niin ei kyllä ilman hyvää syytä jää treenit väliin :D
PoistaSelkeät, mutta realistiset avoitteet yleensä koukuttaa helposti ;)
PoistaYhdyn edellisiin ja olen sitä mieltä, että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs. Itsestään pitää huolehtia ensin, vasta sitten voi jaksaa huolehtia muista. Oma hyvä olo on kaiken lähtökohta, eikä kukaan muu voi sitä tehdä kuin itse. Tottakai on asioita joissa joutuu joustamaan, mutta jos alkaa elää elämäänsä toisten ehdoilla, ei se pidemmän päälle voi toimia. Jotenkin sitä kuitenkin lopulta löytää sen lähipiirin, joka kannustaa tekemään niitä asioita joista nauttii ja joiden kanssa on hyvä olla yhdessä ja jakaa näitä asioita. Tosi ihanaa, että sullekin on muodostunut sellainen lähipiiri! :)
VastaaPoistaHyvin sanottu, että itsestä pitää huolehtia ensin, ja sitten jaksaa huolehtia muitakin. Totta. Oma hyvinvointi, fyysinen ja henkinen terveys, on kaiken aa ja oo. Olen kyllä onneksas, että lähipiirissä ymmärretään, ja saa toteuttaa itseään omalla tavallaan itsensä kautta. Ilmeisesti sulla on samoin - hyvä me ;)
PoistaMä naurahdin tuolle linkille, koska ei ole kummankaan Tukholman reissun varaamisen aikana käynyt mielessäkään, että mies lähtisi mukaan. :D Toisaalta, tää on meillä ihan normaalia, miehen matkaan lähteminen olisi huomattavasti vaikeampaa, varsinkin kun ajankohta on mikä on. Vielä on mun lähteminen helppoa, mutta saapa nähdä mikä on tilanne vaikka jo vuoden päästä, kun en olekaan "vain töissä" vaan yrittäjä...
VastaaPoistaMä yritän itsekyytteni kanssa olla tasapuolinen. Jos olen monta kertaa kieltäytynyt kissanristiäisistä, yritän myös joskus joustaa ja lähteä mukaan. Ei mun lenkkeilyn tuoma iloni katoa yhden lenkin väliin jäämisen vuoksi. Toisaalta tässä on ehtinyt varsin hyvin oppia joustamaan, kun joskus suunnitelmat heittävät häränpyllyä sekunnin sadasosissa. Voi olla ettei olekaan viikkoon aikaa treenata, tai toisinpäin. :D
Hahahah, mä nauroin linkille sen vuoksi, että monet "osui ja uppos" ;) Mä en taas osaisi kuvitella, että lähtisin ulkomaille juoksemaan itsekseni. Mutta tosiaan, meillä tilanne on se, että mukaan lähtemien voidaan sumplia hyvin! Hei, kerro lisää yrittäjäkuvioistas? :)
PoistaTotta - terveen itsekkyyden rajoissa välillä on hyvä joustaakin, jos aina on kieltäytynyt. Välillä täytyy antaa tilaa muillekin, sillä onhan sekin sitä lähimmäisen rakkautta, että osoittaa sitä omaa hyvää oloaan muillekin, eikä vain pelkästään ole itsekseen ja omien harrastusten parissa. :)
Meillä on maatila ja läjä eläimiä. :) Tai vielä ne ei oo mun, mutta mies on hommassa mukana jo. Ja kun tähän yhdistetään se, että Tukholman reissu on parhaaseen peltotyöaikaan ja mä olen hyvin itsenäinen luonne, niin on aika helppoa lähteä yksin. Sain kyllä viime vuonna pari pitkää katsetta, kun kerroin lähteväni yksin ja varanneeni vain naispaikan hytistä ventovieraiden ihmisten kanssa. :D
PoistaMä vähän ajattelinkin, että ootte maatilalaisia! :) Mun appiukkokokelas on maanviljelijä kans, niin tiedän kyllä, kuinka kiireistä aikaa tämä on! Mut tsemppiä teille, kivoja suunnitelmia! Ja vitsit, sä olet rohkea! Ite en olis uskaltanut :)
PoistaIhan samoilla linjoilla olen kuin edellisetkin kommentoijat. Terve itsekkyys heijastuu kyllä sitten lähipiirillekin hyvinvoivana ja iloisena kumppanina ja ystävänä. Kieltämättä siltikin koen välillä huonoa omatuntoa siitä, että aikataulutan aika paljon arkea omien treenieni mukaisesti. Miehellä itselläänkin on omat mielenkiinnonkohteensa ja tietää, että voin niin paljon paremmin kun saan liikkua. Edes sen pienen lenkin verran. Oikeastaan hän vain tukee, patistaa ja kannustaa silloin, kun murehdin ääneen näitä hänen mielestään höpsöjä omantunnontuskiani :)
VastaaPoistaVoi vitsit, kuulostaa kyllä tutulta teidän meno :) Mäkin saan lopulta kannustusta vaan lähtemään lenkille... tietäähän tuo mieskin, että oon paljon kivempi, kun olen vähän saanut purkaa mieltä lenkillä :D
PoistaMutta voi meitä! Onneksi meillä on nuo miehet, jotka pitää meitä höpsöinä ajatuksiemme kanssa ;) <3
Tutulta kuulostaa! Hyvää pohdintaa aiheesta. Omalla kohdallani en niinkään ole huolissani siitä, mitä mieheni ajattelee.Tiedän, että hän ymmärtää, kun itsekin samanmoista liikunnallista elämää viettää. Lasten vuoksi koen viikottain huonoa omaatuntoa. Lähinnä siksi, jos esim. pyydän lapsen tulemaan omasta harrastuksestaan polkupuörällä kotiin, kun äidillä on juuri silloin treenit. Toisaalta saavathan lapset tällaisesta elämäntavasta myös paljon hyvää esimerkkiä. Pieni koululainen haluaa itsekin välillä jo juoksulenkille mukaan. Lenkkiseuraa siis kovaa vauhtia kasvamassa.
VastaaPoistaTuo on kyllä hyvä, jos on ihan yhtä liikuntapöhköjä molemmat - eipä tarvi potea huonoa omatuntoa! :) Kyllä mäkin uskon, että lapset aistii sen, että on hyväntuulisia vanhempia, kun saavat harrastaa. Ja on heillekin hyväksi oppia, ettei aina sitä kyytiä ole tarjolla. Ja esikuvana oleminen on tietysti hienoa, se vasta hienoa onkin :) Lenkkiseurana oma lapsi - kuulostaa huipulta! ;)
Poista