sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Päivä luonnossa

Ihanaa! Kelit ovat todellakin nyt lämpenemään päin ja kesä on vihdoin myös kelien puolesta täällä! Meidän taloyhtiössä on ollut parvekeremontti nyt kevään aikana ja tuntuu erityisen ihanalta istua nytkin parvekkeella kirjoittamassa kuulumisia teille lukijoille, kun parveke on taas käytössämme. Vihdoin tänä viikonloppuna olemme viettäneet kiireetöntä aikaa kotona, joten saimme myös parvekkeelle takaisin kalusteet ja tänään laitoin kesäkukkia myös koristamaan parveketta. Parveke on kesällä kuin yksi lisähuone ja varsinkin saunomisen välissä vilvoittelu ulkona on ihanaa.

Kiireettömää viikonloppua on eilen vietetty ulkoillessa. Mä olin miettinyt itselleni tälle viikonlopulle vähän pidempikestoista pitkistä maastossa ja sopivasti näin, että kimppalenkeiltä tutuksi tullut Kaisa oli vetämässä Solvallassa Nuuksion kupeessa rauhallisen tahdin kimppalenkkiä, joten päätin lähteä leikkiin mukaan. Omatoimisesti juoksisin ehkä aavistuksen kovempaa vauhtia, mutta treenin kannalta on aika sama, minkämoista vauhtia pitää, sillä tarkoituksena oli saada vain pidempikestoinen rasitus alle. Katsoin sopivaksi juosta itse alkuun ja loppuun vähän extraa, jotta tavoitteet oikeasti pitkästä maastopitkiksestä käyvät toteen. Lauantaiksi oltiin luvattu ihan kivaa ilmaa, joten keksittiin Kimmon kanssa yhdistää tähän mun lenkkiini pientä ulkoilua ja grillailua.


Pysäkillä klo 8 lauantaiaamuna, heh!

Niinpä heräsin lauantaina seitsemältä aamulla, söin aamupalaa ja pakkasin juoksukamat reppuun ja vaihtovaatteet toiseen kassiin, jonka jätin eteiseen. Otin pari bussia ja hetken päästä olinkin Vihdintien varressa Nuuksion metsiköiden pohjoispuolella. Lähdin sieltä taivaltamaan osittain jo tuttujakin polkuja aamuyhdeksältä kohti Solvallan parkkipaikkaa, jossa oli määrä tavata Kaisan lenkin alkaessa klo 10. Nautin suunnattomasti poluille pääsemisestä pienen hiekkatiepätkän jälkeen. Hiljaisuus ja luonnon äänet olivat todella läsnä, kun kulkee yksin metsässä. Kaverin kanssa tulee aina kälätettyä niin, ettei luonto ehkä pääse samalla lailla oikeuksiinsa kuin yksin juostessa. Tämä lenkki olikin oiva sekoitus molempia. Hirveästi en ehtinyt oman lenkkini aikana jäädä ihailemaan lampien rannoille tai muuten hienoihin maisemiin, sillä pieni kiire meinasi tulla Solvallan startin kanssa, mutta pari minuuttia yli kymmenen olin paikalla.



Kolmen naisen voimin juoksimme kevyesti pisin Solvallan ympäristön tarjoamia upeita polkuja. Nuuksioon verrattuna Solvalla on kuin lottovoitto - maisemat ovat yhtä upeat mutta muuta porukkaa ei juuri näy. Tämä johtuu siitä, että Solvallassa ei ole merkittyjä reittejä ollenkaan, paitsi yhdysreitit Nuuksioon tai Pirttimäkeen. Lenkki meni todella leppoisasti jutellen niitä näitä ja juoksuasioistakin puhellen. On tosi kivaa, miten kimppalenkeillä tuntemattomienkin ihmisten kanssa tulee yleensä hyvin juttuun, sillä ainakin rakkaus luontoa ja juoksua kohtaan yhdistää. Kyllä siitä jo lenkin verran puhuttavaa keksii! Vähän ennen lenkin loppua erkanin muista ja lähdin juoksemaan kohti Pirttimäkeä, jossa meillä oli Kimmon kanssa treffit erään lammen rannalla. Aika hyvä ajoitus, kun hiukan ehdin juosta Kimmoa vastaan.




Lenkki päättyi siis reilun neljän tunnin juoksemisen jälkeen! Suuntasimme grillipaikalle, jossa minä peseydyin lammen vedessä ja vaihdoin kuivaa päälle, kun Kimmo puolestaan grillasi meille kanapihvejä ja lämmitettiin myös eilisen päivän uusia perunoita. Meillä oli myös salaattia mukana ja cocista myös! Olipahan ihana palautella luonnossa hyvän ruuan ja seuran parissa. Luonnossa mieli lepää. Meille tuli myös muutaman kilsan kävelyt parkkipaikalle. Huomasimme vielä että Pirttimäen kahvila oli auki, joten kävimme pullakahveilla jälkiruuaksi. Oli niin ihanaa juoda kahvia terassilla, naama suuressa hymyssä päivän luonto- ja ulkoiluannoksen johdosta. Kotona oltiin vasta viiden aikoihin, joten koko päivä tuli ulkoiltua. Ei ainakaan ollut vaikeuksia saada unta illalla... Suosittelen kokeilemaan ;)

Mitenkä teidän viikonloppu on mennyt? Oliko joku juoksemassa juoksutapahtumassa tai oliko ohjelmassa muutoin kivoja liikuntajuttuja tai metsäretkiä? :)

12 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta luontopäivältä! Ja mikä keli ❤ Me oltiin viikonloppu Tampereella hääreissulla ja liikunnat jäi muutenkin vähälle, sillä loukkasin mun selkää vähän perjantaina salilla ja oon yrittäny antaa sille nyt lepoa ja mahdollisuuden parantua. On se jo vähän parempana onneksi :) Huomenna ajattelin käydä käveleen tuon meidän lähimetsän lenkkireitin! Ps. Onpa kiva kun saitte taas parvekkeen käyttöön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa, ja joo, nyt nää kelit tuntuu ihanalta, kun on ollut vähän viileää... <3! Eikä, ompa inhottavaa että loukkasit selkääsi. :/ Höh. Mutta hyvä että on parempi nyt! Heeei, mentäiskö SUPpailemaan joku kerta? ;)

      ps. on ihanaa, kun on parveke taas käytössä, vaikka se meillä varjon puolella pääasiassa onkin. :)

      Poista
  2. Luonto on kyllä mullekin Se Juttu tällä hetkellä! Eväineen kaikkineen aika täydellinen päivä ollut sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen aistii myös sun teksteistä :) Luonto on niin ihana ja nyt lämpiminä aikoina siitä voi Suomessakin nauttia täysin rinnoin :)! Oli kyllä hurjan onnistunut vapaapäivä. <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kyllä. <3 Kännykkäkuva ei tee oikeuksia, taustalla näkyi alhaalla lampi. :)

      Poista
  4. Ei pöllömmät juoksumaastot, saatika eväät! Munkin tekis mieli poluille ja metsään, täytyy yrittää päästä piakkoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä ollut pöllömpää ;)! Vitsit, olis kiva mennä yhessä metsälenkille ennen kuin karkaat kauas täältäpäin ;)

      Poista
  5. Aah kuulostaa NIIIIN ihanalle. Luonto, juoksu, eväsretki ja pullakahvit. Perfect.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kyllä ihana vapaapäivä. <3 Lisää tuollaisia, kiitos ;)

      Poista
  6. Vitsit kuulostaa ihanalta päivältä :) Mäkin nautin tosta säästä niiiiiin kovin! Suomen kesä on ihana <3 Harmi vaan, että niin lyhyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, mutta toisaalta on kiva, että se on lyhyt, jotta osataan arvostaa sitä senkin edestä :) Mä kyllä tykkään tavallaan kaikista vuodenajoista! :) Mut on tää kesä kyllä ainutlaatuinen <3!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)