"Jokainen on voittaja" - Jukola 2015

Huikeeta! Älytöntä! Ihanaa!

Siinä fiiksiä viikonlopun jälkeen. Jukolan viesti on nyt onnellisesti ohi, ja vaikka mulla oli ihan mahtavista upein viikonloppu, on pakko todeta, että onneksi tämä on vain kerran vuodessa. Sen verran univelkaa on kerääntynyt viikonlopun aikana.

Mä en mitenkään osaa palata viikonlopun tunnelmiin sanoin, mutta yritän ainakin. Onneksi tukena on myös liuta hyviä kuvia, mutta en usko, että niistäkään fiilis täysin välittyy. Jukolan hengen voi aistia vain paikan päällä, joko kisakeskuksessa tai sitten metsässä. Mulla oli ilo kokea metsäosuus tänä vuonna kahdesti, sillä osallistuttiin vuoden takaisella joukkueella Venlojen viestiin tänäkin vuonna, mutta lisäksi pääsin myös ottamaan osaa ensimmäistä kertaa Jukolan yöhön tuttavani joukkueeseen. Molemmissa viesteissä osuutena oli 3. osuus viestissä. Venloissa se tarkoitti viestin yhtä lyhyimmistä osuuksista, mutta Jukolassa minulle lankesi pisin osuus. Hieman hullunleima otsassa otin haasteen innolla vastaan vain muutaman vuoden suunnistuskokemuksen kera.

Jukola on todellinen leiri keskellä metsää tai peltoja. Sen tunnelman voi aistia jo kaukaa. Joukossa on ihmisiä lapsista vaareihin, ja kaikki ovat yhtä tervetulleita. Jukolan viesti on varmasti hienoimpia tapahtumia, joissa olen koskaan käynyt. Talkootyönä valmistuu valtava kilpailukeskus, jossa katsojineen kymmenettuhannet ihmiset vierailevat vuorokauden aikana. Metsässä on telttoja vierivieretysten ja kaikilla on iloinen ilme kasvoilla. Meillä oli Venloissa tutulla joukkueella fiilistä nostattamassa tiimipaidat. Tunnelma olikin hyvä ja odottava ennen viestiä. Pitkistä alueen välimatkoista johtuen hirveästi ei luppoaikaa jäänyt ennen viestin alkua, joten pian meidän avaaja olikin jo lähtökarsinassa. Viesti eteni hienosti joukkueemme osalta, ja jo pian tulikin minun vuoroni siirtyä odotuskarsinaan. Helle oli aikamoinen lauantaina, joten mulle tuli kuuma ja jano jo ihan verrytellessä. Kisakuume nousi, kun näin toisen viestinviejämme tulevan vaihtoalueelle ja pian olinkin kartta kädessä lähdössä metsään! Niin hieno tunne!

Kuva: Hanna Kujanen

Juoksin kartta kädessä kohti metsää opasteita pitkin ja pian K-piste, eli varsinainen suunnistuksen lähtöpiste, tuli vastaan. Siitä alkoi seikkailu metsässä. Porukkaa oli paljon, muttei niin paljon, kuin vuosi sitten Venlojen 2. osuudella. Maasto oli nopeampikulkuista, mutta tarkkana sai silti olla rastien kanssa. Oli kyllä hienoa, kun rasteja alkoi löytymään ja totesin kaikkien olevan myös oikeita. Onneksi vesipisteitäkin oli sopivasti matkan varrella, jottei nestehukka ehtinyt yllättää. Yksi pieni pummikin mahtui matkan varrelle, mutta tajusin onneksi nopeasti olevani liian edellä ja sain muutamassa minuutissa korjattua tilanteen. Loppureitti menikin taas todella nappiin, ja juoksukin kulki metsässä, joten tästä tuli oikeasti ennätysnopea suunnistus mulle! Maalisuoralle oli ilo kaartaa, kun tutut ja tuntemattomat hurrasivat yleisössä ja loppusuora oli alamäkeen, joten askel rullasi! Tein maalileimauksen omalla 6,2 km radalla (aikani oli 56.xx), kaarsin karttojen luo ja pingoin kartan kanssa puomille, jossa Tiina odottikin jo valmiina. Sanoin hänelle vain, että "suot on kuivia, läpi vaan!", ja niin Tiina lähti matkaan! Ja lopulta hän toikin viestimme upeasti maaliin!! Sijoituksemme Venloissa oli 655, ja kun alunalkaen joukkueita starttasi 1374, voimme olla tyytyväisiä!! Hurraaaa!! Omaan osuuteen olen myös tyytyväinen, sillä sain juostua oikeasti todella hyvän ja eheän suunnistuksen, ehdottomasti yhden koko elämäni parhaan! Fiilis oli huippu ja se siivitti minut viestiosuudella sijalle 433!

Kuva: Hanna Kujanen

Kuva: Hanna Kujanen

Venlojen jälkeen kävin syömässä broileripastaa ja sen jälkeen suuntasin saunaan. Telttasauna on kyllä oma elämys sekin. Tuli vaihdettua kuulumisia tuntemattomien naisten kanssa viestin kulusta. Suihkusta puolestaan ei juuri lämmintä vettä tullut, mutta onneksi oli lämmin päivä. Peseytymisen jälkeen näin tuttuja taas, ja ihanaa, kun lukijani Anni tuli moikkaamaan myös! On aina ilo tavata teitä lukijoita ja saada kasvot myös ruudun toiselle puolelle! Pikkuhiljaa oli aika tavata Jukola-joukkueeni, jossa sain vierailevana "tähtenä" juosta Jukolan pisimmän osuuden, eli 15,7km mittaisen 3. osuuden. Katsoimme yhdessä Jukolan lähdön, joka oli taas todella vaikuttava. Upeannäköistä kun satoja ihmisiä rynnii valot päässä metsään. Mä menin lähdön jälkeen teltalle ja nukkumaan pääsin noin puolen yön aikaan. Herätyskello soi klo 3, mutta heräsin muutaman minuutin ennen tarkistamaan viestimme tilanteen Jukolan online-tulospalvelusta. Huomasin, että kakkososuuden juoksija oli mennyt jo yli puolen välin, joten nousin äkkiä ylös sängystä ja aloin laittaa vaatteita päälle. Matkalla kisakeskukseen söin sämpylän, proteiinimehun ja myslipatukan. Sitten suuntasin jo vaihtoalueelle, jossa verryttelin kevyesti. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä Venlojen viestin jälkeen. Pian viestinviejä toikin jo kartan mulle, ja pääsin matkaan.

Jukolan lähtö klo 23!

Huament! Kohta suunnistetaan ;)

Oli kyllä outoa lähteä niin lyhyillä yöunilla ja niin aikaisin, siis neljän aikaan aamuyöllä, metsään, mutta äkkiä sitä virkosi. Oikeastaan fiilis oli todella hyvä, kun pääsin K-pisteeltä eteenpäin. Olin ihan innoissani, kun metsässä oli niin hiljaista ja rauhallista sekä raikasta. Ensimmäinen rasti oli niin kaukana, ettei sitä näkynyt edes taitetulla kartalla. Päätin ottaa itselleni kiintopisteitä matkan varrelle ja etenin hitaasti, sillä halusin löytää rastin varmasti. Muita ei hirveästi näkynyt, ja siitä olin todella yllättynyt. Ruuhkaa ei juuri missään vaiheessa ollut nimeksikään, johtuen varmasti viestin pisimmän osuuden reitistä sekä joukkueemme sijoituksesta, joka oli selvästi puolen välin heikommalla puolella. Seuraavat lyhyemmät osuudet menivät muualla, kuin oman reittini alkupuoliskolla. Ensimmäinen rasti lopulta löytyi ja taisin vilkaista gps-kelloanikin, että yli 2km olin taivaltanut ensimmäiselle rastille! Huhhuh. Siitä viesti lähti rullaamaan iloisesti eteenpäin ja mieli oli korkealla. Pariin otteeseen sain auttaa muita, ja siitä olen ylpeä. Jukolassa ei missään vaiheessa tullut oloa, että ketään ei olisi autettu metsästä pois. Fiilis kilpailijoiden kesken oli todella hieno, mielestäni ehkä jopa parempi, kuin mitä Venloissa olen kokenut. Oma osuus sujui ihan hyvin eteenpäin, joitain rasteja hain vähän aikaa ja joillekin menin tyhmiä reittivalintoja pitkin, mutta pääosin olen todella tyytyväinen omaan suoritukseeni. Olin mielessäni miettinyt, että jos 3,5 tuntiin pääsen metsästä pois, olen tyytyväinen. Lopulta sain kaartaa vaihtoon 3.04 ajassa ja antaa kartan puomin yli seuraavalle tiimiläiselle. Viestin aikana oli alkanut sataa, mutta se ei haitannut, sillä niin upea tunne oli saapua maaliin seitsemältä aamulla! Kiitos paljon Rastiaaseille minun mukaanottamisesta ja lämminhenkisestä vastaanotosta! :)

Aamulla on hyvä olla!

Olin niin euforisessa tilassa viestiosuuden jälkeen, että taisin Kimmolle sanoa ensimmäisenä, että "tätä mä haluan tehdä, rämpiä pitkään metsässä"! Ja se pitää paikkaansa - suunnistushuuma on nyt päällä. Suunnistus on niin upeaa ja hienoa ja se tuo mahtavia elämyksiä kaikille metsään meneville ja sieltä poissaapuville. Rastien löytämisen onnistumisen tunne on sanoinkuvaamaton! "Jokainen on voittaja", kuten Louna-jukolan slogankin sanoo.

Viestin jälkeen tuli kylmä, joten pakkasimme pian kimpsut ja kampsut rinkkoihin ja taivalsimme pitkän matkan pellon reunalle autoparkkiin ja lähdimme ajamaan kotiin. Mielessä mietin, että ensi vuonna tämä on koettava taas. Ja taisi Jukola-into saapua myös yleisöön, sillä maanantaina ruokapöydässä Kimmo sanoi päättäväisesti, että ensi vuonna olemme molemmat sitten mukana. Ja niin on Hihhuleiden Jukola-joukkueen rekrytointi käynnistynyt... ;)