keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

SpiBelt + päivän treeni

Huh, se olisi keskiviikko! Enää yksi päivä ennen neljän päivän vapaita, ihanaa! Tosin, mulla on aikas tiukka päivä töissä huomenna, joten joutuu varmaan heräilemään jo ennen kuutta, jotta pääsee aamulla aikaisin (esim. puoli seiskaksi) töihin! Huh..

No, tänään treenipäivän tarkoituksena oli kahden hyvän ja kovankin treenin jälkeen laskea vähän tekemistä kohti huomista lepopäivää, ja lepopäivän kautta sitten tehdä hyvä pitkä lenkki perjantaina ystävän kanssa. Tänään siis vuorossa oli kevyttä hölkkää. Juoksin 7km, joista kuudes kilometri oli reipas vauhtinen (5.30/km), ja loput sitten sitä kuuluisaa hölkkää! Aijon jatkossakin vähän herätellä kehoa noilla pk-lenkkeillä lyhyemmillä tai pidemmillä spurteilla ja pyrähdyksillä.


Juoksin suoraan SATSille, jossa osallistuin yogalates-tunnille. Aina välillä tulee käytyä tuolla tunnilla, ja pidän kyllä siitä paljonkin. Tiukkoja pilateksen keskivartalo-osuuksia ja sitten taas joogan liikkuvuus ja voimaliikkeitä. Oikein oiva setti. Mielestäni haastavaa on kuitenkin yrittää hengittää oikein, kun hengitys vaihtuu aina pilateshengityksestä joogahengitykseen. Mutta pikkuhiljaa alan oppia, ja huomaan, että joissain hengitys tulee automaattisesti mukaan. Teettekö te pilates- ja joogaliikkeet hengityksen tahtiin?


Ja ainiiin, mun tilaus saapui tänään! Bongasin ihanasta Baniinan blogista hänen tilaamansa SpiBelt-vyön (Small personal item belt). Baniina oli niin paljon hehkuttanut tätä, joten laitoin saman tien omankin tilauksen menemään. Kyseessä on siis tuollainen pieni vyötärölaukku, jossa voi lenkkeillessä kuljettaa pientä sälää (avaimet, kännykät, geelit, rahaa yms.) mukana, vaikkei oliskaan taskua. Mulla on se ongelma, että joissain housuissa on niin pieni tasku, ettei puhelin mahdu sinne, jos siinä on kuulokkeet kiinni, koska piuha törröttää toisesta päästä. Ja lisäksi mulla ei ole esimerkiksi shortseja, joissa olis taskuja, niin toi on huippukätevä vehje sitten kesälläkin! Ei mulla yleensä kovin paljon sälää ole, mutta aina tulee otettua kännykkä (varoiksi), avaimet ja paperia mukaan, joskus rahaa ja/tai bussikortti, jos lähtee pidemmälle lenkille. Tuonne kyllä mahtuu jonkun verran sälää.


En vielä testannut sitä lenkkeillessä, mutta aivan heti, kun napsautin vyön kiinni, tuli tuntuma, että se kyllä pysyy hiertämättä ja heilumatta mukana. Tuo vyö on sellainen joustava ja pehmeä, että sen saa sopivan napakasti kiinni vyölle. Jee! Tuntuu kyllä hyvältä ostokselta. Raportoin lisää sitten, kun olen sen ottanut käyttöön. Tän voi siis tilata Fysiomyynnistä, maksaa 27,50€ ja tulee ilman postikuluja kirjekuoressa kotiin. Hyvää palvelua siis! :)


Onko teillä spiBelt? Mitä tavaroita kannatte lenkillä, ja missä ne on?

17 kommenttia:

  1. Oi toi vyö vaikuttaa tosi hyvältä! Ne pullovyöt, on vähän turhia, koska ainakin itsellä on niin kapea lantio, niin eihän se millään pysy siinä missä sen pitää vaan valuu alas...

    Kävin muuten tänään Lidl:issä ja siellä oli kivat pyöräilysukat 2:90€, tosi hyvää laatua ja varmaan sopi hyvin myös juoksuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en myöskään tykkää niistä pullovöistä, hyi. Mutta toi vaikuttais tosi kätsyltä!

      Heei, Lidlissä on kyl hyviä sukkia, mäkin olen monet parit ostanut! :)

      Poista
  2. Minulla ei ole koskaaan mukana muta kuin rannekello, avain ja pari palaa nenäpaperia. Pulloa ei ole koskaan ollut , mutta kerran tai pari pankkikortti (jos olen juossut kaupan kautta kotiin). Nämä menee siis takin taskussa. Kesäisin teen aina niin, että pidän avainta hiuskenkkiin pujotettuna ja laitan sen ranteeseen. Kertaakaan ei ole tippunut ja kyllä sen heti huomaisi jos tippuisi. Kannattaa kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan kiva vinkki, pitää laittaa korvan taakse! Voisin kuvitella ehkä lähteväni ilman kännykkää yms. nopealle vk-lenkille, joten toi vinkki voi tulla tarpeeseen! Tosin suurimmassa osassa mun vaatteita on taskut, onneksi! :)

      Poista
  3. Minulla on Spibelttiläinen keikkunut mukana käytännössä kaikilla juoksulenkeillä kohta vuoden ajan. Loistava tuote tällä kokemuksella :)
    Ja niitähän löytyy myös ainakin kaikista isoimmista intersporteista hyllystäkin, jos ei nettiostostelu kaikkia houkuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että spibelt on ollut kätsy! Juu, itse ei jotenkin tullut lähdettyä kaupoille, niin päätin tilata! Onneksi tuntui osuvaan nappiin ns. "sokko-ostoksenakin" :)

      Poista
  4. Mulla on puhelin aina mukana ja jos ei mahdu taskuun järkevästi, niin sitten puhelin on käsikotelossa tossa haban kohdalla. Samaan koteloon pystyn sujauttamaan myös pankkikortin, jos tarvitsee vaikka juomaa ostaa matkalla.

    Mulla on myös kätevä pieni Polarin rannekukkaro, jonne voi muutaman kolikon heittää + avaimen. Tuohon ei kuitenkaan harmittavasti mahdu pankkikortti (joka mulla useimmin on mukana, kun kuka nyt enää käteistä käyttää...:)). Aika usein teen myös erinäisiä kikkailuja avaimen kanssa, eli se saattaa olla kengännauhassa, jos ei avaintaskua ole.

    Yksi juomapullovyösysteemi löytyy, Adidaksen sellainen, johon mahtuu pari pikkupulloa, mutta kertaakaan en sitä ole juostessa pullojen kanssa käyttänyt, vain puhelinta olen vyön taskussa pitänyt. Kai sitä tulevana kesänä pitää pitkillä lenkeillä ruveta käyttämään juomapullojakin ja niitä geelejä varten olisi varmaan hyvä tuo vyö, sikäli kun opin geelejä käyttämään. Tosin henk.koht. ahdistaa vain kaikki vyötäröllä tai lanteilla olevat ylimääräiset jutut, en ole oikein sinut noiden kanssa. Ja kumpa pääsisin myös läskeistä noissa kohdissa eroon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Onko noi käsikotelot toimivia? Mä en tiedä, osaisinko kokeilla semmoista, koska mua ahdistaa kaikki hiostavat jutut käsivarsissa tai ranteissa... tai vyötärölläkin, mutta toi spibelt on niin kapea, etten usko, että se hiostaa.

      Mä en myöskään ole koskaan kokeillut juomapullovyötä, mutta jotenkin ne eivät vaikuta mun jutulta. Lenkeillä mulla menee pullo aina kädessä, ja se on aivan toimiva systeemi noilla pitkillä lenkeillä!

      ja pyh, sulla mitään läskejä on! :D

      Poista
  5. Minulla on ja ollut Spibelt käytössä viime kesästä asti kaikilla juoksulenkeillä. Känny sieltä löytyy aina ja Polarin GPS sekä avain. Ennen virittelin GPS:n aina käsivarsipussiin, mutta tuolla Spibeltissä ajaa saman asian. Minulla on vielä sellainen vedenkestävä materiaali Spibeltssä, niin ei haittaa vaikka sade yllättää tai kastuu muuten :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ilmeisesti sua miellyttää toi spibelt! Jee! :) Joo, vedenkestä olis varmaan vielä kätsympi, saa nähä paljon toi kestää esim hikeä lantiolla!

      Poista
  6. Kätevän olonen! :) Vois itekin ehkä jossainvälissä harkita... Nykysin kuljetan kännykkää urheilurintsikoiden sisällä (joo-o... :D), siinä se menee musta ihan kätsysti, tossa siis vähän sivussa mutei nyt kuitenkaan kainalossa. Tai sit talvella toki josson takki, ni menee takin taskussa. Omistan myös sellasen käden ympäri menevän kännykkätelineen, mut se on miehen netistä mulle tilaama ja aivan liian iso mun hauikselle.. :( Pitäs jotenkin koittaa tuunata (tai viedä äitille tuunattavaks), et pystys käyttään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, urheilurintsikat kuulostaa aika epämiellyttävälle paikalle! ;) Eikö ne hikisty kauheesti? Mua inhottaa, jos kännykkä on takin taskussa, kun sitten se hölskyy siellä. Eli vaikka on takki, niin mieluummin laitan housun taskuun kyllä! Mä voin raportoida ekojen lenkkien jälkeen, miten toi mulla toimii käytössä, toi spibelt! :D

      Poista
  7. 90-luvun eläneenä vyölaukut aina hirvittää (ne oli aika kauheita silloin) mutta tuo vaikuttaa kätevältä eikä ole ees sellainen ysäri.:) Pärjään itse lenkillä yhdellä tai kahdella taskulla, ainakin se yksi on oltava. Mukana on avaimet, nenäliinoja ja soitin. Talvella niitä taskuja on onneksi enemmän vaatetuksessa.
    Mulla on kevyempiä kelejä varten sellainen tarralla kiinnitettävä "tasku", joka on vähän kuin ranteen ympärille menevä lompakko. Sinne mahtuu avain, nenäliinoja, soitin ja pankkikorttikin.:)Olen ostanut sen aikoinaan yhdestä Hakaniemen hallin liikkeestä ja se on ollut hyvä kesäisin. Silloin ainakin kun tuon löysin niin tuollaisia oli myynnissä tosi vähän.
    En ole viime aikoina kovin paljon lenkkeillyt mutta tulinpahan nyt kuitenkin kommentoimaan tähän ketjuun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kommentoimaan :) Toi rannetasku vaikuttaa kyllä tosi kätevältä.. tosin, se voi ehkä alkaa hiostamaan helposti?

      Joo, vyölaukut... yöks! :/ Mut toi spibelt on onnes ihan eri levelillä :D

      Poista
    2. Ei se kohtuuttomasti omasta mielestäni hiosta mutta on totta, että tuo SpiBelt voi olla tuossa mielessä vielä enemmän käyttäjäystävällisempi. En juokse yli tunnin lenkkejä, joten hiostuskokemusta ei ole kuin 30-50 min lenkeiltä. On ihan mahdollista, että tuo ei ole pitempien lenkkien ihannevaruste.

      Poista
  8. Spibelt on huikea. Itse tosin tilasin tämän jälkeen ebaysta vedenkestävän "running belt". Hinta 1.85 euroa ja samalla kolmea eri väriä.

    VastaaPoista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)