Hihhulit Retkirogaining SM 24h -tapahtumassa

Terkkuja lomalta! Norjan reissun vuoksi blogi hiljeni aika tylysti kahdeksi viikoksi, mutta nyt ollaan taas netin äärellä ja on aikaa kirjoitella enempi. Vaikka hirveästi tekisi mieli jakaa mahtavia Norjan reissutunnelmia, niin palaan silti lineaarisessa järjestyksessä loman aloitustunnelmiin. Mun loman ensimmäiset päivät tuli vietettyä meinaan rakkaan harrastuksen parissa, kun vuorossa oli kauan odotettu "ihmiskoe", elikkä retkirogainingin 24 tunnin SM-kisa. Tätä oltiin yli puoli vuotta Tiinan kanssa odotettu ja vihdoin päästiin kunnolla rogainingin maailmaan pitkään sarjaan. Ei todellakaan olisi kiire minnekään.

Suunnittelua...

Oltiin sovittu, että suuri voitto olisi, jos käyttäisimme noin 20 tuntia annetusta kisa-ajasta, joka tarkottaisi aamukahdeksaan asti liikkumista luonnossa. Kilpailuaika siis alkoi klo 12 lauantaina ja päättyisi samaan aikaan sunnuntaipäivällä, vuorokautta myöhemmin. Karttojen jako alkoi jo yhdeksältä aamulla, joten tiedossa oli aikainen herätys ja lähtö pääkaupunkiseudulta kohti Someroa ja Liesjärven kansallispuistoa, jonka kupeessa tapahtuma käytiin. Kuudelta herääminen ei enää paljon tuossa tulevassa univajeessa paljon painaisi. Olimme tapahtumapaikalla hyvissä ajoin kahdeksan jälkeen ja laitoimme Tiinan kanssa Hihhuleiden suunnittelupaikan kuntoon karttojen jakoa varten. Kartat saatuamme olimme hyvin intensiivisesti kiinni reittisuunnitelman laannissa. Ei ole varmaan koskaan kolme tuntia mennyt niin nopeasti kuin tuona lauantaisena aamuna. Saimme kuitenkin ihan hyviä suunnitelmia aikaiseksi. Päätimme tehdä yhden isomman lenkin, pitää kunnon ruoka- ja vaatteidenvaihtotauon kisakeskuksessa ja lähteä uudelle, lyhyemmälle kierrokselle. Ensimmäinen lenkkimme suuntautui kartan koillisosaan, Melkuttimen alueelle. Toiselle lenkille jätimme enemmän pelivaraa ja vaihtoehtoja sen hetkisen kunnon ja fiiliksen mukaan.

Karttojen jako alkamassa

Söimme vielä aamupalaa, pakkasimme kiirellä tavarat, suljimme puhelimet sinettikassiin ja kiiruhdimme lähtöviivalle. Olimme valmiina ehkä viittä minuuttia ennen lähtöä, joten todellakin käytimme kaiken annetun ajan, joka liikeni. Fiilis oli korkealla, sillä nyt vihdoin pääsisimme liikkeelle! Olimme terveitä, olimme suunnitelleet reitin, kaikki oli hyvin ja nyt tämä seikkailu vasta alkaa, jee! Lähdimme hölkkäilemään erittäin rauhallisesti eteenpäin. Aikaa kyllä olisi ja mikään kiire meillä ei ollut. Oltiin sovittu, että yritetään edetä ensimmäinen kierros pääasiassa hölkäten ja ylämäkiä sekä vaikeimpia metsäkohtia kävellen. Toinen lenkki mentäisiin sitten jaksamisen mukaan. Ensimmäinen rasti löytyi porukan mukana helposti, vaikka aivan selkeintä reittiä emme mielestämme rastille tullutkaan. Letka vain veti puoleensa ja hyvinhän rasti sielä vastaan tulikin. Jes, pistetili avattu. Tämän jälkeen porukka hajaantui selkeästi ja saimme jo lähes keskenämme edetä kohti seuraavia rasteja. Rastit löytyivät mukavasti ja päivä eteni kauniisti. Keli oli suosiollinen, joskin vähän turhan lämminkin. Toisaalta kun ennuste oli sadetta koko vuorokaudeksi, niin ei auringonpaiste kamalasti harmittanut. 

Päivän ekoja rasteja...

Ensimmäinen tauko pidettiin Kivijärven laavulla, jossa kävimme vessassa ja söimme patukkaa ennen kuin jatkoimme matkaa seuraaville rasteille. Pian tulikin selkeästi koko rogainingin vaikein ja raskain väli, kun 90 rastilta matka 99 rastille kulki järven rantaa pitkin ihan polutonta tiheikköä pitkin. Parin kilometrin rymyäminen tuntui kestävän ikuisuuden mutta lopulta rasti tuli vastaan ja näimme muitakin ihmisiä joiden kanssa päivittelimme kamalaa ryteikköä. Heh. Rastit ennen Melkutinta olimme kokeneet ennakkoon haastavimmaksi, mutta suunnistus onnistui kuin unelma ja rastit löytyivät helposti. Jee. Seuraava tauko pidettiin Melkuttimen laavulla, jossa pidimme sadetta ja söimme vähän isommin. Minä söin leipää. Pian sade laantui ja me emme kovin kovaan myräkkään joutuneetkaan. Ilmeisesti lauantain kuuro oli ollut paikallinen. Melkuttimella alkoi aurinko paistaa ja kun ilta oli muutenkin tyyni, oli erittäinen kaunista ja ihanaa. Kaikki oli tässä vaiheessa tosiaan hyvin ja reissu eteni suunnitelmien mukaan. Ainoastaan vesi alkoi olla loppu ja päätimme jättää ison 10 pisteen rastin väliin ja oikaista vesipisteelle, molemmilta kun oli juomat loppu. 

Rogainingin huoltorasteilla ei muuta ole kuin vettä!

Juomarakot täytettyämme totesimme, että mitään hätää ei ole ja energiaa repuissa oli tarpeeksi, joten päätimme vähän pidentää ensimmäistä kierrosta, kun oli suunnistus ja hölkkä sujunut niin hyvin. Haimme kaikki mahdolliset rastit kartan oikeasta yläkulmasta juomapisteen jälkeen. Ennakkoon haastavin väli oli löytää rastilta 40 rastille 70 ison suon läpi. Mittakaava taas hämäsi ja suo oli todella iso oikeasti. Epätoivo meinasi jo yllättää, mutta lopulta löysimme kumpareelle ja oikean rastin luo. Ja vielä juuri ennen kuin aurinko painui horisonttiin. Pimeässä ojitetulla suolla liikkuminen olisi ollut ikävää. Nyt sai kaivaa lamput esiin. Kello oli vähän yli kymmenen illalla ja olimme olleet liikkeessä siis jo yli 10 tuntia. Mahtavaa. Yleensä olemme jo tässä kohtaa viimeistään lopetellut suoritusta 12 tunnin roganinigeissa, mutta nyt oli vielä yli puolet kilpailuaikaa jäljellä. Outoa ja kiehtovaa. Jalkoja alkoi jo painaa tässä kohtaa. Rastin 39 löysimme helposti mutta saapuminen kisakeskukseen ei meinannut luonnistua. Pyörimme latupohjilla ihan turhaan, kun olisimme voineet tulla suoraan tietä pitkin koululle. Huoh. Mutta meillä alkoi olla jo ajatukset kuivien vaatteiden vaihtamisessa ja syömisessä.

Aamuyöllä Eerikkilässä

Kilpailukeskuksessa pidimme lähes tunnin tauon. Söimme leipää ja sipsejä ja joimme mehua. Vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle, jopa kuivat kengät. Otimme vaellussauvat mukaan ja lähdimme vaappumaan lämpimään kesäyöhön. Järjestäjätkin taisivat meitä naureskella, kun olimme jo aika hysteerisen väsyneitä puolen yön jälkeen.. mitenköhän tytöt pärjäisivät loppumatkan?! Hyvin pärjättiin. Tehtiin sotasuunnitelma ja edettiin vuorotellen hölkäten ja sauvakävellen. Aluksi pystyimme vielä hölkkäämään pitkiäkin pätkiä, ainoastaan ylämäet kävellen, mutta loppua kohden otimme itsellemme etappeja: tuo väli sauvakävellen, tuo väli juosten, sitten taas seuraava tiepätkä kävellen... näin pitkätkin rastivälit etenivät nopeasti. Aamun sarastaessa olimme Eerikkilän urheiluopistolla. Pidimme juomatankkaustauon ja söimme "aamupalaa".  Aamun koitossa teimme virhearvioinnin, kun rastille 97 ei päässytkään etenemällä urheiluopistolta kapeaa kaistaletta pitkin, sillä piha-alue tuli vastaan keskelle polkua. Jouduimme palaamaan useampia satoja metrejä takaisin ja kiertämään tietä pitkin. Matka rastille oli pitkä pitkospuista pitkin, mutta vihdoin sekin tuli vastaan. Tässä kohtaa päätimme jalkojen särkiessä suunnata vaan niin nopeasti takaisin kilpailukeskukseen, kuin vain muutamat rastit ottamalla pääsemme. Aamu oli täällä ja olimme jo henkisiä voittajia.  Rastin 58 jälkeen yritimme vielä osua rastille numero 49, mutta polku johtikin jo kilpailukeskukseen vievälle autotielle ja päätimme, että tämä riittää. Rasteja ja matkaa oli kertynyt jo tarpeeksi, aamu oli täällä ja olimme olleet valveilla jo reilusti yli vuorokauden. Huhhuh. Vaapuimme kisakeskukseen, mutta vielä pääsimme etenemään hölkkääkin. Jalkapohjat oli hellänä. Maalileimauksen jälkeen kaivoimme sinettipussista Suunnon GPS-kellon, joka oli tiltannut jo ennen lähtöä. Emme siis saaneet matkaa mitattua, mutta jälkeenpäin olemme arvioineet, että matkaa tuli varmasti lähemmäs 90 kilsaa.

Suihkun raikkaana, väsyneenä mutta onnellisena!

21 tuntia 25 minuuttia, 57 km linnuntietä, 185 pistettä, sijoitus naisissa 4/13. Ei huono. Ihan ylitimme itsemme ja olemme todella tyytyväisiä omaan tekemiseen. Mikä parasta, me ei riidelty Tiinan kanssa yhtään ja nautimme oikeasti joka hetkestä. Tai no, aamuviiden jälkeen kipuja oli jalkapohjissa aika paljon, ettei ihan joka hetki nautintoa ollut. Taisin silloin sanoakin että "ei koskaan enää yli 12 tunnin matkaa". No eipä... kyllähän tuollainen vastaavanlainen nyt jo taas kiinnostaisi. Nyt olisi kokemustakin, miten oma kroppa ja ennen kaikkea pää toimii noin pitkän liikkumisen jälkeen. Rogaining on huippua ja varsinkin kun sitä saa tehdä oman ystävän kanssa. Ystävän, joka kunnioittaa toista sellaisena kuin on. Me todella täydennämme Tiinan kanssa toisiamme ja siksi Hihhulien meno on niin hyvää kuin se onkin. Kiitos siis Tiinalle tästä upeasta elämyksestä. Aivan huikeaa! Suihkun ja hampparin jälkeen olin aika valmista kauraa unille. Palautuminen lähti samantien käyntiin...

Olipahan rogaining!! Oliko joku muu mukana Retkirogainingissa? Oletteko liikkuneet yhtä pitkään koskaan? Miltä tällainen touhu kuulostaa? :)