Kohti Jukolaa

Voi, mä oon ihan sanaton! Aivan ihana määrä onnitteluja sateli viimeiseen tekstiini, eli Vantaan triathlonin raporttiin! Myös tän kerran hehkutin tekemisiäni facebookissa, ja sain sinnekin paljon tykkäyksiä ja onnitteluja! On vaan aivan mahtavaa jakaa onnenhetket muiden kanssa! Muutama päivä mennyt tuosta triathlonista, ja kyllä mä oon vieläkin aika hymyä. En mä ole edes hymyä sen vuoksi, että suoritukseni olisi jotenkin erityisen onnistunut, vaan mä hymyilen siksi, miten valtavan kivaa mulla oli koko ajan! Ehkä huomasitte kuvistakin, että hymyilin varmaan jokaisessa! Mä nautin ihan täysillä koko päivästä! Tunnelma tapahtumassa oli niin huippu ja fiilis korkealla! Tätä lisää!

Ja lisää hyvää fiilistä mä lähdenkin metsästämään lauantaina. Kellon on tarkoitus herättää lauantaiaamuna jo 5.30, kun matkaan ystäväni luokse, josta lähdemme porukalla kohti Vehmersalmea ja Jukolan viestiä. Meidän ensikertalaisista koostuvan Venla-joukkueen viesti alkaa kahdelta, ja halutaan olla hyvissä ajoin ennen sitä paikalla, jotta ei tule kiirettä. Meitä on siis neljä suunnistuskurssilla toisensa löytänyttä naista, joista entuudestaan tunnen mun vain mun ystävän, ja muut ovat tulleet tutuksi tässä kurssin maastoharkkojen aikana. Viime viikolla pidimme Venla-palaverin, ja päätimme juoksuosuudet. Mulle napsahti ankkuriosuus, johon olen kyllä aika jännittyneen tyytyväinen! Mulla ei ole enää painetta siitä, että joku odottaisi mua, ja todennäköisesti lähden uusintayhteislähdössä liikkeelle. Jukolassa on siis käytössä toiset yhteislähdöt, jolloin kaikki loput viestinviejät lähtevät metsään. Tällä saadaan varmistettua, että metsä saadaan tyhjennettyä hyvissä ajoin, eikä viesti venähdä liian pitkäksi. Yhteislähtö nro. 2 on vasta klo 18.45, joten mulla tulee pitkä päivä ennen omaa suoritusta. Jännää!

No, millä mielellä lähden? Mä olen todella odottavainen. Olen kuullut Jukolasta paljon hyvää, ja on kerrankin ihan mahtavaa päästä kokemaan se kaikki itse. Oma viesti, oma osuus, henki metsässä ja tietty miesten yhteislähtö sekä huippujen maaliintulo! Meidän joukkueella ei ole tavoitetta, joten sen puolesta ei jännitä. Tällä hetkellä ei loppujen lopuksi vielä jännitä paljoa, mutta uskon, että lauantaina voi olla eri juttu. Mä niin toivoisin hyvää suunnistusta ja ennen kaikkea sitä, että pääsen radan läpi kunnialla. Mun osuus on 7,7km rata, joten kyllä siihen varmasti menee aikaa. Olen muutaman kerran suunnistanut seiskan ratoja, vaihtelevalla menestyksellä.. välillä on mennyt pari tuntia ja parhaimmillaan olen päässyt 1,5 tunnissa radan läpi. Normaalisti juoksen noin 5-6 kilsan ratoja, joten pääsen ainakin yrittämään taas itseni ylittämistä Kuopion mäkiseen maastoon. Ennen kaikkea pään täytyy pysyä kunnossa, ettei ote herpaannu väsymyksen johdosta. Rasteja on takuulla monta, joten keskittymisen pitää riittää! Turhia paineita en aio ottaa, vaan tahdon nauttia tunnelmasta! Tahdon olla osa sitä Jukolan tunnelmaa ja meininkiä!! Siistiä nukkua teltassa ja hengailla kauniilla alueella muiden suunnistajien kanssa! Toivottavasti keli olisi hyvä.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvin. Heiaheian mukaan olen suunnistanut tänä vuonna 18 kertaa, 24 tuntia. Viikkoon on siis mahtunut 1-3 suunnsituskertaa sen jälkeen, kun huhtikuussa suunnistuskausi aukesi. Suunnistussuoritukseni sen sijaan ovat vaihdelleet paljon. Mun mielestäni suunnistus on niin herkkä laji. Jos pääsee hyvin vauhtiin ensimmäisillä rasteilla, voi koko rata mennä pienessä flow-tilassa, ja rastit löytyä helpommin. Sitten taas jos tulee moka tai iso pummi, niin sen jälkeen on vaikea löytää uudelleen hyvää suunnistusintoa. Näin on käynyt. Toki radat vaihtelevat paljon, mutta viime aikoina on tullut suunnistettua myös vaikeammissa maastoissa, joissa ei paljon polkuja ole, ja saa mennä pääosan kompassin suunnalla. Välillä se sujuu hyvin, ja välillä taas on hankalaa pysyä suunnassa. Välillä tulen rasteille hyvin, ja välillä voin pyöriä yhden rastilipun maastossa useampia minuutteja. Viimeksi maanantaina etsin yhtä rastia 20 minuuttia. Hah. Mutta periksi ei anneta?! ;) Ei ainakaan Jukolassa!!

Suunnistus on tempaissut ihan mukanaan. Nyt voin sanoa harrastaneeni vuoden suunnistusta, ja joka kerta odotan rasteille menoa yhtä innoissaan! Mikään laji ei ole oikein saanut mua yhtä lapsenomaiseen innostumiseen. Tämä on ihan hassua. Mutta en ole ainoa, joka on innostunut suunnistuksesta... yhtäkkiä monet kaverini ovat hyvin innostuneet suunnistuksesta, eikä ole epätavallista, että puhumme suunnistuksesta isommankin joukon kanssa. Mutta ei ole kyllä yhtään ihme, sillä suunnistusmetsässä ajantaju katoaa ja jokaista rastin löytymistä iloitsee ja tuulettaa mielessään kuin maailmanmestaruutta! Kannattaa kokeilla!

Muita tulossa Jukolaan tai Venloihin? Tulkaa vetämään hihasta!