Vastoinkäymisten kautta Venlojen huumaa

Väsyttää. Jukola-viikonloppu on onnellisesti takana, ja tällä hetkellä olen vain ja ainoastaan onnellinen, että lopulta pääsin kokemaan tuon ihanan tapahtuman. Kaikki ei mennyt meinaan ihan nappiin... perjantaina tein ystävän kanssa jalkoja avaavaan vesijuoksun sekä ostoskierroksen kaupoilla, jonka jälkeen kotiinpäästyä olo alkoi muuttua vetämättömäksi. Yhtäkkiä en jaksanutkaan pakata, en tehdä eväitä ja ajatus koko Jukola-reissusta tuntui utopistiselta. Olo oli huono, kipeä. Sain kuitenkin pakattua, ja Kimmo teki mulle eväät valmiiksi, joten odottavaisin mielin menin nukkumaan. Aamulla kun heräsin, olo oli vieläkin huono. Viestittelin ystävän kanssa, että lähdenkö ollenkaan... päätin jo, että reissu jää väliin, mutta sitten yhtäkkiä vaihdoin mieltä, ja soitin pikapuhelun, että odottaisivat mua sittenkin!! Olo ei ollut niin huono, etten jaksaisi olla ylhäällä, joten matka kohti Kuopiota sai alkaa! Kotiin jääminen olisi harmittanut niin paljon!

 

Päätettiin autossa, että mun ei ainakaan kannata juosta sitä sovittua ankkuriosuutta. Sovittiin, että jos olo on hyvä, menen kakkososuuden tai jos ei ole hyvä olo, jätämme vain viestin kesken kolmososuuden jälkeen. Matka Kuopion Vehmersalmelle meni hyvin ja nopeasti. Söimme Leppävirrassa noutopöydän ruuan ennen Vehmersalmelle ajoa. Kaikki järjestelyt toimi hyvin, eikä ruuhkia ollut ajaessamme Jukola-alueelle. Saimme auton hyvin parkkiin ja lähdimme etsimään telttapaikkaa. Tässä vaiheessa päätin, että todellakin juoksen edes sen kakkososuuden, en ole tänne asti tullut himmailemaan!! Saimme kisamateriaalin ja vähän siinä alueella alkoi jännitys nousta. Kohta Venlojen viesti jo starttaisi, ja hitsit, munhan pitää olla jo pian valmiina suunnistusvarusteissa. Menin vaihtamaan kamat ja sitten suunnattiin katsomaan Venlojen lähtöä. Pam, joukkueet lähtivät liikkeelle, ja alkoi vähän se panikointi.. "missä mun pitää olla?" "Milloin mun pitää olla valmiina?"... ei auttanut kuin ottaa selvää. Lähdin hyvissä ajoin vaihtoelueelle. Pian jo kärkipään joukkueet tulivat vaihtoon, ja olikin kiva seurata vaihdon tapahtumia, sillä selvisi minullekin, miten vaihto konkreettisesti tapahtuu. Hetken päästä alkoi hurja vaihtorumba, ja ihmettelin, mistä joukkueenjäsenet löytävät toisensa siinä ihmismassassa. No, pian huomasin meidän aloittajan saapuvan vaihtoelueelle, ja mulle tuli kiire riisua lämmittelytakkia pois! Huh. Olipas aloittaja paljon nopeampi, kuin osasin arvata!! Sain kartan edelliseltä, ja annoin oman takkini hänelle, ja sitten lähdin liikkeelle.

 

Alkuun lähes kilometri oli pelkkää juoksemista viitoitettua reittiä, kunnes saavuin K-pisteelle, eli aloituspaikkaan. Siitä starttasi mun viesti! Tiesin, että Venlojen viestissä käytetään usein kahta hajoitusta, ja huomasinkin selkeästi kaksi suuntaa jonne kanssakilpailijat lähtivät. Katsoin kartasta suunnan ekalle rastille, ja lähdin toisen letkan jatkoksi. Olin alunperin kuullut paljon juttuja rajusta mäkisestä maastosta Vehmersalmella, ja siihen tuli heti varmistus, kun lähdimme kipuamaan jyrkkää kalliota kohti ensimmäistä rastia. Rasti löytyi hyvin, ja matka jatkui... aikamoisia letkoja siellä meni, joten yksin ei tarvinnut suunnistaa. Itse käytin taktiikkaa, jossa katsoin kompassista suunnan seuraavalle rastille, ja seurasin maastoon tulleita uria tai muita suunnistajia. Näin rastit löytyivät todella helposti. Toisaalta, letkassa juokseminen mäkisessä maastossa teki sen, että ohittaminen oli hankalaa (ja enhän sitä puolikuntoisena olisi tehnytkään, hehe), joten sillä hetkellä letkan voimassa olevaan vauhtiin piti olla aika tyytyväinen. Olisi toki riskillä päässyt ohi muista, mutta sitä en tahtonut tehdä. Vain yksi reittivalinta oli huono, kun jouduin parin muun suunnistajan kanssa pöpelikköön, jossa ei ollut uria, vaan siinä sai tarpoa todellisen ryteikön läpi. Muuten kaikki rastit löytyivät melko pienellä vaivalla, ja kun kaarsin maalialueelle, olin jopa vähän pettynyt. "Nytkö tämä loppui?". Hain 3.osuuden kartan, ja annoin sen seuraavalle! Oma osuus meni yli odotusten, 5km rata aikaan 1.03. Muutenkin viestimme meni kaikkineensa hyvin, ja olimme alle 700. maaliintullut joukkue. Joskin viestimme hylättiin yhden virheleimauksen vuoksi, mutta se ei tunnelmaa latistanut! Neljä ensikertalaista oli saanut kokea ensimmäiset Venlat!

Tunnelma metsässä oli hyvä, ja selvästi kaikki olivat avoimia ja tsemppaavia. Mua jopa alkoi vähän häiritsemään se liiallinen varmistelu "Onko tämä letka menossa 183:lle?" "Joo" -huutelu, mutta kaipa se kuuluu Jukolan tunnelmaan. Voin todella suositella ainakin tätä kakkososuutta aloittelijalle! Siellä olisi minun tilallani suunnistaa ketä vain melkein, niin helppoa se oli. Tein 5 kilsan radalla ajan, jollaista en kovin usein tee vitosen radalla. Ehkä jossain helpossa maastossa, kuten Pirkkolassa olen tehnyt, mutta noin vaativalla radalla en. Suunnistus on erillaista, kuin normaalisti. Tuolla urat määrittävät oman menemisen, ja kompassin suunnalla pärjää pitkälle. Suunnassa on helppo pysyä. Normaalisti suunnistan isojen elementtien, kuten polkujen, kallioiden tai ojien mukaan, mutta tuolla menin suoraviivaisesti kohti rasteja. Rata ei minusta ollut kovin raskas, vaikka vähän puolikuntoisena olinkin liikkeellä. Koin kuitenkin, että tämä 2. osuus oli jopa minulle vähän liian helppo, ja seuraavaksi tahtoisinkin suunnistaa pidemmällä osuudella tai Jukolan viestissä! Haasteita pitää olla ;) Onneksi haasteita voi hakea myös kuntorasteilta. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että sain kokea kaikesta huolimatta Venlojen viestin myös maastossa, sillä olihan se aivan oma tunnelmansa!

 

Jukola-viikonloppu oli kaikkineensa aivan huikea. Tapahtuma oli upea, kuin pieni leiri keskellä korpea. Paikalla oli paljon esittelijöitä ja kauppoja, ja viestin jälkeinen telttasauna oli myös oma kokemuksensa. Miesten viestin seuraaminen oli myös hauskaa puuhaa! Mä katsoin ykkösosuuden hereillä, mutta sitten menin nukkumaan. Teltassa oli todella kylmä, ja kun tv-selostuskin kuului hyvin telttaamme, nukuin hyvin katkonaisen yön. Aamulla heräsin seuraamaan viimeistä osuutta ja jännää loppurarkaisua Jukolan viestissä, ja totesin, että ääneni on kadonnut. Heh. Onneksi olo ei muuten ollut huono tai kuumeinen, eikä kurkkukaan ollut kipeä, mutta ääntä ei vain tullut. Eikä muuten ääni ole vieläkään palautunut! Jukolan viestin loppuratkaisu oli jännittävä, ja ylipäätään oli hienoa olla tapahtumassa, jossa on huippusuunnistajat ja kuntoilijat sekaisin! Tykkäsin kyllä kovasti tapahtumasta, ja menen takuulla ensi vuonnakin! Oli muuten aika väsynyttä porukkaa, kun ajelimme Kuopiosta takaisin Helsinkiin....

Seurasitteko te Jukolan viestiä? Vai oliko joku muukin suunnistamassa? Kuka on ensi vuonna mukana? ;)