Uusi vuosi, uudet kujeet?

"Uusi vuosi, uudet kujeet" menee tunnettu sanonta. Vuoden vaihtuminen katsotaan aina uuden ajanlaskun alkuna ja tietynlaisena oman itsensä tarkastelun pisteenä. Tasaisin väliajoin onkin hyvä pysähtyä miettimään mennyttä ja tulevaa ja iloita siitä kaikesta, mitä onkaan tapahtunut tai mitä on tullut saavutettua. Ehkä vähän tarkastella omia tottumuksia ja ajatuksia, jotta tulevaisuudessakin on vähintään yhtä mukava olla ja elää. Kuitenkaan vuoden vaihtumista ei kannata ottaa liian tosissaan, sillä siitä se elämä jatkuu tänä vuonna, mihin se vuonna 2016 jäi. Vuosi on myös kovin lyhyt aika ihmiselämässä, joten oikeastaan on parempi miettiä kokonaisuutta vuottakin suuremmassa mittakaavassa, tai mikä tärkeintä; menneiden sijaan pohtia nykyhetkeä. Mikä tänään on hyvin elämässä? Mikä elämässä häiritsee, ja voinko sille tehdä mitään?

On päivänselvää, että jokainen vuosi ei voi olla mullistava tai toistaan parempi. Väliin mahtuu varmasti synkempiäkin vuosia ja varmasti aika paljon niitä tasapaksujakin. Toisinaan jotkut vuodet ovat niin täynnä onnen hetkiä tai muutoksia, että ei meinaa uskoa todeksi. Ei kannata silti lannistua, jos mennyt vuosi ei ollut se "elämän suurin". Itsekin meinasin syyllistyä siihen aluksi miettiessäni mennyttä vuotta. Elämä oli aika tasapaksua; kävin töissä, liikuin vapaa-ajalla sekä vietin aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Kesällä puolestaan oli mieltäni kuormittavia tekijöitä ja hölläsin kovemman liikunnan ja arjen kuormittavuuden kanssa. Viime vuonna me ei muutettu, en vaihtanut työpaikkaa enkä aloittanut uusia opintoja. Aloin kuitenkin miettiä mennyttä vuotta uudestaan. Arki oli päällisin puolin hyvin onnellista ja elämä hyvää ja rikasta. Teimme kaksi ihanaa ulkomaan matkaa Norjaan ja Espanjaan, ja varsinkin jälkimmäinen oli siitä ihana, että teimme sen isäni ja hänen naisystävänsä kanssa. Perheen merkitys korostuu vuosi vuodelta. Koin mielettömiä elämyksiä luonnon ja liikunnan parissa, vietettiin jo kolmatta kertaa aivan ihanan rentouttava loma Saimaalla ystäväporukalla, juhlimme kahden ystäväpariskunnan häitä, ja mikä tärkeintä, vietimme Kimmon kanssa jo kymmenettä uutta vuotta yhdessä. On sanoinkuvaamattoman tärkeää, että vierellä on ihminen, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tasapaksu arki ei välttämättä tarkoita, että elämä olisi tylsää tai huonoa. Oikeastaan elämä ei voi ollakaan yhtä ilotulitusta, sillä kuka jaksaisi jatkuvasti huokaista onnesta jokaisen pamahduksen kohdalla.

Minulla on kaikki hyvin, just tässä ja nyt. Otin uuden vuoden vastaan hyvillä mielin! En mitenkään ajattele, että tästä alkaisi jotain suurta ja hienoa, jotain uutta. Vaan ennemminkin pyrin toteuttamaan edelleenkin omasta mielestäni elämän suurinta tarkoitusta: olla onnellinen. Onnellisuuden avainasia on pitää hyvää huolta itsestään ja muista ympärillä. Yleisesti mielestäni uuden vuoden lupaukset ja menneiden vuosien katsaukset ovat liian kriittisiä. Esimerkiksi jos ollaan luvattu juosta 1500 km, ja juostaankin 1200 kilsaa, niin ollaan pettyneitä. Oikeasti siinä kohtaan voitaisiin olla onnellisia niistä kaikista juostuista kilometreistä sen sijaan, että haikaillaan puuttuvien perään. Myöskään "Uusi onnellinen elämä" ei tule kädenkäänteessä eikä kaikki muutos tapahdu sormia napsauttamalla vuoden vaihtuessa. Endorfiininmetsästäjä-blogissa hienosti toivottiin uudelta vuodelta lisäyksiä leikkausten sijaan. Kuinka mahtava idea! Jos haluat laihduttaa ja elää terveellisemmin tänä vuonna, niin sen sijaan että lupaat syödä vähemmän karkkia ja laihtua 10 kiloa kesään mennessä, lupaakin syöväsi enemmän sellaisia syötäviä, jotka tekevät olosi paremmaksi!

Joskus on hyvä nostaa jalat kattoon ja nauttia! :)

Jos ajattelen lisäyksiä, joita haluan itse tehdä omassa elämässäni, niin päällimmäisenä mieleeni tulee onnea tuottavia asioita. Minulle onnea lisää tieto siitä, että yritän kohdella edes vähän paremmin tätä planeettaa, kaunista maatamme. Olen jo 1,5 vuotta ollut syömättä punaista lihaa muutamia poikkeustilanteita lukuunottamatta. Yhä useammin ja useammin huomaan valitsevani lautaselle puhtaita kasvistuotteita kanan sijaan. Kasvisruoka tekee hyvää niin minulle kuin myös ympäristölleni. Olemme myös jo pitkään hakeneet kananmunamme munataksista, jossa tarjotaan friida-ulkokanamunia, jolloin kanat saavat aina päättää, ovatko päivänsä ulkona vai sisällä. Luomuakin ostetaan silloin tällöin, mutta aina voisi näihin ympäristöasioihin perehtyä paremminkin. Meillä kuitenkin syödään varmasti myös tänäkin vuonna paljon kasvisruokaa, mitään täysin pois sulkematta.

Monipuolinen liikunta tuo myös onnellisuutta elämääni. Kuten viime kesälläkin huomasin, liikunta on niitä asioita, jotka pitävät minut kasassa vaikeinakin hetkinä. Minä olen suuri liikunnan ilon puolestapuhuja, ja pidän siitä tänäkin vuonna kiinni kynsin ja hampain. Aika-ajoin on kivaa haastaa itsään hieman omien voimavarojen ja tahtotilan puitteissa, ja tänä vuonna olen päättänyt, että tavalla tai toisella aion juosta pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Harjoittelu on liikunnan suola, sillä minulle matka on aina määränpäätään tärkempi. Tämä matka tulee sisältämään ainakin paljon ulkoilua ja luonnon helmassa olemista. Siitä ei voi tulla kuin onnelliseksi. Palaan tähän tavoitteeseen myöhemmin paremmin täällä blogissani. Lisäykseni on kuitenkin nauttia entistä enemmän metsäpoluista!

Vuoden viimeisen lenkin tunnelmia Nuuksiossa...

Vaikka mitään mullistavaa sen suuremmin en tästä vuodesta odotakaan, niin olen silti aloittanut vuoden erittäin hyvillä mielin. Siitä on hyvä jatkaa, mihin viime vuonna jäin. Vietin vuoden viimeisen päivän Kimmon kanssa Nuuksion poluilla kaikessa rauhassa. Oli erittäin rentounut olo ottaa vuosi 2017 vastaan. Mulla on sellainen kutina, että tästä vuodesta tulee mahtava!

Millaisia ajatuksia vuoden vaihtuminen sinussa herättää? Millä asenteella lähdet kohti uutta vuotta? Onko se uuden alku vai pienten hienosäätöjen aikaa? :)

Vuosi 2016 liikunnallisin silmin

Tänä vuonna aion siis nauttia minulle tärkeästä ulkoilusta, kasvattaa peruskuntoa ja olla läsnä niin liikunnassa kuin muussakin elämässä. Aion oikeasti juosta lenkkini suurella innolla ja halulla, enkä missään nimessä sen takia, että "ohjelmassa lukee niin" tai "että on pakko". 

Näin kirjoitin liikuntatavoitteeksi vuosi sitten. Koin silloin, ettei vuosi 2016 olisi mitenkään mullistava liikunnallisesti, sillä olin ilmoittautunut Karhunkierroksella 53 kilometrin matkalle sen sijaan, että olisin ottanut tavoitteeksi juosta pidemmälle kuin vuoden 2015 Nuts Pallas -juoksussa. Todellisuudessa tiedostin jo alkuvuonna, että vuodesta 2016 tulee hieno vuosi uusia kokemuksia kerryttäen. Halusin uusien haasteiden eli pitkän rogainingin ja swimrunin lisäksi kasvattaa peruskuntoa monipuolisesti, esimerkiksi liikkuen pyörällä töihin. Mitään suurempia tavoitteita en itselleni asettanut, enkä ollut alkuvuodesta kiinnostunut lähteä tavoittelemaan ennätyksiä katujuoksussa, vaan ennemminkin kerätä elämyksiä luonnossa liikkumisen parissa.

Helppo tavoite, helppo saavuttaa! Vuonna 2016 liikuin ennen kaikkea siksi, että halusin liikkua. Oli ilo huomata, että vaikka kesä oli kuormittavaa aikaa henkilökohtaisista syistä, liikunta pysyi silti mukana menossa. Itseasiassa liikuin viime vuonna taas muutaman tunnin enemmän, kuin vuonna 2015, joten liikunnan kokonaismäärä on ollut nousujohteinen jo pitkään. Liikunta on minulle henkireikä, josta en halua luopua edes vaikeimpina hetkinä, enkä missään nimessä halua jäädä sohvan pohjalle makaamaan. Silloin kun on muuten raskasta, pitää suhteuttaa liikunnan määrä, rankkuus ja lajit omaan jaksamiseen. Minä päätin, että kesällä harrastan vain niitä lajeja, joita kulloinkin haluan ja vain kevyesti fiilistellen. En tehnyt kesän aikana ainuttakaan kovempaa juoksutreeniä tai muutakaan, vaan ainoastaan peruskuntoilua eri lajien parissa. Vasta syksyllä minun teki mieli vauhtikestävyys-treenien pariin, ja teimmekin Annan kanssa joitain rata- tai mäkitreenejä yhdessä. Minulla oli hyvä into päällä kovempitehoisten treenien osalta, ja uskon että sama flow jatkuu, kunhan saan vain polven siihen kuntoon, että uskallan taas revitellä. Juokseminen juoksuradalla on yllättävän kivaa, vaikka normaalisti olenkin luontoliikkuja henkeen ja vereen.

Vierumäellä uusien ja vanhojen lajien parissa :)

Yksi merkittävä muutos aiempiin liikuntavuosiini oli se, että aloitin nuoruuteni rakkaan harrastuksen, salibandyn, yhdeksän vuoden tauon jälkeen uudelleen. Vaikka naisten aladivareissa pelaaminen ei vie kuin tunnin viikosta ja pelit päälle, niin silti se on etenkin tuntunut kropassa. Varsinkin peleissä itsensä likoonlaittaminen on tuottanut kehoon ihan uudenlaista rasitusta taas, ja opin kantapään kautta, että kehonhuollon on oltava yhä vahvemmin osa viikottaista liikuntaa, mikäli haluan pelata vielä tulevinakin vuosina, sekä elää liikunnallista elämää pitkään, vuosikymmeniä. Salibandy on tuonut kivaa monipuolisuutta treeneihin ja olen tykännyt pelaamisesta ja harjoittelusta kovin. Treenit ovat välillä kevyitä tekniikkapainotteisia ja välillä taas mennään kovempaa pelillisesti. Vieläkin minusta tuntuu jo lähes vuoden pelaamisen jälkeen, että olen hidas köntys kentällä, vaikka varmasti tilannenopeus on parantunut tauon jälkeisestä. Salibandy on lajieni kirjossa hyvin erilainen harrastus, sillä luonnossa rymyämisen sijaan juostaan sisällä pallon perässä. Mutta kaikeille on paikkansa, eikö? Tykkään etenkin lajin fyysisyydestä ja kroppa kroppaa vasten -väännöistä!

Olen kirjannut Heia Heiaan liikkumisia jo 5 vuotta, joten sieltä on kiva aina katsoa, millaisista lajeista ja määristä omat vuodet ovat koostuneet. Vuoden 2016 TOP lajit ovat:

1. Juoksu
2. Salibandy
3. Polkujuoksu
4. Pyöräily
5. Sunnistus
6. Kuntosali
7. Hiihto
8. BodyBalance

Olen siis jälleen liikkunut äärimmäisen kestävyyspainotteisesti. Voin ihan todeta, että painojen heiluttelu ei hirveästi innosta, ja pyrinkin tekemään sitä lähinnä siksi, että koen sen tärkeäksi mitä vanhemmaksi keho tulee. Lihaskunnon avulla selkä pysyy kunnossa, eikä vaivoja tule, ja puolestaan vahvat jalat ja keskivartalo antaa minulle tukea ns. päälajeissani. Kuntosalin lisäksi olen satunnaisesti jumpannut kotona ja tehnyt core-treenejä. Varsinkin marraskuussa innostuin core-haasteestani, mutta nyt säännöllisen lihaskunnon tekeminen on taas jäänyt. Lihashuoltoa olen pyrkinyt venyttelyn ja rullailun lisäksi pitämään huolen bodybalance- ja joogatunneilla, mutta kävin niillä yhteensä 20 kertaa, joka tekee alle joka toisena viikkona koko vuoden ajan. Se on liian vähäh, sillä optimistisena tavoitteena on käydä kehoa huoltavalla tunnilla joka viikkona. Uintia haluaisin harrastaa selkeästi useammin, mutta miten sinne altaalle lähteminen onkin niin vaikeaa... hmm!

Tiinan ja Satun kanssa Kuopiossa liikkumassa ja rentoutumassa

Alkuvuonna hiihdin jonkun verran, ja innostuin lajista paljon. Keväällä kokeilin paljon uusia lajeja, kuten kuntonyrkkeilyä ja baletin omaista barrea. Kesällä jatkoin suunnistusta aiempien kesien tapaan ja laji on edelleen yhtä mieluinen kuin pari vuotta sitten kipinän syttyessä. Suunnistusillat ovat parhaita mahdollisia kesäiltoja. Näin talvikaudella lajia on aina kova ikävä. Viime vuonna suunnistustapahtumista niin Jukola kuin Raatojuoksukin jäi väliin ja se vähän harmittaa. Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä viivalle edes sinne Jukolaan! Kaiken kaikkiaan olen harrastanut viime vuonna 30 lajia, joten kovin monipuolista liikkuminen on, vaikka juoksu onkin selkeästi suosikki! Viime vuonna juoksin enemmän kadulla kuin aiempina vuosina, mutta tuttuun tapaan etenkin pitkistä lenkeistä suurin osa on juostu poluilla. Polkujuoksussa on vain sitä jotain, ja lisäksi se on kropalle armollisempi! Rogainingeissa kävin viime vuonna yhteensä 7 kertaa, joista pisin olin tietysti SM-Rogaining (24h) Tiinan kanssa.

Vuoden takaisessa vuoden 2016 ennakossa epäilin, etten ottaisi osaa kovin moneen tapahtumaan, enkä tosiaan ottanutkaan. Kävin vuonna 2016 rogainingin lisäksi seuraavissa tapahtumissa:

• Sipoonkorpi Trail 30k
• NUTS Karhunkierros 53k
• Porkkala Swimrun, kuntomatka
• Tampere Countryside marathon, 21k
• Nuuksio Classic marathon, 42k

Tapahtumat ovat kivoja ja iloisia aina, mutta melkein parhaimmat liikunnalliset hetket on koettu yksittäisissä harjoituksissa huippujen treenikavereiden kanssa tai omien ajatusten keskellä. Parasta tässä liikuntaharrastuksessa on se, että antaa fiiliksen viedä ja voi harrastaa juuri niitä lajeja ja sillä intensiteetillä, mikä milloinkin itselleen sopii! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia tavoitteita ja haaveita, joista kerron tarkemmin tulevissa postauksissa.

Millainen oli sinun liikuntavuotesi 2016? Mitä lajeja harrastit eniten ja mitä olisit toivonut harrastavasi ehkä vähän enemmän? :)

Muista myös endorfiininpöllyiset parhaat palat ;)

Vuosi käyntiin Loppiaisrogainingilla

Hyvää uutta vuotta tänne blogiinkin! On ollut kiireinen ja väsynyt viikko, joten bloggaaminen tänä vuonna on antanut odottaa itseään. Vaikka luonnoksissa onkin perinteisiä vuoden vaihtumisen postauksia, niin päätin silti tänään kirjoittaa eilisestä Loppiaisrogainingista. Ettepähän saa sitten kaikkia "Uusi vuosi, uudet kujeet" ja "Vuoden 2016 liikkumiset" -postauksia samaan syssyyn. Heh.

Eilen tosiaan oli itselleni jo perinteeksi muodostunut Loppiaisrogaining, joka tälläkin kertaa kisattiin vuoden kovimpana pakkaspäivänä. Näin on ollut joka vuosi. Viime vuonna pakkaslukemat näyttivät sekeästi yli 20 astetta, kun tänä vuonna päästiin starttailemaan mittarin näyttäessä -20c. Pakkanen on kuitenkin asenne- ja pukeutumiskysymys, joten ei tullut mieleenkään, että rogaining olisi jäänyt väliin. Rogainingissa on sitä paitsi se hyvä puoli, että aina voi lopettaa juuri silloin, kun itseltä tuntuu siltä. Kukaan ei pakota olemaan kilpailuaikaa, eli tässä Loppiaisrogainingin tapauksessa 8 tuntia, kokonaan. Vaatetus meni melko rutiininomaisesti; yläpäähän merinovillakerrasto, paksu urheilupaita ja hiihtotakki, alapäähän merinovillakerrasto, shortsimittaiset juoksutrikoot reisiä ja peppua lämmittämään ja hiihtohousut. Jalkaan laitoin Sarvan Xero -nastarit, jotka hommasin täksi vuodeksi niin talvisille kaduille kuin poluillekin. Olen ollut lenkkareihin erittäin tyytyväinen. Päähän laitoin pipon ja kaulaan pari buffia, ohuehkot hiihtohanskat käteen. Tämä varustus oli tosi hyvä, sillä missään vaiheessa ei ollut kylmä eikä kuumakaan. Varoiksi repussa oli untuvatakki, avaruuslakana sekä käden- ja jalkojenlämmittimet.

Vaikein varusteisiin liittyvä kysymys liittyy talviolosuhteissa aina nesteen ja ruuan kuljetukseen. Juomaletku kun on todettu menevän aina jäähän, vaikka sen kuinka puhaltaisi tyhjäksi. Tällä kertaa itse tyydyin viime vuoden tapaan veden laittamiseen termariin, ja termarin reppuun. Minulla vain on tähän tarkoitukseen aivan liian kookas ja paksu termari, ja seuraavaksi sellainen on muutenkin hankintalistalla ihan jo retkeilyä varten. Urheilugeelit pakkasin villalapasen sisään ja laitoin repun taskuun. Pähkinät laitoin spibeltiin takin alle ja suklaat sai jäätyä repun taskussa. Nämä pitkät polkuilutapahtumat ovat usein kunnon eväsretkiä, sillä meidän tiimillä on tapana olla liikkeellä rennolla asenteella. Tänä vuonna joukkueessamme oli kolme jäsentä, sillä minä ja Tiina, eli Hihhulit, adoptoimme tuttavajoukkueesta Mortin mukaan. Viime vuonnahan minä pääsin Tiinan ollessa poissa juuri näiden samaisten tuttavien joukkueeseen! Monesti olemme "kilpailukumppaneita" tapahtumissa, mutta kun hyvässä hengessä ollaan liikkeellä, niin hyvin voidaan välillä liikkua yhdessäkin. Tietysti!

Tänä vuonna Loppiaisrogaining järjestettiin Nuuksion kansallispuistossa, mikä oli aivan mahtavaa. Nuuksio on äärimmäisen kaunis paikka monine polkuineen. Suunnistusharrastuksen myötä olen uskaltanut lähteä Nuuksiossakin pääpoluilta pikkupoluille, jossa näkee suunnattoman kaunista maastoa ja ennen kaikkea saa olla rauhassa. Nyt olinkin erityisen innoissani uudesta isosta Nuuksion alueen kartasta, jonka tapahtumasta itselleen sai. Pääsee polkuilemaan enemmänkin Siikarannan alueelle Solvallan alueen sijaan. Tiedossa oli viime vuosiin poiketen selkeästi enemmän pikkupolkuja ja umpimetsää isompien teiden sijaan, mikä on kyllä mahtava juttu. Minä kun olen luontaisesti polkuintoilija! Tämä kuitenkin tiesi sitä, että varmasti viime vuosien kilometrimääriin (kummallakin edellisellä kerralla n. 36km) ei päästäisi. Suunnittelimme reitin siten, että pienemmät polut tulivat tallattavaksi alussa ja loppuun jäi helpompia rastivälejä. Lenkillä oli myös monia paikkoja, josta olisi kylmyyden iskiessä voinut oikaista maaliin Hotelli Nuuksioon.

Liikkeelle lähitessä tuli vähän kiire, ja pääsimme lähtemään muutaman minuutin startin jälkeen. Ei se niin väliä! Fiilis nousi heti liikkeelle lähdettäessä. Aamulla herätessä oli sellainen olo, että "mihin ihmeeseen sitä täytyy taas lähteä..! Kylmään ja lumiseen metsään, hyrr", mutta jo pian lähdön jälkeen tuo fiilis muuttui "Ai vitsit, en haluais olla just nyt missään muualla kuin täällä!". Viikolla pääkaupunkiseudullekin satoi reippaasti lunta, joten tällaisena aurinkoisena pakkaspäivänä Nuuksio todellakin näytti parasta!! Että voi talvellakin olla kaunista, kerrastaan huikeeta! Siinä me tallailtiin metsässä rastien perässä. Kiittelimme järjestäjiä siitä, että rasteja oli tiuhaan metsässä ja sai olla vähän väliä leimaamassa. Löytämisen ilo on joka rastin kohdalla iso, ja mitä useammin tuo ilo tulee, sitä parempi. Rogainingissa rastipisteet ovat yleensä melko helppoja, mutta tällä kertaa lumeen jääneiden jälkien vuoksi rastien löytäminen oli erityisen helppoa! Meitä ennen jokaiselle rastille oli jo ehtinyt joku.. varsinkin rastien läheisyydessä ei tällä kertaa tullut hirveästi pyörittyä!

Etenimme kuvan kauniissa Nuuksiossa askel askeleelta. Välillä kävelimme umpihangessa, välillä hölkkäsimme. Kiire ei ollut mihinkään. Pisteitä tärkeämpää kaikille oli nauttia liikunnallisesta luontopäivästä. Rogainingissa melkein parasta on se, että siinä pääsee näkemään luontoa vielä syvemmin kuin vaikkapa polkujuoksussa. Polkuverkoston ulkopuolella kun on niitä ehkä kaikkein hienoimpia paikkoja. Tällä kerralla jälleen järjestäjät olivat löytäneet rastipisteiksi upeita paikkoja. Usein kiivettiin korkealle tai ihailtiin muuten hienoa maisemaa. Aurinko paistoi 4-5 ensimmäistä tuntia kirkkaalta taivaalta ja värjäsi puut hienosti. Ihastelimme tätä monta kertaa. Auringon laskettua taivas maalautui vaaleanpunaiseksi ja Romvuorelta ihailimme metsän päälle kertynyttä usvaa. Sitten saikin kaivaa otsalamput valaisemaan polkuja. Otsalampullakin edetessä on oma tunnelmansa.

Haimme kaikki rastit, jotka olimme suunnitelleet, ja vähän ylikin. Silti aikaa oli yllin kyllin. Tässä vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet hakea matkan varrelta muutaman rastin enemmän, kuten luoteiskulmassa olleet kaksi viiden pisteen rastia. Jälkeenpäin on kuitenkin hyvä olla viisas, koska se ei auta enää. Vielä yli kahden vuodenkaan rogaining-kokemuksella emme ole ihan oppineet luottamaan omaan etenemistahtiimme, ja tälläkin kertaa helpot 10 pistettä jäivät metsään odottamaan hakijaa. Siinä vaiheessa kun saavuimme Siikarantaan, oli aikaa vielä tunnin verran jäljellä. Haimme edestakas-juoksulla yhden kahden pisteen rastin. Vielä olisi muutaman voinut hakea samalla menetelmällä, mutta totesimme siinä kohtaa, että nyt olemme saaneet tarpeeksi liikuntaa tällä erää, ja suuntasimme maaliin nauttimaan lämpimästä mehusta ja karjalanpiirakoista!

7 h 15 min, 33 km, 851 nousumetriä, 87 pistettä. Aika hyvä loppiaislenkki tälläkin kertaa! Maalissa pakkanen paukkui selkeästi yli kahdenkymmenen asteen, mutta mieli oli lämmin ja fiilis korkealla. Ei olisi paremmin voinut tätä arkipyhää käyttää, eihän? :)

Kiitos Rasti-Jyrylle mainiosta tapahtumasta, kanssakisaajille sekä tietysti omalle huipputiimilleni Tiinalle ja adoptio-Mortille! Samanhenkisten kanssa tällainen ulkoilu on ihan parasta!

Vuoden 2016 parhaat endorfiinin pöllyiset palat!

Vuosi tekee kovaa vauhtia loppua, ja ajattelin tämän uuden vuoden illan kunniaksi listata blogiini viime vuoden tapaan erilaisia liikunnallisia kohokohtia menneeltä vuodelta. Vuosi 2016 on ollut upea ja elämyksellinen, ja taas olen kokenut hienoja hetkiä niin liikunnan kuin luonnonkin parissa. Haluan muistuttaa, että jaan blogissani pääasiassa endorfiinin huuruisia tunnelmia, ja elämässäni tapahtuu paljon muutakin. Nämä jakamani asiat on vain yksi osa-alue elämääni, joskin tärkeä sellainen. Tämä vuosi ei ole ollut kovin mullistava elämässäni, mutta olen oppinut sitäkin enemmän nauttimaan pienistä hyvistä hetkistä. Elämä on juhla, kun osaa katsoa ja tunnustella sitä oikein. Aamun ensimmäinen pusu, hyvin kulkeva lenkki, haastavan työtehtävän hoitaminen, hyvältä maistuva tuoreista pavuista keitetty kahvi, kaunis kynttilämeri kotona... tässä elämässä on paljon pieniä ihania pisaroita, joista minun valtamereni koostuu.

Mutta näillä puheillä mennään tarkastelemaan vuoden parhaita liikunnallisia paloja.

Vuoden pisin liikuntasuoritus

Osallistuimme Tiinan kanssa Hihhulit-joukkueella elokuussa Someron SM-rogainingiin, jossa kisattiin 24-tunnin sarjoissa. Tämä pitkä rogaining oli ollut meillä haaveena, ja nyt päätimme sen toteuttaa. Vuorokauden mittainen elämys oli erittäin huikea, opettavainen ja antoisa. Opimme Tiinan kanssa itsestämme, toisistamme ja rogainingista paljon. Nautimme matkan teosta, voitimme väsymyksen ja koimme Etelä-Suomen luontoa parhaimmillaan. 

Vuoden paras laji

Salibandyharrastuksen uudelleen aloittaminen oli itselleni todella virkistävää. Keväällä palasin vanhan rakkaan lajin pariin ja yllätyin itsekin, kuinka paljon siitä innostuin. Pelaaminen ja treenaaminen on ollut älyttömän kivaa taas! Salibandy on kaikkea sitä, mistä pidän: joukkueena tekemistä, vahdikas laji, peliälyä vaativaa tekemistä ja ennen kaikkea niin hauska harrastus, etten edes huomaa liikkuvani pallon perässä juostessa ;)

Vuoden upein näköala

Koko meidän Kilpisjärvi-Senja-Lofootit reissu oli aivan älyttömän huikea. Norja vei vuosi sitten sydämen etenkin Trolltungan ja Besseggenin vaelluksilla, joten sinne oli taas pakko päästä. Lofootit olivat kokonaisuutena aivan huikea ja jokapäiväinen huiputtaminen mahtavaa lomapuuhaa, mutta silti yksittäisesti hienoin näköala tuli koettua Senjan saarella, Seglan huipulla. Maisemat olivat kertakaikkiaan eeppiset! Aivan omaa luokkaansa!

Vuoden paras juoksu

Nuuksio Classic Marathonille osallistuin toista kertaa tänä syksynä, ja juoksu kulki taas kivasti! Juoksin koko matkan yksin omaa kehoani kuunnellen ja tossua toiseen eteen laittaen. Pääsin omien ajatuksieni kanssa totaaliseen juoksun flow-tilaan ja koko päivä oli ihan mahdottoman ihana! Nuuksio on vaan niin kaunis ja erityisesti tässä tapahtumassa kerätty upeita reittejä ympäri kansallispuistoa ja vähän sen ylikin! Huikeeta, jälleen!

Kuva: Nuuksio Classic

Vuoden uusi lajikokeilu

Swimrun!! Älyttömän upea laji! Osallistuimme sielunsiskoni Satun kanssa Porkkala Swimrunin kuntosarjaan, joka oli kokonaisuutena noin 15 kilometrin mittainen pitäen sisällään eri mittaisia juoksu- ja uintiosuuksia. Päivä oli u-pe-a! Keli oli tyyni, saaristo kaunis, merivesi raikasta, märkäpuvussa juokseminen hassua ja kuumaa, seura hienoa tsemppihenkeä ja tapahtuma kivasti järjestetty! Tämä laji tuli varmasti jäädäkseen, ainakin jollakin tasolla. Ensi kesäksi olen ainakin suunnitellut omia swimrun-treenejä, ellen saa taas seuraa johonkin tapahtumaankin (huom! Parihaku auki!) ;)

Vuoden erikoisin paikka

El Torcalin luonnonpuisto oli kaikkineensa todella kaunis ja kummallinen! Alue on joskus vuosia, vuosia, vuosia sitten ollut meren pinnan alapuolella, ja se näkyy luonnossa. Kivimuodostelmat ovat hämmästyttävän hienoja ja muutaman kilometrin mittainen luontopolku tarjoilee upeita maisemia toinen toisensa jälkeen! Muutenkin Andalusia oli erityisen kaunis: Caminito del Reyn rotkovaellus, Aurinkorannikko, Ronjan kaupunki... ja Sierra Nevada jäi vielä valloittamattakin. Pakko ehkä joskus palata ;)

Vuoden sisukkain suoritus

Alkuvuodesta kävimme Tiinan kanssa lenkillä Nuuksion metskikössä lumisena aikana. Yhtäkkiä polut hävisivät kokonaan altamme ja tampattiin loput reilu 20km lenkistä umpihangessa! Silloin ei paljon naurattanut, mutta jälkikäteen tuota on muisteltu hymyssä suin. Erittäin hyvää tsemppitreeniä, sanoisin! 

Vuoden hurahtaminen

Hiihto oli laji, josta innostuin ihan hirveästi viime keväänä. Helsingissä oli upeat peltoladut ja maisemat olivat yleensä kohdillaan. Suksi luisti useamman kerran ja tein jopa ensimmäiset yli 20 kilometrin hiihtolenkit tänä vuonna. Hiihto on hieno ja kokonaisvaltainen laji, jota todellakin tahtoisin harrastaa useamminkin. Oi, lunta saisi taas tulla tännepäin Suomeakin, kiiiitos!

Paljon jäi vielä kertomatta, ja kuvia selaillessa muistinkaan miten hieno liikuntavuosi minulla oli! Palaan vielä kootummin vuoteen 2016 yhdellä postauksella, mutta tässä vuoden vaihtumisen kunniaksi joitain paloja tästä vuodesta. 

Kiitos teille lukijoille, kun olette pysyneet täällä blogissani mukana! Teidän kommentit ja tykkäykset ovat tämän harrastuksen suola. Jatketaan samaan malliin!

Oikein sporttista ja nautinnollista uutta vuotta 2017 kaikille! Olkoon se kaikille juuri sellainen, kuin toivoisi! Muistakaa nauttia elämän pienistä, hyvistä hetkistä ja kaikesta siitä, mitä teillä on. :)

Lepoa ja löhöä

Joulu oli ja meni, ja varsinkin tänä vuonna se tuntui menevän vain entistä nopeammin, kun mitään extravapaapäiviä ei juurikaan ollut. Me palattiin Kimmon kanssa jo puolikkaan päivän merkeissä sorvin ääreen tiistaina, joten monen montaa päivää ei ehtinyt perheiden parissa tällä kertaa viettää. Kuitenkin joulun pyhät olivat aivan mahtavat perheidemme kanssa ja minä ainakin sain voimaa läsnäolosta, tekemättömyydestä ja hyvästä ruuasta. Vietin aikaa niin iskäni kanssa, äitini kanssa kuin myös Kimmon perheen kanssa maalla. Näin aikuisiällä yhteisistä ajoista lähimmäisten kanssa on tullut entistä tärkeämpiä.

Pääasiassa joulun pyhät sisälsivät omalta osaltani löhöämistä, sillä polviongelmien vuoksi olin päättänyt pitää vähintäänkin viikon taukoa juoksusta ja polvea kuormittavasta liikunnasta. Jotenkin lepojakso tuli niin oikeaan paikkaan, sillä minun oli kertakaikkiaan pysähdyttävä juuri jouluksi, ja antaa keholle tarvitsemaansa lepoa. Nyt näyttää siltä, että selvisin polviongelmista huokauksella, ja varmasti yksi syy siihen on erittäin nopea reagointi. Mä olen todella tarkka kaikkea kipua kohtaan, ja liikkuessa lihakset saavat toki tulla väsyneeksi, mutta minkäänlaista kipua ei pidä sietää. Kipu on merkki siitä, että jotain on vialla. Tällä kertaa hyvä kehonhuolto ja totaalinen lepo ovat olleet avainasiassa siihen, että olen jo tällä viikolla pystynyt hieman liikkumaan. Usein sitä tekee jotain pientä, vaikka pitäisi olla levossa, ja silloin voi aiheuttaa itselleen vain hallaa. Kyllä keho kertoo, koska on aika levätä.

Takkatulen räiskeessä tai kissa sylissä leffoja katsellen on aika hyvä olla!

Totaalinen lepo teki hyvää. Vaikka en olekaan mikään erityisen himoliikkuja, niin silti huomasin, että päivisin ehti enemmän, kun ei käynyt lenkillä tai muussa liikunnassa. Liikunta on oikeasti itselle monesti henkireikä ja voimaannuttavaa tekemistä, mutta silti on hyvä muistaa kohtuu kaikessa. Elämässä on niin paljon muutakin, kuin liikunta. On ystävät ja läheiset sekä työ, on hienot kulttuuritapahtumat, on kodin lämpö ja muunlaiset harrastukset. Itse opin taas tuon lepojakson jälkeen itsestäni paljon enemmän. Olen muutenkin huomannut jo kuluneen syksyn aikana, että en ahdistu, vaikka suunniteltu liikkuminen jäisi väliin. Laitan myös toisinaan peli-illat tai muunlaiset läheisten kanssa vietetyt ajat oman liikkumisen edelle, vaikka joskus aiemmmin olen saattanut priorisoida liikunnan monen edelle tai miettinyt päivän kulun siten, että ehdin välttämättä liikkumaan. Pakkopullana mikään ei luonnistu tai ole kivaa. Toki välillä on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja ravistella liikunnan pariin, mutta jos se on aina vapaa-ajalla numero 1, niin ei hyvä. Itse ainakin olen tavallinen kuntoliikkuja, joten maailma ei siihen kaadu, jos jokin lenkki jää tekemättä.

Silti huomasin, että jo viikon liikuntalevossa ehtii kaipaamaan lenkkareiden pariin. Tajuaa, että liikunta on oikeasti ihanaa, eikä sitä todellakaan tee pakosta! Täytyy vain pitää kontrolli omissa käsissä, niin liikunta antaa enemmän kuin ottaa. Joulupäivänä teimme perinteisen juoksulenkin Kimmon kanssa. Olemme jo monena vuonna tehneet lenkin aina joulupäivänä. Silloin yleensä meidän joulu rauhoittuu yhteen paikkaan ja lenkkareille on aikaa. Syömisten välissä todellakin tekee mieli jo lenkille. Monesti joulun kelit ovat vaihdelleet, mutta nyt oltiin ainakin toista kertaa putkeen ilman lumen lunta. Aika surullista, vaikka toki keväiseltä näyttäneet pellot kauniita olivatkin. Iloitsin pienestä lenkistä kovasti, ja tein itselleni uudenvuodenlupauksen; Pidän itsestäni ja kehostani huolta. Lihashuolto ja säännöllinen hierojalla käynti tulevat rutiineiksi. Minä lupaan!

Joulupäivän lenkkimaisema

Nyt levon, maltillisen liikunnan, parin hierontakerran ja venyttelyiden jälkeen näyttää siltä, että todella pääsen aloittamaan uuden vuoden täyspainoisesti myös liikunnan osalta. En voisi olla iloisempi! Kannatti todellakin pysähtyä ja kuunnella kehoa. Nauttia joulusta ja läheisistä. Jatkan tästä eteenpäinkin lepoa ja löhöä, sulassa sovussa liikunnan kanssa.

Millainen teidän joulu oli? Oletteko te joutuneet pitämään taukoa liikunnasta ja millaisia ajatuksia se herätti? Millä mielellä kohti uutta vuotta? :)

Joulutoivotukset!

Täällä ollaan ajettu Turun suunnille joulun viettoon taas tutusti! Eilen aloittelimme jouluruuan syömisen täällä isäni luona ja aatto meneekin omien vanhempieni kanssa. Huomenna joulupäivänä suuntaan pariksi päiväksi anoppilaan maalle rentoutumaan!

Joulutunnelmaa haimme Kimmon kanssa keskiviikkona Tuomaan markkinoilta Senaatin torilta. Ihanat joulukojut ja rento mieli toivat pilkahduksen joulun tuntua. Kävimme samalla reissulla myös kaupungin museon sisäpihoilla katsomassa He olivat täällä -valoveistoksia.

Nyt hiljenen joulun viettoon läheisten kanssa ja palaan koneen ääreen ensi viikolla.

Oikein lämmintä, rentouttavaa, herkullista ja miksei liikunnallistakin joulua kaikille teille lukijoilleni! :)

Kun kroppa hajoaa

Mä olen monesti sanonut ja kirjoittanut tänne blogiinikin, kuinka onnekas olen ollut, ettei minua ole kohdanneet mitkään tyypilliset juoksijan vaivat tai liikuntavammat. Ei ole ollut oireilevia penikoita, ei plantaarifaskiittia eikä mitään muutakaan. Olen kuitenkin elämäni aikana harrastanut melkoisen paljon liikuntaa aktiivisten jalkapallo- ja salibandyharrastusten aikana ja myöhemmin kestävyysliikunnan löytäessä tieni sydämeeni. Koenkin olevani suunnattoman onnekas, että olen saanut liikkua terveenä, vaikka yleensä ueheilija ei tervettä päivää näe. Kirjoitinkin aiheesta blogiini pari vuotta sitten, ja pidän edelleen tärkeimpänä syynä terveenä ja vammoitta pysymiseen viimeistä kohtaa eli hyvää tuuria. Toki liikunnan monipuolisuudella, hyvällä ravinolla ja sopivalla elämänkuormituksella on ollut oma osansa, mutta kun ajattelen kokonaiskuvaa, voisi asiat olla huonomminkin.

Olen pallopelitaustainen harrastelija. Siinä vaiheessa, kun minä pelasin aktiivisesti salibandya, meille ei juuri puhuttu kehonhuollosta. Salibandy on nuori laji ja minun aktiivipeliaikana vieläkin nuorempi. Valmennuksen tietotaito yleisesti liikunnasta ei ollut niin korkealla kuin se on varmasti nykypäivänä ja uskonkin tilanteen olvan nykyään parempi. Minun peliaikana kehonhuolto ja venyttely olivat niitä asioita, joista ei juuri meille pelaajille puhuttu. "Venyttelette sitten kotona" kuului usein ohjeeksi. Siinä missä esimerkiksi voimistelijoille venyttely on luonnollinen osa treeniä, niin meillä se oli sitä pakollista pahaa. Meitä ei opetettu pitämään omasta kehosta kunnolla huolta. Toki tähän olisi itse voinut panostaa kunnolla, mutta nuoren keho tuntui palautuvan treenistä hyvin ja venyttelyt jäivitä usein melko pintapuoleiseksi. Tästä johtuen minulle ei ole koskaan tullut tapaa syvälliseen venyttelyyn ja kehonhuoltoon. Ja tapoja on vaikea muuttaa, kuten hyvin tiedämme.

Onnea on tosiaan ollut, kun en ole vammoista kärsinyt, sillä kehonhuolto ei ole ollut korkealla tasolla. Aina lupaan pitää kehostani parempaa huolta ja samalla olen toivonut riittävän monipuolisen sekä satunnaisten lyhyiden venyttelyiden riittävän. Viikottaiset bodybalance- tai joogatunnit ovat vähentyneet kerran pari kuukaudessa tehtäväksi. Samalla olen lisännyt kovempien juoksutreenien määrää ja aloittanut erittäin nopeatempoisen ja kuluttavan salibandyn pelaamisen. Ei ihme, jos keho alkaa lahoamaan!  Pelästytti ihan hirveästi, kun polveni alkoi ilmoitella ensimmäisiä merkkejä kiputilasta. En mä ole koskaan tuntenut rasituskipua, tätäkö se on? Aluksi kipu oli pientä, polvitaipeeseen vihloo ja oikeastaan paikansin kiputilan ensin pohkeen yläosaan. Lepäsin pari päivää ja sen jälkeen kokeilin kevyttä lenkkiä, joka sujui ilman kipuja. Polvi vähän kangistui juoksulenkin jälkeen. Seuraavana päivänä pelasin kaksi tiukkaa salibandypeliä, ja juosta sai kunnolla. Polvi oireili pikkaisen jo ensimmäisen pelin jälkeen, mutta pelasin toisenkin. Pelatessa en huomannut mitään oireilua. Seuraavana aamuna eli maanantaina en pystynyt aluksi kävelemään kunnolla. Polvi oli jotenkin kankeana yön jälkeen. Muutenkin jalka kipuili monessa asennossa. Kipu tuntui eniten polven takaosassa ja ulkosyrjässä. Pelästyin tosi paljon ja iski epätoivo ja googlettelu, kun yritin etsiä syitä kiputilaan. Googlettelulla löysin mahdollisia syitä ja alan kallistua siihen, että syy on lihasten ja jänteiden kireydessä. Toivon todella siis, että mistään pahemmasta ei ole kyse.

Tuntuu jotenkin epätoivoiselta ja pettyneeltä itseensä, kun olen saanut aikaan tällaisia kiputiloja, jotka estävät nyt rakkaan liikuntaharrastuksen täysinäistä harrastamista. En viitsi tehdä jaloilla vielä mitään, vaikka polvi onkin nyt jo parempi. Kävely onnistuu hyvin, ja nyt myös jalan liikerata ilman kipuja on suurempi. Kivut ovat muutoinkin pienentyneet. Kävin tiistaina hierojalla, joka hieroi takajalkoja auki. Menen hänen luokseen uudelleen ensi viikolla. Olen rullaillut, laittanut kylmää ja venytellyt. Nyt näyttäisi onneksi siltä, että vamma paranee pikkuhiljaa näillä eväillä. Pakkasin joulun pyhiä varten juoksuvarusteetkin mukaan, vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että kivun pitää olla kokonaan pois, ennen kuin sitä uskallan rasittaa. Vaikka juoksussa kipua ei olisikaan, mutta niin kauan kuin kyykkyyn meneminen sattuu, ei ole asiaa juoksulenkillekään. Tahdon hoitaa tämän kunnolla kuntoon, ettei vaivasta tule pidempiaikaista riesaa. Mikään kipu kun ei oikeasti ole tervettä.

Lupaan ja vannon, että tästedes pidän kropastani parempaa huolta. Muistan nyt, että en ole enää 18-vuotias, eli palautumiskyky ei ole enää samoissa luokissa kuin silloin aikanaan. Salibandy on oikeasti kuluttavaa, ja kehonhuolto pitää ottaa tosissaan ja osaksi treeniä. Minulle on ehdottoman tärkeää, että pystyn harrastamaan monipuolista liikuntaa vielä vuosikymmeniä.

Pitäkää huolta kehostanne! Niin minäkin aion jatkossa! :)

Onko vastaavanlainen vamma jollekin tuttu? Miten pääsit siitä eroon? Kannattaisikohan minun mennä näyttämään jalkaa ortopedilla tai fysioterapeutilla, jos kipu ei ole ensi viikkoon mennessä kadonnut?