Tunnelmia Helsinki City Traililta

Eilen oli juoksujuhlan tuntua taas Helsingissä, kun tällä kertaa juoksijat valloittivat keskuspuiston polut Helsinki City Trailissa. Polkujuoksutapahtumissa ei vielä riitä osaanottajia aivan niin paljon, kuin katujuoksuissa, vaan osallistujamääristä puhutaan sadoissa eikä tuhansissa. Silti tunnelma on aina hieno polkujuoksutapahtumissa ja tällä kertaa myös maaliintuloon oltiin panostettu ennennäkemättömällä tavalla, sillä reitti päättyi legendaariselle Olympiastadionille. Kokonaisuutena idea on hieno: tutustuttaa ihmiset keskuspuiston polkuverkostoon. Ehkä jatkossa joku uskaltaa poiketa kuntoradoilta myös luonnon omille reiteilleen.

Helsinki City Traililla oli mahdollisuutena valita joko 12 kilometrin tai puolimaratonin mittainen reitti, mutta tällä kertaa itse päädyin lyhyempään rykäisyyn aikataulullisista syistä. Puolimaraton teki reitin alussa 9 kilometrin kierroksen Paloheinän metsissä ennen kuin se yhtyi 12 kilometrin reittiin, joka kulki Paloheinästä Olympiastadionille. Entuudestaan minulle ei ollut 12 kilometrin reitti kovin tuttu, vaan olin ainoastaan Paloheinässä juossut entuudestaan poluilla. Olinkin innoissani uusista maisemista ja näkökulmasta keskuspuistoon. Olen sen läpi juossut ulkoilureittejä pitkin useamman kerran, mutta en poluilla.

Tapahtuman lähtöpaikkana toimi siis Paloheinän ulkoilukeskus, joka oli minulle todella hyvässä paikassa. Meiltä on muutaman kilometrin matka sinne, joten pakkasin lämpimät vaihtovaatteet reppuun ja hölkkäsin sinne lämmittelyksi. Järjestelyt oli todella hyvät, sillä Paloheinässä oli mahdollista jättää varusteita kuljetukseen Olympiastadionille. Lisäksi oli mahdollista ostaa myös kuljetus maalialueelta lähtöön, jos saapui autolla kauempaa. Mielestäni järjestelyt tältä osin oli huippuluokkaa! Saavuin lähtöpaikalle noin puolta tuntia ennen starttia, joten ehdin käydä bajamajassa ja kuunnella tapahtumainfon ennen järjestäytymistä lähtöalueella. 12 kilometrin lähtö tapahtui kahdessa erässä viiden minuutin välein ja itse olin toisessa lähdössä. Asetuin suhteellisen eteen ja pääsinkin kivasti juoksemaan lähtökehoituksen jälkeen.

Ekassa mäessä !

Kuva: Poppis Suomela / Helsinki City Trail

Reitin alku oli todellinen happohyökkäys! Ensimmäinen kilsa piti sisällään Paloheinän huipulle nousun kahteen kertaan peräkkäin. Ensin menimme vielä kohtuullisen loivaa nousua, mutta toinen nousu oli todella jyrkkä. Kävelin suosiolla sen ylös. Sieltä olikin mukava lasketella alas ja päästä kunnolla poluille ja kohti stadionia. Alku oli melko mukavaa ja isoa polkua, joskin juurakkoakin löytyi. Oli jännää, kun välillä vilahteli tuttuja paikkoja, kuten Kehä 1:n ylitys tai Pirkkolan uimahalli, mutta muutoin oltiin kyllä aivan kunnolla poluilla, etten olisi arvannut olevani keskellä kaupunkia. Välillä juostiin ihan pitkiäkin pätkiä poluilla ilman keskeytyksiä. Opasteet reitillä olivat todella hyvät, sillä valkoinen nauha oli aina näkyvissä ja lisäksi reitillä oli vapaaehtoisia ohjaamassa oikaan kulkusuuntaan. Eksymään ei olisi oikein päässyt.

Juoksin melko vauhdikkaasti alusta alkaen, sillä olin päättänyt pitää suhteellisen reipasta vauhtia tuon 12 kilsan ajan, jotta sain hyvän treenin tehtyä. Harvoin tulee juostua vauhdikkaammin poluilla, vaikka pitäisi! Se on oikeasti tosi kivaa ja monipuolista! Loppua kohden reitti muuttui teknisemmäksi ja ylitettiin paljon korkeitakin kallioita, jotka olivat paikoitellen aika liukkaita. Tein perinteisen kaatumisenkin matkan varrella! Onneksi ei käynyt kuinkaan! Ehdottomasti reitin parhaat osuudet olivat toisella puoliskolla! Ennen Laakson ratsastuskeskusta nousimme todella korkealle kalliolle, josta oli näkymät muun muassa Lintsille asti. Sen jälkeen juoksimme Auroran sillan yli ja vielä ennen Olympiastadionia oli keksitty yksi kallion ylitys ja siinä kyllä alkoi jo tuntua jaloissakin!

Mukavan reitin ja hyvin sujuneen juoksun jälkeen oli mukavaa kaartaa Olympiastadionille ja juosta maaliin! Stadionin juoksuradalle oli vielä tuotu muutamia puita esteeksi ja tunnelman nostattajaksi. Juoksin maaliin ajassa 1.17.20 ja olen siihen todella tyytyväinen, vaikka aika onkin toissijainen juttu! Pääasia, että sain hien pintaan ja juostua hyvän lenkin upealla reitillä! Mielestäni tämä oli kyllä ihan oikeaa polkujuoksua!

Tässä speksejä 12km:n reitistä:
9,0km = 75% erikokoisia, enimmäkseen pienehköjä tallaamalla syntyneitä polkuja. Loppupäässä paljon kalliopohjaa.
2,0km = 17% hiekkapohjaista ulkoilutietä. 22 erillistä siirtymäpätkää polkuosuudelta toiselle, pisin noin 300m.
0,9km = 7% asfalttia. Kehä 1:n, Pirkkolantien, junanradan ja Nordensjöldinkadun ylittävät sillat ja Stadionin edusta. 7 pätkää, pisin reilut 200m.
0,1km = 1% pururataa.
(Lähde: helsinkicitytrail.fi)

Tuonne keskuspuiston poluille on kyllä pakko päästä toistekin juoksemaan! Ikävä kyllä en ehtinyt enää jäädä stadionille seuraamaan muiden juoksua, vaan nappasin Paloheinästä kuljetetun repun selkääni, vaihdoin kuivaa vaatetta päälle ja matkasin bussilla kotiin. Hymy oli herkässä! Juoksu on vaan mukavaa, varsinkin poluilla!! Kantsii kokeilla ;)

Oliko joku muu juoksemassa Helsinki City Traililla? Mitä piditte reitistä? Voiko mielestänne polkujuoksutapahtumaa järjestää kapungissa, vai pitäisikö se olla aina todella isossa metsässä?

** Yhteistyössä Helsinki City Trailin kanssa: osallistuminen saatu **

Helsinki City Trail & Health Blogger Awards 2015

Viikot rullaa aivan älytöntä vauhtia! Taas on viikonloppu, vaikka just tuntui, että vietin edellistä viikonloppua. Mutta en mä laita pahakseni, sillä arki täyttyy mukavista asioista. Töissä on sopivan kiireistä ja muun ajan vietän kivojen asioiden parissa niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Kuluneella viikolla olen muun muassa polkenut parina päivänä töihin ja kotiin. Pitää todellakin nauttia näistä keleistä, joita meille on tarjottu. Harvoin lokakuu on näin sateeton kuin tänä vuonna. Aurinkokin on näyttäytynyt lähes joka päivä. Mulla tulee sellainen olo, etten millään malttaisi vielä liikkua sisätiloissa, kun on kerta mahdollista olla ulkona upeassa ilmassa ja nähdä valoa vielä työpäivien jälkeenkin.

Tänään pääsen taas juoksemaan poluille ja vielä lappu rinnassa! Mua ei jännitä yhtään, vaan olen ihanan odottavaisella ja innokkaalla tunnelmalla! Polkujuoksuissa on aina se hyvä puoli, ettei oikein voi verrata aikaa mihinkään, jollei ole edellisvuoden tuloksia muistissa. Siksi onkin varmaan erityisen kivaa päästä juoksemaan Helsinki City Traililla, kun tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa. Voin lähteä rennosti juoksemaan! Mä juoksen 12 kilsan reitin, vaikka tarjolla olisi ollut minulle ehkä miellyttävämpi puolimaratonin mittainen matkakin. Tänään kuitenkin on sen verran kiireinen aikataulu illalla olevan Haloo Helsingin keikan vuoksi, joten siksi päädyin 12 kilometrin kisaan. Aion ottaa juoksun rennon kovaa, eli tarkoitus on juosta totuttua polkulönkyttelyä pikkaisen reippaampaa vauhtia. Mä odotan kisareittiä aivan innoissani, sillä en ole ikinä poluilla juossut Pirkkola-Olympiastadion -väliä, joten vain alkumatka on mulle tuttua! Ja onhan aina juoksijan unelma kaartaa tapahtuman lopuksi Olympiastadionille sisään! Mahtava tunnelma tulee varmasti! Ylen urheiluviikonloppu on mukana tapahtumassa, joten telkkarit auki iltapäivällä, jos olette kotosalla. Ja hei, myös tänään voi vielä ilmoittautua mukaan tapahtumaan, jos mieli tekeekin juoksemaan poluille ;)

Eilen olin hakemassa numerolappua Olympiastadionilta ja hyödynsin kisanumeroa vastaan saadun tornialennuksen ja otin siis hissin kohti korkeuksia. Olympiastadion menee remonttiin, joten oli ihanaa päästä ensimmäistä kertaa elämässä legendaariseen Olympiastadionin torniin. Ilma oli aurinkoinen, joten näkymät olivat huikeat ympärille. Voin yhtyä Kimmon sanoihin, että "Kyllä Helsinki on kaunis syksyllä". Vai voitteko olla yhtymättä? :)

Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia. Sporttaillaan! -blogi on valittu yhdeksi blogiksi Saleduckin järjestämässä Health Blogger Awardsissa. Mukana on yhdeksän suomalaista terveysblogia, ja kilpailun kuvaus menee näin:

Saleduck Suomi haluaa tukea terveellisten elämäntapojen lähettiläitä. Saleduck Blogger Awardsin ehdokkaina on 9 terveysbloggaajaa, joiden blogien lukemisen jälkeen tekee mieli lähteä hikoilemaan salille tai lenkkipolulle. Näistä blogeista saa vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ruokailuun ja liikuntaan. Saleduck Health Blogger Awards on täällä palkitsemassa parhaita bloggaajia vuosien aktiivisesta työstä.

On suuri kunnia olla mukana äänestyksessä, ja kun katson muita mukana olevia blogeja, tuntuu oma blogini kovin pieneltä tuolla joukossa. Minulle onkin suuri voitto, että blogini on ylipäätään noteerattu mukaan.  Jos kuitenkin mielestäsi blogini ansaitsee äänen, niin voit käydä klikkailemassa sen kilpailusivulla. Kiitän taas tosi paljon teitä lukijoita, joiden vuoksi Sporttaillaan! on tällainen, kuin se nyt on. Vuorovaikutus ja avoin sekä lämmin keskustelu teidän lukijoiden kanssa on blogini parhaita puolia! Kiitos siis kaikille lukijoilleni ja etenkin teille, jotka jätätte edes silloin tällöin puumerkkinne kommenttiboksiin! :) Bloggaaminen on ilon asia!

Näissa tunnelmissa toivotan teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua! Nauttikaa, levätkää ja ulkoilkaa, jos vain suinkaan tekee mieli! Nyt kannattaa varastoida aurinkoenergiaa ja ladata akkuja. Pimeä aika tekee tuloaan ja jo viikon päästä siirretään kelloja taaksepäin, mikä tietää entistä synkempiä iltoja. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että mieli synkkenee, eikö vain? :)

Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? Onko joku tulossa Helsinki City Trailille? Entäs Haloo Helsingin keikalle?!

Kirje rakkaalle

Kiitos, rakas. Sä olet viime aikoina tehnyt eteeni tekoja, joita en voi olla huomioimatta. Olet aina kohdellut mua niin hyvin, mutta viime aikoina olen silti suorastaan häkeltynyt, kuinka paljon asioita teet mun hyväkseni. Tasan viikko sitten päivystit tietokoneen edessä MyNext Run -sivua, jotta Nuts Karhunkierrokselle aukeaisi ilmottautuminen. Mä olin itse vetämässä kimppalenkkiä blogini lukijoille, joten en voinut kytätä paikkaa pieneen ultrakiintiöön kyseiseen tapahtumaan. No, sä teit sen mun puolesta. Sait mulle paikan juoksuun! Mä olen niin kiitollinen tuosta palveluksesta, etten voi sanoin kuvailla. Ja oikeasti, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sä ilmoitit mut juoksutapahtumaan. Kesällä 2013 sä sait mulle paikan Vaarojen maratonille, kun mä itse olin avovesiuintikurssilla. Ehkä pieniä juttuja sulle, mutta suuria juttuja mulle.

Kahdeksannen vuosipäivän viettämistä kesällä Norjassa

Ja mikä tässä kaikessa on parasta, on se, että sä et tuomitse mun hullutuksia! Mä tiedän, että pidät mua vähän pöpipäänä, kun käyn noissa pitkissä juoksu- ja liikuntatapahtumissa. Sä olet kertonut sen itsekin! Mutta silti mä tiedän, että sydämestäsi oot vain onnellinen, kun olen löytänyt miellyttäviä harrastuksia elämääni. Kiitos, että kuuntelet mun juoksujuttuja, tuet mua valinnoissa ja autat mua ongelmissa. Kiitos, että haet mua välillä autolla SATSilta kotiin, jotta voin yhdistää helposti juoksun ja balancen. Mä en voi käsittää, kuinka kultainen ihminen sä olet!

Kiitos, että hoidat yhtälailla kotia mun kanssa. Kiitos, että laitat ruokaa ja lajittelet pyykkejä. Meidän taloudessa ei ole miesten ja naisten hommia, on vain yhteisiä hommia! ...ja no, ehkä vähän niitä miestenkin hommia. ;) Kotona on niin hyvä olla, kun saan jakaa sen sun kanssasi. On kivaa, että ajatellaan isoista asioista yleensä aika samalla tavalla. Ja että tykätään molemmat rauhallisista viikonlopuista, luonnossa liikkumisesta, ystävien kanssa vietetyistä peli-illoista ja ollaan molemmat yhtä hellyydenkipeitä. On ilo lähteä sun kanssa lomareissuille, kun haetaan niiltä niin samoja asioita: rentoutumista, luonnon ihmeitä ja hyvää oloa. On mukavaa, että me molemmat tykätään suunnistamisesta, jotta voidaan jakaa ne hienot kokemukset yhdessä ja puida rasteja automatkoilla. Mä olen niin iloinen, kun säkin olet löytänyt liikunnan iloa ja lajin, josta oikeasti pidät. Se on niin tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Kiitos, että olet siinä. Olet täällä aina mua varten. Lohdutat. Tuet mua ja olet aina mun puolellani. Mulla on sellainen olo, että vaikka kaikki muut asiat menisivät elämässä päin seiniä, niin sun kanssa me päästäisiin yhdessä niistä yli. Me mentäis vaikka läpi seinän. Sä olet mun vuoreni, tukipilarini, rakkaimpani. Kiitos, että olet mun.

Aamut on parhaita

Viikonloppu ja kiireetön aamu.. voiko olla parempaa? Eipä oikeastaan. Eilen lauantaina me emme saaneet kovin myöhään nukkua, kun olimme Kimmon kanssa ilmottautuneet rogaining-tapahtumaan Tuusulaan ja lähdimme sinne jo yhdeksän aikoihin kotoota. Vaikka hieman meistä aamu-unisempaa Kimmoa hirvittikin nousta niin aikaisin lauantaina, löysi huippufiilis myös Kimmon luokse upeassa auringonpaisteessa ja kirpakassa syysaamussa juostun tapahtuman aikana ja varsinkin sen jälkeen. Meillä oli yhdessä niin mukavaa! Tänään kuitenkin päätimme nauttia hitaasta aamusta oikein kunnolla. Tein eilen illalla sämpylätaikinan valmiiksi jääkaappiin. Nousin tänään yhdeksän tunnin yöunien jälkeen vain pyörittämään sämpylät ja laittamaan ne 40-asteiseen uuniin kohoamaan. Palasin takaisin lämpimän peiton alle odottelemaan sämpylöiden kohoamista.

Kun oli aika nousta ja laittaa sämpylät kypsymään uuniin, alettiin häärätä muutoin keittiössä. Tehtiin herkullista rahkaa ja katettiin pöytään leivänpäällisiä ja mehua. Keitettiin herkullista kahvia. Meillä on jo jonkun aikaan ollut kahvimylly kotona ja olemme todenneet vasta jauhetusta pavuista tulevan kaikkein parasta kahvia. Aloitimme myös eränlaisen "kahvikerhon" eli otimme tilauksen Slurpilta. Joka toinen tiistai postiluukustamme tipahtaa eri pienpaahtimoiden kahvipapuja, joita pääsemme maistelemaan. Viime tiistaina tuli ensimmäinen tilaus ja saimme kotiin kannettuna balilaisia kahvipapuja. Oikein hyvää kahvia onkin tullut keitettyä viikonlopun aikana. Tämä ei ole maksettu mainos, joten voin sydämellä suositella ainakin ensimmäisen kokeilun perusteella kyseistä palvelua. Sieltä saa myös jauhettua kahvia kotiin, jos ei omista omaa myllyä. Luulen, että jos yhtään on kahvin ystävä, on tämä varmasti huikea keksintö!

Aamun kohokohta oli kuitenkin tuoreiden sämpylöiden vetäminen uunista ulos. Ihana leivän tuoksu täytti keittiön. Pehmeiden ja höyryävien sämpylöiden leikkaaminen on ihanaa ja vielä ihanampaa on levittää oivariinia sämpylän päälle ja katsoa kun se sulaa leivälle. Nams! Voiko olla herkullisempaa kuin tuoreet sämpylät?! Meillä oli aivan erityinen aamupalahetki tänään keittiössä. Hymyilimme kilpaa ulkona paistavan auringon kanssa! Näitä aamuja kaipaa välillä, kun ei ole kiire yhtään mihinkään. Arkiaamut kun meillä ainakin on niin rutinoituja ja vauhdikkaita. Syömme aamupalatkin töissä, joten yhteiset aamuhetket ovat kyllä niitä viikonlopun todellisia tähtihetkiä!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Koska sinä olet viimeksi leiponut tuoreita sämpylöitä? Nautitko hitaista ja täyttävistä aamupalahetkistä? Millaisia ovat sinun arki- ja viikonloppuaamusi?

Liesjärven kansallispuistossa ulkoilemassa

Viime sunnuntaina oli mun ja Kimmon kauan odotettu retkipäivä. Tykätään ulkoilla luonnossa ja oikeastaan ennen mun juoksuhurahdusta käytiin aika paljon kävelylenkeillä yhdessä. Meillä on ollut vähän ikävä pidempiä kävelylenkkejä ja ne lyhyetkin kävelylenkit on aika harvaan jäänyt, koska usein itse olen valinnut mieluummin kevyen juoksulenkin kuin kävelyn. Mutta onneksi Kimmon saa aina välillä mukaan myös juoksulenkeille!

Nyt oltiin kuitenkin jo pidempään suunniteltu pientä irtiottoa johonkin uuteen luontokohteeseen ja sunnuntaina siihen tuli hyvä tilaisuus. Päätettiin lähteä Liesjärven kansallispuistoon, jossa oli tarpeeksi sopivan pituisia kävelyreittejä kuljettavaksi. Otettiin myös eväät ja retkikeitin mukaan, sillä ulkona ruoka maistuu aina niin hyvältä, vaikka se ei niin ihmeellistä olisikaan. Sunnuntai oli harmiksemme Tammelassa kovin pilvinen, vaikka kaikki ympäröivät päivät olivatkin aurinkoisia. Ei annettu sen haitata retkeämme, sillä kyllä luonto yhtälailla oli kaunis ja maisemat hienot, vaikka ehkä kameraan ei välittynytkään niin upeita maisemia, kuin mitä aurinkoisessa kelissä olisi saanut taltioitua.

Meiltä kotoa Helsingistä ajoi noin tunnin verran Liesjärven kansallispuistoon, joka on vielä ihan kohtuullinen ajoaika. Helposti Nuuksion perukoillekin ajelee sen puoli tuntia, joten aina silloin tällöin päiväretkellekin voi ajella vähän piemmän matkan. Ajoimme Kopinlahden parkkipaikalle, joka on aivan Valtatie 2:n vieressä. Ajomatka oli siis todella helppo. Liesjärven kansallispuiston läheisyydessä on myös Torrosuon kansallispuisto, ja näiden välillä kulkee yhtysreittikin. Tällä kertaa kuljimme vain Liesjärven kansallispuiston alueella.

Kävelimme ensin ilvesreittiä Kyynärharjua pisin pohjoiseen, josta menimme Hyypiön reitille. Maisemat olivat hienot ja hauskat. Kyynärharju on järvien välissä oleva noin kilometrin pituinen harjanne, melko kapea sellainen. Minä nautin aina suunnattomasti veden läheisyydestä ja sitä riitti kivasti Liesjärvellä. Hyypiön reitti oli kaunista metsää ja reitin puolessa välissä oli mukava kallio, jossa istuimme hetkeksi nauttimaan maisemista. Liesjärvellä oli todella rauhallista, sillä muita ihmisiä näkyi vain kourallinen, pari koko reissun aikana. Ruuhkaa ei ollut, kuten vaikka Nuuksion kanssallispuistossa yleensä viikonloppuisin on.

Kävelimme reitin jälkeen samaa Kyynärharjua takaisin ja käännyimme Savilahteen päin, jossa olisi nuotiopaikka. Sinne kävellessä vastaamme tuli yksi seurue, mutta Savilahdessa oli aivan tyhjää. Nuotiossa oli pienen pieni tuli, joten saimme tulen iman uudelleen sytyttämistä. Helppoa siis! Kokkailimme retkikeittimellä ja nuotiolla ruokaa, ja vaikka se maistuikin ulkoilun välissä niin hyvältä, niin kyllä paras herkkuhetki oli retkeilyn lempparijälkiruoka eli nuotiobanaania tummalla suklaalla! Savilahden paikka oli kaunis, veden ympäröimä alue. Siellä oli puucee ja se toimi myös leiriytymispaikkana, mikäli yötä tahtoisi olla. Kylmässä järvivedessä tiskaamisessa on oma tunnelmansa. Joskus on niin kiva häärätä aivan alkeellisesti ja kiireettömästi. Mutta olipahan ihana ruokailuhetki kaikessa rauhassa, ihan kaksin tuolla nuotiolla.

Ruokailun jälkeen käveltiin takaisin autolle, koska seuraavat merkatut reitit olivat jo niin pitkiä, ettemme enää halunneet ihan niin paljon kävellä. Emme kuitenkaan tahtoneet vielä lopettaa kävelyä ja luonnosta nauttimista tähän, kun kelikin oli niin hyvä. Ajoimme auton kansallispuiston eteläpäähän, Lehdoksen parkkipaikalle. Siellä kiersimme vielä merkityn Punatuikun kierroksen. Se oli hieno, sillä nähtiin paljon kaunista maaruskaa, lahoja pitkospuita, järveä, peikkometsää ja reitin puolessa välissä myös lampaita. Saavuimme tuossa kohtaa Korteniemen perinnetilalle, jossa voi kesäisin tutustua metsänvartijatilan elämään. Ilmeisesti eläimiä voi nähdä silloin enemmänkin. Kaikenkaikkiaan lopulta kävelimme useamman tunnin ajan ja pidimme tauot päälle. Nautimme luonnosta ja siitä hiljaisuudesta, joka Liesjärven kansallispuistossa oli läsnä. Ajoimme oikein tyytyväisinä kotiin! Tämä olikin oikein hyvin käytetty sunnuntai siis.

Liesjärven kansallispuisto oli kyllä hieno. Tykkäsin siitä kovasti! Ilvesreitit laajentavat peruskierroksia, joten kävelemistä tuolla alueella kyllä riittäisi. Pitääpi harkita ensi kesänä yön yli reissua tuonne. Ja kyllähän minä vähän sillä silmällä myös noita polkujakin katsoin, että tuolla saisi oikein hyvän pitkän juoksulenkinkin aikaiseksi.  Ehkä ensi kevään reissuja, ehkä... ;)

Oletko sinä käynyt Liesjärven kansallispuistossa? Mitä tykkäsit? Entäpä mitkä on sun suosikki kansallispuistot tai ulkoilualueet Suomessa ja mihin tahtoisit ehdottomasti päästä käymään? 

Viime aikojen onnen hetkiä

Arki ja syksy rullaa hurjalla vauhdilla eteenpäin. Ollaan jo lokakuussa. Just vasta fiilistelin lempikuukauteni syyskuun alkamista ja nyt se on jo ohi. Toisaalta lokakuukin on aivan ihana kuukausi. Illat pimenevät, tunnelmallisuus lisääntyy, ilmat viilenevät ja luonnon väriloisto on huipussaan. Jokaisessa kuukaudessa on jotain hienoa, jos vain osaa katsoa oikein silmin. Sen sijaan että voivotellaan pimeitä päiviä, voidaankin nauttia pimeyden tuomasta tunnelmasta. Tai sen sijaan että voivotellaan sateen piiskautumista ikkunaa vasten, voidaan ajatella kuinka mukavaa on vetää viltti korviin, keittää kuumaa teetä, sytyttää kynttilöitä ja nauttia myräkästä sisätiloissa. Syksy ja lokuun on oikein mukavaa aikaa. Ulkona on ihanan raikkaat ulkoilukelit ja meillä kaikilla on kuitenkin varmasti lämmin koti, jonne voi suojautua myrskyä piiloon, eikö? :)

Ajattelin fiilistellä syksyä viime aikaisten huippuhetkien myötä. Ainakin nämä asiat ovat saaneet hymyn korviin viime aikoina.

Riisipuuro

Syksyllä voi taas keitellä riisipuuroa. Riisipuuroa ei tee yhtään mieli kesäisin, mutta heti kun illat pimenevät ja viilenevät, alkaa riisipuuron keittelypäivät. Se on ihan mun suosikkipuuro ja mieluiten syön sen ihan vain kanelin ja sokerin kanssa. Vinkki: kokeile keittää riisipuuro osittain tai kokonaan mantelimaitoon, toimii hyvin ;)

Uudet lämpöiset kengät ja neule

Kengät DefShopista (saatu)

Nykyisin arvostan vaatteiden ulkonäköä pidemmälle niiden käytännöllisyyttä. Talvella varsinkin kengät on syytä olla lämpöiset. En siis yhtään pistänyt pahakseni perjantaina, kun postipate toi pakettini, joka sisälsi uudet talvikengät ja lämpöisen neuleen. Kengät ovat lämpimällä vuorella varustet talvipopot, jotka ovat lisäksi ihan kivannäköisetkin ;) Viileämmät ilmat, olen nyt valmis!!

Neuletakki DefShopista (saatu)

Yösuunnistus ja uusi otsalamppu

Viime viikolla suunnistin paljon. Ostettiin Kimmon kanssa reilu viikko sitten uusi otsalamppu, jota oltiin innolla testaamassa useampana iltana. Käytetään sitä vuorotellen, koska se on yhteinen. Meidän toinen otsalamppu on myös ihan ok, mutta ei vedä vertoja uuteen Petzl Nao 2 -valolle! Käytiin kerran pimeällä polkujuoksemassa ja pari kertaa yösuunnistamassa. Mäkin suunnistin ekaa kertaa pimeällä yksin ja olihan se hurjaa!! Mutta hauskaakin ;)

Kynttiläillallinen lauantai-iltana

Syksyllä ja talvella on niin ihanaa laittaa kynttilöitä palamaan ja nauttia tunnelmavalaistuksesta. Lauantaina vietimme kiireetöntä iltaa kotosalla ja söimme maukasta teriakilohta rauhassa kynttilänvalossa. Laitahan joskus valaistus kohdilleen ja spotifystä jokin hempeä soittolista pyörimään, niin pääsee kunnolla rentoutuneeseen tunnelmaan. ;)

Ruska

Voiko olla mitään kauniimpaa, kuin väriloistossa oleva luonto? En ymmärrä, miten jotkut voivat sivuuttaa tämän syksyn kauneuden. En voi olla hämmästelemättä, kuinka kaunista on. Kohta lehdet ovat maassa ja puut seisovat paljaana, joten nautitaan nyt, kun ne ovat juhlapukeissaan.

Mitkä ovat olleet teidän viime aikojen onnen hetkiä? Nautitko syksystä vai haikailetko vain kesän perään? Oletko jo tehnyt riisipuuroa? :)

Ps. Huomenna järkkään polkulenkin klo 17.30 alkaen. Lähtö Leppävaaran lukion pihasta ja suuntana Leppävaaran metsiköt, kesto noin 75 minuuttia ja vauhti rauhallinen. Tervetuloa mukaan! Seuraa blogini Facebook-sivua, niin saat tietää näistä ekojen joukossa! :)

Suunnistus - rakkaudesta lajiin

Tänään on taas se päivä, jolloin ajan innoissani ruuhkassa autoa. Yleensä vihaan istua ruuhkassa, mutta tänään on viikon paras päivä. Kaarran auton parkkipaikalle, jossa huomioliiviin pukeutunut vanhempi herrasmies osoittaa autolleni paikkaa. Kaikki autot ajetaan järjestelmällisesti vieriviereen, jotta jokainen auto mahtuu parkkikselle. Toiminta on loogista ja sitä ohjaavat ihmiset tietävät, miten parkkipaikka kannattaa täyttää. Sitä on tehty ennenkin. Nousen autosta ja vaihdan takaluukusta löytyneet suunnistusnastarit jalkaan. Otan kompassin, EMIT-kortin ja karttamuovin myös "suunnistuskassistani" ja lähden kävelemään kohti kartanmyyntipistettä. Mallikartat ovat esillä ja niiden ympärillä käy kuhina. C-rata on liian lyhyt, B näyttää kivalta, mutta uskaltaisinko A-radalle.. se on tällä kertaa vajaa 7 km, joten ehkä voisin tänään kokeilla sitä, mietin mielessäni. Päädyn ottamaan A-radan, eli kuntorasteilla tällä kertaa vaikeimman tarjolla olevan radan. Aika hassua, kun en minä vielä kovinkaan kauan ole suunnistusta harrastanut. B-radassa, joka on yleensä noin viitisen kilsan mittainen, riittää minulle tavallisesti haastetta, mutta tänään päätän haastaa itseäni vähän enemmän. Eihän minulla ole kiire minnekään, sillä olen syönyt töissä hyvän välipalan. Nälän ei pitäisi päästä yllättämään.

Ilmottaudun metsään lähtijäksi ja kävelen lähtöpaikalle samalla tutkien karttaa. Voi pojat, millainen haaste tänään on edessä. Lähdössä nollaan EMIT-korttini pitämällä sitä lähtöleimauksessa vähintään 4-5 välähdyksen ajan, ja sitten lähden matkaan. Aika lähtee juoksemaan leimauksesta. Kuntosuunnistustapahtumissa on mukavaa ajanotto, sillä silloin tulee yleensä yritettyä aina vähän enemmän, kuin jos aika ei juoksisi harjoituksen aikana. Ensimmäinen rastiväli on henkiseltä kantilta todella tärkeää, sillä jos se onnistuu omalla tasollaan, menee yleensä koko suunnistus hyvällä flow'lla. Aloitan siis suunnistuksen varovasti. Etenen hitaasti mutta varmasti kohti ensimmäistä rastia. Hölkkäilen polkua pisin lähelle rastia ja sitten otan erään kiven kohdalta suunnan rastille. Rasti on mäen päällä, joten nousen kävelyaskelin kohti rastia. Mäen päällä ei näy rastilippua, joten katson tarkemmin rastimäärettä. Rasti 1, koodi 56, notko. Ahaa, rasti on pienessä syvennyksessä mäen korkeimman kohdan takana. Nyt löytyi! Jes, menipä hyvin!

Suunnistajan merkki: rastilippu peruutuspeilissä

Fiilis nousee ja nostan vauhtia! Maasto vaihtuu vaikeampikulkuiseksi rämeiköksi. Kaatuneita puita ja risuja on koko ajan reitillä ja vauhti putoaa. Yritän juosta, mutta eteneminen muistuttaa ennemminkin rämpimiseltä. Ylittelen puita ja kompuroin juurakkoihin. Hetken päästä kompastun oksaan ja kaadun naamalleni maahan. Huh, onneksi ei sattunut. Jatkan matkaa ja seuraava rasti löytyykin melko hyvin erään jyrkänteen vierestä. Olen suunnistuskurssilla oppinut, että jyrkännerasteille kannattaa yleensä pyrkiä tulemaan ala kautta, sillä rasti näkyy sieltä suunnasta aina paremmin, kuin jyrkänteen päältä. Seuraava rasti onkin mäen päällä, joten joudun kapuamaan jyrkänteen vierestä todella jyrkkää rinnettä ylös. Näinä hetkinä, tai varsinkin jyrkissä alamäissä, mietin kuinka hyödyllinen kuntosuunnistajan vakuutus on. Suunnistuksessa todella joutuu.. tai siis pääsee hurjiin paikkoihin ja vaikeimmat kohdat saavat minut rämäpään oikein innostumaan! Endorfiinit jylläävät kun saa könytä metsässä. Polkujuoksu vaikuttaa niin helpolta aina suunnistuksen jälkeen ;)

Pari rastiväliä menevät hyvin, mutta sitten tulee melkoinen herpaantuminen. Maasto ei näytä ollenkaan siltä, miltä kartalla pitäisi olla. En saa kiinni itseäni kartalle ja alan pyöriä edes takaisin. Pysähdyn ja pyörittelen karttaa ja katson kompassia, että varmasti olen oikeassa suunnassa. Äh, nyt on paha pummi menossa. Kuljen vähän taaksepäin ja hetken päästä tunnistankin ison kiven kartalta ja tajuan, että olen tullut aivan liian oikealle. Ei auta kuin ottaa uusi suunta ja lähteä etsimään rastia. Lopulta se löytyy aika hyvin, vaikkakaan rasti ei ole kovin hyvin esillä! Törmään rastilla erääseen vanhempaan mieheen, jolle manaan, kuinka hyvin rasti on piilotettu puskan taakse. Mies naurahtaa ja lähdemme etenemään omaa tahtia seuraavalle rastille. Minä juoksen, vanhempi mies kävelee. Juoksen innoissani pisin kalliota enkä ollenkaan vauhdin hurmassa huomaa kuinka hyvin askel nousee. Eikä, olen juossut ohi kohdan, josta minun piti kääntyä kalliolta pois. Käännyn takaisin ja otan suunnan rastille. Sama mies leimaa rastia kanssani yhtäaikaa.. "Et sitten kauemmas päässyt, vaikka niin vauhdilla lähdit viime rastilta!", mies huikkaa pilke silmäkulmassa. Niinpä niin, taas kävi niin, että minä juoksen päättömästi rastilta toiselle ja kokeneet suunnistajat kävelevät fiksusti suoraan rastilta rastille ja lopulta olemme samassa ajassa suorittaneet rastivälin. Tyypillistä suunnistusta minulle! En anna kuitenkaan sen lannistaa minua, sillä suunnistuksessa todellakin kokemus on valttia. Itse olen vielä hyvin lapsen kengissä harrastukseni kanssa, vaikka kehitys muutaman ensimmäisen harrastusvuoden aikana on suurta ollutkin.

Välillä sattuu ja tapahtuu...

Enää on muutama rastiväli jäljellä. Seuraavaksi ylitetään suuri suo ja siinä jalat viimeistäänkin kastuvat. Olen välillä polviä myöten suossa!! Mutta ei se haittaa, sillä juuri noiden "äijämäisten" piirteiden vuoksi olenkin aivan hullaantunut suunnistukseen! Naama kuralla, räkä poskella ja kengät märkinä on enemmän sääntö kuin poikkeus, jopa kuntorasteilla. Saattaapi joskus myös vaatteet ottaa osumaa metsässä rämpiessä. Suon jälkeen kuljen tiheän kuusimetsän läpi. Tunnen kuinka hämähäkin seitti osuu ihoani vasten ja huidon sen pois. Ennen en olisi voinut kuvitellakaan, että kuljen seittien läpi. Niin paljon suunnistus on mua siedättänyt, että nyt se vain hieman ällöttää, mutta kestän seitit hyvin. Vain kerran oikeasti pelästyin isoa hämähäkkiä nenäni edessä kesken suunnistuksen ja silloin kiersin hämähäkin ja seitin suosiolla ja keräilin itseäni jonkun aikaa, ennen kuin pystyin jatkamaan etenemistä! Seuraan ojan reunaa kohti rastia ja sen avulla rasti löytyy hyvin. Enää viimeinen rastiväli edessä! Juoksen eteenpäin kohti isoa polkua ja kiihdytän vauhtia kovaksi. Suunnistuksen melkein paras hetki on loppu, kun voi kiihdyttää väsyneillä jaloilla vielä viimeisetkin voiman rippeet pois ja leimata maalissa hengästyneenä. Ja onnellisena! Taas yksi rata läpi! On tämä suunnistus hauskaa! Tää on niin mun juttu! Annan EMIT-kortin radan purkuun ja järjestäjä sanoi, että kaikki on ok kortillani eli olen leimannut oikeat rastit. Hyvä juttu! Kävelen autolle ja vaihdan kuivan paidan päälle ja otan nastarit pois jalasta.

Seuraavana päivänä tulokset ilmestyvät nettiin. On aina kivaa vertailla omia tuloksia muihin kisailijoihin, sillä siinä näkee, onko rata mennyt hyvin vai huonosti. Paras vaihe on kuitenkin Reittihärveliin radan lataaminen GPS-rannetietokoneesta. On niin kiva analysoida jälkeenpäin omaa kulkureitti kartalla ja katsoa, millaisia reittivalintoja muut ovat tehneet. Tekniikka on hienoa ja erityisesti suunnistuksessa GPS-mittarista on paljon iloa!

Kuva Reittihärvelistä

Suunnistus on minulle vielä kohtuullisen uusi harrastus, sillä olen käynyt kuntorasteilla nyt reilu kahden vuoden ajan. Harrastus on kuitenkin säännöllistä, intohimoista ja superhauskaa! Metsässä kaikki muu unohtuu päästä, ja radan aikana ei tule mietittyä mitään muuta kuin karttaa ja reittiä. Vähän ihailen luontoa samalla ja mietin, kuinka hienoihin paikkoihin ja alueisiin olen suunnistusharrastuksen myötä päässytkään! Onni on terveet jalat ja näin kiva harrastus! Koen päässeeni jo sisälle lajiin, vaikka en kilpailuissa olekaan Jukolaa ja Raatojuoksua lukuunottamatta käynyt. Kuntosuunnistustapahtumissa on kuitenkin hieno tunnelma ja se kannattaa kokea!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Menkää metsään ;) Jos ette suunnistamaan, niin ainakin kävelylle tai polkulenkille ;) Vai mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? Millainen kuva suunnistuksesta jäi tämän tekstin perusteella?