Liikuntaa ja rentoilua sulassa sovussa

Kiitos paljon kommenteista viime postaukseen! Teiltä tuli paljon hyviä ajatuksia, ja moni oli kanssani samaa mieltä. Kiva kun jaoitte ajatuksia kanssani. Vastailen niihin ajan kanssa myöhemmin! Tulin vain nopeasti kertomaan viikonlopun ihanista menoista. Oli meinaan kivan sporttinen ja rento viikonloppu sopivassa suhteessa. Tämä palautumisjakso maratonilta on ihanaa aikaa, kun saa kevyesti nauttia liikkumisesta ja näistä viimeisistä syksyisistä keleistä ennen harmaata loskakautta. Vaikka esimerkiksi tänään ei sää ollut Helsingissä otollisin, niin ainakin luonto on edelleen värikäs ja kaunis. Tosin huomaan, että lähes kaikki lehdet alkaa olla pudonnut maahan. Sieltä se talvi tulee.

Perjantaina nautin lepopäivästä itseni hemmottelulla, kun kävin työpäivän jälkeen pitkästä aikaa kampaajalla. Lyhensin vain hiuksia, mutta omaan silmään muutos oli silti suuri, kun pääsin ylikasvaneesta reuhkasta ja tuhathaaraisista eroon. Jes! Kampaajalta suuntasin ystävien luokse, jossa pelattiin taas kerran lautapelejä! Tällä kertaa vuorossa oli seurapelityyppinen The Resistance: Avalon, jossa yritetään huijata toisia parhaan mukaan. Lautapelit on ihanaa vastapainoa liikunnalle, ja mielestäni oivallinen tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Olenkin onnekas, kun ystäväpiirini on tämän suhteen todella aktiivinen. Tykkäättekö te pelailla lautapelejä?

Kiitos Karoliinalle kuvasta

 Lauantaina palasin taas liikunnan pariin, kun vuorossa oli blogilenkki! Loppujen lopuksi mukaan lähti lisäkseni kolme innokasta polkujuoksijaa. Harmi, että pari perui ihan viime hetkellä flunssan vuoksi, ja joillekin kiinnostuneille ei tämä ajankohta sopinut. Saimme kuitenkin Karkin, Annan ja Tiinan kanssa tehtyä kivan rauhallisen tutustumisen polkujuoksuun. Tosin allekirjoittaneen kartanlukutaidot karkasivat jossain vaiheessa käsistä, ja tuli pieni lisäys suunniteltuun reittiin. Lopulta taivalsimme 11,5 kilometriä Pirttimäen polkuja pitkin. Tytöt pääsivät todellakin tutustumaan polkujuoksuun vaihtelevassa maastossa välillä kävellen, välillä hökäten ja myös niitä mäkiä kiiveten. Matkalla oli myös lajiin kuuluvia vaikeita kohtia, kuten ojan ylityksiä joko hyppäämällä tai liukkaita puita pitkin mentäen, märkiä suokohtia sekä kivikkoisia polkuja. Hienosti kaikki kuitenkin selvisivät lenkistä ja saimme tosiaan nauttia upeasta nollakelistä kauniissa metsässä. Ei varmaan ketään ollut harmissaan, että lenkki vähän venyi. Ulkoilmaa ei voi saada liikaa! Kiitos todella paljon osallistujille, oli ilo vetää tämä lenkki! Sen verran hymyssä suin kaikki lähtivät kotiin, joten päätin, että aion pitää jatkossakin näitä blogilenkkejä! Joten olkaa kuulolla! Nämä lenkit sopivat kaikille!! Saa toivoa ajankohtaa kommenttiboksissa seuraavalle lenkille ;)

Tyypillinen "polkujuoksueste" :)

Tänään heräsinkin sateen ropinaan! Olin jo kauan sitten miettinyt, että tänään olisi suunnistuspäivä, koska rastit olisivat todella lähellä kotiani eli pyörämatkan päässä, ja kun nämä ovat muutenkin kauden viimeiset rastit, jotka omiin aikatauluihin sopii. Ei sitä tosiaan voinut ajatellakaan jättävänsä välistä, vaan urhollisesti lähdettiin Kimmon kanssa kohti suunnistuspaikkaa sateesta huolimatta. Oikeastaan vain menomatkalla huomasin sateen ja etenkin tuulen, kun se tuli vasten naamaa pyöräillessä. Suunnistaessa ei ollut mitään ongelmia sateen kanssa. Mun täytyy sanoa, että mä oikeastasn nautin tänään hurjan paljon suunnistamisesta. Rata oli aika helppo, ilma oli raikas ja jalat mukavan kevyet! Oli ihanaa antaa vain flow'n ja fiiliksen viedä eteenpäin, ja oikeastaan rata loppuikin liian lyhyeen. Olisi sittenkin kannattanut ottaa pidempi rata, säästä huolimatta. Suunnistaessa ei sadetta huomannut, ja tulipa lätäköihin ja kosteikkoihin mentyä varomatta, kun kengät kastuivat joka tapauksessa. Kotona odotti ajastuksella lämmennyt sauna, mitä luksusta, ja mikä sunnuntai! Ja päivä oli oikeasti vasta aluillaan! Siistiä :)

Suunnistuksen jälkeen suuntasin kahden ystäväni kanssa I love me -messuille, jotka käsittivät ainakin terveys ja kauneus -puolet. Eniten minua kiinnosti maistiaiset ja siis eri terveystuotteiden valmistajat ja urheiluaiheiset ständit. Messuilla oli loppujen lopuksi ihan kivasti katseltavaa, ja kotiinviemisiksi tarttui mukaan lähinnä teetä ja pari Cocovin pussia. Mielenkiintoinen uutuus oli Lidlin lisäravinnetuotteet. Niihin kannattaa tutustua. Messujen jälkeen valmistettiin kotona kunnon hampurilaisateriat. Kaikki on viimisen päälle itsetehtyä; hampparisämpylät, pihvit ja coleslaw. Hyvän ja terveellisen coleslaw-salaatin valmistan muuten turkkilaiseen jugurttiin. Ei tarvita kuin porkkanaa, kaalia, jugurttia ja vähän mausteita. Ei kaiken hyvän tarvitse olla epäterveellistä! ...tosin sämpylät olivat sitten aivan höttöjauhoista tehtyä, mutta kerrankos sitä sunnuntaina, eikö?! 

Mitenkäs teidän viikonloppu meni? Sopivasti liikkuen ja rentoillen sulassa sovussa, kenties? Kävikö joku muu messuilla? Mikä oli teidän lemppari siellä?

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Aina joku on sua parempi

Oletko koskaan miettinyt, kun mikään ei riitä? Aina pitäisi juosta kovemmin, pidemmälle tai enemmän. Aina pitäisi nostaa isompia painoja tai tehdä pidempiä sarjoja. Oikeastaan, teet mitä vain, niin aina joku on sua parempi tai tehnyt enemmän. Ellet sitten juokse maratonin maailmanennätystä... tai hei, sittenkin voidaan ajatella, että on ne kovempia jätkiä, jotka juoksee ultramatkan, vaikka sata mailia? Tai oikeastaan, kyllä crossfittaajat on kovakuntoisempia ja monipuolisempia, kuin juoksijat!

Plaaplaaplaaaaaa. Mua on alkanut tympiä se, että aina pitää kiistellä, mikä on parempaa tai mikä on edes riittävästi. Onko 30 kilometriä juoksua viikossa sopiva määrä maratonille treenatessa? Riittääkö kolmijakoinen saliohjelma, jos haluaa kasvattaa lihasmassaa? Miksi toinen juoksee noin paljon kilsoja viikossa, ja miten se ylipäätään ehtii? Niinpä niin. Älä vertaa toista itseesi! Se on yleinen virhe, jonka meistä moni varmasti usein tekee. Otamme hirveästi vaikutteita toisista ihmisistä ympärillä kuuntelematta, mitä oma kehomme tarvitsee ja haluaa. Ne jutut, jotka sopivat toiselle, ei välttämättä sovi meille muille yhtään. Tästä syystä esimerkiksi vierastan hirveästi ajatusta valmiista netistä napatusta maraton-ohjelmasta, jotka pitäisi noudattaa pilkun tarkasti. On eri asia, että joku on tehnyt yksilöllisen ohjelman vain sinun tarpeisiisi, kuin se, että noudattaa jotain yleispätevää ohjelmaa. Tärkeää myös tavoitteellisessa treenissä on, että kuuntelet omaa kehoa, ja mieltäsi. Väsyneenä tai turhautuneena ei kannata lähteä treenaamaan, koska ohjelmassa sanotaan niin. Ei, vaikka se naapurin Pirkko juoksisikin joka päivä! Ei sun tartvitse!!

Toki on hyvä keskustella asioista, tavoista treenata ja vaikka niistä treenimääristäkin. Jokainen saa varmasti ideoita omaan tekemiseensä muiden touhuista ja puheista. Voit hyvin kokeilla, miltä se aamulenkki esimerkiksi tuntuu, mutta jos se ei ole ollenkaan sinun juttusi, niin jätä väliin. Et ole yhtään huonompi ihminen, vaikket pääsisikään kuudelta aamulla ylös lenkille tai aamuspinningiin. Voit hyvin treenata illalla, jos se on sulle mieluisampaa. Voi silti olla, että se aamulenkki herättääkin kivasti sun kroppaa, ja oot virkeämpi töissä. Monella vaan tuppaa olemaan aamutreenien kanssa negatiivia vaikutuksia, kuten väsymystä tai energian loppumista aamulenkillä. Voit hyvin kokeilla salin ja juoksun yhdistämistä samalle päivälle, kun se kerta toimii joillain muillakin. Mutta toisaalta, jos itsestäsi tuntuu, ettet saa jommasta kummasta silloin kaikkea irti, tee treenit eri päivänä. Kaikilla ei muutenkaan ole aikaa tehdä arkena kahden tunnin yhdistelmätreeniä - ei sullakaan tarvitse olla.

Tahdon vaan sanoa, että aina on joku parempi kuin sä. Mutta anna olla! Ellet ole kilpaurheilija, kilpailet vain itseäsi vastaan ja omine ehtoinesi. Ja kaikkien ei tarvitse kilpailla itseäänkään vastaan! Hyvinvoinnin kannalta on ihan yhtä hyvä, että käyt kolme kertaa viikossa lempparijumpassa hikoilemassa, kuin että juoksisit kolme lenkkiä viikkoon ja tavoittelisit sillä oman puolimaratonin ajan parantamista. Jos sulle löytyy motivaatiota liikuntaan jo itsessään ilman tavoitteita, niin se on hyvä ja riittävä! Jotkut taas tarvitsevat motivaation, kuten vaikka sen puolimaratonin läpipääsyn. Et ole yhtään sen huonompi, vaikket ole juossut puolimaratonia! Pääasia, että nautit liikunnasta ja saat siitä rutiinia elämään. Kun liikunta tuottaa enemmän hyvää oloa kuin huonoa, olet todennäköisesti onnistunut tekemään liikunnasta osan elämää.

Nauti jokaisesta saavutuksesta, jonka teet! Jokaisesta juoksuaskeleesta ja jokaisesta käsipainosta, jonka saat nostettua ylös. Mene hymy huulessa sinne jumppaan, ja anna niiden sanojen "Ei jumppa kehitä lihaksia" mennä ohi korvien. Ei kaikkien tarvitse olla kehittävää. Ole iloinen, että olet jaksanut työpäivän jälkeen lähteä sinne jumppaan! Iloitse maratonista, jonka olet juossut, vaikka se olisi kestänyt kauemmin kuin sillä joka päivä juoksevalla naapurin Pirkolla! Älä vertaa itseäsi muihin, vaan ole ylpeä omasta tekemisestä. Ole itsesi!

Nautinnollista viikonloppua kaikille! Tervetuloa jakamaan treeni-iloa kanssani Pirttimäen yhteislenkille huomenna! Polkujuoksussa on asennetta! Suvilla on myös mielenkiintoinen kilpailu blogissaan, jossa voit voittaa uuden kuntosaliohjelman itsellesi. Siinä uusi motivaatiopiikki salille, eikö?

Kerro mulle, missä sä olet hyvä ja mikä on sun tämän viikon paras liikuntasaavutuksesi?

Mä olen onnellinen, kun kävin eilen pitkästä aikaan vajaa tunnin lenkillä! Oli niin siistiä taas maratonin jälkeen! Myös mun ja Tiinuskan yhteistreenit tiistaina oli kovat, jes!

Tunnelmia viikko maastomaratonin jälkeen

Vaarojen maratonista on kulunut nyt reilu viikko, ja ajattelin kirjoittaa fiiliksistäni maratonin jälkeen, ja miten palautuminen on sujunut. Yleensä olen palautunut katumaratonilta parissa viikossa, ja noin viikko maratonin jälkeen olen aloittanut kevyen liikunnan totaalilevon jälkeen. Venyttelyt olen uskaltanut aloittaa pari päivää maratonin jälkeen, kun jalat ovat hieman vetreämmät. Katumaratonien jälkeen jalat ovat olleet todella tönköt pari päivää, eikä esimerkiksi penkille istuminen ole sujunut hyvin ilman käsivoimia. Muutamassa päivässä jalat ovat kuitenkin palautuneet toimintakuntoon, ja parin viikon jälkeen kehon voimatasot ovat palautuneet normaalille tasolle.

Miten palautuminen on sujunut maastomaratonin jälkeen, kun taivallettu aika on ollut noin 1,5 kertainen verrattuna mun aiempiin maratoneihin? Pakko sanoa, että palautuminen on ollut nopeampaa, kuin uskoinkaan. Toki palautuminen on vielä pahasti kesken, mutta jo heti maratonin jälkeen tajusin, ettei olo ole niin jyrän alle jäänyt, kuin aiemmin. Jalat olivat melko vetreät samana päivänä maratonin jälkeen; Istuminen onnistui ja kyykkyynkin pääsin. Lonkat ja reidet eivät olleet kovin väsyneet, mutta sen sijaan alaselkä oli melko kipeä. Uskon tämän johtuvan suuresta nousumäärästä, jonka tulin selkä kaarella ylös. Vatsalihakset eivät varmaan jaksaneet kannattaa ylävartaloa loppuun asti, ja ainakin loppunousukuvissa olin ihan kyyryssä! Ei ihme, että selkä oli kipeä. Huomaan myös, että nilkat ovat olleet kovilla Vaaroilla, sillä niitä kolotti ja jopa vähän turvotti pari päivää. Tämä heijastui jopa hieman penikoihin, vaikka muuten mulla niiden kanssa ei mitään vaivaa ikinä ole ollutkaan. Nyt nilkat ja penikat alkavat myös olla normaalit. selvisin kaikin puolin todella vähillä fyysisillä kolhuilla, sillä yhtään kunnon hiertymää ei tullut, ei edes juoksurepusta. Vaselinia laitoin vähän kylkiin repun reunojen kohtiin, mutta en muualle, kun en muutoinkaan ole käyttänyt sitä. Varpaan kynnet ovat tallella, eikä edes varpaissa ollut rakkuloita. Täytyy sanoa, että niin kengät kuin reppukin ovat olleet loistavia ostoksia.

Pahimmat jalkajomotukset olivat ehkä vasta maanantaina, kaksi päivää juoksun jälkeen, kun tuli istuttua paljon. Ensin tehtiin mökissä etänä töitä ja sen jälkeen istuimme noin 7 tuntia autossa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ei ihme, että jalat alkoivat jomottaa, kun joutui niin paljon istumalihaksia kuluttamaan. Aina, kun nousin ylös, olivat jalat ihan tönköt. Tämä onneksi väheni jo seuraavana päivänä, eli tiistaina. Sunnuntaina, seuraavana päivänä maratonista, jalat olivat sen sijaan melko hyvät, ja lähdimmekin Kimmon kanssa lyhyelle luontopolulle Kolille. Ajoimme Pirun kirkon parkkipaikalle, josta lähti ennallistajan polku, noin 4 kilometrin luontopolku. Pieni osa matkasta yhdistui Herajärven kierrokseen, eli Vaarojen maratonin reittiin, enkä tajunnutkaan, että kyseessä oli juuri yksi alkupuoliskon suurimmista nousuista. Sitä taivaltaessa eilispäivän juoksut tuntuivat jaloissa, myönnän. Mutta näkymä Herajärvelle oli hieno, ja oli mahtavaa, että Kimmokin sai nähdä ja kokea palan hienoa Kolia. Pysähdyimme pienen lammen rannalle paistamaan makkaraa, ja tunnelma oli kerrassaan rauhallinen. Oli ihana olla kiireettömästi luonnon helmassa, eikä juuri muita näkynyt. Päätimme retkemme käymällä Kolin pirun kirkossa, eli rakoluolassa. Mä en meinannut uskaltaa mennä sisälle ollenkaan, koska kammoksun luolahämäkkejä ja muita otuksia, mutta onneksi uskalsin. Jänniä muodostelmia meidän luonnosta löytyykään! Retken ja luontoelämyksen jälkeen kelpasi mennä mökin puusaunaan ja käpertyä sohvalle katsomaan Vain elämää -ohjelmaa. Olin onnellinen, että meidän ei tarvinnut kiiruhtaa Kolilta sunnuntaina pois, sillä päivä ja pari luonon ympäröimänä on mielestäni parasta pään nollausta, mitä on. Kyllä kaupungin vilskeessä ehtii taas olla!

Keskiviikkona tein Yoogaiasta tunnin mittaisen Yin-joogan, joka koostuu venyttävistä asanoista. Varsinaisen liikunnan pariin palasin torstaina, jolloin mentiin työpäivien jälkeen suunnistamaan. Otin lyhyemmän 4 kilsan reitin, ja menin melko rauhalliseen tahtiin mäkistä reittiä eteenpäin. Lähisuunnistus oli aika hakusessa, ei tainnut pää olla vielä ihan mukana. Suunnistus oli kuitenkin virkistävää, eikä jaloissa painanut viikonlopun juoksut. Pian suunnistuskausikin päättyy, joten tahdon vielä ottaa kaikki irti tuosta mainiosta harrastuksesta! Seuraavana päivänä jaloissa tuntui jonkun verran suunnistus, joten tajusin, etten ole vielä palautunut Kolin seikkailuista. Ehkä olen varovainen, mutta en tahdo riskeerata kuntoani höntyilemällä nyt turhaan. Joten vielä ainakin viikon teen hyvin kevyttä treeniä varsinkin jaloille. Perjantaina menin kuntosalille, jossa tein yläkroppaa puolisen tuntia. Huomasin todellakin voimatasojen olleen kateissa. Sain pienilläkin painoilla kropan tärisemään. Jatkoin tuota tärinää puolen tunnin Absolution-treenillä, jossa kuritetaan keskivartaloa. Oli ihana treenata taas niin, että tuli hiki! Onneksi jalat sai jäädä kuitenkin rauhaan. Lauantai meni leffoja katsellessa koko päivän, ja sunnuntaina kävelin vähän ja illalla tein pienen 6,5 kilsan lenkin. Olikin ihana käydä taas pitkästä aikaa lenkillä!!

Levon ja hyvien yöunien lisäksi oleellinen osa palautumista pitkästä suorituksesta on ravinnolla. Energiavarastot menevät melko tyhjiksi noinkin pitkästä juoksusta, joten se vaje pitää kuroa kiinni, ja toki vähän ylikin, että kroppa saa palautumiselle välttämättömiä aineita kehoon. Mä suosin monipuolista ja terveellistä ruokaa sekä toki herkutteluakin. Kyllähän kroppa pienen herkkupalkinnon ansaitsee tuollaisen kokemuksen jälkeen! Me ostettiin mökkiin kilo karkkia, joskaan kaikki ei ihan mennyt, kun syötiin muuten niin hyvin illalla. Mulle ei ihan kauheasti maistunut ruoka heti Ukko-Kolilla, jossa syötiin osallistumisoikeuteen kuuluvassa buffetissa. Oli salaatteja ja keittoja, jotka oli kyllä hyviä. Pääasiassa sain silti syötyä suolaisia krutonkeja ja fetaa sekä majoneesisalaattia. Illalla sitten mökissä maistui jo normimäärät tortilloja, joita kokkailtiin kavereiden kanssa! Silti muuten heräsin yöllä kolmen aikaan nälän tunteeseen... ja eiiikun syömään! Oli pakko, koska en olisi muuten saanut unta. Aamulla tehtiin maittava aamupala, jossa oli tarjolla muun muassa leipää, karjalanpiirakoita, munia, leikkelettä, jugurttia, hedelmää ja jälkkäriksi lettuja jätskillä! Oli niin hyvää! Onneksi ruoka ja liikunta kulkee mukavasti käsi kädessä, eikä kumpikaan sulje tosiaan pois. Tällaisten liikuntasuoritusten jälkeen saa todellakin hyvällä omalla tunnolla herkutella! Muutoin olen koko viikon syönyt hyvin, kuten aina, ja pitänyt huolen, että ravinto on monipuolista.

Tällä kertaa säästyin flunssalta, ja olo on muutenkin ollut äärimmäisen hyvä. Olen niin onnellinen tuosta maratonista, vaikka vähän on jopa haikeuden tunnetta ollut ilmassa. Mutta onneksi on taas mielessä jo paljon uusia tavoitteita, joista tulen kirjoittelemaan lähiaikoina. Nyt palauttelen itseäni pikkuhiljaa normaaliin liikuntarytmiin, joskin aion painottaa treenaamisen enemmän salin ja jumppien suuntaan tässä seuraavaksi. Suunnistuskin alkaa pikkuhiljaa loppua, joten sieltä tulee sitten aikaa lenkkeilyllekin.

Ensi lauantaina on se mun järkkäämä yhteislenkki! Muutama rohkea on ilmoittautunut mukaan, mutta olisi kiva, jos muutkin uskaltautuisivat! Jos kyyti on ongelma, mun kyydillä pääsee esimerkiksi jostain radan varrelta. Laita mulle sähköpostia, jos tulet mukaan, niin tiedämme odottaa sua! Lenkki on siis lauantaina 18.10 klo 11.30 Pirttimäessä! Voin järjestää lenkin myös niin, että halutessaan voi juosta lyhyemmän ajan kuin tunnin, jos se tuntuu pitkältä. Kerro toiveistasi, niin tehdään yhdessä kiva lenkkipäivä lauantaista.

Mitkä on sun mielestä oleellisia asioita palautumisessa? Kuinka pian uskallat juoksun pariin vaikka maratonin tai puolimaratonin jälkeen? Venytteletkö pitkien suoritusten jälkeen?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Blogin ensimmäinen yhteislenkki (!!) ja muutama vinkki polkulenkkeilyyn

Hei, kiitos kaikille kivoista kommenteista Vaarojen maraton -postaukseeni. Olen otettu teidän onnitteluista ja vastaan kaikille ajan kanssa pian! Fiilis on edelleen huikea, mutta hieman haikeakin. Upea projekti on tullut päätökseen. No, onneksi polkujuoksu jatkuu ja aina voi mennä kohti uusia haasteita!

Haluaisinkin kannustaa kaikkia kokeilemaan polkujuoksua, sillä se tuo monipuolisuutta juoksuharrastukseen, vahvistaa nilkan lihaksia sekä eri tavalla syviä lihaksia, kuin tasaisella juoksu. Juoksu poluilla on myös erittäin mielekästä ja vaihtelevaa, joten jos tylsistyt helposti lenkillä, sitä ei varmasti käy poluilla - usko mua! Itseäni polkujuoksussa kiinnostaa eniten luonnossa liikkuminen ja maaston tuoma haastavuus ja vaihtelevuus!

Mä haluaisinkin nyt kutsua kaikki mun pk-seudulla olevat lukijat yhteislenkille, jossa tutustutaan polkujuoksuun! Lenkki on lauantaina 18.10 (ensi viikolla siis) klo 11.30 Pirttimäen ulkoilualueella! Juostaan tunnin verran kevyesti poluilla, jokainen pysyy takuulla mukana - jos ei, niin odotellaan. Jos porukalla on intoa, voimme jatkaa lenkkiä 1,5 tunnin mittaiseksi myös - poluilla meno on rauhallista ja ei siksi niin kuormittavaa! Ilmottaudu mukaan laittamalla mulle sähköpostia (hanna.taimen(a)gmail.com), niin annan tarkempia ohjeita. Lenkillä on säävaraus. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi mukaan!!

Tässä muutama vinkki kaikille, jotka haluaa kokeilla polkujuoksua...

• Varusteena käy normaalit lenkkivaatteet, mutta ihan ykkösvaatteita en laittaisi, sillä ne voi likastua tai jopa mennä rikki luonnossa helpommin, kuin tasaisella lenkillä.
• Jalkaan mahdollisimman kevyet ja vähän vaimennetut kengät, normaalit lenkkarit on hyvät aluksi. Varo kuitenkin kallioita ja juurakkoja.
• Jos innostut enemmän polkujuoksusta, osta maastojuoksukengät. Tärkeää on, että kenkä istuu hyvin jalkaan.
• Ota kännykkä mukaan hätätapausten varalle
• Vaikeinta on löytää kivoja polkuja: suunnittele reittiä esim. suunnistuskartan päälle, tai sitten voit vain lähteä juoksemaan lähimetsäsi polkuja edes takaisin. Polkuja on lähes missä vain, kun osaa vain kokeilla rohkeasti!
• Pidä katse mahdollisimman kaukana jaloista (tiedän, tämä on vaikeaa!), sillä jalat kyllä hakevat paikkansa maastossa. Aloita varovaisesti ja nosta jalkoja reilusti enemmän, kuin katujuoksussa
• Ota vettä mukaan lenkille
• Ole avoimin mielin! Mitä vaan voi tapahtua - voit vaikka upota polvia myöten suohon! ;)

No, joko lähdet polkujuoksemaan?! Mä olen ainakin innoissani selaillut jo ensi vuoden trailrunning-kalenteria, ja löytänyt monia kivoja tapahtumia. Nyt sulla on mahdollisuus päästä opastetulle polkulenkille Bodom Trailin maisemiin, joten ilmoittaudu mukaan ensi viikon yhteislenkille!

Minun Vaarojen maraton

Kotona ollaan! Lähdettiin reissuun perjantaina puolilta päivin, ja tultiin eilen illalla kymmenen aikoihin kotiin, joten pitkä reissu oli kyseessä. Automatkoihin tuhraantui se 7-8 tuntia suuntaansa pysähdyksineen, mutta onneksi ehdittiin olla Kolilla 2,5 päivää. Ja olihan kaikki siis tuon matkan arvoista: Koli oli niin kaunis paikka kuin kuvista välittyy, ruska oli pitkällä, mökki oli upea.. ja no, olihan siellä joku Vaarojen maratonkin! Pikku juttu ;) No, mä en pidä teitä enempää jännityksessä, vaan kerron, että maaliin selviydyttiin ja kaikki meni hyvin! Päivä oli ihan huikea, yksi elämäni hienoimmista!

Saavuttiin Kolille perjantaina kahdeksan aikoihin, ja käytiin ystävän kanssa hakemassa Ukko-Kolin luontokeskuksesta numerolaput ja ajanottochipit. Fiilis oli todella jännittynyt ja odottavainen. Sitten lähdettiin ajamaan muutamien kilsojen matka Loma-Kolin alueelle, jossa meillä oli mökki varattuna. Mökki oli ihan tosi upea, varmaankin aika uusi, jossa oli kaikki "herkut" pesukoneesta ja astianpesukoneesta puusaunaan. Ystävä oli osannut varata ihan täydellisen mökin tähän reissuun! Illalla vaan syötiin vähän välipalaa ja suunnattiin siinä kymmenen jälkeen nukkumaan. Mä nukuin levottomasti, mutta onneksi aikaa oli runsaasti nukkua, joten aamulla ei kamalasti väsyttänyt, kun kuuden jälkeen kömmin sängystä ylös.

Söin aamupalaksi kaurapuuroa, total-jugurtin hunajalla ja yhden leivän palasen. Join C-vitamiinia, vettä ja mukin kahvia. Ruokaa tuntui olevan sopivasti. Sitten alkoikin ruljanssi; urheilujuoma repun juomasäiliöön, eväitä reppuun, numerolappu ja chippi kiinni, vaatteiden valinta... Se tuottikin yllättävän paljon päänvaivaa, sillä aamulla oli pari astetta lämmintä, mutta iltapäivällä lämpötilan pitäisi nousta kymmeneen asteeseen. Jalkaan laitoin Inovin maastojuoksukengät. Kiitos vaan kaikille hirväesti kommenteista. Valinta oli lopulta helppo, sillä vesisadetta ei ollut, joten uskoin maan olevan kohtuullisen kuiva. Sitten olikin aika lähteä ajamaan kohti Ukko-Kolia ja ensimmäistä maastomaratonia! Huuuii!

Meidät kuljetettiin Kolin huipulle hiihtohissillä, ja voi pojat, mitkä näkymät aukesivatkaan! Vautsi. Mä lähdin liikkeelle kolmannessa ryhmässä, eli klo 9.20, jonka tavoiteaika oli 6-7 tuntia. Olin mutulla arvioinut jonkun lähtöryhmän. Suurimmat massat lähtivät kahdessa ensimmäisessä ryhmässä, joten pienenä joukkona lähdettiin liikkeelle, ja ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Oma paikka ja vauhti löytyi heti, ja rauhassa tuli aloitettua. Olin kuullut niin paljon kauhutarinoita Ryläyksestä ja muista Kolin kammotuksista, joten päätin ottaa alun todella rauhallisesti. Alku oli helppokulkuista polkua, vähän hiekkatietä ja sitten noustiinkin ensimmäiselle vaaralle, josta aukesi hienot näkymät Herajärvelle. Tämän jälkeen laskeuduimme Kiviniemen maastoihin, jossa oli noin 17 kilsan kohdalla vedenylityspaikka, sekä huolto. Pääsin veneeseen, jolla meidät soudettiin pienen kanaalin yli. Kaikki oli mennyt hyvin tähän asti, mutta nyt tiesin sen pahimman, eli Ryläyksen pikkuhiljaa alkavan.  Riisuin takin pois, ja päätin juosta loppumatkan pitkähihaisella juoksupaidalla.

Polku muuttui vaikeammaksi. Kivikkoa ja juurakkoa oli paljon, ja nousuja sekä laskuja myös. Juoksu muuttui vaikeaksi, sillä askelia sai todella hakea maastossa. Täällä varmasti huippujuoksijat tekee suurimmat erot noviiseihin. Yritin juosta sen, mitä oli juostavissa. Energiaa mulla oli kehossa hyvin, sillä olin noudattanut "Geeli joka tasatunnein" -suunnitelmaani erinomaisesti. Jalatkin tuntuivat hyviltä, joten yllätyksekseni selkiä tuli jonkun verran vastaan, ja oli kiva ohitella porukkaa, vaikka teinkin vain ja ainoastaan omaa juoksua. Siitä sai silti virtaa. Yhdessä kohtaa juoksin erään miehen kanssa peräkkäin jutellen niitä näitä (matkalla oli hieno tunnelma kilpailijoiden kesken, tuli juteltua monien kanssa), ja sitten lähtikin jalka liukumaan pisin juurakkoa. Tiesin, että nyt kaadutaan ja huusin ilmassa "ääää"! Nousin äkkiä ylös, ja totesin, ettei mikään vääntynyt, että sain vain iskuja korkeintaan. Kaikki oli kunnossa... Takana ollut mies sen vielä varmisti kysymällä minulta. Alamäkeen tultaessa alkoi pikkuhiljaa vähän jo juoksu rullaamaan teknisemmälläkin osuudella, ja pian huomasin, että Ryläys oli ohitettu. Ei se niiiiin paha ollutkaan, vähän ehkä jopa liioittelua ne kauhutarinat.. vaikka olihan maasto todella teknistä polkua!

Helpomman polkuosuuden jälkeen tultiin viimeisellä huollolle. Huolto tarkoitti Vaarojen maratonilla vesihuoltoa. Kaikesta muusta kilpailijoiden täytyy itse huolehtia. Muun muassa vesipullo tai -pussi on pakollisena varusteena. Suolakurkkuja tai banaaneja ei jaella, vaan ne on oltava repussa, jos niitä haluaa. Tästä alkoi reitin helpoin osuus, eli pitkä hiekkatie ja metsätie -osuus. Mua vaan silti harmitti, koska metsässä aika menee paljon nopeammin, kun askeliin täytyy keskittyä ihan eri tavalla. Tiellä voi antaa vain mennä, mutta onhan se oikeasti vähän tylsää.. ainakin, kun juoksua on metsäpoluilla jo noin 32 kilsaa takana. Mutta yllättävän hyvin meni vielä tuo metsätieosuus, ja sen lopussa, ennen "valenousun" alkua näin Kimmon, mun urhollisen kannattajan. Sain valtavasti tsemppiä, joten sisukkaasti lähdin kohti viimeisiä nousuja.

Loppunousu. Kuva: Teemu Saramäki.

Tässä vaiheessa Kimmolle kiitos muista kuvista tässä postauksessa.

Ensin kivuttiin Kolin laskettelurinteiden puoleen väliin, ja juostiin vähän siellä poikittain koko ajan nousten. Nousussa piti laittaa kävelyksi, sen verran jyrkkää se oli, mutta tasaisella ja laskuosuudella jaksoin vielä juosta. Edellä olevat hyppäsivät polulla sivuun mun tieltä ja joku totesikin että "takaata tullaan niin kevyin askelin".. mä vaan huikkasin, että "nyt otetaan viimeiset juoksut ennen nousuja!" ja niin mä juoksin myös alas polkua pitkin. Jalat olivat yllättävän hyvät, sillä pystyin kivasti vielä väistelemään kiviä ja juuria tässäkin vaiheessa. Ennen Kolin satamasta alkavaa viimeistä reilu 2 kilsan nousua otin viimeisen geelin, ja sitten suuntasin ylös. Ja olihan se loppunousu sen kaiken hypetyksen arvoinen eli tiukka! Yritin juosta kaikki vähänkin tasaisemmat kohdat. Loppu oli todella jyrkkää, mutta otin sitten ihan lopussa loppuspurtin! Kellot pysähtyivät maalissa aikaan 6.27.47 ja oli enemmän kuin tyytyväinen!

Maalissa taisi tulla vähän tunteet pintaan, sillä olihan reissu todella upea ja koko matka siihen loppupisteeseen on ollut hieno projekti, jonka olen suorittanut yhdessä ystäväni kanssa. Nyt me molemmat oltiin maalissa (ystävä vähän ennen mua, mutta juostiin pitkään yhdessä myös Kolilla!), ja kaikki oli mennyt hyvin. Onhan se hienoa! Mä olin yllättävän hyvissä voimissa lopussakin, ja mietin, että tulikohan säästeltyä vähän liikaa voimia siinä alussa. Toisaalta, olin ensimmäistä kertaa liikkeellä Vaarojen maratonilla, joten olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olin hyvissä voimissa, iloisena ja onnellisena maalissa. Se oli tärkein yksittäinen tavoitekin reissulle. Ja hei, olin mä tietysti väsynytkin, sillä kyllä reitti rankka oli! Mielessä pyörinyt aikatavoite alle 7 tunnin suorituksesta täyttyi myöskin hienosti, vaikka se toissijainen juttu lauantaina olikin. Illalla saunottiin ja syötiin tortilloja ja karkkia mökissä, ja korkattiin toki voittoskumpat!

Tähän ehkä kiteytyy fiilis reissusta! Kaikkensa antanut? Onnellinen?

Vaarojen maraton oli upea kokemus. Ihan huikea! Järjestelyt toimi, ei ollut ruuhkaa ja kaikki oli ystävällisiä. Juoksijoiden keskuudessa oli hyvä fiilis ja Kolin maisemat ruska-aikana olivat äärimmäisen kauniit. Jokaisen tiukan nousun jälkeen sai yleensä palkinnon, eli hienot maisemat ympärilleen. Kannatti todellakin lähteä. On myös pakko todeta, että uskon ettei maastomaratonit jääneet tähän. Polkujuoksu on tullut jäädäkseen, koska onhan se nyt äärimmäisen siistiä! "Flat is boring", niinkuin Buffin iskulauseessakin sanotaan!

Tämä on niin pitkä jo tämä teksti, joten palaan jälkitunnelmiin ja upeisiin Kolin maisemiin vielä uudestaan. Meillä oli onni jäädä Kimmon kanssa vielä maanantaihin asti Kolille, joten käytiin vähän nauttimassa luonnosta sunnuntainakin - tosin vähän rauhallisemmin ja lyhyemmin kuin lauantaina.

Mitä mukaan maastomaratonille?

On sitä ennenkin mäkiä noustu...

Huomenna puolen päivän aikaan startataan auton nokka kohti Kolia. Vihdoin ja viimein kauan odotettu reissu on käsillä ja jännitys on noussut huippuunsa! Tankkausta oon vähän yrittänyt tehdä, eli syödä normaalia hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, tosin syön normaalistikiin myös hiilareita, kuten on ehkä tullut ilmikin. Tänään syötiin muun muassa parasta pastaa, eli avokadopastaa. On se vaan joka kerta niin hyvää!

Nyt kun flunssa on selkeästi taltutettu, on alkanut syntyä pientä stressiä varusteista. Eväät alkaa olla selvillä - on geelejä, energiakarkkeja, pari patukkaa ja kuivattuja hedelmiä, sekä 1,5 litraa urheilujuomaa repun säiliöön sekä pieni vesipullo, jonka aion täyttää niillä parilla huoltopisteellä. Eiköhän noilla eväillä pärjää yhden Vaarojen maratonin. Tahdon, ettei homma jää ainakin energianpuutteesta kiinni. Toisaalta - vähän koomistakin ottaa maratonille evästä mukaan. Mutta retkeilyhengellä mennään, kun onhan kyseessä vähän eriluokan tapahtuma, kuin joku tavallinen katumaraton! Olen myös varautunut jo hyvään aamupalaan mökissä, sillä mukaan lähtee puurohiutaleita, bonne-sosetta ja mantelimaitoa. Puuron lisäksi juon kahvia, ja otan varmasti rahkaa tai leipää vielä lisäksi - jollen molempia.

Vaatepuolen piti olla selkeää. Ostin jokasään kestävän Inov8 Stormshell -takin, joka pitää erittäin hyvin vettä ja tuulta, mutta hengittää kuitenkin. Onneksi Vaaroille ei ole luvattu vesisadetta, sillä eihän kaatosateessa juokseminen kivaa ole, vaikka olisikin kunnon takki. Tuolle takille tulee taatusti muutakin käyttöä, sillä eiköhän paljon ulkoileva ihminen vedenpitävän juoksutakin tarvitse! Isänikin huikkasi viime syksynä puolikasta (taas kerran) sateessa juostessani, että "sulla pitäisi olla vedenpitävä takki näille ilmoille" - totta iskä, nyt sen vihdoin hankin, kun oli pelko joutua sateeseen yli kuudeksi tunniksi! Ajattelin silti laittaa tuon takin päälle alkuun, alle pitkähihaisen juoksupaidan, päälle pitkät trikoot, zeropointin säärystimet ja sukat. Buffi kaulaan. Jalkaan laitan Inovin maastokengät... Kunnes ystäväni alkoi huudella nastareiden (siis nastallisten suunnistuskenkien) nimeen! Täh? Maraton nastareilla, en mä pysty! Mutta totta, maasto voi olla liukas - mutta onko se niin liukas, että mun kannattaisi laittaa nastarit jalkaan, silläkin uhalla, että tiedän niiden olevan raskaat ja vähän epämukavatkin noin pitkällä matkalla... suunnisteassa ne kyllä on hyvät. Kummat mä laitan? Onko maasto liukkaampaa ja teknisempää, kuin etelä-Suomen polut? Elikkä nyt on sitten kenkäongelma! Todennäköisesti lähden maastolenkkareilla matkaan... mutta molemmat pakkaan reissuun mukaan.

Lähtöaikaan yhdeksän jälkeen on luvattu paria lämpöastetta. Melko kylmässä kelissä lähdetään taivaltamaan, vaikka aurinkoa onkin luvattu. Ajattelin pukea päälle tosiaan takin, jonka olen suunnitellut riisuvani 17 kilsan kohdalla olevan vesistön ylityksen aikana. Siinä voi joutua odottelemaan vuoroa, tai jos pääsee veneeseen vetolautan sijaan, ehtii hyvin vaihtamaan vaatteita. muuta suunnitelmaa mulla ei ole tähän mennessä oikein matkan varrelle. Olen miettinyt aloittavani hitaasti ja mäet rauhaksiin kipuen. Ryläys on myös tietoisuudessa, joten sitä pätkää puolimatkan jälkeen odotellaan innolla - ja no, ehkä vähän kauhullakin ;) Geelejä ajattelin yrittää ottaa tasatunnein, ja muuta ravintoa sitten välissä.

Takki päällä, takki pussissa. Painoa 140g. 

On tämä silti hullun hommaa, sanon minä! Ajaa ensin tuntitolkulla Kolille ja juosta sieltä jalat alta! Mutta ihan takuulla tuollakin reissulla saa kokea niitä huikeita fiiliksiä, miksi tätä viitsii tehdä! Varmasti vielä suunnitelmat muuttuvat ja vaatteet vaihtuvat,  mutta taistelutahto on ja pysyy! Nyt jos koskaan mun on aika näyttää itselleni, mihin mä pystyn! Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä satu mitään haavereita. Reissusta tulee varmasti kaikkineensa upea, sillä olemme Kimmon kanssa Kolilla ihan maanantaihin asti! Kirjoittelen mahdollisesti reissusta kuulumisia tänne, mutta ainakin instagramia päivittelen tiheämmin.

NYT! Viime hetken tsempit, vinkit, kaikki kehiin! Olenko huomioinut kaikki? Selviänkö mä?!?! JÄNNITTÄÄ!! 

Tärkeintä on matka, ei määränpää

Nyt kun olen koko viikon taistellut kehossani syysflunssaa vastaan, olen ehtinyt miettiä, onko tällaisessa stressaamisessa maratonille osallistumisesta mitään järkeä. Siis, olen tehnyt kovan työn treenatessani maratonille, ja oikeastaan kaikki voi mennä pilalle vain sen vuoksi, että tulee kipeäksi juuri h-hetkellä tai vaikka loukkaantuu juuri ennen tapahtumaa. Ilmoittautua nyt johonkin tapahtumaan kauan etukäteen, tai varata mökki Kolille jo tammikuussa ja sitten vain toivoa, että kaikki menee hyvin valmistautumisessa. Kaikki kulminautuu siihen yhteen päivään. Kovan työn tulos testataan silloin, vaikka todellisuudessa matka sitä yhtä päivää varten on kestänyt monia viikkoja, jopa kuukausia. Aika raadollista. Mitä jos ei vain jalat kulje silloin yhtenä päivänä? Mitä jos en ole terve? Mitä jos ei vaan sinä päivänä huvita juosta?

Toisaalta maratonin juokseminen on aina yksi elämys, ainakin minulle. Sitä varten voi vähän jännittää mielessä liikkuvia asioita tai kevennellä liikuntaa pari viikkoa ennen koitosta. On hyvä levätä jalkoja ja varmistaa levolla myös mieli siihen, että se oikein himoitsee juoksemaan. Loukkaantumisille ei tosiaan mitään voi, mutta maraton-fiiliksen nostattamiseen voi itse vaikuttaa. Maratonin juokseminen on kovan työn palkinto, jolloin on aika näyttää itselle, että reilu 40 kilometriä taittuu kyllä, jos vain tahtoo tarpeeksi. Maratonilla on tarkoitus päästä hyvin treenanneena liikkeelle, jolloin koko matkasta todellakin voi nauttia. Todellinen huippufiilis tulee sitten maalissa!

Sateinen Rantamaraton -12

Muistan hyvin ensimmäisen maratonin, kun juoksin sen kolme vuotta sitten aurinkoisena syyspäivänä. Muistan ne isot mäet alkumatkasta. Muistan, kuinka kävelin isoimman mäen ylös säästääkseeni voimia. Muistan kuinka kaunis Espoon rantaraitti oli tuona päivänä ja muistan Alexander Stubbin kannustuksen reitin varrella. Muistan, kuinka isäni tarjosi mulle suklaata kolmenkympin kohdalla. Muistan tuskan viimeisillä kilometreillä, mutta ennen kaikkea muistan sen hienon tunteen, kun tulin maaliin ja näin kannustusjoukkoni melkein liikuttuneina. Toisena maraton-päivänäni satoi vettä kaatamalla. Muistan, kuinka paitani oli läpimärkä jo tunnin juoksun jälkeen. Muistan, kuinka isäni yritti saada mua autokyydillä kotiin, mutta mä huikkasin kyllä juoksevani maaliin. Muistan, kuinka kylmissäni olin maalissa, mutta ylpeä, etten luovuttanut. Tukholmassa kolmannella maratonilla muistan suuret kannustusjoukot , "heja heja" -huudot ja toisella puoliskolla alkaneen vesisateen. Muistan, kuinka hienoa oli kaartaa stadionille uuteen enkka-aikaan!

Keväällä 2013 minä ja ystäväni yhteisellä lenkillä

Kaikkein eniten mä kuitenkin muistelen noita treenijaksoja ennen maratoneja. Muistan, kuinka olen nauttinut pitkien lenkkien huumasta, kauniista maisemista ja lenkkiseurasta. Muistan yksittäisiä lenkkejä, esimerkiksi kerran lähdin aamulenkille banaanin turvin, enkä todella jaksanut sillä energialla juosta ajateltua kahta tuntia. Silloin en tiennyt energiageeleistä mitään, silloin vuonna 2011. Muistan myös, kuinka kerran itkin lenkille lähtiessä, etten jaksa lähteä. Fiilis ei parantunut sillä lenkillä, ja silloin päätin, etten tee yhtäkään lenkkiä väkisin jonkun maratonin vuoksi. Enkä ole tehnytkään! Muista yhteiset lenkit ystäväni kanssa, ja muistan kuinka Kimmo on juossut mua vastaan pisimmillä lenkeilläni, jotta mulla olisi seuraa loppumatkaksi. Muistan lenkit, joiden jälkeen olen pulahtanut suoraan mereen lenkin päätteeksi! Muistan, kuinka juoksimme ystäväni kanssa 27 kilsan lenkin pakkasella joitain kuukausia ennen Tukholman maratonia. Itseasiassa muistan todella tarkasti iloa tuottaneita yksittäisiä lenkkejä. Jotain treenifiiliksiä muistan jopa tarkemmin, kuin maratonin tunnekuohuja.

Oikeastaan mulle näillä maratoneilla tärkeintä onkin se matka, jonka kuljen treenatessani niitä kohti. Mulle tärkeää on se hyvinvoiva kokonaisuus, jonka ne saavat aikaan. Treenien vuoksi olen oikeastaan karsinut paljon niitä asioita elämästäni, joista en pidä tai jotka ottavat enemmän kuin antavat. On hyvä mennä nukkumaan ajoissa perjantaina, jotta voi lähteä aikaisin aamulla treenaamaan. On hyvä olla juomatta itseään humalaan, koska tahtoo treenata seuraavana päivänä. On ilo harrastaa jotain niin intohimoisesti, että siihen oikeasti tahtoo sitoutua ja treenata sen vaatimalla tavalla. On mukavaa syödä paljon hyvää ruokaa ja vähän herkutellakin, koska keho kaipaa paljon energiaa kulutettujen tilalle. On ihanaa löytää ympärille ne ihmiset, jotka välittävät minusta silti, vaikka käyn välillä lenkillä. Tällainen mä olen; nautin jokaikisestä matkasta, jonka saan kulkea kohti jotain liikuntasuoritusta. Jopa enemmän, kuin itse tapahtumasta.

Upea polkulenkki viikon tauon jälkeen, tänään, syksyllä 2014

Ensi vuonna en tiedä moneenko tapahtumaan ilmoittaudun etukäteen, todennäköisesti joihinkin. Joskus vaan olisi hyvä jatkaa sitä matkaa ilman tarkkaa määränpäätä ja antaa mielen ja kehon viedä, ja poiketa välillä satamissa, kun sopiva tilaisuus tulee. Suunnittelematta. Saa nähdä, millaisia virtoja ensi vuosi tuo tullessaan. Onneksi nyt olen tervehtynyt hyvin, ja pääsin tänään kevyelle maastolenkille Kimmon kanssa. Olen juonut paljon c-vitamiiniporetta ja auringonhattu-uutetta. Olen syönyt ravintorikasta ruokaa ja levännyt viikonloppuna kotikonnuilla, niin anopin kuin vanhempienikin ruokapatojen äärellä. Olen saunonut tunnelmallisella mökkisaunalla myrskyn pauhatessa ulkona ja olen maannut sohvalla. Olen nyt aikalailla voimissani. Toivo elää Vaarojen maratonista!

Onko jollain samanlaisia ajatuksia juoksutapahtumista? Tykkäättekö te suunnitella pitkälle tapahtumia tulevaisuuteen? Oletteko joutuneet jättämäät jonkun tärkeän kisan joskus väliin? Romahtiko maailma silloin tai uskoisitko sen romahtavan, jos startti jäisi väliin?