Niin ihmeellinen marraskuu

Eletään jo marraskuun viimeistä kokonaista viikkoa. Tämä marraskuu on ollut kummallinen; Ensi-lumen sataminen aikaisemmin kuin vuosikausiin, Etelä-Suomen oleminen maan lumisin paikka sekä lumen äkillinen sulaminen ja katukuvan palautuminen harmaaseen, mutta niin perinteiseen marrasmaisemaan. Jos multa kysytään, olisin mieluusti pitänyt lumen ja pakkasen marraskuusta maaliskuuhun asti. Mutta koska säätiedotteisiin ei voi vaikuttaa, on meidän vain täällä Suomessa totuttauduttava synkkiinkin aikoihin. Onneksi marraskuussa alkaa jo näkyä jouluvaloja pihoilla ja ikkunoissa, sillä valot luovat kaunista tunnelmaa pimeydenkin keskelle. Joulukuu menee yleensä aina äkkiä, vaikka jouluaattoa ei enää samalla tavalla odotakaan kuin pikkulapsena. Tammikuussa viimeistään saadaan pysyvät lumikelit, ainakin näin toivon hartaasti.

Olin niin intona viikon kestäneestä lumisuudesta. Oli ihanaa, kun illallakaan ei ollut niin pimeää, vaan lumi toi valoisuutta ja antoi luonnolle kauniin päällyskuoren. Minua ei edes harmittanut putsata lumia auton päältä, skrapata ikkunoita ja jumittaa Kehä 1:n ruuhkassa entistä pahemmin, koska olin vain niin iloinen lumesta. Juoksualustana lumi on miellyttävän pehmeä ja pito on hyvä, ja pakkasella on raikasta ulkoilla muutenkin. Ja vaikka en kolme vuotta sitten olisi uskonut tätä sanovani; parasta lumessa oli hiihtokauden avaus. Meillä Helsingissä on melkoisia latukunnostajia, kun päästiin nauttimaan luonnonlumista kilometrien mittaisten baanojen verran. Koko Helsingin keskuspuisto oli täynnä latuja, joten kymmenien kilometrien lenkki kiertämättä samaa latua olisi onnistunut. Minä tyydyin reilu kympin hiihtolenkkiin Pitkäkosken majalta lähtien kohti Paloheinää ja takaisin. Oli niin talvinen fiilis, kun lunta oli puissa ja maassa kunnolla. Minä olen niitä fiilis-hiihtäjiä, jotka eivät kuitenkaan pääse samaan tunnelmaan tykkilumilatua kiertäen. Mietin mielessäni, kuinka kaunista Helsingissäkin loppujen lopuksi on, vaikka aika ajoin ajattelenkin negatiivisesti nykyisestä kotikaupungistani. Tunnin hiihtolenkki taittui nopeasti ja olin niin onneissani, sillä hiihto on hieno laji. Hiihto sujui tällä kauden avaavalla lenkillä omalla mittapuullani hienosti; en kaatunut kertaakaan, pitopohjasukset toimi moitteettomasti muutaman asteen pakkasessa ja alan olla muutenkin vapautuneempi suksien päällä. En pelkää enää laskea pieniä mäkiä ilman latua ja osaan muutenkin hallita sukset paremmin. Hiihtäminen oli niin kivaa! Mutta onneksi toisaalta tyydyin vain kympin lenkkiin, sillä seuraavana päivänä ja vielä muutama päivä hiihdon jälkeenkin lonkankoukistajat olivat jumissa! Hah. Sama juttu kuin keväisin ekojen pyöräreissujen jälkeen, jolloin pakarat ilmoittavat selkeästi itsestään.

Lumiset hiihdot ja sen jälkeinen ennuste...

Tämän viikon harmaudessa ja synkkyydessä ei uskoisi, että reilu viikko sitten hiihdin tosiaan luonnonlumilla. Lumet sulivat nopeasti, harmaus tuli vasten kasvoja ja kovaa. En voi väittää vastaan, että ei olisi harmittanut. Niin lumien sulaminen, hiihdon loppuminen yhtä nopeasti kuin se alkoikin, totaalinen pimeys ja maiseman muutos. Mieli on ollut jotenkin hieman apeampi tuon muutoksen jälkeen, vaikka todellisuudessa nyt palasimme siihen normaaliin viime vuosien marrassäähän. Sitä oli jotenkin niin innoissaan lumesta, kun kerta sitä meille tarjottiin etuajassa. Ja sitten vietiinkin pois, kuin tikkari lapsen suusta. No, ei ole auttanut kuin sopeutua uudelleen tähän pimeään vuodenaikaan. Satu listasti omassa blogipostauksessaan hyviä vinkkejä kaamostaistelua vastaan ja voin allekirjoittaa täysin kaikki väitteet. Etenkin unentarve on itsellä todella suuri verrattuna kesäaikaan. Onneksi iltaisin todella väsyttää, ettei tarvitse väkisin raahautua sänkyyn. Huomaan, että arkipäivät kulkevat aika samalla kaavalla: työt, treeni, ruoka, jakso lempparisarjaa, nukkumaan. Eikä siinä oikeastaan mitään huonoa ole. Kaamosaikaan ei paljon ole energiaa suunnitella arjen keskelle spesiaalia ohjelmaa, vaan on hyvä antaa tilaa niille asioille, jotka varmasti tuovat enemmän energiaa kuin kuluttavat sitä. Toisaalta olen myös aikamoinen kotihiiri, joten on mukavaa kun voi ihan "luvan" kanssa linnottautua iltaisin kotisohvalle.

Treeni on kuitenkin sellainen, josta on syytä pitää kiinni myös pimeänä aikana. Kun sitä tekee lempeästi ja armollisesti, niin väitän sen tuovat enemmän energiaa kuin ottavan. Ainakin itselleni liikunta on sellainen arjen piristeruiske ja monipuolisuus pitää motivaation yllä myös näillä pimeillä keleillä. Mulle ulkoliikunta on suurta endorfiiniryöppyä ja en ole vielä kokenut sisäliikunnasta samanlaisia fiiliksiä kuin ulkoliikunnassa. Kun vietän päivät sisällä tietokoneen ääressä, on todella tarpeellista saada raitista ilmaa vastapainona. Pyrin useasti käymään ulkona myös ennen sisätreenejä, esimerkiksi ennen salibandytreenejä käyn lämmittelylenkillä, vaikka emme joukkueena sitä teekään. Sisätreenit sujuu yleensä paljon paremmin, kun aivot ovat saaneet tuuletusta! Pimeällä juokseminen ei ole sen ihmeellisempää kuin valoisallakaan, tai itseasiassa pimeässä juoksemisessakin on oma tunnelmallinen puolensa. Maanantaina tehtiin Annan kanssa vetotreeni pimeällä juoksuradalla. Oli sekin aika pöhköä toimintaa, mutta niin siistiä! Lamppulenkit pimeillä poluilla on mun suosikkeja, mutta sitä en uskalla yksikseni harrastaa. Taidan pelätä pimeää kuitenkin. Muuten pimeällä juoksemaan lähteminen on yleensä se vaikein rasti. Kun ei tekisi millään mieli pimeään ja märkään. Siinä sisällä lämpöisessä istuessa kun ei tajuakaan sitä ulkoilman piristävää vaikutusta. Jos siitä saisi palasen napattua sohvalle, niin motivaatiota ei tarvitsisi kaukaa hakea.

Maanatainen intervalli verkkoineen Suunto Spartan -kellossa.
** Mittari saatu lainakäyttöön blogin kautta **

Eilen kaivoin myös pyörän takaisin varastosta ja polkaisin töihin. Ei ollut kovin maireeta polkea pimeässä töihin ja pimeässä takaisin, mutta työpaikalla huomasin kyllä herääväni paremmin tähän päivään kuin autolla tai bussilla liikkuen. Kelikin oli lämmin ja pieni tihkusadekaan ei menoa haitannut. Oikeastaan vähän jo harmittelen, etten pääse aikataulusyistä polkemaan tällä viikolla muina päivinä. Mutta toivottavasti ensi viikolla ehdin taas - ellei sitten ole jo hiihtokelit tulleet takaisin. En laittaisi pahitteeksi siitäkään! Aina voi keksiä keliin sopivia liikuntoja ja se monipuolisessa treenissä ja leppoisessa asenteessa on parasta. Ei haittaa vaikka olisi kuinka ihmeellinen marraskuu!

Miten teidän marraskuu sujuu? Taisteletteko kaamosväsymystä vastaan vai onko mennyt helposti? Kuinka moni on vielä mukana coreputkessa? ;) Minä oon! Energistä marraskuun loppua kaikille!