Vähemmän ja vähemmän juoksija

Silloin, kun aloitin blogin kirjoittamisen lähes neljä vuotta sitten, pidin itseäni juoksun harrastajana. Olin juossut säännöllisesti parisen vuotta ja takana oli kaksi maratonia. Olin juuri ilmoittautunut Tukholman maratonille ja treenasin varsinkin kevään 2013 ajan melkoisen säntillisesti Juoksufoorumilta löytyneen maraton-ohjelman mukaan. Jostain syystä blogin nimeksi valikoitui kuitenkin Sporttaillaan!, eikä esimerkiksi Hölkkäillään! tai muu vastaava. Siitä minä olen enemmän kuin onnellinen, ja olen vieläkin sinut blogin nimen kanssa. Sporttaillaan! kuvastaa positiivista ja leppoisaa asennetta monipuolista liikuntaa kohtaan. Siis juuri sellaista ajatusmaailmaa, jota minulla on.

Tukholman maratonilla keväällä 2013 ennätys parani, mutta juoksu tuntui tahmealta. Nautin kyllä maratonista ja pitkäkestoisesta rasituksesta, mutta jotain tapahtui, sillä tuo kolmas juoksemani maraton jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi katumaratoniksi, jonka olen juossut. Tuona samaisena kesänä löysin suunnistuksesta uuden harrastuksen elämääni. Jatkoin myös jo nuorena oppimaani uintiharrastusta ja päätin lähteä seuraavaksi haastamaan itseäni triathlonin parissa. Samoihin aikoihin tulimme ystäväni Tiinan kanssa tietoisiksi Vaarojen maratonista, ja päätimme osallistua tuohon kuulemma Suomen haastavimpaan maratoniin. Polkujuoksu oli luonnollinen harrastus maratoonarille ja suunnistukseen hurahtaneelle ihmiselle. Triathloniin en oikein kunnolla syttynyt, ja ainakin toistaiseksi se harrastus on jäähyllä. Maantiepyöräily ei vain sytytä minua. Sen sijaan suunnistus ja polkujuoksu ovat jääneet kunnolla jokapäiväiseen elämään.

Tällä hetkellä voisin kuvailla itseäni pitkäkestoisesta liikunnasta pitäväksi elämysliikkujaksi. Parhaimpia ovat sellaiset lajit, joita harrastetaan upeissa luonnonmaisemissa pieni pilke silmäkulmassa. Erityisesti olen nauttinut pitkistä suunnistuksista muun muassa Paimiossa Jukolan yössä (15,7km osuus) sekä Raatojuoksussa reilu 10km radalla parina syksynä ja rogainingista, seikkailu-urheilusta ja viimeisimpänä swimrunista. Myös pitkät polkulenkit joko omatoimisesti tai tapahtumassa ovat olleet mieleen. Niissä on minulle vähemmän ja vähemmän kyse pelkästä juoksemisesta. Ne ovat minulle seikkailuja. Vaikka tänä kesänä en ole kertaakaan tehnyt kunnon kovavauhtista juoksulenkkiä tai vetotreeniä, en voi väittää, ettenkö tykkäisi välillä juosta myös kovempaa. Tykkään saada omasta kehostani välillä enemmän irti ja palkinto kovan treenin jälkeen on erityisen hyvä olo ja endorfiinipölly! Sen vuoksi kannattaa todellakin välillä haastaa itseään. En silti koe tarvetta mitata kehitystäni juoksuvauhdeilla tai testaamalla omaa juoksukuntoa eri mittaisilla lyhyillä matkoilla. Minulle on aika sama, että onko juoksuvauhtini 6min/km vai 5min/km, vaan pääasia on se, että jalkani antavat minun liikkua eteenpäin. Pitkään ja nautinnollisesti.

Kyllä mä juoksemista rakastan ja se on mulle tärkeä harrastus, mutta pelkältään en sitä jaksaisi tehdä. Olen tästä ennenkin kirjoittanut. Korostankin monipuolisuuden vaikutusta mun motivaatioon liikuntaa kohtaan. Suunnistukset ovat kuin pieniä seikkailuja työpäivien jälkeen keskellä arkea, avovesiuintiin olen nyt viimeistään hurahtanut, kun alan voittaa jonkin asteisen vesipelon (Kyllä, minulla lapsuuden vesipedolla on ilmennyt avovesistöjä kohtaan pohjapelko, sillä kaikki on niin kirkasta uimalasit päässä!) ja työmatkajuoksu ja -pyöräily nollaavat ajatuksia työpäivien ympärillä. Ulkoilu on mun mielestä parasta liikuntaa, ja sisätiloista olen onnistunut pysymään poissa jo hyvän tovin. Harkitsen kovasti kuntosalijäsenyyden lakkauttamista, sillä varsinkin kesäaikoina kortti pölyttyy vähän turhankin paljon kaapissa. Toisaalta, syksyn viimoissa tai talvipakkasessa onkin yllättävän mukavaa päästä välillä sisälle treenaamaan. Kuntokeskuksen tarjoamaa joogaa tai bodybalancea unohtamatta.

Juokseminen on helppo ja nautinnollinen harrastus, kunhan jokainen löytää oman tapansa harrastaa sitä. Jonkun mielestä aikojen tarkkailu luo motivaatiota ja toinen taas haluaa kasvattaa juostun matkan pituutta kerta kerralta. Joku puolestaan pitää kilsapäiväkirjaa ja tarkkailee, täyttyykö viikottainen kilometritavoite. Toiset taas juoksevat pelkästä nautinnosta eivätkä välttämättä osallistu juoksutapahtumiin ollenkaan. Joku käy ehkä lukuisilla kimppalenkeillä, muttei saa itseään revittyä yksin lenkille. Eikä ole pakkokaan. Tärkeintä on, että tekee niinkuin sydän sanoo. Minulle on tällä hetkellä hyvä näin. Juoksu on helppo ja iloa antava harrastus minulle ja joskus tapa siirtyä paikasta A paikkaan B. Kun juoksen rennolla asenteella ja vain silloin tällöin, tulen joka kerta lenkiltä kotiin hymyssä suin ja täynnä virtaa! Olen silti mielessäni koko ajan vähemmän ja vähemmän juoksija.

Oletko sinä juoksija? Millainen juoksija olet? 

Huomenna juoksen tämän vuoden kolmannessa juoksutapahtumassa, Tampere Countryside marathonilla (osallistuminen saatu blogin kautta). Alla on kaksi polkujuoksua, Vantaa Trail 30k ja NUTS Karhunkierros 53k, joten aion lähteä huomiselle maantiepainotteiselle puolimaratonille todellakin vain ja ainoastaan hölkkäämään nautinnosta!

Ps. Koska olen junassa matkalla Tampereelle, ja bloggerin käsitteleminen kännykällä on hankalaa, jää tänä postaus poikkeuksellisesti ilman kuvia.