Hurraa! Sporttaillaan täyttää 2 vuotta! :)

Huomenta!! Tänään on kulunut kaksi vuotta siitä, kun tein ensimmäisen blogipostauksen tänne Sporttaillaan-blogiin, joten nyt olisi synttäreiden vuoro! Te ihanat lukijat ootte olleet niin aktiivisia, joten ajattelin palkita teidät videolla, jonka tein eilen! Hui, hirveän jännittävää! Itsensä katsominen videolta ei ole helppoa, ja äänikin kuulostaa oudolta, mutta julkaisen sen silti. Tässä siis historian ensimmäinen videopostaus tässä blogissa, olkaa hyvät!

Kuten ehkä huomasitte, järjestin videolla myös pienen arvonnan. Vastatkaa kommentilla tähän postaukseen ja jättäkää sähköpostiosoitteenne, jos tahdotte olla mukana arvonnassa! Arvon voittajan sunnuntai-illalla, joten avonta-aikaa on sunnuntaihin 16.11 klo 15 asti! Tsemppiä kaikille arvontaan!

Toinen ilmoitusluontoinen asia näin synttäreiden kunniaksi: Järjestän seuraavan yhteisen polkulenkin ensi viikon lauantaina eli 22.11 klo 11 alkaen! Paikka on vielä avoin, mutta todennäköisesti lähdetään Pirttimäen ulkoilualuelta taas, koska sieltä tunnen eniten polkuja, joita pisin voisin teitä johdattaa. Jos noin 1,5 tunnin kevyt lenkki metsässä kiehtoo, niin lähde mukaan! Ilmottaudu mulle sähköpostilla hanna.taimen(a)gmail.com, niin voin kertoa sulle lisätietoja ensi viikolla! Tule mukaan, meillä oli viimeksi niin kivaa!

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Keksikää keinoja selättää marraskuun synkkyys! Lähtekää ulos, menkää salille tai lähtekää vaikka shoppailukierrokselle! Aktiivisuus nostaa fiilistä ja sen jälkeen voi jopa hyvillä mielin löhötä hetken sohvalla kynttilän valossa glögiä juoden!

Isänpäiväviikonloppu kotikonnuilla

Pitkästä aikaan olin viettämässä viikonloppua kotikonnuilla Turun seudulla, josta niin minä, kuin Kimmokin ollaan kotoisin ja meidän perheet siellä yhä asustelevat. Sinne on aina ihana mennä ja nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä, mutta onhan nuo nyt todella kiireisiä viikonloppuja, jvarsinkin os kummankin perheitä tahdotaan nähdä. Tänä viikonloppuna oli tarjoitus viettää kunnolla isänpäivää, joka ainakin itselleni on todella tärkeä juhlapäivä, koska olemme niin läheisiä iskän kanssa. Ollaan muun muassa asusteltu useampi vuosi ihan kahdestaan vanhempieni eron jälkeen. Siinä jos jossain viimeistään meistä tuli todella läheisiä, vaikka olen kyllä aina ollut isin tyttö.

Perjantaiksi olin suunnitellut iskälle mun lahjani, joka tietyisti sisälsi yhdessäoloa. Sitä kun ei voi olla liikaa tuon 160 välimatkakilsan vuoksi. Laitettiin ensin Kimmon kanssa hyvää ruokaa, jota yhdessä söimme. Ruuaksi oli pihvejä, lantturansiksia, guacamolea, korianteri-tomaattisalaattia ja vihersalaattia fetalla. Ruoka oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin, ja eiköhän se isällekin uponnut ;) Jälkkäriksi tarjolla oli raakasuklaata ja isän naisystävän tekemiä leivonnaisia. Ruokailun jälkeen lähdettiin kohti Turun linnaa, jossa meitä odotti suosittu Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -opaskierros. En ollut aikoihin käynyt Turun linnassa, joten se oli jo itsessään elämys. Turussa on oikeasti paljon nähtävää ja koettavaa, joten on ihana välillä katsoa kaupunkia ihan turistin silmin. Pitäisi tehdä samaa välillä Helsingissä, koska oikeasti mulla on paljon upeita turistipaikkoja näkemättä ja kokematta. Turun linnan K-15 -kierros oli tosi mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, ja sai kyllä ihokarvat pystyyn. Voin suositella, vaikka taitavat tältä syksyltä olla loppuunmyytyjä. Ilta oli oikein onnistunut hyvässä seurassa!

Lauantaina oltiin Kimmon kanssa suunnistamassa, kun kerta mahdollisuus siunaantui. Siistiä vielä marraskuussakin suunnistaa ihan kunnon metsässä! Suot olivat märkiä ja nastarit kastuivat kunnolla jääkylmästä vedestä, mutta liikkeessä jalat lämpenivät heti. Oli hieno tunne, kun maassa oli vähän lunta paikoitellen. Metsä oli niin kaunis ja hyvän tuoksuinen, ja minä olin ihan fiiliksissä. Suunnistus sujui omalla tasollani ihan hyvin, ja oli kiva ottaa pisin ja haastavin rata. Jotkut rastivälit oli pitkiä, ja oli kiva vertailla tuloksia Kimmon kanssa jälkikäteen. Kimmo oli taas mua nopeampi pari minuuttia, vitsit, kun se on nyt kehittynyt paljon! ;) Suunnistuksen jälkeen käytiin mun äidin luona syömässä herkkuruokia ja sitten suunnattiin maalle Kimmon perheen luokse. Siellä rentouduttiin muun muassa saunoen, syöden ja telkkaria katselleen.

Tänään juhlittiin isänpäivää vielä kunnolla! Kävin oman isäni kanssa brunssilla Turun Fontanassa, jossa olin ekaa kertaa. Fontana oli ihan kiva brunssipaikka, ei mikään paras, mutta ruoka oli kyllä tosi hyvää ja mielestäni sitä oli tarpeeksi. Sain vatsani tosi täyteen salaateilla ja jälkkäreillä. Leipää en tainnut ottaa ollenkaan, kroisantin täytin makealla hillolla ja lämpimiä ruokia otin tosi vähän. Salaatit oli kaikki tosi hyviä ja makeat myöskin. Mehuun olisi voinut vähän panostaa, mutta tunnelmaltaan paikka oli viihtyisä. Oli ihana saada viettää vielä aikaa iskän kanssa. Iskältä olen oppinut paljon hyviä asioita elämän varalle, kuten olemaan tarkka rahankäytön kanssa, rakastamaan läheisiä, olemaan ahkera ja tunnollinen. Iskä on liikunnallinen, humoristinen, kiltti ja aina tilanteen tasalla. Toisaalta isäni on melko temperamenttinen, ja sekin on piirre, jonka olen itselleni saanut. Arvostan isääni todella paljon! Iskä on se ihminen, jolle soitan varmaan ensimmäisenä, kun mulla on jokin hätä.

Hyvää isänpäivää kaikille! Mitenkäs te sitä vietitte? Miten muuten viikonloppu meni?

Mulle tämä oli treenin puolesta kevyempi viikko, ja ensi viikolla olisi tarkoitus taas palailla kovemman treenin pariin niin lihaskunnossa, pitkissä lenkeissä kuin korkeasykkeisenkin treenin suhteen. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Uusia treenituulia

Aika tarkalleen neljä vuotta sitten isänpäivänä kävin iskän kanssa SATSilla spinningissä. Se oli mun ensimmäinen kerta spinnussa, ja vei kyllä mut ihan mukanaan. Päätin liittyä heti SATSille, jotta pääsen kokemaan ryhmäliikunnan huuman. Tuo päivä muutti mun elämän, sillä musta on tullut taas liikunnallinen ihminen, aivan kuten olin nuorenakin. Ensin kävin innoissani lukuisissa eri jumpissa ja välillä salilla, ja nykyisin juoksu ja muu kestävyysliikunta on vienyt sydämen, mutta on silti ihanaa, että mulla on niin hyvä tukikohta treenille kuin SATS. Tai nykyisin Sats Elixia.

Vaarojen maratonilta maaliin. Kiitos T & huoltojoukot kuvasta

Neljä vuotta on tullut kuntoiltua omalla fiiliksellä kehitykseen liikaan tuijottamatta ja ottamatta omasta tekemisestä turhaan paineita. Olen juossut kolme katumaratonia, muutamia puolimaratoneja ja joka vuosi yhden kympin tapahtuman. Viime kesänä innostuin suunnistuksesta, ja loppukesä ja syksy menikin uuden harrastuksen parissa. Tänä vuonna innostuin suuressa huudossa olevasta polkujuoksusta, ja mielestäni se olikin looginen jatkumo tälle kaikelle touhulle. Juoksin Vaarojen maratonin ja suoritin triathlonin perusmatkan samana kesänä. Kävimme ystäväni kanssa neljän tunnin rogaining-kisassa, ja haaveilemme ensi vuonna pidemmistä kisoista. Loppiaisena olisi tarkoitus kokeilla kahdeksan tunnin sarjaa, ja mahdollisesti sitten keväällä vielä pidempää. Voisi sanoa, että kaikki tekeminen on aika päämäärätöntä, mutta monipuolista haahuilua. Mutta haittaako se?

Ei se mielestäni haittaa, koska mä nautin kaikesta liikunnasta ihan täysin sydämin. Jokainen tapahtuma, johon olen ottanut osaa, on ollut suuri elämys. Myös, ja ehkä jopa varsinkin, se pitkäksi venynyt Snowflakes-seikkailu Nurmijärvellä. Mä en tahdo kauheasti rajata tekemisiäni, tai laskelmoida, mikä olisi paras tapa treenata jonkun tietyn suorituksen eteen. Mä tahdon tehdä vähän liikaa kaikkea! Ei ehkä ole fiksua treenata polkujuoksua ja triathlonia samana vuonna ja yrittää tulla paremmaksi suunnistajaksi, mutta ei mun tarvitsekaan olla fiksu. Mä olen kuitenkin miettinyt, miten saisin vielä enemmän irti tästä häröilystä eri lajien parissa, ja olen puntatoinut erilaisia treeniryhmiä, tai triathlon-seuraan liittymistä. Toisaalta en ole valmis sitoutumaan yhteen juttuun pitkäksi aikaa tai moneksi päiväksi viikossa, vaan nautin harrastamisessa vapaudesta.

Vantaa triathlonin lähtö kesäkuussa

Olenkin löytänyt talvikaudelle pari motivaatiota nostattavaa kurssia, joille aion osallistua. Ensi viikolla alkaa uintikurssi, tarkemmin vapaauintikurssi. Mä mietin jo viime keväänä uintikurssia, mutta ei osunut aikatualuihin sopivaa kurssia, joten päätin, että syksyllä menen kurssille. Mun kaavailemaa pitkän matkan vapaauintikurssia ei järjestettykään nyt syksyllä, joten valitsin tosen kurssin. Tämä viiden kerran kurssi alkaa ensi keskiviikkona, ja meitä on kurssilla vain 6 henkilöä. Uskoisin siis saavani todella hyvää opetusta vapaauinnin tekniikkaani. Mulla on jo pidemmän aikaa ollut fiilis, etten saa uintia eteenpäin omin avuin. Olen joskus ala-asteikäisenä ollut tekniikkakurssilla, ja ne opit ovat varmaan iskostuneet päähän, ja olen tässä uidessa saanut uinnista rentoa. Nykyään varmaan jaksaisin uida vaparia kuinka kauan vain, mutta vauhti on se, jota en saa kehittymään. Ja olisihan se mielekästä, että uintiin voisi saada lisää oppia, kun se on niin hyvä treenimuoto kuitenkin. Innolla odotan ensi viikon keskiviikkoa, kun kurssi starttaa! Pitää vaan ostaa uudet uikkarit sinne, heh!

Keväällekin keksin jotain kivaa, nimittäin juoksukoulun. Olen lukenut Elinan postauksia Vauhtisammakon treeneistä, ja kun lisäksi ystäväni on ollut mukana Turun juoksukoulussa ja kehunut teenejä, päätin, että nyt ilmottaudun mukaan! Helsingissä juoksukoululla on yhteistreenit vain kerran viikossa, tiistaisin, ja se sopii mulle kuin nenä päähän. En tahtoisikaan sitoutua esimerkiksi kolmeksi päiväksi viikossa ja maksaa siitä itseäni kipeäksi. Juoksussa parasta on sen tuoma vapaus, että voi harrastaa missä ja milloin vain, enkä tahdo sitoa sitä liikaa kiinni tiettyihin aikoihin. Vauhtisammakon juoksukoulu kestää keväällä kolme kuukautta, ja yhden treenikerran lisäksi saamme ohjeet kahteen omatoimiseen treeniin viikossa. Hinta on kohtuullinen 65 € koko ajalta, joten todella mielelläni ilmottauduin mukaan. Kannattaa kysyä, vieläkö olisi tilaa ryhmissä! Myös tutut bloggaajat Karkki ja Tanja ovat tulossa juoksukouluun, kivaa!

Mä odotan juoksukoululta uudenlaisia treenejä, itsensä ylittämistä porukassa ja juoksutekniikan kehittymistä. Mä meen usein mukavuusalueella harjoitellessa, ja juoksukoulussa on hyvät mahdollisuudet päästä sieltä ulos ryhmäpaineen vuoksi. Mä uskon, että juoksukoulun treenit tuovat lisää monipuolisuutta ja vaihtelevuutta mun viikkoihin, ja varmasti sitä kautta juoksunkin motivaatio nousee. Odotan jo innolla kevättäkin, kun varmasti tulen tekemään sellaisia treenejä, joita en oo ikinä ennen tehnyt!

Tällaisia uusia tuulia täällä suunnassa puhaltaa. Miltäs vaikuttaa mun touhut? Oletteko itse jossain kurssilla tai menossa johonkin vastaavaan? Koetko kursseista olevan iloa harjoitteluun?

Lappu rinnassa suunnistamassa

Tänään heräsin sateen ropinaan ja mietin kuinka onnekasta olikaan, että juuri vuorokautta aiemmin oli ollut unelmien syyskeli. Siis lauantaina ainakin täällä Etelä-Suomessa saatiin nauttia kirpsakasta, mutta upean aurinkoisesta marraskuun ensimmäisen päivän syyssäästä. Ei ollut tyypillisestä loskasta, pimeydestä tai kosteudesta tietoakaan. Onnekasta se oli siksi, että eilen kilpailtiin perinteinen suunnistuskauden päätöskisa, eli Raatojuoksu, johon minä otin ensimmäistä kertaa nyt osaa. Sinne on tervetulleita kaikki kuntosuunnistajatkin, joilla kilpailulisenssiä ei ole, ja nimensä mukaan kyseessä on pitkänmatkan suunnistusta. Me oltiin molemmat Kimmon kanssa ilmottauduttu skabaan, ja valittiin noin kympin radat. Tarjolla olisi ollut myös 20 ja 15 kilometrin radat, mutta onneksi päädyttiin tähän "lyhyeen" vaihtoehtoon, sillä kokemusta ei yli 7 kilsan radoista juuri olekaan. Loppujen lopuksi radat olivat hieman pidempiä kaikki, ja tuo naisten kympin rata olikin todellisuudessa 10,9 kilsan mittainen. Siinä oli kyllä tarpeeksi tekemistä!

Herättiin lauantaiaamulla seitsemän aikoihin, kun yhteislähtö oli määrä tapahtua klo 10.15. Söimme aamupalaksi leipää ja puuroa, joimme kahvia ja pakkasimme suunnistuskamat mukaan sekä vähän vaihtovaatetta. Vaatteiden valitseminen oli vaikeaa, sillä oli aurinkoinen nollakeli ja edessä suunnistusta - eli ei koskaan tiedä, kuinka paljon tulee seisomista ja ihmettelyä, mutta toisaalta välillä mennään jyrkkiäkin mäkiä hikihatussa ylös. Päädyin kahteen pitkähihaiseen paitaan, kerrastohousuihin ja ohuisiin suunnistustrikoisiin, ja valinta oli tosi hyvä. Missään vaiheessa ei ollut todella kuuma, eikä kyllä kylmäkään ehtinyt tulla. Kisakeskus oli Sipoonlahden koululla, ja siitä oli parin kilsan hölkkämatka lähtöpaikalle. Pakko sanoa, että oon kyllä ilonen, että uskaltauduin lähtemään mukaan, sillä onhan noi yhteislähdöt ja selostajat ja numerolappu rinnassa sellaisia kuntosuunnistajan kohokohtia! yli 1200 suunnistajaa lähti yhtä matkaa merkistä liikkeelle, se fiilis on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa!!

Suunnistus lähti rullaamaan aika kivasti, sillä nopeasti selvisi, mihin suuuntaan olen menossa, ja osasin siinä ihmispaljoudessa valita omat reittivalinnat välittämättä muista. Sitä kun ei ikinä tiedä, ovatko muut menossa samalle rastille vai ihan erille - yleensä erille, sillä ratoja oli useita ja myös omalla radalla oli hajontaa. Aluksi en katsonut rataa kokonaisuutena, mutta sitten tuli vilkaistua, ja olihan siinä 26 rastin verran tekemistä, ja joukossa oli niin lyhyitä rastivälejä kuin pitkiäkin. Suunnistus sujui kivasti, mitä nyt muutamia pummeja tuli tehtyä, mutta oikeastaan ne olivat aika pieniä omalla tasollani. Joukossa oli huoltorasti, jossa oli tarjolla mehua, vettä, jugurttia ja rusinoita ja muuta pientä naposteltavaa, ja oma reittini kulki sen läpi muutaman kerran. Suunnistin omasta mielestäni ihan omalla tasollani, mutta jalat eivät ehkä jaksaneet ihan kaikkia ylämäkiä mennä juoksuaskelin ylös. Mulla oli alla aika kovakin treeniviikko, varsinkaan jalat eivät ole täysin tottuneet vielä lisäntyneeseen kuntosalitreeniin, joten aivan tuoreimmilla jaloilla en valitettavasti Raatojuoksussa ollut. Silti fiilis oli ihan huippu, ja mä nautin tapahtumasta ihan täysillä! Metsässä huomaa että suunnistajilla on kyllä hieno yhteishenki, sillä pääsin itsekin pari kertaa auttamaan muita. Muutoin tässä tapahtumassa ei ollut Venlojen viestistä tuttua huutelua "mille rastille olette menossa?", vaan sai ihan tosissaan suunnistaa. Ja välillä menin joitain rastivälejä ihan yksinkin!

Toiseksi viimeisellä rastilla tein isoimman pummini, kun tulin väärälle rastille, ja hetken aikaa mietin, missä se oma rastini on. Lopulta pienen pyörimisen jälkeen, sekin löytyi, ja pääsin juoksemaan viimeiselle rastille ja siitä maaliin. Kyllä lopussa oli aika väsynyt ja "raato-olo". Suunnistaminen on aika rankkaa, sillä metsässä rämpiminen tuo mukavaa vastusta juoksuun ja etenmiseen. Jopa polkujuoksu tuntuu aina suunnistuksen jälkeen helpolta! ;) Aikaa mulla meni tuohon 10,9 kilsan rataan 2.26, joten parantamisen varaa jäi toki! Mutta on muistettava, että mä olen aloittanut suunnistuksen vasta reilu vuosi sitten kunnolla ensimmäisillä kuntorasteilla, ja siitä on tultu valtavasti eteenpäin. Enää ei ole sellaisia täydellisiä eksymishetkiä "missä mä oikein olen?!", vaan ennemminkin hitaus tulee omasta epävarmuudesta ja hitaista reitin valinnoista. Välillä on vaikeaa miettiä, mikä olisi paras mahdollinen reitti seuraavalle rastille. Suunnistuksessa riittää haastetta, mutta siinä on todellakin laji, jossa mä haluan kehittyä. Mä olen täysin hurmiossa suunnistamisesta, se on aivan älyttömän upeaa!

Onneksi uskalsin lähteä vaikeamaineiseen Raatojuoksuun, ja valitsin sopivan radan itselleni. On hienoa huomata, että voin nykyisin osallistua vastaaviin kuntosuunnistuskisoihin. Vaikka olen vieläkin hyvin epävarma omasta suunnistuksesta ja taso on ailahtelevaa, ei se haittaa. Parasta näissä tapahtumissa on itsensä ylittäminen jo sillä, että ylipäätään pääsee radan hienosti läpi maaliin. Koko ajan se varmuus tulee omaan tekemiseen ja kehitys on kovaa. Ennen kaikkea mä nautin suunnistamisesta koko sydämestäni, ja tämän kaltaiset tapahtumat vain vahvistavat tunnettani. Olen mä vaan onnellinen nainen!

Liikunta, ja liikuntatapahtumat antavat niin paljon!! Mahtavaa, että voin ottaa osaa monipuolisesti eri tapahtumiin. Ja siistiä on myös se, että suunnistuksesta on tullut mulle ja Kimmolle yhteinen harrastus, meidän juttu. Kuka lähtee meidän kanssa ensi vuonna Jukolaan? ;)

Miten teidän viikonloppu meni? Olitteko te lappu rinnassa jossain tapahtumassa vai nautitteko upeasta lauantaipäivästä jotenkin muuten?

Yhteistreenit ne naisen tiellä pitää

Syksy on monelle varmasti sellainen motivaation laskun aika. On pimeää koko ajan, väsyttää ja paleltaa. Miten sitä muka saisi itsensä liikkeelle? Mun täytyy tunnustaa, että itsellä ei ihan kovin suuria motivaatio-ongelmia ole edes näin syksyllä, mutta olen miettinyt, että ainakin liikuntatreffien sopiminen pitää monet liikkeessä. Ei sitä niin vain kehtaa laittaa "en pääsekään tänään" -viestiä, kun toinen odottaa sua saapuvaksi lenkille tai salille. Eihän?

Mulla on nyt koko ajan jotain liikuntatreffejä kavereiden kanssa. Tiinan kanssa olen treenannut jo pidemmän aikaa lähes säännöllisesti salin puolella. Ollaan toteutettu Tiinan suunnittelemaa salitreeniä, joka on ollut todella toiminnallinen, sykettäkin nostattava treeni. Olen tykkännyt siitä tosi paljon, ja tänään viimeksi käytiin sitä tekemässä. Mä olen saanut tosi paljon virtaa salille juurikin näiden yhteistreenien ja hyvän ohjelman kautta. Saan todellakin itsestäni irti myös salin puolella. Tosin, vieläkin huomaan välillä, että isompikin paino olisi voinut olla sopivampi tai että teen asioita mukavuusalueella. Mutta sellainen mä olen. Olen kuitenkin aika paljon päässyt myös omalta mukavuusalueelta, ja se on hyvä juttu. Ensi viikolla aloitamme uuden salitreenin yhteistreeniksi, joka on mun suunnittelema. Siitä tulee hitusen voimapainotteisempi, ja toki olen miettinyt myös kestävyyslajeihin sopivia liikkeitä. Tosin Tiinankin tekemässä treenissä oli hyvin juoksuakin tukevia liikkeitä, kuten boksihyppy ja askelkyykkykävely.

Kuva: sats.fi

Eilen olin taas toisen kaverini kanssa kokeilemassa Tikkurilan Elixian TRX-tuntia. Mä en tiedä olenko kertonut, että mun SATS-korttini päivittyi yhdistymisen myötä myös Elixioihin, joten nyt saan treenata missä vaan SATS- tai Elixia-keskuksessa. Pääosin käyn edelleen omalla kotisalillani, mutta silloin tällöin on kiva kokeilla jotain muutakin, ja lisäksi nykyään moni kaverini on myös ainakin jomman kumman keskuksen jäsen, joten yhteistreenimahdollisuudet ovat suuremmat. Tikkurila on aika kaukana musta katsottuna, mutta mitä sitä ei tekisi hyvien yhteistreenien vuoksi?! Kävimme ensin ystävän kanssa juoksemassa vajaa tunnin lenkki, jonka jälkeen suuntasimme Elixialle. TRX-tunti kiinnosti kovasti, sillä itsekin salilla teen usein TRX-narujen kanssa liikkeitä. Elixialla kyseessä oli 30 minuutin mittainen intensiivinen treeni, jossa ensin lämmitellään, ja sitten tehdään liikepattereita. Mä olin ihan hapoilla jo lämmittelyn jälkeen! Silti taistelin treenin läpi, ja tykkäsin kyllä todella paljon. Liikkeet olivat tehokkaita, ja ohjaaja oli hyvin ajantasalla tullen esimerkiksi korjaamaan mun asentoja lähes joka liikkeessä. Tänään on etenkin jalat ja keskivartalo ollut kipeänä. Tosi hyvä treeni, olispa tätä lähempänäkin! No, onneksi siellä kauempana on ihan huipputreeniseuraa, niin jaksaa aina välillä lähteä ;)

Juoksulenkkitreffejäkään ei voi olla koskaan liikaa. Mun blogin yhteislenkki oli ihan tosi mukava, ja sen jälkeen viime viikon keskiviikkona pikkupakkasella olin ihanien Karoliinan ja Hillan (Cloudberry's life -blogi) kanssa juoksemassa vajaa 13 kilsan lenkin. Oli tosi ihanaa juosta noiden samanhenkisten ihmisten kanssa, ja vaikka Hillaakin näin ensimmäistä kertaa, oli silti suut vaahdossa koko ajan puhumisesta. Tulipahan ainakin kunnon peruskuntolenkki, kun Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta taisi toteutua aika hyvin! Enemmän varmaan puuskutettiin puhumisen ilosta, kuin lenkin vauhdista. Silti lenkki oli tosi hyvä, sillä juurikin noilla peruslenkeillä sitä kuntoa kasvatetaan ja ylläpidetään. Kiitos vielä ihanasta lenkkiseurasta, Karkki ja Hilla! Otetaanhan pian uudelleen?!

Karkille kiitos näistä kuvista.

Mä olen myös miettinyt blogille seuraavaa yhteislenkkiä. Kellojen siirtämisen vuoksi en viitsi pitää lenkkiä maastossa arki-iltana, sillä se vaatisi kaikille otsalamput. Todennäköisesti seuraava blogilenkki voisi olla 22.-23.11, mutta koska siihen on vielä kolme viikkoa aikaa, niin tarkkaillaan ensin säätiedotuksia. Laittakaahan tuo viikonloppu kuitenkin muistiin, mikäli kevyt polkulenkki kiinnostaa ;)

Miltäs teidän kalenterit näyttää? Onko teillä paljon yhteistreenejä tiedossa? 

Kannattaako lenkkarit pakata matkalaukkuun?

Heippa, ja terveisiä Budapestistä! Nyt olen jo kotona, mutta tuli vietettyä pidennetty viikonloppu Unkarissa työporukan kanssa. Piti postailla jo paikan päältä, mutta jotenkin kaupunkiin tutustuminen veikin lähes kaiken liikenevän ajan. Vaikka kyseessä oli niin sanottu virkistysmatka, olin pakannut tuttuun tyyliini lenkkarit mukaan reissulle. Mähän en ihan kovin suuri bilehile ole, joten aikaa lenkkeilyyn jäi kivasti. Siinä missä muut ottivat päikkäreillä takaisin yön univelkaa, minä kävin fiilistelemässä lenkkarit jalassa paikallisia katuja. Lenkkarit oli kyllä myös eräällä työkaverillani mukana, mutta hänen lenkkiajankohdat (eli aamulla hyi!) eivät kohdanneet omieni kanssa, joten lenkkeilimme eri aikaan. Tämä kävi mulle hyvin, sillä sain mennä omaan tahtiin ja pysähtyä välillä kuvailemaan maisemia ja nauttia tunnelmaa. Mielestäni Budapestissä oli hyvä juoksumeininki.

Monet ovat ihmetelleet, miten voin pakata lenkkarit reissulle mukaan? Okei, en ole hirveästi vielä harrastanut moista, sillä emme matkustele kovinkaan usein. Ensimmäisen kerran olen lenkkeillyt reissulla Pärnussa muutama vuosi sitten. Riikassa puolestaan mulla ei ollut lenkkareita matkassa, sillä vietin lepopäiviä. Tukholmassa lenkkarit oli tietty mukana, heh heh, maratonia kun olin juoksemassa. Ja viime kesänä vietimme muutenkin aktiivilomaa Itävallassa, joten sielläkin tuli lenkkeiltyä. Noita reissuja ennen en ole ollut kova tyttö lenkkeilemään, ja olisin varmasti ollut ihmeissäni jo ajatuksesta pakata lenkkarit mukaan reissulle. Kuka hullu nyt niin tekee?!

Ihan tosi, mä suosittelen pakkaamaan lenkkarit reissuun mukaan! Siis ainakin, jos olet tottunut lenkkeilijä myös kotimaisemissa. Tällöin voit käydä heittämässä kevyen lenkin, mutta jalat ei kipeydy ja voit normaalisti viettää muun ajan maisemiin tutustuen. Matkustaessa kun tulee oltua paljon jalkojen päällä muutenkin. Matkalla lenkkeily on mielestäni todella mukavaa ajanvietettä, kunhan sen tekee stresstittömästi ja kevyesti. Intervelleja ei kannata ainakaan lyhyillä matkoilla alkaa puskea, vaan ennemminkin ottaa lenkit hyvänä tapana kierrellä nähtävyyksiä, kuten puistoja ja katuja. Juosten pääsee nopeammin paikasta toiseen, joten kilometrejä tulee huomaamatta kerrytettyä mukavasti. Tällöin voi hyvin käydä katsomassa niitä kauempana olevia paikkoja, joihin joutuisi muuten esimerkiksi metrolla matkustamaan. Metron ikkunastahan ei todellakaan näe samalla tavalla paikkoja, joten siksikin lenkkareissa kuljeskelu on suositeltavaa reissun päällä. Mielestäni juokseminen reissussa ei ole mistään pois, sillä tunnin, tai vaikka parinkin kevyt hölköttely antaa mahdollisuudet yhtälailla nähtävyyksiin tutustumiseen. Lenkkien jälkeen on kyllä aikaa kierrellä vieläkin hitaammin ja nautiskellen esimerkiksi kahvilla istuen tai paikallisia oluita maistellen.

Minä itse tein Budapestin reissulla kaksi lenkkiä juosten. Lisäksi eilen kävelin korkean vuoren päälle ja huipulla olleessa puistossa, joten reissuun mahtui sopivasti reippailuakin. Lenkkien jälkeen tulee taas uudelleen nälkä, ja paikalliset herkut maistuvat ihan eri tavalla. Jos vain istuisin ravintoloissa tai kahviloissa, olisin ihan ähky koko ajan. Ensimmäinen lenkki suuntautui ihan Tonava-joen vartta pitkin nautiskellen vähän sateisestakin kaupungista. Fiilistelin hämärtyvää kaupunkia ja sen tuomaa upeaa valaistusta. Juoksin muun muassa Raatihuoneen ohi, ja en välttämättä muuten koko reissulla olisi siellä käynyt. Toisena päivänä otin metron parin kilsan päähän, josta juoksin kuuluisalle Margit-saarelle, joka jo itsessään on nähtävyys. Vihreä, n. 2kilometriä pitkä saari keskellä Budan ja Pestin väliä, josta löytyy puistoja, vanhoja puita, raunioita, eläintarhaa, maauimalaa, paljon kävelijöitä ja lenkkeilijöitä sekä tietysti upea juoksubaana, josta työkaverini mulle kertoi. Saari oli upea, ja sitä kiertävä juoksubaana sitäkin hienompi! Rantaviivaa myöden meni juoksurata, jota pisin ihmiset juoksivat. Voin kertoa, että olipa tunnelmallista lenkkeillä kymmenien muiden kanssa lauantai-iltana auringon laskiessa. Tuo oli elämys, ja se oli yksi koko reissun kohokohtia! Fiilis oli todella upea! Enkä tosiaan olisi saanut tuotakaan elämystä, jos en olisi lenkkareita pakannut mukaan... olisi varmasti koko saari jäänyt näkemättä, paitsi opasajelubussin ikkunasta tihrustaen.

Todellakin, pakkaa lenkkarit mukaan matkaan! Ei ne lopulta paljon tilaa vie! Tutustu upeisiin paikkoihin juosten! Koe kaupunki uudesta näkökulmasta. Koko reissu tuntuu paljon mukavammalta, kun saa välillä vähän juosta ruokapöhöä pois, tuulettaa päätä ja fiilistellä uusia juoksureittejä. Jopa minusta tuntui pitkästä aikaan ihan tavallinen katujuoksu yksinkin mukavalta!

Pakkaatteko te juoksutossut mukaan matkalle? Mitkä on upeimpia paikkoja, jossa olet reissussa juossut? Missä haluaisit ehdottomasti juosta vielä joskus? Jos et lenkkeile lomalla, niin miksi et? 

Yksi pieni päätös, suuri vaikutus

Mun kello soi tänään vähän aiemmin, kuin normaalina arkiaamuna. Hetken torkkua painaessa mietin, minkä ihmeen takia? Kunnes muistin, että olin tosiaan laittanut repun valmiiksi uimareissua varten. Olin jo illalla suunnitellut, että aamulla menen uimaan ennen töitä. Pienen hetken mietin, kuinka sänky houkuttaisi enemmän, kuin aamu-uinti. Jos jäisinkin lämpimän peiton alle? Miksi ihmeessä olen saanut päähäni edes kokeilla tätä hullutusta? Mennä nyt aamuseiskalta uimahallille?

Sitten muistin, miksi olin lähtenyt tähän hullutukseen. Olin ajatellut, että aamu-uinti herättää mukavasti ennen työpäivää. Ehkä, jos tämä kokeilu toimisi, voisin joskus kokeilla aamu-uintia niin, että päivällä tekisin toisen treenin?! Tänään aamu-uinti olisi ainoa treeni. Mietin, että uinti voisi toimia aamulla, kun vesi itsessään herättää varmasti treeni-moodin päälle. Sen sijaan aikaiset juoksulenkit eivät houkuta yhtä paljon. Toki kokeilemalla sekin selviäisi. Niin päätin kuitenkin nousta sängystä ylös, syödä banaanin, pukea ja lähteä hallille. Kaikki oli valmiina repussa, joten lähteminen oli helppoa, kun olin sen suunnitellut jo illalla. Tässäkin huomaan, että hyvin suunniteltu, on jo puoliksi tehty. Jos reppu ei olisi ollut valmiiksi pakattuna, olisin takuulla jäänyt kotiin... sinne lämpimän peiton alle.

Uimahallilla heräsin kunnolla, ja tajusin aamutreenin merkityksen. Lopulta en herännyt paljoa aiemmin (koska mulla on liukuva työaika), ja olin kuitenkin nukkunut normaalin verran yöllä. Kahdeksan tuntia siis. Uinti sujui pelkän banaaninkin voimalla kivasti, vaikka en ollut pitkään aikaan käynyt uimassa. Nyt asioihin tulee muutos, sillä uinti on oikeasti kivaa, ja se on taas osana mun ensi kesän tavoitteita. Yksi syy, miksi menin uimaan aamulla, oli se, että aamulla tuo suosittu uimahalli työpaikkani lähellä on vähemmän ruuhkainen kuin päivällä. Tosin, huomasin nytkin, että halli täyttyi loppua kohden. Seuraavalla kerralla täytyy siis olla vielä aiemmin liikkeellä ;)

Aamu-uinti todellakin antoi virkeyttä työpäivään! Kannatti todellakin tehdä se pieni päätös, ja nousta sängystä normaalia aiemmin. Olo on onnellinen ja hyvä. Myös vielä näin iltapäivällä. Jos ei kokeile, ei voi tietää, toimiiko jokin asia omalla kohdalla. Hyvän elämän aivaimet koostuvat pienistä oivalluksista ja päätöksistä.

Mikä sun pieni päätös oli tänään tai tällä viikolla? Oletko kokeillut aamutreeniä?