Kevään tuntua

Hei hei, mitä kuuluu? :) En ole hetkeen ennättänyt blogiin kirjoittelemaan, kun sairasteluviikon jälkeen innostuin ulkoilemaan päivittäin ja lisäksi viikonloppu tuli vietettyä kotikonnuilla ystäviä ja perhettä moikkaillen, eikä silloin oikein aika riitä koneella roikkumiseen. Niin se vaan on jo maaliskuukin pitkällä. Helmikuu hurahti ohi nopeaa vauhtia, ja itse olen nauttinut suunnattomasti valon lisääntyvästä määrästä. Vaikka kieltämättä pientä väsymystä onkin ilmassa pitkän lomattoman jakson vuoksi, niin silti helmikuu on ollut huomattavasti helpompaa aikaa kuin pari edellistä kuukautta. Osasyynsä energiseen oloon on varmasti ollut hiihtoinnostuksella ja talvisilla keleillä sekä jollain hassulla tavalla myös sillä sairasteluilla. Vaikka harmitti maata kotona viikon flunssaisena, oli se oikea aika pysähtyä lepäämään. Flunssan vuoksi minulta jäi väliin yksi salibandyjoukkueemme sarjaturnaus sekä suunniteltu viikonloppureissu Kuopioon Satun luokse, mutta sellaista tämä elämä on. Aina ei voi suunnitella asioita etukäteen ja loppujen lopuksi uskon, että sairasteluillakin on tarkoituksensa. Minä sain sen myötä levätä monta päivää tekemättä mitään järkevää ja olla ajattelematta työasioita. Flunssan aikana Helsinkiä hemmoteltiin mahtavilla talvikeleillä, ja tekikin todella vaikeaa pysyä sisätiloissa. Sisätiloissa pysytteleminen kuitenkin kannatti ja viikon lepäämisen jälkeen tauti oli lähestulkoon selätetty.

Vaikka tällä hetkellä tuulee niin, että ikkunat humisee ja lunta tulee vaakasuorassa, on viime aikoina nautittu melko keväisistä keleistä. Varsinkin Turun seudulla ei juuri lunta ollut, joten oli keväinen tunne auringon paistaessa ja asfaltin pilkottaessa hiekoitussoran alta. Kevättalvi on hienoa aikaa, kun auringon lämmön voi aistia ensimmäistä kertaa kasvoilla ja valoisuuden sekä päivän pidentymisen voi aistia päivä päivältä enemmän. Aamuisin ei ole enää ollenkaan pimeää, kun lähtee töihin ja työpäivän jälkeen ehtii hyvin nauttia vielä ilta-auringosta, niistä kauneimmista säteistä. Tykkään myös hirveästi lumisista keväistä, ja olen onnellinen että vielä on edes vähän saatu nauttia lumesta täällä Helsingissäkin. Aurinkokin tuntuu vielä paljon kirkkaammalta, kun se heijastuu lumesta moninkertaisena eteenpäin.

Hiihtoinnostus ei ota laantuakseen, eikä tarvitsekaan. Luistelusuksien hankinta on ollut yksi parhaista päätöksistä vähään aikaan, sillä niin paljon iloa ne ovat mulle tuoneet. Hiihto pääsee ihan uusiin ulottuvuuksiin vauhdikkaamman tekniikan ansiosta, ja olen täysin sitä mieltä, että vapaan tyylin hiihto on enemmän oma juttuni. Nyt olen saanut kovasti varmuutta suksilla oloon, ja olen uskaltanut jo hieman isompiinkin mäkiin. Tykkään laskea mäet latua pitkin vain silloin, kun olen täysin varma niiden kunnosta tai kun ei ole jyrkkiä mutkia. Ladun vieressä pystyn kontrolloimaan vauhtini ja linjani paremmin, ja olen todella oppinut nauttimaan pitkistä laskuista. Onneksi täällä Helsingissä on päässyt hyville baanoille Paloheinän metsäladuilla ja pelloilla ja luonnon lunta on riittänyt suksien alle. Seuraavaksi tarkoituksena on suunnata uusille laduille, esimerkiksi Oittaalle tai Petikkoon. Turun suunnilla on ollut tyytyminen tykkilumeen, mutta ladut sekä Nunnavuoressa että Haukkavuorella ovat olleet niin hyvässä kunnossa, että melko lyhyen lenkin kiertäminenkään ei ole haitannut. Vai onko kyse sitten kuitenkin siitä hiihtoflow'sta, jonka olen vihdoin saavuttanut? :)

Hiihtoinnostuksen vallassa olen seurannut silmä tarkkana Lahden MM-kisoja varsinkin hiihdon osalta. Suomen joukkue venyi huikeisiin suorituksiin ja elin mukana kotisohvalla koko kisarupeaman ajan. Urheiluun kuuluu niin pettymyksen tunteita kuin ilon hetkiä, ja onneksemme saimme kokea kummatkin ääripäät. Parisprintissä harmitti niin paljon Iivon ja Mustin puolesta, kun norjalainen kaatui Niskasen syliin. Pronssi tuntui siinä kohtaa menetetyltä, joskin hienolta palkinnolta silti. Sen sijaan erityisiä väreitä ihollani koin Matti Heikkisen mahtavan 50 kilometrin vapaan hiihdon aikana ja jälkeen, kun kerrankin tuntui, että suomalainen ei taivukaan lopussa. Pronssi oli todella ansaittu! Iivo Niskasen ylivoima 15 kilometrin perinteisellä hiihtotavalla oli tietysti upeaa, kuten myös Krista Pärmäkosken taistelu Marit Björgeniä vastaan yhdistelmäkilpailussa. Hienoa on nähdä taisteluilme suomalaisten kasvoilla ja kansan tsemppi takana! Penkkiurheilija olen ollut oikeastaan aina, mutta kyllä tällä kertaa hiihtokisat kiinnostivat taas piirun enemmän, kun on itsekin tullut tänä keväänä ladulla vietettyä aikaa.

Palautuspulla(t) ... :D

Tästä eteenpäin on mahtava jatkaa kohti kesää, sillä päivä sen kun pitenee! Kevät tietysti tuo lajivalikoimiin muutoksia, kun hiihto jää tauolle, mutta ei mene kovinkaan kauan, kun pääsee taas suunnistamaan. Parasta ulkoliikunnassa onkin vaihtelut vuodenaikojen mukaan. Juoksukunto mulle on vähän arvoitus, kun sitä en ole juuri tässä viime aikoina kovin paljon tehnyt. Mutta eiköhän sekin lähde taas sujumaan, kun hiihto jää vähemmälle. Mulla on joitain tapahtumia tulossa juoksussa tässä keväällä, ja niistä aion kertoa tulevissa postauksissa. Kevään ensimmäinen tapahtuma on ihan spesiaali, sillä se on vuoristokisa ja juostaan ihan muualla kuin täällä Suomessa. Lupaan avata myös tulevaa reissuamme seuraavissa postauksissa, sillä huhtikuu lähestyy kovaa vauhtia!

Millaisia kevät kuulumisia sulla on? Joko ekat juoksulenkkarit on kulutettu puhki vai oletko harrastanut muita lajeja? Milloin sä starttaat kisakauden? :)