Rogaining-parini Tiinan mietteitä liikunnasta

Hyvää vappua kaikille! Itse olen parhaillaan lähdössä Nastolaan, jossa vietetään perinteistä Salpaus-rogainig -viikonloppua ja tällä kertaa tapahtuma osui vapulle. Me ollaan parini ja ystäväni Tiinan kanssa mukana toista kertaa, ja tälläkin kertaa tarkoitus olisi ottaa osaa 12 tunnin sarjaan. Puhun blogissani paljon Tiinasta, sillä treenaamme jonkun verran yhdessä ja käymme myös yhdessä tapahtumissa, joko edustamassa itseämme tai joukkuettamme Hihhuleita. Rogainingia olemme nyt yhdessä harrastaneet reilu puolitoista vuotta, ja Tiina oli myös se tyyppi, joka sai minut ensimmäistä kertaa metsään etsimään rasteja... Meillä on muutenkin Tiinan kanssa hyvin samanlainen tausta; olemme pelanneet nuorena salibandya, ja Tiina jopa aikuisenakin, ja juoksimme ensimmäisen puolikkaan samaan aikaan Helsinki City Runissa keväällä 2011. Juoksuharrastuksen 5-vuotissynttärit ovat siis käsillä molemmilla! Meillä on paljon samaa, mutta myös paljon eroavaisuuksia, joten päätin haastatella Tiinaa blogiin. Pääsette tekin tutustumaan ihmiseen, jonka kanssa ravaan metsässä ja muissa treeneissä useasti...

Heippa Tiina! Kerro aluksi vähän liikunnallisesta taustastasi. Oletko harrastanut liikuntaa nuoresta asti?

Olin lapsena kunnon heppatyttö. Aloitin ratsastuksen 8-vuotiaana ja lopetin 17-vuotiaana. Harrastin lisäksi teatteria. ”Kilpaurheilu” tuli kuvioihin, kun 13-vuotiaana aloitin salibandyn. Salibandyharrastus jatkuikin sitten 27-vuotiaaksi asti ja alkaa ehkä pian taas uudelleen…

Vuonna 2009 päätin ostaa kuntosaliketjun jäsenyyden. Halusin kokeilla salibandyn ohella jotain uutta. Kumma kyllä, ihastuin jumppiin. Olin aina ajatellut itseni henkeen ja vereen palloilijana, enkä minkäänlaisena jumppapimuna. Joku niissä jumpissa sytytti vaikka olin aluksi aivan kuutamolla. Jumppien kautta löysin uuden ulottuvuuden itsestäni: kunto alkoi nousta, kun liikuntamäärät kasvoivat. Olin aina ollut yksi niistä joukkueen huonokuntoisimmista ja yhtäkkiä tajusin kesätreeneissä, että näin ei ehkä enää ollutkaan…

Tiina Vantaan maratonilla lokakuussa 2015

Miten juoksu tuli kuvioihin ja miksi se on jäänyt päälajiksesi?

Joskus siinä jumppabuumini ollessa pahimmillaan satuin näkemään telkkarin uutisissa jutun Helsinki City Maratonista. Mietin voisikohan mustakin olla tuohon? Oli elokuu 2010, aloitin juoksun. Tuli salibandykausi ja juoksu-into hieman lopahti, mutta ensimmäisen kerran elämässäni, kauden puolessa välissä sain valmentajalta henkilökohtaisessa palautekeskutelussa palautteen: ”Sun kuntosi on joukkueen parhaimmasta päästä”.

Tässä kohdassa tapahtui jonkinlainen käänne, joka on johtanut nykytilanteeseen. Olin tiedostamatta laihtunut, kunto oli noussut huomattavasti ja pään sisällä tapahtunut jonkinlainen napsahdus. Olin haudannut toiveet maratonista kesällä 2011, mutta päätin kuitenkin yrittää puolikasta Helsinki City Runilla keväällä 2011. No, se oli ehkä elämäni hirvein puolikas. Mutta joku siinä hirveydessä miellytti. Tulin maaliin 2.04 ajassa ja itkin. En ollut ikinä salibandyn, jumpan tai edes hevosen selässä tuntenut sellaista onnen, fyysisen väsymyksen ja itsensä voittamisen sekoitusta. Eka ajatus oli, että ei koskaan enää. Toka ajatus oli, että maraton! Ehtisikö vielä tänä kesänä? Hyvin ehdin: aloitin 2 kuukauden juoksutreenin ja elokuussa juoksin elämäni ensimmäisen maratonin ajassa 4.21. Siitä se sitten lähti ;)

Hauskinta tässä on se, että 20-vuotiaasta säbätytöstä, jolla oli tuolloin joukkueen huonoin kunto, ja joka oli rehellisyyden nimissä hieman laiska treenaamaan, kasvoi vuosien varrella liikuntaa, etenkin juoksemista, rakastava endorfiini-addikti.

Olet juossut useita maratoneja niin kaduilla kuin poluillakin, yhden ultran (Nuts Pallas 55km 2015) ja lukuisia lyhyempiä matkoja. Mikä on paras hetki juoksuharrastuksen parissa, jonka olet kokenut?

Mulla on ollut lukuisia mielettömiä kokemuksia ja elämyksiä juoksun parissa. Tapahtumia hienompia juttuja on kuitenkin se muutos omassa päässä ja ajattelutavassa. Olen viimeistään tämän vuoden aikana tajunnut, että juoksu on mulle elämäntapa. En juokse päästäkseni maaliin, vaan juoksen koska haluan juosta. Olen ymmärtänyt, että pystyn juostessa olemaan täysin tässä hetkessä läsnä. Pystyn irrottamaan ajatukset kaikesta muusta. Parhaimmillaan olen kokenut hetkiä joissa ei ole ajatuksia tulevasta, ei ole ajatuksia menneisyydestä, on vain se hetki.

Nuts Pallas 2015 / Aapo Laiho

Huhut kertovat, että sait Hannankin mukaan suunnistuksen pariin. Miten tämä tapahtui ja kerro mistä sait idean lähteä kuntorasteille?

Vein Hannan ns. kiintorasteille kokeilemaan suunnistamista. Olinhan itse ollut tällöin kartan kanssa kaksi kertaa aiemmin metsässä ja nekin kerrat juoksin lähinnä taitavamman suunnistajan perässä. Hanna tapansa mukaan innostui, vaikka tuolla reissulla rasteja taisi jäädä metsään enemmän, kun mitä löydettiin.

No entä rogaining, oliko se sopiva jatkumo juoksu- ja suunnistusharrastukselle?

Hmm… itseasiassa aloin juuri miettimään, että miten me Hannan kanssa siihen ekaan Rogaining-tapahtumaan päädyttiin… ehkä se oli sellainen hetkellinen päähänpisto. Niitä on riittänyt ;). Joka tapauksessa en tiedä voiko puhua jatkumosta, kun mikään rogainingia edeltävistä harrastuksista ei ole loppunut, päinvastoin! Sen sijaan sanoisin, että Rogainingissa yhdistyy pitkän matkan liikkumisen ja suunnistamisen parhaat puolet.

Mitkä ovat Hihhuleiden vahvuudet ja heikkoudet joukkueena? Miten yhteispeli Hannan kanssa sujuu?

Parempaa yhteispeliä ei varmaan voisi olla. Usein Hanna lukee karttaa enemmän ja minä yritän pitää meitä kokoajan pienessä liikkeessä. Ollaan Hannan kanssa tutustu jo alle parikymppisinä, joten 10 vuoden kaverisuhteesta on iso etu, kun ollaan oltu metsässä niin pitkään, että homma ei ihan kokoajan suju tai ole kivaa. Tällaisissa hetkissä on tosi tärkeää, että toiselle voi rehellinen. Luulen, että se on myös Hihhuleiden vahvuus. Tunnetaan toisemme, olemme toisillemme rehellisiä ja tiedetään, että puolin ja toisin kiukunpuuskat menevät ohi yhtä nopeasti kuin alkoivat. Ollaan lisäksi löydetty hyvä työnjako. Ehkä heikkoutena voisin sanoa, että emme aina luota omiin suunnistustaitoihimme ja välillä epäröidään ihan turhaan. Ollaan myös joskus aliarvioitu itsemme aika pahastikin jo suunnitteluvaiheessa ja sitten sekoiltu lopuksi, kun aikaa onkin jäänyt reilusti jäljelle.

Juokset myös poluilla. Kumpi on kivempaa, kadulla vai polulla juokseminen?

Mun suhtautumisessa juoksuun on pääasia, että saan juosta. Ympäristö on tavallaan toissijainen juttu ja pystyn nauttimaan mielettömästi sekä kadulla että poluilla. Molempi parempi :)

Millaisia tavotteita sulla on ensi kaudeksi juoksun ja muiden liikuntaharrastusten suhteen?

Ensi kaudeksi on vain yksi tavoite: Karhun kierroksen 80 km ja sieltä maaliin. Sen lisäksi, olisi huippua kokeilla Hihhuleiden kisakuntoa ensimmäisessä vuorokauden rogainingissa. Ehkä syksymmällä myös eka maantie-ultra…

Miten treenaat niitä kohti.. millainen on tyypillinen treeniviikkosi?

Mun tyypillinen treeniviikko sisältää verrattaen paljon juoksua, kun mä vaan niin paljon siitä tykkään. Yleensä noin 50-80 km/ viikko. Juoksen työmatkojani paljon, lisäksi pitkälenkki kerran viikossa on aika vakio. Yritän näin sesonkiaikaan käydä poluilla kerran ja juosta yhden vauhtikestävyys-treenin. Sitten lisäksi yritän vuoden läpi käydä salilla n. 2 kertaa viikossa ja lisäksi kerran viikossa kotona keskivartalojumppa. Sitten sen mukaan mitään kroppa kestää suunnistamista ja sählyä. Joskus uintia ja pyöräilyä. Tai Zumbaa.

Hihhulit Loppais-rogainingissa tammikuussa 2015

Mitä haluaisit sanoa niille lukijoille, jotka eivät vielä ole löytäneet säännöllistä liikuntaa elämään? Miten kannustaisit muita aloittamaan aktiivisemman elämän?

Pitää löytää se oma juttu, mutta oman jutun löytäminen voi vaatia pitkänkin totuttelujakson, jonka aikana pitää jaksaa tsempata läpi niistä huonoistakin päivistä. Tuskinpa meistä kukaan kiljuu riemusta ihan joka kerta, kun kiskoo lenkkareita jalkaan tai pakkaa salikamoja. Anna itsellesi aikaa nostaa kunto sille tasolle, että liikunnasta oikeasti tulee nautinto, ainakin suurimmaksi osaksi. Älä odota, että se olisi sitä heti alkumetreiltä asti. Jaksa nähdä se vaiva, että pääset sellaiseen kuntoon, että liikkuminen on kivaa. Ja kannattaa muistaa, että ketään ei ole tuomittu sohvaperunaksi loppuiäksi. Meillä kaikilla on oikeus liikkua ja meillä kaikilla on oikeus olla hyvässä kunnossa. Ei se mitä joskus oli, ole tärkeää, vaan kaikki se mitä voi tulevaisuudessa saavuttaa.

Kerro vielä loppuun yksi tai kaksi lempitreeniäsi!?

Tonnit ;). 4-6 x 1000 m n. 10 km ”kisavauhtia”, 3 minuutin palautuksella. Mulla on viha-rakkaussuhde näihin. Vihaan niitä erityisesti tokassa ja kolmannessa vedossa, jonka jälkeen kroppa alkaa syttyä ja viimeistään treenin jälkeen euforia on sitä luokkaa, että odottaa seuraavaa kertaa.

Mutta jos totta puhutaan, on vain yksi lempitreeni: PITKIS, mielellään sellaisena reilusti yli pari tuntisena, hitaalla vauhdilla menosta nauttien.

Jep, se on kyllä parasta! Kiitos, Tiina, haastattelusta ja onnea tuleviin koitoksiin!

Millaisia ajatuksia tämä haastattelu herätti? Millainen on sinun tarinasi nykyiseksi liikkujaksi? Kerro mulle myös sun lempparitreeni, ihan vain, koska niistä saa ideoita! :)

Hauskaa vappua kaikille!! :)