Kannattaako stressaaminen liikkumattomuudesta?

Mä voisin sanoa, että olipas huono viikonloppu. Mun kevyemmän viikon toinen lenkki jäi tekemättä, koska viikonloppuna oli niin paljon muuta musta riippumatonta ohjelmaa, etten vain yksinkertaisesti ehtinyt. Voisin sanoa, että lepäsin laakereillani kolme päivää, vaikkei se todellisuudessa niin mennytkään. Jos en tehnyt suunniteltua lenkkiä, ei se tarkoita, ettei muutanlaista aktiivisuutta ja liikkumista lasketa. Oikeasti mun viikonloppu oli paljon onnistuneempi, kuin mitä osasin ollenkaan odottaa, vaikka se ajateltu lenkki jäikin tekemättä. Yhdellä lenkillä ei ole oikeasti mitään väliä, varsinkaan kun viikonloppuun mahtui paljon hienoja hetkiä, uurastamista ja läheisiäkin.

Meillä oli siis viikonloppuna ohjelmassa Kimmon isän kuuskymppiset, jotka oli astetta isommat juhlat. Oli vuokrattu juhlapaikka, oli livebändi, oli hienot koristelut ja oli reilusti yli sata henkilöä. Perjantaina ajettiin töiden jälkeen Kimmon kotikylään ja suoraan juhlapaikalle, jossa Kimmon vanhemmat olikin jo koristelupuuhissa. Me alettiin heti auttamaan, ja pääsin muun muassa koristelemaan pöytiä (ohjeiden mukaan) ja taittelemaan ruokaservettejä. Lähdetiin juhlapaikalta vasta puoli yhdentoista aikaan illalla, ja palaattiin taas aamulla takaisin. Juhlapaikka piti koristella loppuun, tuoda kukkia, taitella kahviservetit ja oikeastaan puhaa oli ihan valtavasti. Juhlapaikasta kuitenkin tuli todella kaunis. Muutenkin juhlat oli oikein onnistuneet, ja muutamat jaksoivat ihan loppuun asti, eli kahteen asti, kun bändi lopetteli omat settinsä. Mekin Kimmon kanssa tanssittiin kunnolla paritansseja, ja oikeastaan sehän on ihan valtavan kivaa ja hyvää liikuntaakin. Hiki ainakin tuli ja tänään pohkeet on kiittänyt tansseista, heh!

Tänään sitten mentiin siivoamaan paikkoja. Olipas siellä väsynyttä, mutta onnellista porukkaa. Juhlat oli ihan napakymppi, ja kaikki oli kyllä kiinni aivan saumattomasta yhteistyöstä. Mä olen todella onnellinen, että olen päässyt osaksi tuota perhettä. Mulle on elämässä kaikkein tärkeintä, että mun läheisillä on hyvä olla ja he ovat onnellisia. Jos voin saada pienellä vaivannäöllä ja omalla panoksellani sen hymyn toisten kasvoille, mä teen sen ilman muuta. Siinä kohtaan se oma lenkki tuntuu mitättömän pieneltä asialta. Niitä lenkkejä ehtii takoa kyllä koko elämän, mutta ihminen täyttää vain kerran kuuskymmentä! Eikä sitä paitsi se yksi lenkin väliinjääminen paljon kuntoa huononna! Ompahan taas enemmän intoa ja voimaa, kun on pitänyt taukoa. Ainoa vaan, että mulla ei ole kovin levännyt olo nyt, kun jalat ovat väsyneet koko viikonlopun uurastuksesta, eikä niitä unituntejakaan ihan kovin paljon ole tässä viikonlopun aikana tullut... nooh, viiden päivän päästä alkaa loma!

Olen siis sitä mieltä, että jos vain oikeasti tietää liikkuvansa paljon, ei muutama liikuntasuorituksen väliinjääminen tai niiden korvaaminen toisella ole paha asia, kun se ei ole jatkuvaa. Vaikka kuinka olisi tavoitteita, niin kyllä ne toteutuu silti. Tärkeintä on sitkeä, pitkäjänteinen ja rento ote liikuntaan ja toki kunnioitus niitä tavoitteita kohtaan. Silti olen sitä mieltä, että rentous on avainasemassa. Ei kenenkään, ei ainakaan mun, pääni kestä sitä, etten koskaan voisi jättää suunnitelmia väliin ja korvata niitä toisilla aktiviteeteilla, jotka tuovat yhtälailla onnea elämään. Avainasemassa on tasapaino itsensä kanssa, tasapaino liikunnan ja muiden asioiden välillä. Liikunta on vain yksi osa hyvinvointia ja onnellista elämää.

Oletteko samaa mieltä, vai onko maailman loppu, jos lenkkiä tai salikäyntiä ei vain kertakaikkiaan saa mahdutettua päivien ohjelmaan? Oletteko te rentoja tavoitteitanne kohtaan? Onko teidän sisin tasapainossa? :)