Luisteluhiihto - Uuden oppimisen iloa

Kuten te lukijat hyvin tiedätte, olen kova tyttö innostumaan kaikesta liikuntaan liittyvästä. Mun sisälläni taitaa asua pieni seikkailija, joka janoaa koko ajan uusia kokemuksia ja elämyksiä. Tykkään haastaa itseäni uusien lajien parissa, ja usein löydän itsestäni uusia puolia mennessäni epämukavuusalueelle uuden lajin parissa. Suurin syy kuitenkin heittäytymisessä uusien lajien pyörteisiin löytyy niistä fiiliksistä, jotka uuden oppiminen saa aikaan. Mä olen sitä mieltä että todellakin myös aikuisiällä voi oppia uusia taitoja ja löytää myös itsestään uusia vahvuuksia.

Mä innostuin hiihdosta kolme vuotta sitten. Kokeilin serkkuni suksia, ja sitten tulikin tarve ostaa omat sukset, sillä halusin talveksi toisen lajin juoksun rinnalle. Juoksu on ennen kaikkea helppo ja mukava laji, jota voi harrastaa koska vain, mutta itse kaipaan sen rinnalle muita lajeja. Kaipaan ulkoilmaa, koska työpäivien jälkeen usein tekee mieli lähteä raittiiseen ilmaan sisäilman sijaan. Hiihtoa tykkäsin harrastaa lapsena, ja muistankin tehneeni isäni kanssa hiihtoretkiä laavulle järven jäällä. Koulussakin hiihdettiin, mutta silloin jo monilla luokkakavereilla oli uutuuden kiiltävät sukset, joten tunsin jääväni jälkeen omilla vanhoilla suksillani. Hiihto ei innostanut enää niin paljon ja koululiikunnan jälkeen en muista hiihtäneeni enää koskaan. Ennen kuin muutama vuosi sitten, kun kokeilin hiihtoa uudelleen.

Päädyin ostamaan itselleni perinteisen hiihtotavan pitopohjasukset, joilla kaupunkilaisen on helppo lähteä ladulle säällä kuin säällä. Optigrip-pitopohjasukseni ovat palvelleet ihan hyvin. Välillä ne toimivat erittäin hyvin ja hiihto sujuu hienosti. Välillä taas hiihto ei meinaa sujua ollenkaan ja tuntuu ettei ole pitoa eikä luistoa. Mä en ole kuitenkaan lannistunut, vaan hiihto on ollut mulle mukavaa rentoa liikuntaa. Liikuntaa, jossa mun ei tarvitse yhtään katsoa kellosta kilometrivauhteja tai voivotella, kuinka kaikki menee mun ohi. Olen täysin iloinnut siitä, että ylipäätään olen päässyt ladulle asti ja nauttinut kivasta ulkoilusta rennolla mielellä. Kehitystäkin on taatusti tullut, ja välillä huomaan potkun olevan oikeanlainen ja pitävä. Kaikki vika ei todellakaan ole suksissa, jos hiihto ei suju. Viime keväänä hiihdin upeissa auringonlaskuissa Paloheinän peltoladuilla peräti 150 kilometriä ja opin nauttimaan hiihdosta. Opin luottamaan suksiin, opin etten kaadu, vaikka latu katoaa äkillisesti. Opin senkin, että ei sillä oikeastaan ole väliä, vaikka joskus kaatuukin. Opin myös sen, että laduilla on tilaa meille kaikentasoisille.

Tänä vuonna olen alkanut janoaa lisää taitoja. Pertsailu on aika ajoin tuntunut jopa vähän ankealta, kun katsoo luisteluhiihtelijöiden menoa viereisillä baanoilla. Osittain tämä on varmasti johtunut huonosta talvesta täällä etelässä, sillä luonnonlatuja ei ole juuri ollut. Pertsaa kun nimenomaan olisi kiva hiihdellä melko tasaisilla, aurinkoisilla laduilla eikä tykitetyllä ladulla koko ajan ylämäkeä kivuten. Aloittelijana ylämäkitekniikka ei oikein riitä perinteisessä hiihtotavassa mukavaan etenemiseen. Luisteluhiihdossa mäkien meneminen on näyttänyt vaivattomammalta, varsinkin jos kyse on vain loivasta mäestä. Päätin, että aion ottaa selvää, onko luisteluhiihto mua varten. Varasin itselleni paikan ja vuokrasukset Suomen ladun järjestämälle luisteluhiihtokurssille. Olin viime vuonna heidän pertsan kurssilla, joten tiesin tunnin kurssilta saavani hyvät lähtökohdat luisteluhiihdon kokeilemiseen. Kurssilla käytiin luisteluhiihdon perusteet läpi, ja jo tunnissa tuntui, että meno ei enää ollut niin huteraa kuin alussa. Eikä ihmekään jos meno on huteraa, kun pitää ensimmäistä kertaa luistelusuksia jalassa.

Eilen, Suomen luonnon päivänä, päätin mennä tekemään ihan ensimmäisen luisteluhiihtolenkkini Turun Nunnavuoreen. Vuokrasin Impivaaran suksivuokraamosta luistelusukset alleni käsittämättömään viiden (5!!) euron hintaan. Helsingissä kun suksien vuokraamisen kertahinta on vähintään nelinkertainen, tuntui vitosen maksu pilkkahinnalta. Olin kuitenkin tyytyväinen ja sain hyvät varusteet käyttöön. Lähdin isäni kanssa hiihtämään 2,7 kilometrin lenkkiä. Aluksi meno oli melko hapuilevaa, mutta pikkuhiljaa alkoi tasapaino löytyä. Hiihdimme yhdessä ensimmäisen kierroksen, jonka jälkeen iskän selkä loittoni ja minä jäin oman onneni nojaan. Turussa latuprofiili on mieluinen; aluksi ylämäkeä jyrkästikin, mutta koko ajan hiihdettävän jyrkästi, jonka jälkeen mukavaa kumpuilevaa maastoa, loivaa ylä- ja alamäkeä ja loppu on tasainen. Löysin jo ensimmäisellä hiihtolenkilläni hiihtoflow-tilan, ja välillä hiihto sujui kevyesti ja sujuvasti. Olin enemmän kuin tyytyväinen, että jo ensimmäisellä lenkillä hiihto tuntui sujuvan riittävän hyvin 1,5 tunnin lenkin hiihtämiseen. Toki lopussa aloin väsyä, jolloin ylämäkien painaminen tuntui raskaalta ja taas alamäissä meinasi tasapaino pettää, mutta kunnialla hiihdin yhden elämäni pisimmän lenkin heti alkuun. Vajaa 16 kilometrin jälkeen fiilis oli enemmän kuin huikea! Hiihto on kokonaisvaltaista liikuntaa, jossa jokainen lihas pääsee töihin. Fiilis oli verrattavissa vähän uinnin jälkeiseen väsymystilaan.

Ai että. Mä olen myyty. Mun on ehkä pakko lähteä suksiostoksille. Ei kai voi olla parempaa käyttökohdetta rahalle, kuin omat harrastukset ja omaa hyvinvointia edistävä toiminta? Sanokaa, että mun kannattaa ostaa itselleni luistelusukset. Välillä mä kyllä manaan itseni, kun aina pitää innostua jostain uudesta, mutta toisaalta olen ylpeä, kuinka hienosti aina heittäydyn uusien lajien pariin ja kasvatan sitä kautta omaa liikuntamotivaatiota.

Oletko sä kokeillut luisteluhiihtoa? Tai oletko kenties konkari jo? Tykkäätkö hiihtämisestä tai jostain muusta talvilajista? Onko vinkkejä suksikaupoille tai välineiden huoltoon? :)

Toivotaan lumista lopputalvea myös tänne Etelä-Suomeen. Parhaat hiihtokelit on vielä edessäpäin!