Paluu juurille?

Heippa hei, ja terkkuja maalta! Tultiin tänään työpäivän jälkeen anoppilaan, maaseudun rauhaan! Täällä on olo aina niin kotoisa ja leppoinen. Maalla kun ei ikinä ole oikein kiire minnekään ja täällä on aikaa itselle ja läheisille. Huomenna teemme kyllä etäpäivän töissä, mutta sitten pääsemme viettmätään mukavaa viikonloppua kotikonnuilla, ensin täällä maalla ja sitten Turussa.

Naisten salibandyn MM-kisoja katsomassa Tampereella viime joulukuussa

Kevät lähestyy hienoa vauhtia, ja ainakin Etelä-Suomessa alkaa jo asfaltit pilkottaa loskan alta, jee! Nyt on kyllä ihanan keväinen olo, ja olen iloinen, että parin viikon päästä meillä on loma ja olemme ihan kotosalla silloin. Pääsemme nauttimaan keväisestä fiiliksestä kaikessa rauhassa. Yksi kevään merkki penkkiurheilijalle on aina palloilusarjojen keväiset playoffsit! Varsinkin mua aina kiinnostaa rakkaan lajin salibandyn ottelut, niin naisten kuin miestenkin liigan osalta. Vanhana turkulaisena olen kannustanut ja jännittänyt TPS:n otteita kivenkovaa Jyväskylän Happeeta vastaan puolivälieräsarjassa. TPS on itseasiassa seura, jossa pelasin itsekin kahdeksan vuotta salibandya juniorivuosina.

Salibandya en ole sen liiemmin pelannut yhdeksän vuoden aikana, joka on kulunut siitä, kun lopetin nuoruuden rakkaan lajini. Liikunnallisen taustani varmasti moni vanha lukijani muistaakin. Minulta usein kysytään, että eikö mieli tee takaisin pelikentille... olen useasti vastannut, että ei tee. Olen niin nauttinut vapaista treeniajoista, uusista lajeista, oman kunnon kehittymisestä ja kaikesta vapaudesta, jota minulla ei ollut joukkuelajia pelatessani. Sählyhimoja olen käynyt tyydyttämässä jokunen vuosi sitten kerhomaisessa toiminnassa, jossa pelailtiin naisporukalla kerran viikossa sählyä koulun salissa. Senkin lopetin parin vuoden pelailun jälkeen muiden lajien tieltä.

Kuva: mtv.fi

Nyt kuitenkin tuli innostus lähteä kokeilemaan salibandya uudelleen! Tilanne tuli ihan puskista, kun ystäväni kertoi nähneensä ilmoituksen, jossa haettiin uusia pelaajia naisjoukkueeseen. Ja jostain puskista se tuli... innostus! "Minäkin haluan kokeilla!" Eilen sitten tuli se päivä, kun lähdin joukkueen harjoituksiin mukaan. Jännitti melkoisesti, sillä en ollut varmaan kahteen vuoteen pitänytkään mailaa kädessä. Toisaalta joukkueessa ei vaikuttanut olevan paineita, joten olin ihan innollakin menossa treeneihin mukaan. Ja treenit oli tosi kivat! Tehtiin pari ihan kunnon harjoitusta, kuunneltiin oikean valmentajan ajatuksia, lauottiin kahdelle maalivahdille ja lopuksi pelattiin vajaa puoli tuntia. Olipahan oikeasti kivaa olla taas treeneissä! Ja yllättävän hyvin pysyi mailakin hallussa, mitä nyt pelinopeudessa oli vähän kehitettävää. Mutta kaiken kaikkiaan harjoitukset meni todella hyvin ja aion todellakin mennä ensi viikolla uudestaan. En edes tiennyt, että voisin innostua vanhan harrastuksen henkiinherättämisestä näin paljon. Kerran viikossa treenailu sopii tähän elämäntilanteeseen todella hyvin.

Nyt on ollut alaselässä, kyljissä ja pakaroissa tuntumaa. Huomaa, että on tullut spurttailtua ja pidettyä mailaa kädessä. Salibandyssa maraton-kunnolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä, sillä vauhti ja intensiteetti on niin eri luokkaa. Mä olin ihan hapoilla muutaman koko kentän mittaisen spurtin jälkeen, huhhuh! Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja uskon että salibandyn tuoma nopeus ja kovuus palvelevat myös muissa harrastuksissa. Hauskaa olla taas innostunut jostain "uudesta", vaikka tällä kertaa kyseessä onkin vanha juttu!!

Mistä sä olet viime aikoina innostunut? Oletko palanut nuoruuden harrastusten pariin vai hylännyt ne kokonaan? Mitä sinä olet harrastanut nuorena?

Ihanaa viikonloppua kaikille!