Trolltunga - paikka, joka todellakin kannattaa kokea!

Kuten aiemmassa Norjan roadtrip -postauksessa kerroinkin, teimme pari koko päivän vaellusta erillaisissa maisemissa. Ensimmäinen vaellus oli vähän sattumaakin ja meillä kävi onni, että ylipäätään pääsimme lähtemään matkaan. Näimme Oddassa kuvan hulppeasta kallionkielekkeestä ja katsoimme kartasta, missä tämä kuvan kaunis Trolltunga sijaitsee. Päätimme, että seuraavana päivänä lähdemme sinne patikoimaan. Reitistä meillä ei ollut tietoa, sillä kuvassa luki vain useamman tunnin patikoinnista, mutta mitään pituuksia ei ollut missään merkitty. Autolla paikalle oli helppo löytää, sillä seurasimme vain Trolltunga -opasteita, jotka lähtivät Tyssedalin kylästä. Ajoimme mutkittelevaa tietä ylöspäin, kunnes saavuimme parkkipaikalle. Siellä oli opas, jolta kysyimme, mihin voimme jättää auton. Hän kertoi parkkipaikan olevan kuuden kilometrin päässä, mutta meidän auto on liian iso sinne vietäväksi. Seuraava, ja viimeinen, bussikuljetus lähtisi kolmen minuutin päästä. Jaaha - ei muuta kuin vaelluskengät jalkaan, reput täyteen ruokaa ja vaihtovaatteita ja bussia odottamaan. Onneksi bussi ei aivan kolmessa minuutissa tullut paikalle, mutta aika täpärälle kaikki kuitenkin meni.

Kun istuimme bussiin, emme todellakaan tienneet mihin olimme menossa. Olimme vain nähneet kuvan hienosta kalliokielekkeestä. Päivän keli oli aivan upean auringonpaisteinen, joten sen suhteen meillä ei ollut huolta. Perillä lopullisella parkkiksella näimme kartan reitistä, jota tulisimme kulkemaan. 11 kilometrin vaellus olisi edessä sinne kielekkeelle ja samaa reittiä olisi tultava takaisin. Nousua ja laskuakin tulisi kiitettävästi. Minun Nuts Pallas -juoksusta oli vain muutama päivä aikaa, mutta eiköhän jalat vaelluksen kestäisi, jos etenemme hitaasti. Täytimme vesipullot ja lähdimme matkaan.

Reitti nousi heti ylöspäin rajusti. Välillä oli köysiä apuna, että sai käytettyä käsivoimia myös kiipeämiseen. Ensimmäiset pari kilometriä kiipesimme vain ylöspäin ja tähän meni lähes tunti aikaa. Näinkö päästäisiin koskaan perille... jo tässä nousussa näkyi joitain ihmisiä, jotka puuskuttivat ja pitivät taukoja ja minulle tuli mieleen, että tämä 22 kilometrin vaellus ei todellakaan sopisi kaikille. Kiitin onneani, että olemme hyväkuntoisia ihmisiä ja että nautimme luonnon lähellä olemisesta. Jälkikäteen voin sanoa, ettei se Trolltungan kieleke nyt niin upea ole, että väkisin kannattaisi kävellä vuoristossa niin pitkä matka sinne ja takaisin. Kyllä siitä tekee upean ne maisemat jo matkan aikana ja varmasti koko kieleke näyttää upeammalta, kun on nähnyt vaivaa sen saavuttamiseen.

Koska kesä Pohjolassa on ollut niin kolea, oli tuolla reitillä myös aika paljon lunta paikoitellen. Hyvät vedenpitävät vaelluskengät olivat kyllä todella tarpeelliset. Eipähän kastuneet jalat tai taittuneet nilkat kivikkoisessa maastossa. Esitteestä luin, että joka vuosi joudutaan tekemään pelastusoperaatioita tuolla alueella, koska turustit lähtevät joko liian huonosti varustautuneina matkaan tai arvioivat oman kunnon paremmaksi kuin todellisuudessa on. Aina on siis syytä olla hyvät kengät, ruokaa riittävästi ja lämpimiä vaatteita varoiksi, jos jotain sattuu. Myös ensiapulaukku on aina hyvä olla pakattuna reppuun.

Maisemat olivat kyllä hienot. Lumihuippuja siellä täällä ja kuvan kaunis Skjeggedal-laakso avautui myös näkökenttään. Laakson seinämät olivat todella jyrkät ja vaikuttavat, joten oli hienoa kävellä sen reunalla. Reitillä kävelee aika paljon muitakin turisteja, joten yksin ei tarvitse mennä, mutta ei väkeä sentään jonoksi ollut. Kun saavuimme määränpäähämme Trolltungan kielekkeelle, oli näkymä todellakin eeppinen. Yhtäkkiä kymmeniä muita ihmisiä oli kokoontunut jyrkänteen reunalle. Ei tarvinnut arpoa, olemmeko tulleet perille. Pian huomasimme myös kielekkeen ja kylläpä kouraisi vatsanpohjasta. Pudotus oli todellakin iso, kuulemma 700 metriä. Kuvissa näkynyt kieleke oli toden totta, eikä lavastettu mitenkään hienolla kuvakulmalla. Kielekkeellä sai käydä yksitellen, sillä turistit olivat muodostaneet jonon. Me tietysti Kimmon kanssa halusimme kummatkin kielekkeelle ja toinen otti kuvia, joten jouduimme vuoronperään jonottomaan vuoroamme. Siihen meni yhteensä vajaa tunnin verran aikaa, mutta oli tietysti odotuksen arvoista. Tuon kielekkeen takia me oltiin sinne kuitenkin vaellettu! Ainiin, Trolltunga tarkoittaa peikon kieltä suomeksi, hauska nimi paikalla!

Kuvien jälkeen alkoi tulla kylmä, sillä paikka oli tuulinen ja avara. Päätimme lähteä ripeästi takaisinpäin kävelemään. Loppuvaelluksen ajaksi tuli pilvinen keli, ja totesinkin Kimmolle, kuinka onnekkaita saimme olla, että muutoin koko päivä oli kirkas ja kaunis. Jos olisi ollut sumuinen päivä, emme olisi nähneet hienoja maisemia. Vaikein kohta koko vaellusta oli parin kilometrin lasku aivan vaelluksen viimeisenä etappina. Kyllä tuntui jo jaloissa ja jalkaterissä kävely kivikkoisessa maastossa. Sinnikkäästi kuitenkin menimme loppuun jyrkässä mäessä muutamia taukoja pidelleen. Alhaalla oli kyllä niin voittajaolo! Retki oli fyysinen, mutta olo oli mitä mainioin. Kyllä luonnosta saa eniten irti liikkumalla siellä omin jaloin. Olemalla läsnä. Olen todella iloinen, että Trolltungalle ei päässyt autolla. Siinä vaellusmatkassa piilee osa hienoutta, ellei koko totuus.

Patikointikartta

 Leirintäalueella

Odotimme vajaa tunnin bussia parkkipaikalla autollemme. Autolla ajoimme Oddan leirintäalueelle, joka sekin oli hienossa vuonomaisemassa. Kyllä muuten maistui suihku ja suihkun raikkaana makaronit ja papukastikkeet. Fiilis oli väsynyt, mutta onnellinen. Olipa ihana päivä!

Oletko joskus käynyt Trolltungalla? Tai jossain vastaavalla kielekkeellä? Mikä on hienoin elämys, jonka olet luonnossa kokenut?