Päivä luonnossa

Ihanaa! Kelit ovat todellakin nyt lämpenemään päin ja kesä on vihdoin myös kelien puolesta täällä! Meidän taloyhtiössä on ollut parvekeremontti nyt kevään aikana ja tuntuu erityisen ihanalta istua nytkin parvekkeella kirjoittamassa kuulumisia teille lukijoille, kun parveke on taas käytössämme. Vihdoin tänä viikonloppuna olemme viettäneet kiireetöntä aikaa kotona, joten saimme myös parvekkeelle takaisin kalusteet ja tänään laitoin kesäkukkia myös koristamaan parveketta. Parveke on kesällä kuin yksi lisähuone ja varsinkin saunomisen välissä vilvoittelu ulkona on ihanaa.

Kiireettömää viikonloppua on eilen vietetty ulkoillessa. Mä olin miettinyt itselleni tälle viikonlopulle vähän pidempikestoista pitkistä maastossa ja sopivasti näin, että kimppalenkeiltä tutuksi tullut Kaisa oli vetämässä Solvallassa Nuuksion kupeessa rauhallisen tahdin kimppalenkkiä, joten päätin lähteä leikkiin mukaan. Omatoimisesti juoksisin ehkä aavistuksen kovempaa vauhtia, mutta treenin kannalta on aika sama, minkämoista vauhtia pitää, sillä tarkoituksena oli saada vain pidempikestoinen rasitus alle. Katsoin sopivaksi juosta itse alkuun ja loppuun vähän extraa, jotta tavoitteet oikeasti pitkästä maastopitkiksestä käyvät toteen. Lauantaiksi oltiin luvattu ihan kivaa ilmaa, joten keksittiin Kimmon kanssa yhdistää tähän mun lenkkiini pientä ulkoilua ja grillailua.

Pysäkillä klo 8 lauantaiaamuna, heh!

Niinpä heräsin lauantaina seitsemältä aamulla, söin aamupalaa ja pakkasin juoksukamat reppuun ja vaihtovaatteet toiseen kassiin, jonka jätin eteiseen. Otin pari bussia ja hetken päästä olinkin Vihdintien varressa Nuuksion metsiköiden pohjoispuolella. Lähdin sieltä taivaltamaan osittain jo tuttujakin polkuja aamuyhdeksältä kohti Solvallan parkkipaikkaa, jossa oli määrä tavata Kaisan lenkin alkaessa klo 10. Nautin suunnattomasti poluille pääsemisestä pienen hiekkatiepätkän jälkeen. Hiljaisuus ja luonnon äänet olivat todella läsnä, kun kulkee yksin metsässä. Kaverin kanssa tulee aina kälätettyä niin, ettei luonto ehkä pääse samalla lailla oikeuksiinsa kuin yksin juostessa. Tämä lenkki olikin oiva sekoitus molempia. Hirveästi en ehtinyt oman lenkkini aikana jäädä ihailemaan lampien rannoille tai muuten hienoihin maisemiin, sillä pieni kiire meinasi tulla Solvallan startin kanssa, mutta pari minuuttia yli kymmenen olin paikalla.

Kolmen naisen voimin juoksimme kevyesti pisin Solvallan ympäristön tarjoamia upeita polkuja. Nuuksioon verrattuna Solvalla on kuin lottovoitto - maisemat ovat yhtä upeat mutta muuta porukkaa ei juuri näy. Tämä johtuu siitä, että Solvallassa ei ole merkittyjä reittejä ollenkaan, paitsi yhdysreitit Nuuksioon tai Pirttimäkeen. Lenkki meni todella leppoisasti jutellen niitä näitä ja juoksuasioistakin puhellen. On tosi kivaa, miten kimppalenkeillä tuntemattomienkin ihmisten kanssa tulee yleensä hyvin juttuun, sillä ainakin rakkaus luontoa ja juoksua kohtaan yhdistää. Kyllä siitä jo lenkin verran puhuttavaa keksii! Vähän ennen lenkin loppua erkanin muista ja lähdin juoksemaan kohti Pirttimäkeä, jossa meillä oli Kimmon kanssa treffit erään lammen rannalla. Aika hyvä ajoitus, kun hiukan ehdin juosta Kimmoa vastaan.

Lenkki päättyi siis reilun neljän tunnin juoksemisen jälkeen! Suuntasimme grillipaikalle, jossa minä peseydyin lammen vedessä ja vaihdoin kuivaa päälle, kun Kimmo puolestaan grillasi meille kanapihvejä ja lämmitettiin myös eilisen päivän uusia perunoita. Meillä oli myös salaattia mukana ja cocista myös! Olipahan ihana palautella luonnossa hyvän ruuan ja seuran parissa. Luonnossa mieli lepää. Meille tuli myös muutaman kilsan kävelyt parkkipaikalle. Huomasimme vielä että Pirttimäen kahvila oli auki, joten kävimme pullakahveilla jälkiruuaksi. Oli niin ihanaa juoda kahvia terassilla, naama suuressa hymyssä päivän luonto- ja ulkoiluannoksen johdosta. Kotona oltiin vasta viiden aikoihin, joten koko päivä tuli ulkoiltua. Ei ainakaan ollut vaikeuksia saada unta illalla... Suosittelen kokeilemaan ;)

Mitenkä teidän viikonloppu on mennyt? Oliko joku juoksemassa juoksutapahtumassa tai oliko ohjelmassa muutoin kivoja liikuntajuttuja tai metsäretkiä? :)

Mielen ja kehon lepoa

Heippa hei! Tuttu kaava toistaa itseään viime vuodesta, nimittäin juhannusviikon lepo. Viime vuonna kirjoittelin samoihin aikoin juhannuspostauksen, jossa päivittelin juhannuksen rentoutumisia ja kerroin kisojen ja lepojakson jälkeisen treenijakson alkamisesta. Ihan samat sävelet on tänä vuonna, sillä melkein mikään ei ole muuttunut. Keväällä oli Bodom trail, Vantaa triathlon ja Jukolan viesti, joiden jälkeen väsymys on puskenut päälle. Tänä vuonna vielä hieman isommin, sillä Jukolassa tuli osallistuttua kahteen viestiin. Eniten väsymys on kuitenkin ollut henkistä, sillä vaikka tapahtumiin ei osallistuisikaan täydellä höyryllä ja menisi ikään kuin naatiskelemaan, niin silti niihin liittyy jännitystä, valmistautumista ja pientä tapahtumastressiä.

Louna-Jukolassa

Nyt onkin ollut oikein hyvä sauma vetää happea kaiken liikunnan riemun keskellä ja nauttia Suomen suvesta ja keskikesän juhlasta lepäillen. Mikään tosin ei ole muuttunut siinäkään, sillä oltiin kaveriporukalla samalla mökillä kuin viime vuonna (tosin porukka oli hieman eri) ja ohjelmassa oli muun muassa lettukestit, raparperipiirakkaa ja juhannusaaton lenkki, aivan kuten vuosi sittenkin! Juhannuksen lenkki olikin viikon ainoa liikuntasuoritus viime viikolla, jollei oteta lukuun yhtä työmatkapyöräilyä. Kylläpä tuli tarpeeseen totaalinen lepääminen. Ja kun mökillä tuli vielä herkuteltua yllin kyllin, on tällä viikolla ollut jo totutusti intoa treenaamiseenkin - ja kolmessa päivässä olen ehtinyt saada jumiin niin pakarat kuin ylävartalonkin. Kiitos mäkitreenin ja salilla heilumisen!

Juhannus oli silti aivan menestys. Saimaa on vienyt sydämeni täysin. Nolottaa oikein sanoa saariston tyttönä näin, mutta onhan tuo järvi-Suomikin aivan älyttömän kaunis.

Juhannuksen ohjelmassa oli huippua seuraa, rauhallista olemista, pelailua, hyvää ruokaa, saunomista ja järvessä pulahtamista. Kelit oli pääasiassa hyvät ja sunnuntaina saatiin nauttia ihan melkein hellelukemista. Onnistuin kärtsähtämään hiukan myös auringossa silloin. Ei olisi kyllä yhtään haluttanut lähteä kaupunkiin niin upeista maisemista ja rauhallisesta mökkipihasta, mutta jäipähän taas ihanat muistot. Mökkeily on kyllä aivan todella huippua.

Juhannuslenkin jälkeen poseerausta rannalla. Lenkki oli ihan huikea, sillä koko kuuden hengen porukka lähti yhdessä melkein tunnin hölkkälenkille, huippua!!

Saimaa <3

Skål!

Grillissä valmistuneet kana-halloumihampparit, nami!

Yöttömän yön tunnelmaa

Ihana mökki, niin huippu!

Mä aloitin lohen valmistuksen muiden nauttiessa laiturilla ;)

Loimulohta, salaattia ja uusia perunoita <3

Lettukestit, laiturilla tietty!

Sunnuntaina käytiin uimassa ihan ilman saunareissujakin... asteita taisi olla 13,5 c. :)

On kyllä tärkeää, että on ystäviä joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä. Silloin noissa mökkireissuissakin on järkeä, ja ne vain ja ainoastaan rentouttaa. Olipa makoisaa ekana yönä nukkua kymmenen tunnin unet.. en edes muista, koska olen viimeksi nukkunut niin pitkään yhtä soittoa. Kiireettömyys juhannuksena oli kyllä aivan ihanaa, ja oli toki vaikeaa palata lähes neljän päivän oleskelun jälkeen sivistyksen pariin ja työkiireiden keskelle. Toisaalta taas on ihana ajatella, että kesäloma on vasta edessäpäin, ja eipä ne kelit tällä hetkellä niin kummoiset ole, joten ei harmita olla töissä vielä. Mulla alkaa loma vasta Nuts Pallas -reissusta eli reilun neljän viikon päästä. Mutta tällä hetkellä on olo, että sitä jaksaa hyvin odotella! Töissä on ihan mukavaa!

Treenit ovat tällä viikolla käynnistyneet todenteolla taas. Ohjelmassa on ollut jo suunnistusta, työmatkapyöräilyä, mäkitreeniä vesisateessa ja tänään kävin pitkästä aikaan salilla! Nyt on peppu kipeä mäkijuoksuista ja ylävartalo puntista, heh. Mulla on taas kova halu kasvattaa varsinkin ylävartalon voimatasoja, joten yritän käydä ainakin kerran viikossa salilla ja sen lisäksi pyrin jumppailemaan kotona myös. Huomenna on kevyempi päivä, ihan perus lenkkeilyä ja Body Balance. Odotan jo paljon uutta ohjelmaa! Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä pidempi polkulenkki. Ei kyllä yhtään harmita, etten ole ilmoittautunut Vierumäki Trail marathonille. Nyt on ihan hyvä olla vain kotona ja mennä omien aikataulujen mukaan. 

Miten sun juhannus meni? Kaipaatko välillä lepojaksoja tapahtumien jälkeen vai suuntaatko heti katseet uusiin koitoksiin? Onko kesämieli jo saavuttanut sinut?

Ihanaa lomaa kaikille lomalaisille ja muille tsemppiä arjen keskelle! Muistetaan nauttia siitäkin, sillä siitä kuitenkin koostuu pääosa elämästä. :)

"Jokainen on voittaja" - Jukola 2015

Huikeeta! Älytöntä! Ihanaa!

Siinä fiiksiä viikonlopun jälkeen. Jukolan viesti on nyt onnellisesti ohi, ja vaikka mulla oli ihan mahtavista upein viikonloppu, on pakko todeta, että onneksi tämä on vain kerran vuodessa. Sen verran univelkaa on kerääntynyt viikonlopun aikana.

Mä en mitenkään osaa palata viikonlopun tunnelmiin sanoin, mutta yritän ainakin. Onneksi tukena on myös liuta hyviä kuvia, mutta en usko, että niistäkään fiilis täysin välittyy. Jukolan hengen voi aistia vain paikan päällä, joko kisakeskuksessa tai sitten metsässä. Mulla oli ilo kokea metsäosuus tänä vuonna kahdesti, sillä osallistuttiin vuoden takaisella joukkueella Venlojen viestiin tänäkin vuonna, mutta lisäksi pääsin myös ottamaan osaa ensimmäistä kertaa Jukolan yöhön tuttavani joukkueeseen. Molemmissa viesteissä osuutena oli 3. osuus viestissä. Venloissa se tarkoitti viestin yhtä lyhyimmistä osuuksista, mutta Jukolassa minulle lankesi pisin osuus. Hieman hullunleima otsassa otin haasteen innolla vastaan vain muutaman vuoden suunnistuskokemuksen kera.

Jukola on todellinen leiri keskellä metsää tai peltoja. Sen tunnelman voi aistia jo kaukaa. Joukossa on ihmisiä lapsista vaareihin, ja kaikki ovat yhtä tervetulleita. Jukolan viesti on varmasti hienoimpia tapahtumia, joissa olen koskaan käynyt. Talkootyönä valmistuu valtava kilpailukeskus, jossa katsojineen kymmenettuhannet ihmiset vierailevat vuorokauden aikana. Metsässä on telttoja vierivieretysten ja kaikilla on iloinen ilme kasvoilla. Meillä oli Venloissa tutulla joukkueella fiilistä nostattamassa tiimipaidat. Tunnelma olikin hyvä ja odottava ennen viestiä. Pitkistä alueen välimatkoista johtuen hirveästi ei luppoaikaa jäänyt ennen viestin alkua, joten pian meidän avaaja olikin jo lähtökarsinassa. Viesti eteni hienosti joukkueemme osalta, ja jo pian tulikin minun vuoroni siirtyä odotuskarsinaan. Helle oli aikamoinen lauantaina, joten mulle tuli kuuma ja jano jo ihan verrytellessä. Kisakuume nousi, kun näin toisen viestinviejämme tulevan vaihtoalueelle ja pian olinkin kartta kädessä lähdössä metsään! Niin hieno tunne!

Kuva: Hanna Kujanen

Juoksin kartta kädessä kohti metsää opasteita pitkin ja pian K-piste, eli varsinainen suunnistuksen lähtöpiste, tuli vastaan. Siitä alkoi seikkailu metsässä. Porukkaa oli paljon, muttei niin paljon, kuin vuosi sitten Venlojen 2. osuudella. Maasto oli nopeampikulkuista, mutta tarkkana sai silti olla rastien kanssa. Oli kyllä hienoa, kun rasteja alkoi löytymään ja totesin kaikkien olevan myös oikeita. Onneksi vesipisteitäkin oli sopivasti matkan varrella, jottei nestehukka ehtinyt yllättää. Yksi pieni pummikin mahtui matkan varrelle, mutta tajusin onneksi nopeasti olevani liian edellä ja sain muutamassa minuutissa korjattua tilanteen. Loppureitti menikin taas todella nappiin, ja juoksukin kulki metsässä, joten tästä tuli oikeasti ennätysnopea suunnistus mulle! Maalisuoralle oli ilo kaartaa, kun tutut ja tuntemattomat hurrasivat yleisössä ja loppusuora oli alamäkeen, joten askel rullasi! Tein maalileimauksen omalla 6,2 km radalla (aikani oli 56.xx), kaarsin karttojen luo ja pingoin kartan kanssa puomille, jossa Tiina odottikin jo valmiina. Sanoin hänelle vain, että "suot on kuivia, läpi vaan!", ja niin Tiina lähti matkaan! Ja lopulta hän toikin viestimme upeasti maaliin!! Sijoituksemme Venloissa oli 655, ja kun alunalkaen joukkueita starttasi 1374, voimme olla tyytyväisiä!! Hurraaaa!! Omaan osuuteen olen myös tyytyväinen, sillä sain juostua oikeasti todella hyvän ja eheän suunnistuksen, ehdottomasti yhden koko elämäni parhaan! Fiilis oli huippu ja se siivitti minut viestiosuudella sijalle 433!

Kuva: Hanna Kujanen

Kuva: Hanna Kujanen

Venlojen jälkeen kävin syömässä broileripastaa ja sen jälkeen suuntasin saunaan. Telttasauna on kyllä oma elämys sekin. Tuli vaihdettua kuulumisia tuntemattomien naisten kanssa viestin kulusta. Suihkusta puolestaan ei juuri lämmintä vettä tullut, mutta onneksi oli lämmin päivä. Peseytymisen jälkeen näin tuttuja taas, ja ihanaa, kun lukijani Anni tuli moikkaamaan myös! On aina ilo tavata teitä lukijoita ja saada kasvot myös ruudun toiselle puolelle! Pikkuhiljaa oli aika tavata Jukola-joukkueeni, jossa sain vierailevana "tähtenä" juosta Jukolan pisimmän osuuden, eli 15,7km mittaisen 3. osuuden. Katsoimme yhdessä Jukolan lähdön, joka oli taas todella vaikuttava. Upeannäköistä kun satoja ihmisiä rynnii valot päässä metsään. Mä menin lähdön jälkeen teltalle ja nukkumaan pääsin noin puolen yön aikaan. Herätyskello soi klo 3, mutta heräsin muutaman minuutin ennen tarkistamaan viestimme tilanteen Jukolan online-tulospalvelusta. Huomasin, että kakkososuuden juoksija oli mennyt jo yli puolen välin, joten nousin äkkiä ylös sängystä ja aloin laittaa vaatteita päälle. Matkalla kisakeskukseen söin sämpylän, proteiinimehun ja myslipatukan. Sitten suuntasin jo vaihtoalueelle, jossa verryttelin kevyesti. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä Venlojen viestin jälkeen. Pian viestinviejä toikin jo kartan mulle, ja pääsin matkaan.

Jukolan lähtö klo 23!

Huament! Kohta suunnistetaan ;)

Oli kyllä outoa lähteä niin lyhyillä yöunilla ja niin aikaisin, siis neljän aikaan aamuyöllä, metsään, mutta äkkiä sitä virkosi. Oikeastaan fiilis oli todella hyvä, kun pääsin K-pisteeltä eteenpäin. Olin ihan innoissani, kun metsässä oli niin hiljaista ja rauhallista sekä raikasta. Ensimmäinen rasti oli niin kaukana, ettei sitä näkynyt edes taitetulla kartalla. Päätin ottaa itselleni kiintopisteitä matkan varrelle ja etenin hitaasti, sillä halusin löytää rastin varmasti. Muita ei hirveästi näkynyt, ja siitä olin todella yllättynyt. Ruuhkaa ei juuri missään vaiheessa ollut nimeksikään, johtuen varmasti viestin pisimmän osuuden reitistä sekä joukkueemme sijoituksesta, joka oli selvästi puolen välin heikommalla puolella. Seuraavat lyhyemmät osuudet menivät muualla, kuin oman reittini alkupuoliskolla. Ensimmäinen rasti lopulta löytyi ja taisin vilkaista gps-kelloanikin, että yli 2km olin taivaltanut ensimmäiselle rastille! Huhhuh. Siitä viesti lähti rullaamaan iloisesti eteenpäin ja mieli oli korkealla. Pariin otteeseen sain auttaa muita, ja siitä olen ylpeä. Jukolassa ei missään vaiheessa tullut oloa, että ketään ei olisi autettu metsästä pois. Fiilis kilpailijoiden kesken oli todella hieno, mielestäni ehkä jopa parempi, kuin mitä Venloissa olen kokenut. Oma osuus sujui ihan hyvin eteenpäin, joitain rasteja hain vähän aikaa ja joillekin menin tyhmiä reittivalintoja pitkin, mutta pääosin olen todella tyytyväinen omaan suoritukseeni. Olin mielessäni miettinyt, että jos 3,5 tuntiin pääsen metsästä pois, olen tyytyväinen. Lopulta sain kaartaa vaihtoon 3.04 ajassa ja antaa kartan puomin yli seuraavalle tiimiläiselle. Viestin aikana oli alkanut sataa, mutta se ei haitannut, sillä niin upea tunne oli saapua maaliin seitsemältä aamulla! Kiitos paljon Rastiaaseille minun mukaanottamisesta ja lämminhenkisestä vastaanotosta! :)

Aamulla on hyvä olla!

Olin niin euforisessa tilassa viestiosuuden jälkeen, että taisin Kimmolle sanoa ensimmäisenä, että "tätä mä haluan tehdä, rämpiä pitkään metsässä"! Ja se pitää paikkaansa - suunnistushuuma on nyt päällä. Suunnistus on niin upeaa ja hienoa ja se tuo mahtavia elämyksiä kaikille metsään meneville ja sieltä poissaapuville. Rastien löytämisen onnistumisen tunne on sanoinkuvaamaton! "Jokainen on voittaja", kuten Louna-jukolan slogankin sanoo.

Viestin jälkeen tuli kylmä, joten pakkasimme pian kimpsut ja kampsut rinkkoihin ja taivalsimme pitkän matkan pellon reunalle autoparkkiin ja lähdimme ajamaan kotiin. Mielessä mietin, että ensi vuonna tämä on koettava taas. Ja taisi Jukola-into saapua myös yleisöön, sillä maanantaina ruokapöydässä Kimmo sanoi päättäväisesti, että ensi vuonna olemme molemmat sitten mukana. Ja niin on Hihhuleiden Jukola-joukkueen rekrytointi käynnistynyt... ;)

Vantaa triathlon 2015

Vantaan triathlon on nyt taputeltu, ja olipahan taas kivaa! Sinällään oli niin eri lähteä nyt toiseen triathloniin, kun oli jo kerran kokemusta vastaavasta vuoden takaa. Toisaalta taas vuosi on pitkä aika unohtaa asioita, kuten esimerkiksi sen, miten vaihdossa kannattaa toimia tai kuinka tönköiltä jalat tuntuvat polkemisen jälkeen! Kuitenkin totuus on se, että itsellä saattoi nyt toisessa triathlonissa olla joitain odotuksia omasta suorituksesta, joita ei ensimmäisellä kerralla ollut laisinkaan. Kaiken kaikkiaan toinen triathlon oli myös mahtava kokemus, eikä vähiten siksi, että tuttujen viime vuoden kannattajien, Kimmon ja Tiinan, lisäksi katsomossa oli myös oma isäni naisystävänsä kanssa. Kylläpä oli ilo näyttää heille liikunnan riemua triplasti verratuna juoksutapahtumaan!

Lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset siltä osin, että vesi Kuusijärvessä oli lauantaiaamulla ollut +13 astetta ja kisainfossa kuulin sen olleen noin 14-asteista perusmatkan alkuhetkillä. Aurinkoinen ilmakin väistyi juuri ennen perusmatkan startteja ja naisten lähtöjen aikaan alkoi pikkaisen myös sataa. No, eipä se haittaisi vedessä, sillä kastumaan sitä kuitenkin joutuisi. Fiilis oli kaiken kaikkiaan hyvä, sillä vaihdossa odotti vuokraamani maantiepyörä ja vuoden takaiset hyvät muistot Vantaa triathlonista kävivät taas mielessäni. Kohta tulikin lähtökomennus veteen, jossa odoteltiin alkupamausta.

Pian lähtölaukaus kajahtikin ja reilusti yli 100 naista lähtivät räpiköimään kohti ensimmäistä poijua. Viime vuoden tapaan uintiosuus koostui kahdesta noin 750 metrin kierroksesta, joissa piti kiertää neljä poijua. Tällä kertaa kierrosten välissä ei kierretty mäntyä, vaan noustiin rannasta ylös ja kierrettiin laiturille, josta hypättiin takaisin veteen ja toiselle kierrokselle. Alku oli vaikeaa. Mä en saanut hyvää rytmiä päälle, vaan kamppailin paikastani muiden naisten kanssa. Iskuja tuli päähän, vettä suuhun ja hengittäminen oli vaikeaa. Tilanne rauhottui hetkeksi ennen ensimmäistä käännöspoijua, jossa tungos oli aikamoinen. Sen jälkeen helpotti ja takasuoran pääsin uimaan aika vapaasti. Tosin taisin jälleen kiertää ensimmäisellä kierroksella vähän liikaa järven keskiosan kautta, mutta muuten ensimmäinen kierros meni aika hyvin. Olin vain yllättävän hengästynyt ja väsynyt kun nousin vedestä kierrosten välissä. Veden kylmyys tuntui naamassa ja vähän jokapuolella. Minulle epätyypilliseen tapaan olisin mieluusti jättänyt uinnin siihen, mutta koska perusmatkalla olin mukana, oli toiselle kierrokselle lähdettävä. Se meni edellistä vähän heikommin, vaikka tilaa olikin. Musta tuntui jossain kohtaan, että käsissä ei ollut voimaa tai tuntoa ollenkaan ja etten pääse eteenpäin. En nähnyt muita kilpailijoita, joten luulin, että olen ainakin tunnin ollut liikkeellä. Tajusin myöhemmin, että kädet olivat niin kohmeessa, että uinti ei tuntunut siksi hyvältä. En ole tottunut uimaan noin viileässä. Mun kokeilu-uinnitkin aiemmin viime viikolla kesti 15-20 minuuttia. No, pikkuhiljaa toinenkin kierros läheni loppuaan ja pääsin nousemaan vedestä ja juoksemaan ylös kohti vaihtopaikkaa. Uintiakani oli muuten hiukan päälle 36 minuuttia.

Ensimmäinen vaihto oli taas viime vuoden tapaan aivan järkyttävän hidas. Mä olin tehnyt sen virheen, että olin jättänyt kompressiosäärystimet uinnista pois, vaikka monilla oli ne jalassa jo uidessa. Halusin ne jalkaan, ja niiden pukeminen oli tosi hidasta. Ehkä ensi kerralla laitan ne märkkärin alle. Muutenkin tuntui, että olin ihan kylmettynyt uinnissa, eikä pukemisesta tullut mitään. Sain töhrittyä ensimmäiseen vaihtoon aikaa yli 7 minuuttia, joka on tosi paljon, vaikka siinä olikin siirtymiset mukana. Nappasin geelin taskuun ja juomapullo odottikin pyörän selässä. Talutin pyörän vaihtoalueelta ja hyppäsin kyytiin. Heti kävi selväksi, että mulla oli kylmä. Edelleen. Enkä tulisi lämpeämään pyörän päällä, sillä sen verran viima kävi. jotkut fiksut olivat laittaneet pyöräilyyn pitkähihaisen paidan päälle. Mulla ei ollut paitaa edes vaihtoalueen korissa, vaan märkkärin alla olevalla topilla mentiin. Ensimmäinen kierros meni hyvin, mutta pikkuhiljaa tajusin, että mun olisi pakko saada juotavaa alas, sillä heikko olo alkoi tulla. Pyörän päällä ei ole niin helppoa juoda, varsinkaan kun en ole siihen juuri tottunut. Yritin juoda aina pienen alamäen kohdalla toiseen suuntaan mennessä, jolloin pyörä rullaa eteenpäin itsestään. Sain juotua ja syötyä yhden geelin, ja polkeminen tuntui ihan kivalta. Stubb meni ohi muuten pari kertaa... hän oli ilmeisesti jättänyt juoksun väliin ja polki näytöstyyliin ylimääräisen kierroksen ;) Pyöräily on mielestäni triathlonin upein osuus, sillä siinä näkee kivasti muita kisaajia ja huiput painavat ohi todella kovalla vauhdilla! Mulla on muuten pyöräilyssä ongelma, etten muista nostaa ja vetää jalkaa, vaan helposti vain painan ja työnnän, vaikka mulla on pyöräilykengät. No, tämä on tottumattoman polkijan puute, ja aina välillä yritän tähän kiinnittää huomiota. Vantaallakin muistin tämän aina, kun vauhti hiipui vaikka ylämäessä. Lopulta pyöräily tuli päätökseen, ja jäin hieman salaa haaveilemasta 30 km/h -keskivauhdista. Pyöräilyn aika oli 1h 23min. Kyllä mä olen siihen ihan tyytyväinen... missään vaiheessa ei muuten tullut kuuma pyöräillessä.

Vaihto sujui ongelmitta, kun laitoin vain pyörän telineeseen, otin kypärän ja lasit pois ja vaihdoin juoksukengät jalkaan. Nappasin energiakarkkipussin mukaan ja toiseen käteen pullon. Edessä olisi 2x5km reitti ja huomasin, että jalat olivat tönköt. Se tulee aina yllätyksenä, kuinka tönköt jalat on, kun on itselleen suht kovaa polkenut 40 km. Mä mietin, että tästä ei kyllä tule yhtään mitään, mutta tahto päihittää oma viime vuoden aika sai mut jatkamaan ja laittamaan tossua toisen eteen. Olin ennen triathlonia miettinyt, että 55 minuuttia voisi olla realistinen aika juoksulle, mutta aika pian vauhti asettui 5.40 min/km tietämille. En vain saanut jalkoja kovempaa liikkeelle! Juoksu rullasi kivasti ja vihdoin tuli lämminkin!! Jee! Aurinkokin pilkahteli jostain rakosista ja fiilis nousi kunnolla. Ainoastaan parit kovemmat mäet reitillä söi naista, mutta muuten askel rullasi ihan mukavan tasaisesti eteenpäin! Ekan kierroksen jälkeen heitin pullon ja roskat kannustajille ja käsien vapautuminen vapautti juoksuakin. Tuntui kivalta ja siinä mä rullailin kohti maalia ja Kuusijärveä kiertäessä mietin, että olispa ollut niin hieno keli kolme tuntia sitten matkan alussa, uintiosuudella jo.

Maaliin tuleminen on aina yhtä kivaa ja hymyssä suin päihitin viime vuoden ajan!! Kellot pysähtyivät aikaan 3.05, ja mä olin tyytyväinen! Alun hankaluuksien jälkeen on kyllä huikeeta, miten sain koottua itseni loppuosuuksille. Triathlonin hienous ehdottomasti on siinä, että tässä ei ole kolmea lajia, vaan yksi laji, joka on kokonaisuus. Aloin tietysti heti miettiä, miksi uinti oli yli 3 minuuttia hitaampi kuin viime vuonna, mutta toisaalta sellainen ajattelu on tyhmää. Jokainen suoritus on omanlaisensa ja siihen vaikuttaa päivän kunto ja ulkoiset olosuhteet. Esimerkiksi muutamista lähteistä on tullut ilmi, että Vantaan uintimatka on ollut viimevuotista hieman pidempi. Myös sääolosuhteet ovat aina ulkolajissa erilaiset. Lauantaina oli kyllä ihan hyvä keli liikkua ja harrastaa! Luin Vantaan sprinttimatkan yleisen sarjan voittaneen Annin blogista hyvän postauksen, jossa hän kertoi huomanneensa monien kutoilijoiden masentuvan "huonoista" suorituksista tai vastaavasti iloinneensa huimasta suorituksesta verrattuna aiempiin kisoihin, vaikka todellisuudessa triathlonissa on hyvinkin mahdollista, että kisareitit eivät ole aivan prikuulleen oikean mittaiset. Minunkaan ei siis todella kannata verrailla tätä tapahtumaa vuoden takaiseen, vaan iloita siitä, miten hyvin todellisuudessa kisa meni ja ennen kaikkea kuinka hauskaa mulla oli!! Triathlonit eivät todellakaan jää tähän, vaikka kyllähän tuo pyöräasia aiheuttaa vähän päänvaivaa... haikeana palautin siis lainapyörän eilen pois!

Liikunta tarjoaa kyllä niin upeita elämyksiä ja tunneskaaloja, että sitä on vaikea kokea muualla. Mä olen niin onnellinen, että olen löytänyt liikkumisen riemun ja oman rennon otteen liikuntaan! Olen iloinen, että uskallan ottaa osaa triathlonille, vaikka olenkin peruskuntoilija, enkä voi mitenkään kutsua harrastavani kyisestä lajia. Kannustankin muitakin rohkeasti ottamaan osaa triathlonille, jos vain suinkaan asia kiinnostaa! Ainakin Vantaa triathlonilla on hieno ilmapiiri, jonne aloittelijat ovat hyvinkin tervetulleita!

Oletko sinä miettinyt ottavasi osaa triathlonille? Tykkäätkö hakea monipuolisesti kokemuksia eri lajeista vai painottaa tekemisen yhteen lajiin?

Ps. Minä en ainakaan turhaan viitsi panostaa yhteen lajiin... 4 yötä Jukolaan ;)

Fiiliksiä triathlonin aattona

Pikamoi!! Huomenna mennään taas, kun triathlonin lähtöpamaus kajahtaa kolmen aikaan iltapäivällä! Jotenkin outoa, kun mua ei jännitä ollenkaan. Toki on kutkuttavan odottava olo, mutta ehkä viime vuoden hienot muistot ovat mielessä, eikä jännitys ole noussut. Tiedän kyllä, että jos ei ihmeitä tapahdu, niin mun pitäisi kyllä hyvin selvitä perusmatkasta kunnialla läpi. Jos rengas puhkeaa tai hengitys ei kulje uinnissa, niin sille ei sitten mitään voi, mutta normaalioloissa luotan kyllä kuntooni. Koska en ole treenannut triathlon-lajeja kovinkaan paljoa, eli uintia ja polkemista, ei mulla ole kovinkaan suuria odotuksia loppuajan suhteen. Toivon huomiselta vain sitä, että mulla olisi ihan yhtä kiva päivä kuin viime vuonnakin Vantaan triathlonilla!!

Näin kivaa oli vuosi sitten!

Toki huominen Vantaan triathlon tuo uusiakin tuulia. Mä olen vuokrannut maanantaina itselleni viikoksi maantiepyörän, koska kaipasin kisaan jotain uutta. 40 km menee hyvin hybridillä (kuten viime vuonna todistin), mutta totuus on se, että suurimmalla osalla oli jokin muu hienompi pyörä käytössä. Mulle tuli vähän niinkuin kateus, ja päätinkin, että tänä vuonna aion nauttia triathlonista vieläkin enemmän, jos se ylipäätään on mahdollista. Mä en milläänlailla halua olla kovin suuri välineurheilija, mutta olen muutenkin kauan haaveillut kokeilevani maantiepyörää. Maanantaina sitten kotiutin tuon italialaisen kaunokaisen viikoksi kotiimme, ja kyllähän sen päällä meno oli aivan eri kuin omalla pyörälläni. Polkeminen tuntui niin kevyeltä. Ensin oli kyllä totuttelemista ajoasentoon ja pyörä tuntui tuulisessa kelissä muutenkin melko huteralta. Äkkiä siihen kuitenkin tottui ja sen jälkeen polkeminen oli täyttä nautintoa. Mä en uskonut, että voisin ajatella pyöräilystä näin positiivisesti. Mutta onhan siinä vauhdin huumassa jotain hienoa!! Olen nyt ajanut kaksi lyhyttä lenkkiä pyörällä ja ne on menneet hyvin. Vähän on harmittanut ainaiset valot ja katukivetykset, joten odotan jo, kun saan huomenna painaa tyhjää autotietä pitkin! Jee! Maanantaina sitten palautan pyörän, ja olen ajatellut polkea sen ensin aamulla töihin ja sitten töistä liikkeeseen. Pitää vaan miettiä, otanko pyörän töihin sisälle vai keksinkö jonkin lukon sille työpäivän ajaksi. Uskaltaako noin hienoa pyörää jättää ulos...

Kävin vielä tänään uimassa avovedessä, joten nyt on kaksi uintia märkäpuvulla alla ennen huomista. Eiköhän se riitä. Totuus on, että olisin voinut todellakin uida pikkaisen enemmän tämän kevään aikana, mutta nyt mennään tällä uintimäärällä. Kai se tekniikka (siis mikä tekniikka?! haha) on jossain takaraivossa, ja tulee itsestään uidessa. Vesi on kuulemma pyörinyt Kuusijärvellä noin 17 asteen tunumassa, joten uskon sen olevan sopivaa uimiseen huomenna. Meidän läheisessä minijärvessä on ollut 15 asteista vettä, ja siinäkään ei ole kylmä tullut. Avovesiuinti on muuten ihanaa! Siinä tulee koko uimisen syvin olemus esiin. Uida luonnon keskellä, jotenkin niin aitoa. Vähän kuin polkujuoksun ja ratajuoksun ero... vapaata ja luonnollista. Mä niin tykkään! Aion kyllä ehdottomasti jatkaa avovedessä uintia myös triathlonin jälkeen. Ainoa miinus on märkäpuvun pukeminen päälle, sillä se on tuskaisen hidasta. Haha!

Huomenna on kunnon kisapäivä täällä pääkaupunkiseudulla, sillä aamulla juostaan Helsinki Half Marathon eli HHM ja koko päivän on käynnissä Vantaa triathlon. Mun startti on vasta iltapäivällä, joten ei käy kateeksi aamulla puolikkaan juoksulle starttaavia. Lähtö on meinaan jo ennen aamuyhdeksää. Huh. Tsemppiä kuitenkin kaikille siellä juokseville! Kuten myös kaikille kisatovereille Kuusijärvellä! Tehdään iloinen sporttipäivä huomisesta!! Ihanaa viikonloppua kaikille!

Oletko kokeillut maantiepyörää? Pyöräiletkö paljon? Onko avovedessä uinti tuttua?

Mulla on melko kiireinen viikonloppu muutoinkin tulossa, joten jos kaipaat fiiliksiäni triathlonista, niin laitahan instagramissa @haamutus seurantaan ja tykkäähän facebookissa myös Sporttaillaan-blogista!!

Vierailijakirjoitus: Jukolan tunnelmia

Kesäkuu on täällä, jee! Ilmatkin alkavat pikkuhiljaa lämmetä ja mikä parasta, kesäkuu on mulla perinteiinen tapahtuma- ja reissukuu, joka on ohi alta aikayksikön. Sama kaava toistuu viime vuodesta, eli kesäkuun ekana viikonloppuna on Vantaa triathlon, sitten on seuraavana on Jukolan viesti ja kolmantena tietysti juhannus! Tänäkin vuonna suuntaamme juhannuksena ystäväporukalla Saimaan rannalle mökkeilemään ja odotan sitä aivan innoissani!

Jukola jännittää näistä eniten, sillä tänä vuonna juoksen molemmissa viesteissä. Venlojen viesti menee tutulla viime vuoden joukkueella, mutta sen lisäksi juoksen Jukolan yössä kolmannen viestiosuuden, joka on pitkä hämäräosuus. Meidän joukkueella mulle ilmeisesti ei ole odotettavissa pimeään aikaan metsään menoa, mutta pitkä aamuöinen suunnistus on kuitenkin edessä. Jännittää, miten tulen selviämään, mutta eiköhän kaikki lopulta ihan hyvin mene. Venlajoukkueen kanssa olemme hankkineet tiimipaidat tälle vuodelle, ja ne on huikeat!!

Muillakin on onneksi Jukola-jännitystä ilmassa! Nyt annankin puheenvuoron eräälle lukijalle, jolle Louna-Jukola on kolmas Jukolan viesti. Hän jakaa kokemuksia varsinkin aloitteleville suunnistajille ja Jukolan ensikertalaisille. 

---

Olin jo vuosia seurannut televisiosta Jukolaa ja päättänyt, että sinne on pakko päästä joskus itsekin. Kuntorasteille innostuin menemään viitisen vuotta sitten, joka toi lisäintoa tavoitteeseen. Etenkin kun rastit alkoivat löytyä ja radat jaksoi hölkkäillä läpi. Erinäisistä syistä urheiluun tuli kuitenkin taukoa ja ajattelin, että voisin ottaa tavoitteeksi vuoden 2014 Jukolan. Yllättäen minulle tarjottiinkin paikkaa jo Jämsä-Jukolaan vuotta aikaisemmin, 2 viikkoa ennen Jukolaa ja kaiken lisäksi 3. osuutta. Siihen ei olisi kunto eikä varmaan taidotkaan riittänyt, joten kieltäydyin lähdöstä. Seuraavana päivä samasta joukkueesta tarjottiin 4. osuutta. Hetken emmin kannattaako lähteä huonolla valmistautumisella, mutta kun tuli ilmoitus, että nimi on jo listassa, ei tainnut olla vaihtoehtoja. Porukka osoittautui onneksi todella mukavaksi ja muut suunnistajat olivat Jukolan konkareita, kymmeniä jo takana. Valmistautuminen oli itsellä periaatteella ”hyvät yöunet kotona ja lauantaina kohti Jämsää”. Alueelle saapumisen ja teltan pystyttämisen jälkeen oli perehdytys Jukolan kylän toimintoihin ja etenkin itse lähtö-, vaihto- ja maalialueeseen. Mistä mennään sisään, missä on vaihtopuomi, miten vaihtoalueella kannattaa toimia, mistä otetaan kartat… Kaikki asiat käytiin hyvin läpi: Emitin nollaus, kirjautuminen vaihtoalueelle, vaihtopuomin sijainti, viitoitukset, k-piste sekä tärkeänä viimeiset rastit. Niitähän on yleensä kolme vierekkäin, joten oli tärkeä katsoa etenkin niiden sijainti, koska kun metsästä tulee, ei yleisön edessä sovi enää alkaa pyöriä ja etsiä omaansa. Lisäksi kerrottiin, että vaihtoalueella on näyttöpääte mistä omalla Emitillä voi katsoa joukkueensa etenemistä maastossa, jotta tietää olla oikeaan aikaan vaihtopuomilla. Nämä siis vinkkinä ensikertalaiselle, että monta asiaa kannattaa selvittää jo etukäteen, niin ei tarvitse suoritukseen lähtiessä enää miettiä.



Kaikki oli siis hyvin perehdytetty ennen lähtöä, jotta ei tarvitse kuin suunnistaa kun kutsu käy. Teltoilla makoilun ja erinäisten spekulaatioiden jälkeen siirryttiin porukalla katsomaan Jukolan lähtöä ja sitten telttaan hakemaan unta. Huonounisena tiesin, että unta ei varmaan tule, mutta jospa edes lepoa. Loppusaldo pari tuntia pyörimistä ja vajaa tunti unta ennen herätystä. Pieni tankkaus ja kahvikuppi kädessä kautta kohti vaihtoaluetta. 



Sisäänpääsy oli helppoa, noin kello 3.30 ei jonoa ollut. Aamuaurinkokin alkoi nousta. Kirjautumiset, emitin nollaus ja katsomaan missä edellinen menee. Noh, tästä alkoi mielenkiintoisin osuus ja epäselvyydet. Näihin ei Jukolakonkareiden perehdytyskään auttanut ja jälkikäteen jutellessa ei kellään ollut vastaavia kokemuksia ollutkaan. Kun yritin katsoa, missä edellinen viestinviejä menee, emit ei toiminutkaan. Eikun kysymään, että mitäs tehdään. Uusi nollaus voisi auttaa. Ja sitten uudestaan näyttöpäätteelle. Nollaus auttoikin, mutta tällä kertaa tuloksia ei näkynyt. Olimme muka keskeyttäneet 2. osuudella.Ei pitänyt paikkaansa, koska 2. osuuden viestinviejä oli tullut teltalle ja herättänyt minut. Eikun taas kysymään, missä vika. Toimitsijat eivät tieneet mitään, mutta ohje oli, että puomille vain. Noh, otin pientä lämpöä ja hölkkäilin edestakaisin, koska olin varautunut ainakin puolen tunnin odotteluun, jos kaikki menee edellisellä osuudella putkeen. Sitten hyvissä ajoin vaihtopuomille odottamaan. Seisoskelinkin siellä aikani eikä mitään tapahtunut. Kävin välillä kyttäämässä oliko seurannassa tapahtunut muutosta, mutta edelleen oltiin keskeytetty. Noh, aikaa kului se puoli tuntia, sitten tunti. Mietin, että kyllä edellisen osuuden olisi pitänyt tulla jo vaihtoon. Kaksi tuntia vaihtoalueelle menon jälkeen aloin jo miettiä, että noinko tässä maastoon pääsee ollenkaan. Ehkä seuranta ei toimi oikein ja olemme keskeyttäneet 3. osuudella. Jalat olivat kankeat kylmyydestä ja seisoskelusta. Menin taas toimitsijan puheille ja he lähtivät selvittämään asiaa. Heiltä selvisi, että 3. osuuden viestinviejä oli keskeyttänyt maastoon. Kysyttiin haluanko silti lähteä osuudelleni. No tottakai! En turhaan ollut lähtenyt Jukolaan, pyörinyt yötä ja seisonut huvikseni kahta tuntia vaihtopuomilla. Mutta mutta, toimitsija palasi karttatelineen luota tyhjin käsin. Hän ei löytänytkään minulle karttaa, vaikka siellä sen pitäisi olla, kun edellinen viestinviejä ei ole sitä voinut hakea. Eikun taas selvittelemään toimitsijoiden kanssa asiaa. Sanoivat lähtevänsä hakemaan varakarttaa.



Jukolan taikaa 2014 Vehmersalmella

Lopulta kello 6.00 saan varakartan ja luvan lähteä metsään. 2,5 tuntia seisoskelua oli kangistanut jalat ja kun en ollut herättyäni osannut varautua näin pitkään odotteluun, nälkäkin kurni jo mahassa. Onneks nälkä hävisi kun sai kartan käteen ja riitti kun keskittyi yrittämään liikuttaa kohmeisia jalkoja. Suunta kohti K-pistettä ja samalla katsoin, että eka rastin pitäisi olla helppo. Se löytyikin hyvin ja siitä suunnistus lähti rullaamaan.  



Itse maastossa tuli vain pieniä koukkuja ja meno olikin aika helppoa, siis suunnistuksellisesti. Jalat tosin eivät oikein toimineet, mutta pääasia, että olin päässyt matkaan! Olin odottanut vaativaa menoa, mutta oli pieni yllätys, ettei se ollutkaan oikeastaan normaaleja kuntorasteja vaativampaa. Ehkä jopa helpompaa, koska koskaan et ollut yksin, aina oli porukkaa ympärillä ja urat veivät rasteille. Toki ne urat eivät aina menneet omalle rastille. Pari kertaa pitikin vaihtaa uraa, kun alkoi näyttää siltä, että nyt ei mennäkään ihan sinne minne pitäisi. Onneksi kovin pitkälle en kerennyt vääriä uria seurata. Uravalintaan kannattaa rastilla käyttää hetki aikaa, jos niitä rastilta useampia lähtee. Väärällä rastilla voi olla eksyksissä, mutta silloin kanssasuunnistajat auttavat kertomalla missä olet, jos haluaa äkkiä takaisin kartalle.

Kaiken kaikkiaan eka Jukola jäi todellakin mieleen! Ehkä siksi, tai siitä huolimatta, aloin jo odottamaan seuraavaa Jukolaa. Toiveena oli, että saisin lähteä maastoon ilman ongelmia ja paremmalla valmistautumisella ja kenties tavoitteellisemmin. Viime vuonna suunta oli siis kohti Kuopiota. Matkaa ei ollut kuin toista sataa kilometriä ja valmistautuminenkin parempaa. Kävimme jopa kuntorasteilla Vehmersalmella jukolamaaston vieressä. Tälläkin kertaa kaikki kisakeskuksen jujut käytiin jälleen läpi ja lähdön katselun jälkeen siirryin unille ja muutaman tunnin horroksen jälkeen kohti vaihtopuomia. Tällä kertaa pääsin hyvin matkaan kutakuinkin ajateltuun aikaan, mutta maastossa Jämsä-Jukolasta mukaan tarttuneet eväät eivät toimineetkaan. Olin 6. osuudella ja jo heti k-pisteeltä sain taivaltaa yksin pidemmän matkaa. Eikä uriakaan näkynyt! Eli otetaan sanat takaisin, aina ei välttämättä olekaan selkeää uraa tai muita suunnistajia ihan vieressä. Pieni epävarmuus kalvoikin koko ajan mieltä. Olenkohan oikeassa suunnassa, kun uria ei näy? Yksi iso pummikin tuli, kun yritin etsiä uraa enkä luottanut omaan reitinvalintaan. Lopulta muutaman rastin jälkeen homma alkoi sujua ja Rytökylän maasto osoittautui nimensä veroiseksi. Haastavaa maastoa ja kun aina ei ollut uria tai kavereita vieressä, sai tehdä omaa työtä. Loppumatkasta yritin pistää vauhtia ja sen johdosta tulikin koukkailtua, mutta uria ja muita suunnistajia näkyi taas loppumatkasta enemmän. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu, pummia lukuunottamatta.

Tälle vuodelle Jukolaan osuus vaihtuu taas, 4. ja 6. osuuksien jälkeen 2.osuuteen. Yösosuus ja uusi maastotyyppi tuovat haasteensa, meilläpäin kuin ei ole avokalliota tarjolla, jossa harjoitella. Vain yhden yösuunnistusharjoituksenkin tehneenä kaikki neuvot ovat siis tarpeen niin yösuunnistukseen kuin avokallioilla suunnistamiseen liittyen. Kuinka yösuunnistus eroaa päiväsuunnistuksesta, minkälaista on avokalliomaasto, onkohan uria jo tullut vai tuleeko niitä edes kallioille miten paljon, vieläkö 2.osuudella on paljonkin letkoja, näkyvätkö hajonnat pimeässä otsalamppujen paljastaessa ne…? Olen yrittänyt valmistautua lähinnä tutkimalla vanhoja karttoja ja pohtinut, missä radat mahtavat kiertää ja valmistautua siihen mitä eteen voisi tulla. Yösuunnistukseen ei kai voi valmistautua kuin menemällä pimeään metsään ja sinne toivottavasti vielä kerkeän. Avokalliot jäänee sen sijaan tutustuttavaksi vasta siellä pimeässä yössä.

Yhden neuvon tosin olen tosin saanut 2. osuudelle:  ”juokse letkassa ja huutele koodeja”. Sillä neuvolla siis kohti Jukolaa! Toinen neuvo voisi olla aikaisemmista vuosista oppineena, että aina ei kannatakaan yrittää valmistautua kaikkeen, koska aina voi tulla pari muuttujaa…

---

Kiitos paljon vierailijatekstistä! Tsemppiä Jukolaan! Kuten tämä todistaa, mistä vaan voi selvitä! Jukolassa aina kaikki ei mene nappiin, mutta jokainen pääsee kyllä metsään hakemaan rasteja! Väitän, että jos pärjää tavallisilla kuntorasteilla, pärjää hyvin Jukolassakin! 

Jukolafiilistelyjä on varmasti luvassa vielä ensi viikolla, kunhan saan tuon lauantaisen triathlonin alta pois! ;) On tämä "urheiijan" elämä hurjaa... koko ajan on huikeita juttuja tulossa! 

Onko joku tulossa Jukolaan ensi viikolla? Onko se kenties ensimmäinen kerta Jukolassa? Aikooko joku seurata tapahtumaa telkkarista? :)