Niin ihanaa on treeni!

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, tämä viikko on ollut paluu treenin pariin. Vitsit, miten innoissaan yksi pieni ihminen voi olla siitä, että pääsee toteuttamaan itseään taas. Mulle parasta terapiaa on päästä työpäivän jälkeen tuulettamaan mieltä lenkkipolulla tai metsässä rasteja etsien. Suurin osa mun harrastamista lajeista on sellaisia, joita voin tehdä yksin. Oikeastaan parasta on, jos treeniin sisältyy niin sosiaalinen puoli kuin yksin tekeminen - suunnistus kuntorasteilla on juuri tätä. Matkat taitetaan yleensä porukalla, mutta suoritus tehdään yksin. Itseasiassa suunnistusmetsässä rasteja etsien mä pystyn nollaamaan pääni kaikkein parhaiten, sillä mieleen ei mahdu juuri muuta kuin "missä mä nyt olen" tai "ensin tuonne kalliolle, ja sitten otan suunnan rastille" ajatukset. Sitä on niin kiinni siinä kartanluvussa. Joskus on myös todella terapeuttista tehdä treeni ystävän tai tuon paremman puoliskon kanssa, sillä kuulumisten ja ajatustenvaihto lenkillä ilman tietokoneita ja kännyköitä on luksusta.

Mä jopa koin olleeni väsyneempi nyt kesäkuussa, kun treenasin selvästi vähemmän kuin aiemmin keväällä. Jotenkin jaksaminen arjessa on osittain riippuvainen muuhun aktiivisuuteen. Mulle oikeasti tunti treeniä päivässä tuo kaksi tuntia enemmän aktiivisuutta arkeen, kuten jotenkin se sanontakin menee.

Mä nautin tavoitteista, joissa haastan itseäni aina vähän eteenpäin. Keväällä haasteena oli triathlon, jossa todellisena haasteena oli pyöräilyn opettelu ja ottaminen osaksi treenaamista sekä uinti avovedessä. Nyt syksyn isoin haaste on Vaarojen maraton. Olen juossut kolme katumaratonia, ja suunnistusharrastuksen myötä on vähän loogistakin, että seuraava maraton juostaan maastossa. Maasto tuo kuvioon uudet haasteet, sillä juokseminen mäkisellä ja epätasaisella polulla on tietysti paljon raskaampaa, kuin juokseminen tasaisella asfaltilla. Mutta haasteitahan mä kaipaankin, ja maastossa juokseminen tuo mukanaan myös erään suuden edun - luonnon. Jos olet seurannut blogiani pidempään, tiedät, että rakastan luontoa ja luonnossa liikkumista. On jopa etuoikeutettu olo, että oma kuntoni on sen verran hyvä, että voin ottaa haasteekseni yhdistää kaksi hienoa asiaa, luonnon ja maratonin juoksemisen. Kolin maisemat ovat varmasti upeat.

Tämä viikko on antanut jo hyvää suuntaviivaa tulevalle treenille. Tarkoitus on pikkuhiljaa nostaa treenimääriä ajallisesti jopa sinne kymmenen tunnin paremmalle puolelle. Väkisin en aio mitään tehdä, ja tämän vuoden vähien juoksukilsojen (n 500km) vuoksi mun on otettava sen suhteen edelleen rauhallisesti. Työmatkapyöräily on mulle sellainen hyvä paikka lisätä rasitusta kropalle suhteellisen matalilla tehoilla. Myös ajankäytön osalta se on kaikkein tehokkain keino tähän. Mä en ole valmis karsimaan menojani ystävien kanssa tämän(kään) projektin myötä, vaan treenit tulevat tavallaan kakkosena, tai ainakin niiden on sopeuduttava muuhun tekemiseen. Esimerkiksi keskiviikkona mulla oli menoa sovittuna kuudesta eteenpäin, mutta sain silti hyvän treenin tehtyä. Poljin työmatkat ja heti kotiintultua lähdin kiertämään erästä todella rankkaa lenkkiä, jossa nousua on useita kymmeniä metrejä kierroksessa (trivia: lenkki sisältää Helsingin korkeimman kohdan huiputuksen). Tein kierroksia kolme, joten nousua ja laskua tuolle reitille kertyi kivasti. Jalat oli hapoilla, henki ei melkeen kulkenut ja vauhti oli lähes nolla, mutta treeni oli viikon kovin. 6,5km 43 minuuttia. Tästä on hyvä lähteä parantamaan aikaa, kun pohjat on lyöty ;) Kahtena päivänä olen suunnistanut ja yhtenä tein reilu tunnin juoksulenkin. Ohjelmassa olisi vielä kuntosali ja pitkä lenkki maastossa.

Lisäravinnetilaus

Tästä viikosta näkee hyvin pohjan, miten lähden treenaamaan syksyä kohti. Teen vielä erillisen postauksen asiasta, sanottavaa kun tuntuu riittävän. Esimerkiksi mun kesän kuntosalituulia en ole vielä ehtinyt kertoa. Onko teillä kysyttävää? Tai vinkkejä, miten mun kannattaisi treenata maastomaratonia kohden?

Jee, perjantai! Kaksi hyvää ystävää Turusta tulee tänään vierailulle viikonlopuksi. Edessä on rento tyttöjen viikonloppu, huisia! :) Kivaa viikonloppua kaikille!

Palautteluviikon jälkeen kohti uusia haasteita

Heipå dig! Juhannustouhuista on kotiuduttu eilen illalla, ja tänään oli taas paluu arkeen. Mulla on vielä viitisen viikkoa töitä jäljellä ennen kolmen viikon kesälomaa. Täytyy kyllä sanoa, että tällä hetkellä en varsinaisesti ole loman tarpeessa, sillä sen verran paremmin mun työasiat ovat nykyään työpaikan vaihdon myötä. Kaikki se stressi, jota projektityö mulle tuotti, on nyt poissa. Mun työpäivät on kivoja, leppoisia ja kohtuu stressittömiä. Töihin ei ole ikävä mennä... toki lomaa odottaa siksi, että vuorokaudessa on enemmän tunteja käytettävänä, joten ehtii nukkua enemmän ja ei ole kiinni yhdessä jutussa.

Viime viikko meni lepäillessä ja palautuessa kaikista näistä tapahtumista, joita mulla on keväällä ollut. Mä olin jo kauan sitten päättänyt, että tämä juhannusviikko on mun lepoviikko. Mulla piti olla ohjelmassa vielä tiistaina High Tech Run, mutta sen verran kova flunssa mulle tuli Jukola-reissulta, että ei ollut järkeä lähteä juoksemaan omaa osuuttani tuohon firmojen viestiin, vaan onneksi eräs tiimikaveri juoksi myös mun osuuden! Meidän joukkue sijoittui tosi hienosti viestissä, ja pakko poikien aikoja katellessa todeta, että mun mukana ollessa olisimme olleet huonommalla sijalla. Niin kovaa kollegat olivat painelleet! Mulla ei tosiaan lähtenyt kunnolla ääni alkuviikosta, mutta kuumeelta ja pahemmalta nuhalta säästyin, onneksi. Maanantaina olin firman kanssa melomassa, ja se oli taas älyttömän kivaa. Meille vaan osui hurja päivä, kun loppumatkasta satoi vettä kunnolla, ja muutenkin oli todella tuulinen keli. Monet meni kaksikoilla, joten mä ainoana naisena yritin pysyä jotenkin muiden perässä yksikkökajakissa. Heh.

Minä kajakissa

Lepoviikkoon kuului oleellisena osana ystäväporukan juhannuksen vietto Saimaan rannalla. Mökki on sama, jolla oltiin myös viime syksynä, tämän vuoden mökkireissu vaan sattui osumaan juhannukseen - ja mikäs sen parempaa! Saatiin viettää kolme päivää upeissa maisemissa, huipussa seurassa! Ohjelmaan kuului ainakin seuraavia...

Rentoutumista järven äärellä

Herkuttelua

Juhannusaaton amulenkki

Elämäni ekan loimulohen tekoa

Suomalaisten oluiden makutesti.. vain minä ja yksi toinen pystyttiin tunnistamaan kaikki kolme!

14-asteiseen järveen hyppäämistä saunomisen välissä

Lautapelien pelailua

Herkuttelua hyvällä grilliruualla

Ja lettukestit! 

Oli kyllä niin rentouttava juhannus. Ihana olla vaan tiedostamatta kellonaikaa ja tehdä asioita fiiliksen mukaan! Tämmöisiä viikonloppuja kaipaa kyllä. Toivottavasti teillä muillakin oli hyvä juhannus!

Niin kivaa kuin liikuntatapahtumissa ravaaminen onkin, on myös mukavaa, että nyt on tauko kaikesta. Ei tarvitse stressata mistään, ei kevennellä eikä palautella, puhumattakaan ravinnon ja nesteytyksen miettimisestä. Nyt saan taas treenata ja elää sita normaalia arkea, johon tämä liikunta oleellisena osana kuuluu. Nyt saan myös pikkuhiljaa alkaa nostaa liikuntamääriä, sillä mielessä siintää jo syksyn suuri tavoite, eli Vaarojen maraton, johon onnistuin saamaan lipun piinaavaa taistelun jälkeen! Valmistautumisesta Kolin koitoksiin kirjoitan vielä uuden postauksen, mutta tällä hetkellä pääasia on, että olen palautunut kevään koitoksista ja olen nyt valmiina tähän kolmen kuukauden rupeamaan! Treenijakso starttasi tänään! Mä olen valmis ja innoissani!

Mites teidän muiden juhannus meni? Oliko liikunta osana juhlintaa vai otitteko vain rennosti, niinkuin minä? ;)

Vastoinkäymisten kautta Venlojen huumaa

Väsyttää. Jukola-viikonloppu on onnellisesti takana, ja tällä hetkellä olen vain ja ainoastaan onnellinen, että lopulta pääsin kokemaan tuon ihanan tapahtuman. Kaikki ei mennyt meinaan ihan nappiin... perjantaina tein ystävän kanssa jalkoja avaavaan vesijuoksun sekä ostoskierroksen kaupoilla, jonka jälkeen kotiinpäästyä olo alkoi muuttua vetämättömäksi. Yhtäkkiä en jaksanutkaan pakata, en tehdä eväitä ja ajatus koko Jukola-reissusta tuntui utopistiselta. Olo oli huono, kipeä. Sain kuitenkin pakattua, ja Kimmo teki mulle eväät valmiiksi, joten odottavaisin mielin menin nukkumaan. Aamulla kun heräsin, olo oli vieläkin huono. Viestittelin ystävän kanssa, että lähdenkö ollenkaan... päätin jo, että reissu jää väliin, mutta sitten yhtäkkiä vaihdoin mieltä, ja soitin pikapuhelun, että odottaisivat mua sittenkin!! Olo ei ollut niin huono, etten jaksaisi olla ylhäällä, joten matka kohti Kuopiota sai alkaa! Kotiin jääminen olisi harmittanut niin paljon!

 

Päätettiin autossa, että mun ei ainakaan kannata juosta sitä sovittua ankkuriosuutta. Sovittiin, että jos olo on hyvä, menen kakkososuuden tai jos ei ole hyvä olo, jätämme vain viestin kesken kolmososuuden jälkeen. Matka Kuopion Vehmersalmelle meni hyvin ja nopeasti. Söimme Leppävirrassa noutopöydän ruuan ennen Vehmersalmelle ajoa. Kaikki järjestelyt toimi hyvin, eikä ruuhkia ollut ajaessamme Jukola-alueelle. Saimme auton hyvin parkkiin ja lähdimme etsimään telttapaikkaa. Tässä vaiheessa päätin, että todellakin juoksen edes sen kakkososuuden, en ole tänne asti tullut himmailemaan!! Saimme kisamateriaalin ja vähän siinä alueella alkoi jännitys nousta. Kohta Venlojen viesti jo starttaisi, ja hitsit, munhan pitää olla jo pian valmiina suunnistusvarusteissa. Menin vaihtamaan kamat ja sitten suunnattiin katsomaan Venlojen lähtöä. Pam, joukkueet lähtivät liikkeelle, ja alkoi vähän se panikointi.. "missä mun pitää olla?" "Milloin mun pitää olla valmiina?"... ei auttanut kuin ottaa selvää. Lähdin hyvissä ajoin vaihtoelueelle. Pian jo kärkipään joukkueet tulivat vaihtoon, ja olikin kiva seurata vaihdon tapahtumia, sillä selvisi minullekin, miten vaihto konkreettisesti tapahtuu. Hetken päästä alkoi hurja vaihtorumba, ja ihmettelin, mistä joukkueenjäsenet löytävät toisensa siinä ihmismassassa. No, pian huomasin meidän aloittajan saapuvan vaihtoelueelle, ja mulle tuli kiire riisua lämmittelytakkia pois! Huh. Olipas aloittaja paljon nopeampi, kuin osasin arvata!! Sain kartan edelliseltä, ja annoin oman takkini hänelle, ja sitten lähdin liikkeelle.

 

Alkuun lähes kilometri oli pelkkää juoksemista viitoitettua reittiä, kunnes saavuin K-pisteelle, eli aloituspaikkaan. Siitä starttasi mun viesti! Tiesin, että Venlojen viestissä käytetään usein kahta hajoitusta, ja huomasinkin selkeästi kaksi suuntaa jonne kanssakilpailijat lähtivät. Katsoin kartasta suunnan ekalle rastille, ja lähdin toisen letkan jatkoksi. Olin alunperin kuullut paljon juttuja rajusta mäkisestä maastosta Vehmersalmella, ja siihen tuli heti varmistus, kun lähdimme kipuamaan jyrkkää kalliota kohti ensimmäistä rastia. Rasti löytyi hyvin, ja matka jatkui... aikamoisia letkoja siellä meni, joten yksin ei tarvinnut suunnistaa. Itse käytin taktiikkaa, jossa katsoin kompassista suunnan seuraavalle rastille, ja seurasin maastoon tulleita uria tai muita suunnistajia. Näin rastit löytyivät todella helposti. Toisaalta, letkassa juokseminen mäkisessä maastossa teki sen, että ohittaminen oli hankalaa (ja enhän sitä puolikuntoisena olisi tehnytkään, hehe), joten sillä hetkellä letkan voimassa olevaan vauhtiin piti olla aika tyytyväinen. Olisi toki riskillä päässyt ohi muista, mutta sitä en tahtonut tehdä. Vain yksi reittivalinta oli huono, kun jouduin parin muun suunnistajan kanssa pöpelikköön, jossa ei ollut uria, vaan siinä sai tarpoa todellisen ryteikön läpi. Muuten kaikki rastit löytyivät melko pienellä vaivalla, ja kun kaarsin maalialueelle, olin jopa vähän pettynyt. "Nytkö tämä loppui?". Hain 3.osuuden kartan, ja annoin sen seuraavalle! Oma osuus meni yli odotusten, 5km rata aikaan 1.03. Muutenkin viestimme meni kaikkineensa hyvin, ja olimme alle 700. maaliintullut joukkue. Joskin viestimme hylättiin yhden virheleimauksen vuoksi, mutta se ei tunnelmaa latistanut! Neljä ensikertalaista oli saanut kokea ensimmäiset Venlat!

Tunnelma metsässä oli hyvä, ja selvästi kaikki olivat avoimia ja tsemppaavia. Mua jopa alkoi vähän häiritsemään se liiallinen varmistelu "Onko tämä letka menossa 183:lle?" "Joo" -huutelu, mutta kaipa se kuuluu Jukolan tunnelmaan. Voin todella suositella ainakin tätä kakkososuutta aloittelijalle! Siellä olisi minun tilallani suunnistaa ketä vain melkein, niin helppoa se oli. Tein 5 kilsan radalla ajan, jollaista en kovin usein tee vitosen radalla. Ehkä jossain helpossa maastossa, kuten Pirkkolassa olen tehnyt, mutta noin vaativalla radalla en. Suunnistus on erillaista, kuin normaalisti. Tuolla urat määrittävät oman menemisen, ja kompassin suunnalla pärjää pitkälle. Suunnassa on helppo pysyä. Normaalisti suunnistan isojen elementtien, kuten polkujen, kallioiden tai ojien mukaan, mutta tuolla menin suoraviivaisesti kohti rasteja. Rata ei minusta ollut kovin raskas, vaikka vähän puolikuntoisena olinkin liikkeellä. Koin kuitenkin, että tämä 2. osuus oli jopa minulle vähän liian helppo, ja seuraavaksi tahtoisinkin suunnistaa pidemmällä osuudella tai Jukolan viestissä! Haasteita pitää olla ;) Onneksi haasteita voi hakea myös kuntorasteilta. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että sain kokea kaikesta huolimatta Venlojen viestin myös maastossa, sillä olihan se aivan oma tunnelmansa!

 

Jukola-viikonloppu oli kaikkineensa aivan huikea. Tapahtuma oli upea, kuin pieni leiri keskellä korpea. Paikalla oli paljon esittelijöitä ja kauppoja, ja viestin jälkeinen telttasauna oli myös oma kokemuksensa. Miesten viestin seuraaminen oli myös hauskaa puuhaa! Mä katsoin ykkösosuuden hereillä, mutta sitten menin nukkumaan. Teltassa oli todella kylmä, ja kun tv-selostuskin kuului hyvin telttaamme, nukuin hyvin katkonaisen yön. Aamulla heräsin seuraamaan viimeistä osuutta ja jännää loppurarkaisua Jukolan viestissä, ja totesin, että ääneni on kadonnut. Heh. Onneksi olo ei muuten ollut huono tai kuumeinen, eikä kurkkukaan ollut kipeä, mutta ääntä ei vain tullut. Eikä muuten ääni ole vieläkään palautunut! Jukolan viestin loppuratkaisu oli jännittävä, ja ylipäätään oli hienoa olla tapahtumassa, jossa on huippusuunnistajat ja kuntoilijat sekaisin! Tykkäsin kyllä kovasti tapahtumasta, ja menen takuulla ensi vuonnakin! Oli muuten aika väsynyttä porukkaa, kun ajelimme Kuopiosta takaisin Helsinkiin....

Seurasitteko te Jukolan viestiä? Vai oliko joku muukin suunnistamassa? Kuka on ensi vuonna mukana? ;)

Kohti Jukolaa

Voi, mä oon ihan sanaton! Aivan ihana määrä onnitteluja sateli viimeiseen tekstiini, eli Vantaan triathlonin raporttiin! Myös tän kerran hehkutin tekemisiäni facebookissa, ja sain sinnekin paljon tykkäyksiä ja onnitteluja! On vaan aivan mahtavaa jakaa onnenhetket muiden kanssa! Muutama päivä mennyt tuosta triathlonista, ja kyllä mä oon vieläkin aika hymyä. En mä ole edes hymyä sen vuoksi, että suoritukseni olisi jotenkin erityisen onnistunut, vaan mä hymyilen siksi, miten valtavan kivaa mulla oli koko ajan! Ehkä huomasitte kuvistakin, että hymyilin varmaan jokaisessa! Mä nautin ihan täysillä koko päivästä! Tunnelma tapahtumassa oli niin huippu ja fiilis korkealla! Tätä lisää!

Ja lisää hyvää fiilistä mä lähdenkin metsästämään lauantaina. Kellon on tarkoitus herättää lauantaiaamuna jo 5.30, kun matkaan ystäväni luokse, josta lähdemme porukalla kohti Vehmersalmea ja Jukolan viestiä. Meidän ensikertalaisista koostuvan Venla-joukkueen viesti alkaa kahdelta, ja halutaan olla hyvissä ajoin ennen sitä paikalla, jotta ei tule kiirettä. Meitä on siis neljä suunnistuskurssilla toisensa löytänyttä naista, joista entuudestaan tunnen mun vain mun ystävän, ja muut ovat tulleet tutuksi tässä kurssin maastoharkkojen aikana. Viime viikolla pidimme Venla-palaverin, ja päätimme juoksuosuudet. Mulle napsahti ankkuriosuus, johon olen kyllä aika jännittyneen tyytyväinen! Mulla ei ole enää painetta siitä, että joku odottaisi mua, ja todennäköisesti lähden uusintayhteislähdössä liikkeelle. Jukolassa on siis käytössä toiset yhteislähdöt, jolloin kaikki loput viestinviejät lähtevät metsään. Tällä saadaan varmistettua, että metsä saadaan tyhjennettyä hyvissä ajoin, eikä viesti venähdä liian pitkäksi. Yhteislähtö nro. 2 on vasta klo 18.45, joten mulla tulee pitkä päivä ennen omaa suoritusta. Jännää!

No, millä mielellä lähden? Mä olen todella odottavainen. Olen kuullut Jukolasta paljon hyvää, ja on kerrankin ihan mahtavaa päästä kokemaan se kaikki itse. Oma viesti, oma osuus, henki metsässä ja tietty miesten yhteislähtö sekä huippujen maaliintulo! Meidän joukkueella ei ole tavoitetta, joten sen puolesta ei jännitä. Tällä hetkellä ei loppujen lopuksi vielä jännitä paljoa, mutta uskon, että lauantaina voi olla eri juttu. Mä niin toivoisin hyvää suunnistusta ja ennen kaikkea sitä, että pääsen radan läpi kunnialla. Mun osuus on 7,7km rata, joten kyllä siihen varmasti menee aikaa. Olen muutaman kerran suunnistanut seiskan ratoja, vaihtelevalla menestyksellä.. välillä on mennyt pari tuntia ja parhaimmillaan olen päässyt 1,5 tunnissa radan läpi. Normaalisti juoksen noin 5-6 kilsan ratoja, joten pääsen ainakin yrittämään taas itseni ylittämistä Kuopion mäkiseen maastoon. Ennen kaikkea pään täytyy pysyä kunnossa, ettei ote herpaannu väsymyksen johdosta. Rasteja on takuulla monta, joten keskittymisen pitää riittää! Turhia paineita en aio ottaa, vaan tahdon nauttia tunnelmasta! Tahdon olla osa sitä Jukolan tunnelmaa ja meininkiä!! Siistiä nukkua teltassa ja hengailla kauniilla alueella muiden suunnistajien kanssa! Toivottavasti keli olisi hyvä.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvin. Heiaheian mukaan olen suunnistanut tänä vuonna 18 kertaa, 24 tuntia. Viikkoon on siis mahtunut 1-3 suunnsituskertaa sen jälkeen, kun huhtikuussa suunnistuskausi aukesi. Suunnistussuoritukseni sen sijaan ovat vaihdelleet paljon. Mun mielestäni suunnistus on niin herkkä laji. Jos pääsee hyvin vauhtiin ensimmäisillä rasteilla, voi koko rata mennä pienessä flow-tilassa, ja rastit löytyä helpommin. Sitten taas jos tulee moka tai iso pummi, niin sen jälkeen on vaikea löytää uudelleen hyvää suunnistusintoa. Näin on käynyt. Toki radat vaihtelevat paljon, mutta viime aikoina on tullut suunnistettua myös vaikeammissa maastoissa, joissa ei paljon polkuja ole, ja saa mennä pääosan kompassin suunnalla. Välillä se sujuu hyvin, ja välillä taas on hankalaa pysyä suunnassa. Välillä tulen rasteille hyvin, ja välillä voin pyöriä yhden rastilipun maastossa useampia minuutteja. Viimeksi maanantaina etsin yhtä rastia 20 minuuttia. Hah. Mutta periksi ei anneta?! ;) Ei ainakaan Jukolassa!!

Suunnistus on tempaissut ihan mukanaan. Nyt voin sanoa harrastaneeni vuoden suunnistusta, ja joka kerta odotan rasteille menoa yhtä innoissaan! Mikään laji ei ole oikein saanut mua yhtä lapsenomaiseen innostumiseen. Tämä on ihan hassua. Mutta en ole ainoa, joka on innostunut suunnistuksesta... yhtäkkiä monet kaverini ovat hyvin innostuneet suunnistuksesta, eikä ole epätavallista, että puhumme suunnistuksesta isommankin joukon kanssa. Mutta ei ole kyllä yhtään ihme, sillä suunnistusmetsässä ajantaju katoaa ja jokaista rastin löytymistä iloitsee ja tuulettaa mielessään kuin maailmanmestaruutta! Kannattaa kokeilla!

Muita tulossa Jukolaan tai Venloihin? Tulkaa vetämään hihasta!

Vantaa triathlon - itsensä voittamista

Eilen oli yksi mun elämäni, ainakin urheilullisen elämäni hienoimpia päiviä. Parin vuoden takainen haave triathlonista tuli toteen, kun eilen Vantaan Triathlonilla suoritin perusmatkan, eli olympiamatkan (1,5-40-10) kunnialla läpi. Olen siis jo kauemmin haaveillut kyseiselle matkalle osallistumisesta, mutta tänä kesänä tunsin ajan olevan oikea ja että olisin riittävän valmis sen suorittamiseen. Ilmoittauduin mukaan heti vuoden alussa, kun ilmoittautuminen aukesi, ja se oli hyvä päätös. En voinut enää perääntyä. Koko kevään olen treenannut pääsääntöisesti triathlon-mielessä, ja eilen sain tuolle treenijaksolle hienon päätöksen. Olen nyt triatleetti, kaiketi!

Valmistautuminen ei ollut ehkä ihan optimaalisin, mutta koska se olisikaan... Kimmo tuli torstaina flunssaan, ja mä sitten perjantain ja lauantaiaamun kuvittelin, että mäkin olen tulossa kipeäksi. Luultavasti tämä kaikki johtui jännityksestä ja nesteiden tankkaamisesta. Mieli oli muuten hyvä, sillä olin odottanut tätä päivää koko kevään. Toki fiilis oli jännityksen- ja pelonsekainen, mutta sisimmilläni odotin tapahtumaa hirveästi, että pääsisin tositoimiin. Olin juonut nesteitä paljon, syönyt enemmän hiilihydraattipitoista ruokaa ja levännyt sopivasti. Tämän viikon liikuntoihin lukeutui maanantain suunnistus 6 kilsan radalla, tiistainen BodyBalance ja keskiviikkoinen avovesiuintikurssi. Torstaina tuli vähän hyötypolkemista ja perjantaina lepäsin täysin laakereillani. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, ellei tuota jännityksestä aiheutuvaa "olen kipeä" -stressiä lasketa. Mutta jännitys kuuluu asiaan...

Laitoin tarvittavat tavarat kasaan jo perjantai-iltana, ja veimme pyörän auton takakonttiin. Jotenkin tämä tavaroiden paljous yllätti, kun juoksutapahtumaan ei tarvitse paljon muuta kuin itsensä raahata mukaan. Oli kahdet kengät, kisavaatteet, märkäpuku, uimalasit, pieni pyyhe, urheilujuomaa, energiageelejä, banaani ja kypärä nyt ainakin. Huh. Saavuttiin tapahtumapaikalle vähän ennen yhtä, ja kävin hakemassa kisamateriaalin ja kuuntelin tapahtuman kilpailuinfon. Infossa käytiin reitit läpi, ja yleiset säännöt, muun muassa peesikielto ja siitä seuranneet rangaistukset. Infon jälkeen vein tavarani vaihtoalueelle, ja se olikin jännittävää. Kaikki tavarat piti laittaa pieneen laatikkoon pyörän viereen. Tässä vaiheessa muuten satoi vähän, mutta onneksi saatiin kisamateriaali muovipussissa, joten suojasin tavaroita sen avulla laatikossa. Vaihtoalueelta päästyäni mulla oli noin 40 minuuttia aikaa lähtöön, joten kävin vessassa ja puin märkäpuvun päälle. Sitten pitkin jo suunnata lähtökarsinaan.

Jännitys oli ihan hurja, kun meitä pyydettiin menemään veteen. Lähtö tapahtui tosiaan vedestä, eikä maalta tai edes niin, että jalat olisi yltänyt pohjaan. Sitten kuuluikin lähtölaukaus ja kaikki lähti räpiköimään vedessä. Uintimatkana oli kaksi 750 metrin kierrosta, joiden välissä piti kiertää maalla, aivan veden tuntumassa oleva mänty. Uinti lähti liikkeelle ihan kivasti, meitä taisi lähemmäs sata naista olla yhteisstartissa. Tilaa tuli aika nopeasti, ja huomasin pysyväni kivasti porukan mukana. Todellista tilannetta en osannut arvioida, vaan näin oikeastaan uinnin aikana vähän kanssakilpailijoita, sillä en keskittynyt heihin. Kummallakin kierroksella oli yksi pitkä suora, jossa menin ensimmäisellä kierroksella vähän siksakkia, koska otin huomaamattani liikaa keskelle järveä, vaikka olisi ollut fiksumpaa mennä rannan tuntumassa. No, korjasin tämän virheen toisella kierroksella. Uinnissa mulla ei ollut mitään ongelmaa. Vauhti oli sopivaa, vedot rentoja ja ja fiilis hyvä. Uinnista mä tykkään tosi paljon, ja jo avovesiuintikurssilla huomasin, että avovedessä uiminen on vielä paaaaaljon kivempaa, kuin ahtaassa altaassa uiminen. Pian uintiosuus jo loppuikin, ja pääsin nousemaan rannasta. Mä en tiennyt yhtään tässä vaiheessa, kauan uintiin oli mennyt aikaa, koska mulla ei ollut kelloa. Kannustustiimini kuitenkin huuteli, että hyvin oli mennyt, ja lopputuloksista huomasin, että kellotin 1,5 kilsan uinnin aikaan 33min7sek. Se on mulle tosi kova aika, ja ottaen huomioon, että olen uinut tätä ennen vain kaksi kertaa märkkärillä.

Aluksi tuntui tosi hassulta lähteä juoksemaan vaihtoalueelle, sillä en ole ikinä tehnyt treeniä niin, että uinti olisi ensin, ja sitten jokin muu laji, vaan uinti on usein tuplatreenien viimeinen laji ihan silkasta laiskuudesta, kun sitten ei tarvitse peseytyä kahta kertaa. Heh. No, vaihdossa sättäsin jotenkin tosi paljon, ja tuntui, että muut oli mua nopeampia. Siinä häseltäessäni unohdin ottaa Garmin-kellon mukaan, joten menin pyöräosuudenkin ihan tietämättä omaa vauhtiani. Otin alkajaiseksi geelin ja hörpin urheilujuomaa jokaisen käännöksen, eli noin 5 kilsan jälkeen. Tässä kohtaa aurinko alkoi paistaa ja fiilis nousi korkealle! Pyöräilyssä ihmisiä meni hirveästi mun ohi, ja radalla oli samaan aikaan miesten sarjan osallistujia myöskin. Pyöräilyssä kierrettiin neljä kertaa 10 kilsan lenkura, joka koostui 5 kilsan suorista pätkistä Lahdentiellä. Pyöräosuus oli mielestäni aika tasainen. Fiilis oli superkorkealla koko pyöräilyn ajan. Mua vaan hymyilytti, kun tunnelma oli niin hieno. Oli upeaa nähdä pitkälle eteen muita pyöräilijöitä ja maantietä. Monet kannustivat toisiaan ja hienointa oli aina ajaa Kuusijärven ohi, jossa kannustusjoukot olivat. Vauhdeista en osannut tosiaan sanoa, mutta kuvittelin niiden olevan ihan kohdallaan. Toinen suora oli aina kivaan myötätuleen ja toinen oli pieneen vastatuuleen. Pian huomasinkin jo olevani viimeisellä kierroksella, ja päätin vain mennä loppuun asti samalla vauhdilla. Pyöräily ei oikeastaan missään kohtaa tuntunut pahalta. Pyörän päältä nouseminen sen sijaan oli ihan hurjan outoa, ja siinä huomasin jalkojen olevan pökkylät. Ei oltu muuten turhaan varoiteltu tästä efektistä. Vaihtoelueella kuulin kannustusjoukoilta, että hyvin oli mennyt pyöräilykin, ja että kokonaisaikaa oli tässä kohtaa mennyt jotain pari tuntia ja vähän päälle. Tarkan ajan näin omasta kellostani, joka näytti tässä kohtaa aikaa menneen 2h7min suunnilleen. Tuloksista näin, että pyöräilyyn oli mennyt aikaa 1h28min55sek. Eli keskinopeus on ollut lähemmäs 27km/h. Tämä oli paljon paremmin, mitä odotin!

Vaihdoin tossut jalkaan, riisuin kypärän ja haukkasin banaanista. Geeli taskuun ja pullo käteen ja menoksi. Mä kuvittelin, että tässä kohtaa olisin jo voittaja. Olin väärässä. Juoksu pyöräilyn rasittamilla jaloilla ei ole niin helppoa, miltä se kuulostaa. Ja olenhan juossut maratoninkin rasittamilla jaloilla viimeisiä kilometrejä, ei tämä voisi olla niin paha. Kyllä se vaan aika paha oli. Juoksu tuntui vaikelta, mutta yritin pitää jonkunnäköistä vauhtia yllä. Olin alunperin miettinyt, että juoksu voisi taittua johonkin 56 minuuttiin tässä kohtaan, mutta lupaavan alun jälkeen reitille tuli inhottava mäki, joka vei voimia lisää. Sinnittelin, ja vauhti vaihteli hirveästi 5.40 tuntumasta yli 6min/km-vauhtiin. Mutta ei se mitään! Kunhan pääsisin noin tunnissa maaliin, olisin tyytyväinen! Juoksu juostiin kahdessa 5 kilsan kierroksessa, ja otin geelin puolessa välissä. Missään vaiheessa juoksu ei tuntunut niin pahalta, ettenkö olisi tiennyt selviäväni siitä. Vaikka jalat olivat kovilla, tiesin, että sillä vauhdilla pääsen kyllä maaliin. Ja niin lopulta se maalisuorakin tuli, ja vasta ihan lopussa irtosi jonkinnäköinen kiri. Juoksu päättyi aikaan 59.07. En mä siihen varsinaisesti pettynyt ole, mutta en kovin tyytyväinenkään.

Maalissa silti irtosi hymy! Kokonaistulos oli paaaaaljon parempi, mitä olin kuvitellut! 3.07.03!! Se on parikymmentä minuuttia kovempi aika, kuin osasin haaveilla. Uinti meni todella hyvin ja samoin pyöräilykin meni omalla mittapuulla, ja ilman sitä himskatin kilpapyörää paremmin kuin osasin kuvitellakaan. Vaihdoissa olin tosi hidas, mutta mitä väliä?! Tämä on mun triathlon-debyytti, ja olen siihen todella tyytyväinen. Olo on nyt onnellinen! Eilinen oli juuri niin kiva ja huikea päivä, kuin toivoin! Triathlon-tapahtumassa oli hyvä tunnelma ja mä nautin suunnattomasti tästä päivästä. Mä olin yhtä hymyä koko ajan! Voi pojat, koska pääsis taas kisailemaan?! ;)

Kyllä. Tämäkin on niiiin mun juttu. Innostunko vähän helposti?!

Kiitos tuhannesti teille lukijoille, kun ootte ollut tsemppaamassa mua tässä projektissa! Kiitos myös Kimmolle ja ystävälleni T:lle, jotka olivat mun urholliset kannustusjoukot! Tämä oli hieno päivä!

Avovesiuintikurssin anti: pelkoa ja nautintoa

Sunnuntai-iltapäivällä saavuttiin kotiin rankan viikonlopun jälkeen, ja mua väsytti ihan todella paljon. Jos totta puhutaan, en edes muista, koska olisin ollut niin uupunut. Mua ei varsinaisesti väsyttänyt, mutta henkisesti olin tyhjä ja myös kroppa oli väsähtänyt. Lepäsin hetkin sängyllä, ja sitten pitikin alkaa katsoa mun märkäpukua kuntoon. Mä siis ostin joku aika sitten Tyr Hurricane 1 -märkäpuvun, jota olin sovittamassa TriForFunin myyjäisissä huhtikuussa. Päätin tilata heti ensimmäisen sovittamani puvun, koska myyjä vakuutti sen olevan sopiva, ja en todellakaan halunnut jäädä ilman märkkäriä ennen Vantaan triathlonia. Jotenkin vaan tuo kesä tuli niin äkkiä, enkä ole pukua ehtinyt sovittamaan, ennen kuin nyt sunnuntaina. Kokeilin kerran pukea puvun päälle, mutta otin sen pois ennen kuin lähdin kohti Kuusijärveä, jossa avovesiuintikurssi pidetään.

Kieltämättä vähän jännitti lähteä avoveteen uimaan, mutta onneksi tämä ensikosketus tähän lajiin tapahtui osaavissa käsissä. Meille kerrottiin puvun kiinnityksestä oleellisia juttuja sekä muita yleisiä vinkkejä heti alkuun. Vesi oli sunnuntaina 16-17 asteista, joten suositeltiin, että kaadamme lämmintä vettä puvun sisälle. Heh, se tuntui jännältä.. tuli lapsuuden kosteat yöt mieleen ;) Sitten vain veteen! Aluksi pelotti järven tummuus, mutta siihen tottui nopeasti. Ehkä yllättävintä oli huomata, kuinka paljon märkäpuku kellutti!! Uida pystyy, vaikkei tekisi jaloilla mitään...

Avovesiuintikurssilla totuttelimme ensin uimaan puvun kanssa, ja sitten teimme erillaisia harjoituksia, joiden tarkoituksena oli oppia uimaan mahdollisimman suoraan. Tämä ei olekaan niin helppoa, kun ei ole uimaradoista tuttuja viivoja pohjassa! Uitiin silmät kiinni, uitiin niin, että kohdetta sai katsoa vain muutaman kerran matkalla ja opeteltiin katsomaan mahdollisimman matalalta kohdetta. Kierrettiin poijuja moneen kertaan. Lopuksi harjoittelimme uimaan ryysiksessä. Se kun on hyvin todennäköistä lauantain koitoksella. Ihmismassan keskellä pitää oppia uimaan, sillä jos jää odottelemaan sopivaa rakoa, jää taatusti porukan hännille. Jään toki varmaan muutenkin ;)

Lopuksi kiersimme vielä virallisen kisapoijun, jonne matkaa kertti muutama sata metriä edes takaisin. Uiminen märkäpuvussa tuntui raskaalta. Mä hengästyin tosi nopeasti, vesi tuntui naamassa ja varpaissa kylmältä ja tuntui, kuin joku olisi painanut rintalastaani. Suoraan sanottuna, kun nousin vedestä, päällimmäinen tunne oli kauhu ja pelko. Miten ikinä selviän vajaa viikon päästä puolitoista kilometriä avovedessä, kamala puku päällä? Yhtäkkiä suurin pelkoni triathlonilla oli vaihtunut pyöräosuudesta uintiosuudelle.

Ja minä stressasin. Yritin jopa mennä vielä tiistaina klo 20 jälkeen uimaan, mutta lopulta tulin fiksuihin aatoksiin ja jätin uinnin keskiviikon kurssille, ja menin ajoissa nukkumaan. Mä olen jotenkin tällä viikolla ollut todella väsynyt ja uupunut. Viikonloppu ehkä verottaa vieläkin.

Mun uudet uimalasit. Hyvät on. Zoggs Predator Flex.

Eilen, keskiviikkona, oli avovesiuintikurssin toinen ja viimeinen päivä. Ilma oli lähes helteinen, ja veden lämpötilakin oli noussut sunnuntaista asteen, pari. Kuusijärvi on niin pieni järvi, että veden lämpötila muuttuu nopeasti. Nyt kiskoin märkäpuvun paremmin päälle, kiinnitin eirtyisesti huomioita, että hihat tulivat tarpeeksi ylös - mulla oli selvästi viime kerralla ahdas olo puvussa rintalastan kohdalta. Tämä auttoi, vai johtuiko lämpimämmästä vedestä, mutta uinti märkkärillä sujui paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla! Uinti oli suorastaan ihanaa ja vapauttavaa! Tää on se, mistä mä tykkään. Uida vapaana järvessä (tai meressä), eikä uima-altaassa ahtaalla radalla. Voi, mikä taivas mulle aukesi! <3

Harjoittelimme samoja asioita, kuin sunnuntainakin, ja lisäksi poijulla kääntymistä. Ohjaajan mielestä olimme huvittavannäköisiä, kun kaikki meni miten sattui, eikä oikein osattu suunnistaa suoraan vedessä. Tämä on asia, joka pelottaa eniten lauantaina, siis että uin paljon ylimääräistä. :) Tietääkö muuten kukaan, voinko pitää Garmin 210 -mittaria uidessa lauantaina? Hajooko se vedessä, vai toimiiko peräti gps vedessäkin?

Yksi asia on muuten varmaa. Vaikka triathlon-kärpänen ei puraisikaan, niin avovesiuinti on jäänyt sydämeeni. Märkkäriä tulee taatusti kulutettua vielä tämän kesän aikana, muutoinkin kuin ylihuomenna!

Tankkauspastaa

Muuten. IIKS. YLIHUOMENNA! Nestetankkaus on nyt käynnis, ja olen mä aika hiilarivoittoisesti koittanut syödä. Kaikki alkaa olla valmista. Nyt levätään ja odotelleen. Lauantaiksi luvattiin ensin kovaa hellettä, mutta nyt lukemat ovat vaihtuneet vähän inhimillisempiin. +22 näyttäisi nyt ennusteet. Saa nähä, kuinka likan käy ;)

PS. Pakko HEHKUTTAA!!! Kahden päivän henkinen taisto on ohi, ja minä ja ystäväni saatiin molemmat osallistumisoikeudet Vaarojen maratonille. Järjestelmä meni eilen nurin, eikä se tänäänkään hyvin toiminut, mutta osallistumisoikeus on nyt lunastettu. JEE! Suuri seikkailu alkaa!!

Onko joku muu tulossa Vantaan triathlonille? Ja miltä teistä muista tuntui, kun ensimmäisen kerran uitte märkäpuvulla - oliko se heti helppoa vai ottiko tottuminen aikaa? Haaveileeko joku muukin märkäpuvussa uimisesta? Ja suurin kysymys... tuleeko joku muukin Vaarojen maratonille?

Mun lempi kesäherkku ja muuta nippelitietoa...

Olen saanut pari haastetta ja tunnustusta, ja ajattelin niihin vastailla seuraavaksi. Molemmissa haasteissa oli sama idea, eli kerron 11 faktaa itsestäni, ja vastailen sitten haasteen antajien kysymyksiin. Suvin haasteeseen kuului tunnustus, kiitos siitä kovasti. Olen otettu!

 

Tässä faktat minusta:

1. Olen työpaikkani ainoa nainen.
2. Juon kahvini mustana.
3. Suosikkiurheilujuomamaku on appelsiini (Maxim tai Gatorade).
4. Rakastan mansikoita, mutta mansikkäjäätelö ei ole lempparini.
5. Karkeista parhaimmat ovat salmiakit sekä kovat sekakarkit.
6. En ole ikinä ostanut tonnikalaa tai tilannut ruokaa, jossa on tonnikalaa, ravintolasta.
7. Olen lähes kaikkiruokainen, ja pääosa ruuasta on hyvää!
8. Inhoan olla suuressa ihmismassassa.
9. Syön äärimmäisen harvoin puuroa. Joskus viikonloppuaamuisin ennen treeniä keitän puuroa tai välillä otan välipalaksi pussipuuron.
10.Suklaa on hyvää, mutta ostan todella harvoin levyä.
11. Haluaisin päästä pelaamaan tennistä tänä kesänä, vaikka en sitä juuri osaakaan.

Ja tässä vastaukset Suvin kysymyksiin:

1 Jos saisit nyt palata takaisin abivuoteen, niin valitsisitko toisin jatko-opintojen suhteen?
No enpä oikeastaan. Välivuosi ja yksi virheellinen alavalinta ovat kasvattaneet ja vieneet minua myös eteenpäin.

2 Oletko perhekeskeinen?
Kyllä olen.

3 Paras kesähitti?
No, tän vuoden hittiä en vielä tiedä, mutta viime vuonna se oli ehdottomasti Studiokillersin Jenny.

4 Mikä oli ihan ensimmäinen blogi, mitä aloit lukea?
Saran Tickle your Fancya olen lukenut iät ja ajat.

5 Mihin Suomen kaupunkiin haluaisit muuttaa asumaan?
Turkuun, jos johonkin lähtö tulisi. :)

6 Jos saisit kehittää kännyköihin uuden sovelluksen, millainen se olisi?
No mähän saisin kehittää niitä, jos vain idea olisi ;) Mutta kun ei oo ideaa!

7 Mitä katsot televisiosta?
Telkkarista en seuraa kuin Macsterchefiä, mutta sarjoja seuraan/olen seurannut eri kanavia pitkin lukuisia: Twin peaks, Breaking Bad, Dexter, True Detective, Game of Thrones, Homeland ja HIMYM nyt alkajaisiksi mainitakseni.

8 Mielipiteesi koululiikunnasta?
Tärkeää, mutta pitäisi olla innostavampaa, että jokainen löytäisi oman juttunsa eikä kokisi niin paljon huonommuutta. Itse tykkäsin aina liikunnasta.

9 Harry Potter vai Taru Sormusten Herrasta?
Harry Potterit, puhutaanhan pelkistä kirjoista? ;)

10 Lempparein kotiruokasi?
Sienikastike, lasagne ja jokin hyvä lohi. :)

11 Oletko aina ollut urheilullinen vai innostunut jossain tietyssä elämänvaiheessa?
Mä olen aina ollut liikunnallinen. Toki aktiiviharrastusvuosien jälkeen tuli lama, mutta olen löytänyt omat uudet juttuni taas. ;)

Toinen haastaja oli Merituulia. Kiitos paljon! Tässä vastaukset hänen kysymyksiinsä:

1.miksi aloit bloggaamaan?
Tahdoin höpötellä vapaasti innostuksesta liikuntaan häiritsemättä ihmisiä, jotka siitä eivät ole kiinnostuneet samassa mittakaavassa kuin minä. :)

2.tilaatko tai luetko jotain lehtiä?
En hirveästi lue kyllä, mutta Juoksija tulee postiluukusta kotiin.

3.harrastatko liikuntaa mielummin yksin vai kaverin kanssa tai ryhmässä?
Riippuu, mitä harrastan! Yleensä kavereiden kanssa on kiva harrastaa :)

4.mitä teet/teette kesällä?
Töitä, liikun, vietän aikaa läheisten kanssa ja toivottavasti pääsisin johonkin reissuun!

5.lempilomapaikkasi suomessa ja ulkomailla
No, tahtoisin kovasti päästä lapsuudesta tuttuun paikkaan saaristossa, eli Björkö-nimiseen saareen, jonka keskellä on makeavesijärvi. ;) Huikea paikka, mutta ei ole venettä.

6.onko sinulla sisaruksia,oletko heidän kanssaan tekemisissä säännöllisesti?
Mulla ei ole sisaruksia.

7.osallistutko kesällä johonkin urheilutapahtumaan tai menetkö festareille yms?
Kyllä noita tapahtumia on tulossa ihan tarpeeksi ;) Festareista en vielä tiedä.

8.minkä kohteen tai paikan  tai nähtävyyden esittelisit ulkopaikkakuntalaiselle tai ulkomaalaiselle omasta kunnastasi/kaupungistasi
Pääkapunkiseudulla veisin Nuuksion kansallispuistoon, vaikka se ei Helsinkiä olekaan tai Suomenlinnaan ja synnyinalueelta Turun seudulta esittelisin tietysti saariston.

9.mikä on lempi kesäherkkusi?
Mansikat! :)

10.mikä on parasta kesäjuomaa?
Jos oikein kova jano on, niin kylmä vesi, mutta hemmotteluun... ehkä jokin hyvä kylmä olut tai siideri ;)

11.katsotko kesällä mielummin telkkaria vai luetko kirjoja?
Kesällä melkeen mieluummin luen ulkona kirjoja kuin sisällä telkkaria! :)

Mä en tällä kertaa haasta ketään, koska näitä taas kiertelee niin paljon. Voisin joku kerta tehdä postausta mun suosikkiblogeista, niin voisi löytyä muillekin lukemista lisää!

Oliko jotain uutta ja yllättävää tietoa musta? Hih!

Bodom Trail: Totaalihurahtaminen polkujuoksuun

Huh moi! Täällä on takana kiireinen viikonloppu, kun vietettiin pidennettyä viikonloppua Turun suunnilla nähden perheitämme ja ystäviämme. Tosin, perjantaina mulla oli työpäivä etäpäivän merkeissä, joten viikonloppu meni silti ihan hurjan nopeasti. Eikä vähiten siksi, että lauantaina oli Kimmon pikkuveljen lakkiaisjuhlat, ja siinä tohinassa meni koko päivä! Oli koululla juhlatilaisuus ja sitten anoppilassa otettiin vieraita koko pitkän päivän. Minä autoin yleisien asioiden kanssa, ja voin kertoa, että en muista koska olisin ollut viimeksi niin väsynyt, kuin juhlapäivän ja illalla nautittujen mökkisaunan löylyjen jälkeen. Huhheijaa! Joten kiireessä en ole kamalasti ehtinyt blogia miettiä, mutta touhujani voi halukkaat silti seurata instagram-tililtäni. Sinne päivittyy arkisia tapahtumia ja muitakin juttuja vähän enemmän reaaliajassa.

Minulla välillä päällä muutakin kuin lenkkarit ja trikoot...

Torstaina pyhäpäivänä mulla ei ollut muuta tekemistä, kuin herätä kellonsoittoon jo seitsemältä ja vetäistä iso puurolautasellinen naamaan, laittaa maastolenkkarit jalkaan ja odotella kyytiä Nuuksion maisemiin jo kahdeksan aikoihin! Helatorstai oli pyhitetty Bodom Trail -juoksutapahtumalle, jonne olin ilmottautunut heti kyseisen tapahtuman ilmoittautumisen auettua. Ja hyvä niin, ensikertaa järjestetty tapahtuma myytiin loppuun (800 henkeä) jo kauan ennen h-hetkeä! Polkujuoksutapahtumalla on selvästi kysyntää, ja hyvä niin! Monet polkujuoksut juostaan syksyllä ja ei täällä pääkapunkiseudullakaan liiaksi noita tapahtumia ole. Bodom traililla oli käytössä hieno erikoisuus, eli voi lennosta 12 kilsan juoksun jälkeen päättää, kurvaako maaliin vai lähteäkö kiertämään vielä yhdeksän kilsan lenkkiä, jolloin puolimaraton tulisi täyteen! Mä olin mielessäni miettinyt koko lenkuran juoksemista, mutta kisa-aamuna aloin vähän miettiä pelkkää 12 kilsan lenkkiäkin... mulle polkujuoksu on sen verran uutta, että en tiennyt, miten kroppa siihen reagoi ja palautuu koitoksesta, joten hyvin ajoissa päätin, että kyllä se 12 kilometriä saa riittää. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli mennä koko puolikkaan matka!

Ennen juoksua oli intoa!

Saavuimme kisapaikalle siinä puoli yhdeksän jälkeen ja haimme kisamateriaalin. Muuten tapahtuma oli aivan loistava, mutta materiaalinnouto ja varustesäilytys olivat ahtaita ja jonoutuivat helposti. Silti lopulta kaikki meni hyvin, ja jokainen varmasti sai kisamateriaalinsa noudettua ajoissa. Tämä tavaroiden jako tapahtui sisätiloissa Pirttimäen tuvassa, ja on ymmärrettävää, että sen täytyy sisällä tapahtua mahdollisten sateiden vuoksi. Nytkin oli todella epävakaa keli - koko yön oli satanut, mutta aamulla sade väistyi. Vähän silti pelotti, kuinka mutainen polkujuoksu reitti olisi sateiden jälkeen... Lähdettiin ystäväni kanssa toisesta lähtöryhmästä, sillä kummallakaan ei ollut aikomusta tehdä juoksua aikaa vastaan, vaan haettiin lähinnä kokemusta Vaarojen maratonia varten! Aluksi reitti kulki kuntorataa pitkin, ja siinä letka hyvin hajaantui lähdöstä, mutta vauhti hidastui ja jono puuroutui, kun lähdettiin ensimmäiselle polkuosuudelle. Nopeasti kuitenkin vauhti kasvoi itselle ihan sopivaksi, ja viimeistään ensimmäisen lenkin puolivälissä tilaa oli jo yllinkyllin. Tosin ohittaminen on varsin hankalaa kapeilla poluilla, ja itsekin olin varmaan osaamattomana tukkeena monelle nopeammalle juoksijalle. Pitäisi ehkä osata väistyä sivuun...

Juoksin mukavaa vauhtia, reipasta, mutten missään nimessä kovaa tai uuvuttavasti alusta loppuun melko tasaisesti. Reitti oli hyvässä kunnossa, ja vain muutamat märät alueet, korkemmat kiivettävät kalliot tai pitkospuupätkät menin kävelyaskelin, muuten pidin vähintäänkin hölkkää yllä. Onhan tuo juokseminen metsässä silti paljon normaalia hitaampaa, ainakin tottumattomalle juoksijalle. Jokaista askelta saa hirveästi miettiä. Toisaalta metsässä juokseminen on ihanaa, ja tuolla Bodom trailillakin oli niin kaunis, vaihteleva ja nätti reitti. Metsä on niin kaunis sateen jälkeen! Kuraakaan ei hirveän paljon ensimmäisellä lenkillä ollut. Mua lopulta oikein harmitti, kun tajusin, että reitti suuntasi Pirttimäen alueelle ja maali häämöttäisi. Pokkaa ei ollut lähteä toiselle kierrokselle, koska pelkäsin loukkaantumisriskiä väsyneemmillä jaloilla sekä mahdollista hidasta palautumista. Nyt tiesin, että palautuisin nopeasti tuosta juoksusta. Ystäväni oli vielä samassa porukassa, eli oltiin tultu koko matka lähes samassa porukassa, ja päätettiin kruunata hieno polkujuoksupäivä juoksemalla maaliviivan yli yhdessä! Juokseminen yhdessä vahvistaa! Jea!

Juoksun jälkeen naama punaisena.. vaatetta oli "hirman liikaa" ja hiki tuli! Trail tourin tapahtumista saa hienot Buffin huivit, jes! :)

Tapahtuman jälkeen vaihdoin kuivaa päälle, vaikka saunamahdollisuuskin olisi ilmeisesti ollut. Sitten söin järjestäjien tarjoamaa lohikeittoa ja odottelinkin kyytiä, ei kotiin vaan Turkuun päin. Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli erityisen onnistunut ja mieluisa. Todellakin aion osallistua Bodom Trailille myös ensi vuonna! Nyt viimeistään hurahdin ihan täysin polkujuoksun maailmaan. On siinä vain upea juosta, kun ympärillä on niin kaunista ja reitti vaihtelevan haastavaa. Aivan mahtavaa! Vaikka pahasti ei tullut jalkajumeja tai muuta palautumiseen liittyvää onglemaa, huomasin silti, että vatsalihakset saivat tehdä töitä tuolla 12 kilometrin matkallakin. Kesällä saa treenailla corea kuntoon, jos meinaa maratonista maastossa selvitä. Tavoite on nyt asetettu, ja syksyllä kalenterista löytyy todennäköisesti jopa kaksi polkujuoksutapahtumaa kuukauden sisällä toisistaan. Valmistava puolimaraton, ja päätavoite: Vaarojen maraton.

Mä niiiiiin odotan kesää! Treenaaminen noihin tapahtumiin tulee olemaan hauskaa! Sotasuunnitelmia on tehty, ja tulen kertomaan niistä lisää. Mä olen innoissani!

Ps. Suuren suuret onnittelut kaikille Tukholman maratonilla olleille ja etenkin itsensä voittajille!! Seurasin silmä tarkkana varsinkin ihanien blogisiskojen Karkin ja Satun taivalta, ja he onnistuivatkin molemmat upeasti! Mahtavaa! Tuli vuoden takaiset muistot mieleen, ja hinku maratonillekin olisi kova... On se vaan hienoo!!