Nyy syksyllä olen puhunut paljon siitä, että toivon monipuolistavani treenejä. Varsinkin keväällä viikot täyttyivät pääasiassa juoksusta ja lisäksi yhdestä kehonhuollosta ja lihaskunnosta. Kesällä taas juoksun rinnalle tuli suunnistusta ja vähän muitakin lajeja, mutta nyt suunnistuskauden loputtua toivoisin tekeväni muutakin, kuin juoksua. Tämä viikko oli todella onnistunut liikunnan suhteen! Mun treeniviikkoon mahtui kaksi juoksua, yksi maastojuoksu, yksi sali, yksi crosstraining, yksi spinning, yksi uinti ja yksi balance ja venyttelyä. Huh, hengästyitkö? Täytyy sanoa, että itekin hämmästyin, kuinka paljon tällä viikolla ehdin harrastaa! :)
Tiistaina oli lepopävä, aivan suunniteltu sellainen, koska olimme sopineet lautapeli-illan ystäväpariskunnan luokse. Tiistaipäivään liittyi myös ihania asioita, sillä kirjoitimme kauppakirjat uudesta asunnostamme, jonne muutamme tasan viikon päästä. Kävimme Kimmon kanssa Classic pizzassa nauttimassa lasit valkkaria ja herkulliset pizzat ennen ystävien luokse siirtymistä.
Keskiviikkona ohjelmassa oli tuttu Crosstraining-tunti, josta viime viikolla kirjoittelinkin. Olin palaverin aikaisen loppumisen vuoksi SATSilla jo melko ajoissa, joten ehdin juosta puoli tuntia juoksumatolla (4,5km). Lähinnä juoksu oli kevyttä alkulämmittelyä, koska tiesin, että tunti tulisi olemaan taas tiukka. Ja olin oikeassa - Crosstrainig oli taas varmasti viikon kovin treeni. Tunti mennään korkeilla sykkeillä, tiukkaa lihaskuntoa tehden. Mutta minä nautin! Etukyykky on aika pop, tiedättekös?! ;)
Torstaina oli mun aktiivinen lepopäivä, ja ajoin töiden jälkeen SATSille. Olin salissa jo hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, joten venyttelin 20 minuuttia jalkoja ennen kuin balance alkoi. Ohjelma on tuttu, joten pystyn todella antamaan kaikkeni tuolla tunnilla. Balance on siitä huippu, että tunnin ajan pystyn vaan keskittymään omaan kehoon ja mieleen ja unohtamaan kaiken mieltä painavan ajatuksen. Tunnin jälkeen olo on lämmin ja hellä - nautin kyllä näistä tunneista todella paljon!
Lauantaina sitten tuli mentyä spinningiin, joka kesti 55 minuuttia ja päälle tein puolen tunnin kuntosalin, jossa tein muutamaa perusliikettä ylävartalolle, muun muassa vinopenkkiä käsipainoilla, kulmasoutua tangolla ja pystypunnerrusta käsipainoilla. Fiilis oli ihan hyvä, mutta vieraan ohjaajan ja huono musiikin vuoksi spinning ei oikein kulkenut toivotulla tavalla. Tottakai mulla tuli siellä hiki, ja aivan hyvä pk-treeni oli, mutta kyllä mä kaipaan erityisesti tuttua interval-tuntia meidän keskuksen ohjelmistoon takaisin!
Sellainen oli minun treeniviikko. Aika tarkkaan tuli liikuttua 8h.
Mitä tykkäsitte tästä viikkoyhteenvedosta? Olisiko näitä kiva lukea jatkossa? Millainen mun viikko oli teidän muiden silmissä? Miltäs teidän tyypillinen treeniviikko näyttää?
Näyttipä ihanalta! Kyllä sitä taas tajuaa, miten saa ja pitääkin nauttia urheilun tuomasta ilosta, koska se ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Toki muistaa myös sen, että pitää muistaa kehonhuollostakin ettei ajaudu samaan tilanteeseen kuin minä! (ks viimeisin postaukseni).. Mutta hyvältä ja monipuoliselta näyttöä sun viikko!!
VastaaPoistaIhanaa olikin! :) Todellakin, tuolla metsässä kirmaillessani mietin, kuinka onnekas olen, kun pystyn liikkumaan! Kehonhuolto on todellakin tärkeää, ja myös monipuolisuus, niin ei tule niin helposti loukkaantumisia! Metsässä juokseminen tekee hyvää jaloille - pehmeä, mutta haastava alusta!
PoistaMä kyllä tykkään lukea näitä viikkoyhteenvetoja, kunhan ne on "aukikirjoitettuna", eikä pelkästään listattuna tyyliin: maanantai sali, tiistai lenkki. Haluun tietää enemmän! :D
VastaaPoistaJa hei, onnea uudesta kodista <3
Jep, toivottavasti tää oli tarpeeks aukikirjoitettu! Katsotaan, tuleeko tästä tapa, vaiko ei :)
PoistaKiitos paljon <3
Kivan kuuloinen treeniviikko! :) Ja wau...melkein tunti uintia putkeen, oot aika ässä nainen :D Mun uinti on maksimissaan se 30minuuttia, lähinnä kyllästymisen takia.. ja toi maastojuoksu kuulostaa kanssa tosi kivalta. Tykkään kyllä lukea sekä kirjoittaa itse tällaisia postauksia. Niistä saa itellekin vähän päiväkirjaa :) Mutta tosiaan niin kauan homma toimii kun ei mene liiaksi vertailuksi muiden kanssa esim määrien suhteen. :) Kivaa viikon alkua sinne!
VastaaPoistaJep, viikko oli kyllä tosi hyvä! Ja juu, jotenkin toi uinti nyt rullaa! Jaksan hyvin sitä vapaata jopa ton ajan, kun ennen aina välissä piti vaihtaa rintauintiin! Ehkä se uinti ei ookaan niin heikko laji triathlonilla! ;)
PoistaJep, vertailla ei pidä missään nimessä, mutta onhan se kiva kurkata muiden treeniviikkoihin! ;) Kivaa viikkoa sulle myös!
Musta nää viikkoyhteenvedot on kivoja. :) Mukavan monipuolisesti sulle tulee liikuntaa. Ehkäisee varmasti vammoja, kun ei ole joka päivä vaan juoksua.
VastaaPoistaItse kirjoittelin juuri viikon liikunnat omaan blogiin. Tyypillisestä treeniviikosta en oikein voi sanoa nyt mitään, kun sen mukaan mennään, mitä jalka antaa tehdä. Nyt tulee vietettyä salilla enemmän aikaa kuin normaalisti, koska jalka ei tykkää oikein mistää aerobisesta.
Niin ja paljon onnea uudesta kodista! Hieno juttu!
Jep, näin mäkin ajattelen.. ehkäisee vammoja ja vähentää kyllästymisen riskiä! Juoksustakin nauttii sitten enemmän, kun sitä tekee harvemmin! Ja sitä paitsi, muutkin lajit on kivoja! :D
PoistaVoisin kurkata taas, mitä sun viikkoon on mahtunut! Kummasti sitä alkaa tykätä salistakin, jos muuta ei voi tehdä ;D
Voi kiitos, Suvi! <3 Uusi, ja ensimmäinen oma kotimme! :)
Tällaiset yhteenvedot on tosi hyviä ja mielenkiintoisia minun mielestäni, koska näistä näkee miten muut jaksottavat treenejä ja lepoja tai eri lajeja keskenään. Ja tietysti on kiva lukea niitä treenikommentteja kuhunkin treeniin liittyen, sieltä voi tulla kivoja vinkkejä itsellekin tai sitten se avaa jälkeenpäin kirjoittajalle treeniä, jos tarttee palata vanhoihin treeneihin.
VastaaPoistaOikein paljon onnea uudesta kodista, se on mieletön fiilis kun pääsee muuttamaan ja asettumaan aloilleen sekä laittamaan kotia! Säilyykö sulla sali ja lenkkiympäristöt samana, vai onko muutto ihan uusille alueille?
Juu, on totta, että näistä voi saada hyvin vinkkejä omaan tekemiseen ja on kiva katsoa, miten just muut yhdistelee vaikka kahta lajia samaan päivään!
PoistaKiitos paljon :) Intona ollaan, kun kyseessä on vielä eka oma koti! Nohmmm, muutetaan noin 4-5km päähän, ja lenkkimaisemat osittain pysyy samana, ja osittain uusituu. Lempi lenkkireitti ainakin jää unholaan. :S Ja sali ei vaihdu ainakaan heti, tarkotus olis jatkaa SATSilla kunnes kyllästyn ja tahdon lähempää salin :)
Haluaisin sanoa viimeisen kommenttisi viimeiseen lauseeseen, että älä ikinä! :) ja musta tällaisia aukikirjoitettuja treenipostauksia on kiva lukea silloin tällöin. Just niitä fiiliksiä, että miten kulki ja miltä tuntui. Taidanpa napata itsellekin tämän idean lähiaikoina! :)
PoistaHeh, Tiina, itekin tahtoisin pysyä SATSilla, ihan jo meijän yhteistreenien vuoksi ;)
PoistaJep, tee säkin ihmeessä tällainen joskus! Mä mietin, otanko tän tavaks, vai kirjottelenko sit oikein onnistuneista viikoista vain!
Tykkään näista yhteenvedoista, varsin kuin kerrot vähän tarkemmin mitä ja miksi oot tehnyt jotain tiettyä :)
VastaaPoistaJei, kiva kuulla! :)
PoistaJep, ehdottomasti jatkossakin näitä! Ei välttämättä kiinnostaisi lukea jos olisi selostettuna kuusi hyvin samankaltaista harjoitusta mutta tässä oli kyllä tosi paljon vaihtelua. Monipuolinen harjoittelu on varmasti myös parasta harjoitusta!
VastaaPoistaMaastojuoksulle ja tolle retkeilykartalle peukkua, molemmat on kovin tuttuja :)
Okei, kiva kuulla! Voin jatkossakin siis tehdä vastaavia sepustuksia.. ellei ole sitten selitettävänä viittä pk-lenkkiä, haha :D
PoistaMä uskon kans että monipuolisuus tuo sitä parasta tulosta ja innostusta! :) Jei, maastojuoksu on i-ha-naa!! :)