Monelle tämä syksy on ehkä se vaikein aika, ainakin nyt, kun ulkona on synkkää ja märkääkin. Voi olla tuulista, ja on vaikea miettiä, mitä sitä laittaa päälle lenkille. Mulle tulikin toive, että kertoisin enemmän vaatetuksesta. Nyt esittelen teille, mitä mulla oli päällä maaanantaina lenkillä, kun juoksin 10,6 km lenkin ihanassa syysilmassa. Asteita oli ehkä +5, tuuli jonkun verran.
Päässä mulla on pipo vasta kun on selkeästi pakkasasteita, koska mulla tulee muuten helposti kuuma. Sen sijaan tykkään noista leveistä pannoista, koska niillä voi hyvin suojata silti korvat tuulelta. Hanskoja en pidä plussakeleissä, ja usein pikkupakkasessakin ne lähtee usein taskuun. Mun kädet on tosi lämminveriset, joten ne ei helposti kylmety. Musiikkia kuuntelin tuolla lenkillä mun tutuista
Jalassa mulla oli DS Trainerit. Lempilenkkarini! Nämä on ihanan levyet, hyvin istuvat ja mulle muutenkin sopivat lievän pronaatiotuen ansiosta. GTX-lenkkarit Arcticit otan käyttöön vasta kun maassa on loskaa, lunta ja jäätä. Nastoja tuskin tarvin tänä vuonnakaan. Yäks, kuinka raskasta niillä on juosta. Ja viimeisenä laitoin takin päälle vielä mun kamalan, ison heijastinliivin. Mutta ei siinä mitään, tahdon näkyä. Muistattehan tekin käyttää heijastimia?
Mun mielestäni lenkkivaatteissa tärkeintä on se, että ei ole liikaa vaatteita, koska yleensä äkkiä tulee lämmin, vaikka aluksi tuntuisikin kylmältä. Lisäksi vaatteiden tulee olla istuvat ja hyvää materiaalia. Ja tähän pimeään vuoden aikaan näkyminen (heijastimet) on tärkeitä. Itsekin ajan päivittäin autoa, joten tiedän miten huonosti me jalankulkijat näytään autoihin. Varsinkin jos on sateinen ilma kaiken lisäksi.
Nyt lähden taas kohti Circusta.. vuorossa on Flogging Mollyn keikka, jiiiihaaaa!! :)
Flogging Molly!! Vitsi kun oisin tiennyt, että ne on tulossa Suomeen. Ihan loistobändi! Nyt kyllä alan seurata niiden keikkakalenteria, ettei mene ohi enää :)
VastaaPoistaPitäis itsekin osta joku pääpantasysteemi lenkille, sillä mulla on sama päähikiongelma pipossa ;-) Mulla ei muutoin oikeastaan ole ollut mitään juoksuvaateongelmia, ja juoksen ihan normaalissa tuulipuvussa. Sen tuttu kahina on jo osa mun juoksuelämystä :D
Mahtavaa keikkailtaa sulle!!!!
Voihhh, Flogging molly on huippu, ja livenä vieläkin huipumpi! Mä seurailen suosikkibändejä facebookissa ja lisäksi seuraan muun muassa tikettiä kans, niin harvoin menee ohi tällaiset jutut ;)
PoistaNoi Socin pääpannat on tosi hyviä ja aika edullisia! Kantsii käydä stadiumista katsomassa! Nyt tietty talveksi vois harkita paksumpaakin, jos ei oo niin kuuma, että ei viitti laittaa pipoa päähän! :)
Ojj, tuulipuvussa? Huh. Osta trikoot - takaan, ettei paluuta ole ;)
Samansuuntainen vaatetus täälläkin, tosin oikeastaan lokakuusta eteenpäin on kyllä aina pitkähihainen juoksupaita siellä takin alla. Kerran on tainnut olla pipo jo päässä, kun silloin oltiin lähellä nollaa.
VastaaPoistaMutta hanskat mulla on kädessä jos on alle viisi astetta lämmintä, kädet on yleensä aina vähän jäässä. Toki ne juostessa lämpenee, mutta harvemmin silti otan hanskoja pois, koska ne on aika ohuet kuitenkin. Talvella kovalla pakkasella onkin vähän hanskaongelmaa, kun välillä käytän sitten vain hiihtohanskoja juostessa ja ne ei oo musta parhaimmat (sanoohan sen nimikin jo tällaselle välineurheilijalle!).
Sitten jos ollaan jossain alle kymmenen pakkasasteen, niin laitan talvijuoksutrikoot jalkaan, ne on paksummat. Ja kovasti kun on pakkasta, niin survon sinne alle kerraston, mutta sit on jo turaolo. Kevyemmillä hölköttelyillä talvella myös vähemmillä pakkasasteilla suosin aluskerrastoa. Talvella ehdoton on kauluri tai buffi kaulalla.
Oho, pipoa en ole ite vielä laittanut, vaikka tänään oltiinkin jo nollan alemmalla puolella! Mulla taas kädet aina lämpiää tosi nopeasti, ja sit otan hanskoja pois, joten hanskat on yleensä vasta pakkaskeleillä. Mulla on SOCin juoksuhanskat. :)
PoistaJep, talvitrikoot tulee mulla siinä -5 jälkeen ja -12 jälkeen varmaan laitan jo kerrastoa alle.. reidet yleensä meinaan jäätyy ekana! :O Kauluri pitäs ostaa talveksi, kun ei tuo buffi välttämättä yksin riitä. Kiitos vinkistä! :)