Haluanko tietää totuuden kunnostani?

Mä olen ollut aina sitä mieltä, etten tahdo tietää liian tarkasti, millainen kuntoni on. Toki kuntotasoja voi selvittää erillaisilla juoksuilla, kuten esimerkiksi cooperintestillä tai saahan juoksukunnosta käsityksen siitäkin, miten nopeasti jonkin matkan juoksee. Näihin kuitenkin vaikuttaa aina se niin sanottu fiilis, pääkoppa, päivän kunto ja muut pienet asiat. Se, saako itsestään ihan kaikkea irti, jää aina mysteeriksi. Toista on taas juoksijan tasotestauksessa, jossa yksinkertaisella juoksutestillä mitataan väliajoin laktaatteja, ja näin ollen saadaan tarkat sykerajat, eli aerobinen ja anaerobinen kynnys. Näin ollen voidaan määrittää sykerajoihin perustuva juoksuohjelma, ja arvioida henkilön mahdolliset maratonin tai puolimaratonin ajat. Sykerajojen avulla harjoittelusta voidaan tehdä mahdollisimman optimaalista, ja kunnonkin pitäisi näin ollen kehittyä mahdollisimman hyvin.

Kuulostaa melko kivalta? Vaiko? Onko kaikki halukkaita mittaamaan oman juoksukunnon näin tarkasti? Mä aloin taas miettiä tätä aihetta, kun ystäväni kävi kuntotestissä, joka on ollut hänelle pitkäaikainen haave. Vielä en ole jututtanut häntä testin sujuvuudesta ja fiiliksistä, mutta omalta osaltani voin jo nyt sanoa, että itse en maksaisi moisesta testauksesta euroakaan. En, vaikka tietäisin, että oikealla harjoittelulla saisin puoli tuntia pois omasta maraton-ajasta. En siltikään. Itse olen oikeastaan yli puoli vuotta jo juossut ilman sykemittarin sykevyötä, koska Garminin vyö painaa rintaani ikävän kipeän ja ruman jäljen. Ei huvita käyttää sitä. Nyt kun olen ollut ilman sykemittausta, en ole sitä sen kummemmin kaivannutkaan... en ole oikeastaan kiinnostunut sykkeistäni juostessa, korkeintaan ehkä interval-treeneissä olisi kiva saada dataa, että näkee sykkeen laskevan aina kevyellä välillä. Se tuntuu itselle fiksulta "tasotestaukselta", ja varmistukselta, että kaikki on varmasti ok.

Tasotestistä saatujen sykerajojen mukaan harjoittelu ei tunnu luontevalta, sillä en tykkäisi treenin aikana tuijotella sykkeitä ja hidastaa tai nopeuttaa juoksua sen vuoksi. Tykkään enemmän juosta fiiliksen mukaan! Jos on kevyt lenkki menossa, on tärkeää, että voi puhua samalla toisen kanssa. Jos taas on kova treeni menossa, yritän ylläpitää "raskasta oloa" tai yrittää aikaa vastaan juosta tiettyjä vetoja. Aika usein vetojen ihannevauhdit saadaan laskemalla kympin kisavauhdistakin, tai muusta. Mulle ei vaan tunnut luontevalta, että tietäisin tarkasti, millä sykkeellä jokin viikon treeni pitää tehdä, ja yrittää pysytellä tarkasti siinä sykevälillä. Se tappaisi mun motivaation täysin, koska ihan kuin muussakin elämässä, myös juoksussa mä olen tunne-eläjä! Mun täytyy saada tehdä asiat niin, kuin ne parhaalta tuntuu. Ei mulla loppupeleissä ole väliä, saanko joskus juostua maratonin alle neljään tuntiin, tai saisinko puolikkaan ajasta 10 minuuttia pois. Mulle tärkeintä on, että tiedostan, että laadukkaalla harjoittelulla voin saada tuloksia aikaan. Laadukas harjoittelu mulla taas lähtee sydämestä, rakkaudesta liikuntaa kohtaan.

Mua kauhistuttaa, että meidän keho on kuin kone. Saadaan tarkasti tietää, millä tehoilla se puuskuttaa eteenpäin ja kuinka paljon siitä saa irti. Jotenkin tässä katoaa sellainen luonnollisuus ja eläimellisyys, kun pitäisi aina miettiä, millä tasolla treeni tehdään. Ehkä ainoa treeni, jota varten olisi hyvä tietää omat rajat ja alueet olisi viikon kevyt ja pitkä harjoitus. Luin Ylen vanhaa artikkelia, jossa kerrotaan, että suomlaiset juoksevat usein liian kovaa. Näin olenkin syksyn aikana laskenut pitkän lenkin vauhtia, jotta siitä ei tulisi vaan liian kuormittava.

Tänään oli hyvä fiilis juosta hieman pidempää lenkkiä! Sain Kimmosta mukavasti seuraa, ja juoksimme erittäin rauhallista tahtia. Pystyin hyvin puhumaan, ja jalat liikkuivat mallikkaasti. Oli hassua juosta niissä maisemissa, joissa pitäisi kuukauden päästä hiihtää pääkaupunkihiihto. Lumesta ei ole tietoakaan. Olenkin päättänyt, että haaveiltu hiihtotapahtuma saa jäädä tämän vuoden osalta väliin, ja tavoitteena on esimerkiksi hiihtää treenilenkkinä 20km veto. Siinä minulle tavoitetta kerrakseen! Mutta palatakseni juoksuun, oli taas jännä juosta pitkästä aikaa pimeällä. No, onneksi oli seuraa vähän pelottavallakin Paloheinän osuudella, ja lenkin jälkeen hemmottelimme kehojamme löylyjen lämmössä. Ihan mahtava tapa nollata pää, ja valmistautua loman lopetukseen ja uuteen työrupeamaan.

Mitä mieltä te olette, tahtoisitteko te tietää sykerajanne? Vai oletteko minun linjallani, jossa fiilis on mittareita tärkeämpää? Seuraatteko sykkeitä lenkkien aikana vai vasta niiden jälkeen, vai juoksetteko ilman mittaria? Tiedostatteko juoksevanne liian kovaa tai samalla "kaasujalalla" usein?