Yhteislenkki tiistaina 6.10!

Viime syksynä ja talvena järjestin useampiakin yhteisiä polkulenkkejä, joita juostiin porukalla pisin pääkaupunkiseudun metsiä. Ne olivat mielestäni tosi kiva tapa tutustua uusiin ihmisiin, saada kasvoja teille lukijoille ja liikkua nauttien luonnosta ja seurasta. Nyt olen päättänyt, että tulen taas vetämään kimppalenkkejä aina silloin tällöin - ja nimenomaan poluilla! Polkujen löytämisen ongelma ja eksymisen vaara on monilla olemassa, joten mikäs sen parempi tapa harrastaa polkujuoksua, kuin kimppalenkeillä! Ajattelin vetää lenkkejä niin arki-iltoina kuin viikonloppuisinkin, ja arkena juostaan urbaanimmissa olosuhteissa lähimetsissä ja viikonloppuina suuntana on Nuuksion tai Sipoonkorven metsät.

Yhteislenkit starttaavat ensi viikon tiistaina 6.10 klo 17.30 Leppävaaran urheilupuistosta! Lähtö on tuohon aikaan, jotta ehdimme juosta noin 75 minuutin kevyen lenkin metsäpolkuja pisin ennen pimeän tuloa. Nähdään lukion yläparkkiksella osoitteessa Veräjänpellonkatu 10. Vauhti on kaikille sopiva, joten rohkeasti mukaan niin uudet kuin vanhatkin naamat! :)

 

Kuva: Cloudberry's life / Hilla

Olisi mukavaa, että tietäisin ketä on tulossa mukaan, että tiedetään odotella puuttuvia. Voit laittaa mulle sähköpostia (hanna.taimen(a)gmail.com), ilmottautua Facebookin kautta tai sitten kommentoimalla tähän julkaisuun. Hyvä olisi, jos laitat yhteystietosi mukaan, niin voin ilmoittaa, mikäli muutoksia aikatauluun tulee.

Olisi mukavaa, jos mahdollisimman moni pääsisi mukaan! Aina on kivempi juosta yhdessä kuin yksin, eikö? ;)

"Fiilis on mun ohjelma" - muutama sana treeneistä

Sain joku aika sitten, juuri ennen Nuuksio Classic -polkujuoksumaratonia, kommenttiboksiin viestin, jossa kysyttiin seuraavia kysymyksiä: Miten paljon sulle kertyy juoksukilometrejä viikossa? Treenaatko noihin maratoneihin jonkin ohjelman mukaan ja miten paljon aiemmin alat niihin valmistautua?

Olen siitä viestistä lähtien pohtinut omia treenitottumuksia. Tämä on erittäin hankala kysymys, ja siksi en ole treeneistäni kovinkaan tarkasti blogiini kirjoittanut. Mä kun en voi yksiselittäisesti kertoa, miten paljon treenaan. En treenaa kenenkään laatiman ohjelman mukaan, vaan fiilis on mun ohelmani. Mä oon viimeisen vuoden, parin aikana löytänyt itselleni sopivan tavan liikkua ja pitää motivaatiota yllä. Siihen kuuluu sopivasti sopivasti haastavia tapahtumia, uusia lajikokeiluja ja monipuolisuutta. Siihen kuuluu se, etten mä suunnittele liikkumisia kovinkaan tarkasti etukäteen, en tee treenimäärien suhteen tavoitteita enkä laske kilsoja. En vaadi itseltäni oikeastaan mitään, ja se on mulla pitänyt motivaation liikkumiseen yllä. Harrastan niitä lajeja, joita milloinkin tekee mieli. Lepään silloin, kun keho tai mieli sitä eniten tarvitsee. Ilon ja rentouden kautta olen löytänyt liikkuntatottumuksiini jatkuvuuden, joka on luonut minulle sellaisen pohjakunnon, että uskon maratonin köpöttelyn olevan mahdollista lähes milloin vain. Ainakin puolimaratonin.. ;)

Mä en ole kovin nopea, vaikka kestävyyskuntoa löytyykin. Mä teen suurimman osan treeneistä mukavuusalueella, joka on kehittänyt mulle hyvän peruskunnon, mutta nopeus ei ole merkittävästi kehittynyt viime vuosien aikana. Joskus mietin, että olisi kiva juosta vaikka puolimaraton nopeammin kuin mitä pystyn nyt ja harjoitella sitä varten eri tavalla. Toisaalta mietin, että toisiko se mulle yhtä hyvän fiiliksen tai hienoja elämyksiä, kuin mitä olen saavuttanut esimerkiksi polkujuoksun tai suunnistuksen ja rogainingin parissa? Voi olla, että olisin iloinen ja onnellinen, mutta takuulla enemmän muistelen myöhemmin niitä oikeasti elämyksellisiä hetkiä. Silti joskus on ihanaa puskea itseään vauhdin hurmassa kohti äärirajoja, sillä vauhti- ja maksimikestävyystreenit tuovat aivan omanlaisen fiiliksen treenin jälkeen! Pyrin kuitenkin tekemään tällaisia harjoituksia vain silloin, kun minun oikeasti tekee niitä mieli tehdä. Silloin koen niistä eniten nauttivan ja saan tehoja irti. Viime keväänä Vauhtisammakon juoksukoulussa huomasin, että ei ole minun juttuni tehdä kova treeni aina tiettynä päivänä viikossa "pakotettuna", vaan enemmin tekisin sen juuri silloin, kun kehoni ja mieleni ovat valmiina vastaanottamaan treeniä. Viime viikonloppuna oli viimeksi olo, että "nyt juoksen kovemman lenkin"! Tein vajaa 12 kilsan nousevavauhtisen juoksulenkin, ja olihan se pitkästä aikaa tosi mukavaa! Siis hengästyminen ja rullaava askel..!

Jonkun mielestä voin liikkua määrällisesti paljon, mutta lopulta kun itse mietin asiaa, en näe määrää niin suurena. Keskimäärin olen liikkunut reilu 8 tuntia viikossa sisältäen pääasiassa juoksua kaduilla ja poluilla (keskimäärin vajaa 30km/vko tänä vuonna), suunnistusta, lihaskuntotreenejä ja pyöräilyä. Monet treenaavat varmasti paljon enemmän kuin minä. Ja kenenkään ei pitäisikään alkaa vertailla itseään muihin. Jokainen meistä on yksilö ja jokaisella on lisäksi omat intressit liikkumiseen ja omat tavoitteet. Mun suuren tähtäimen tavoite on se, että saisin liikkua terveenä vielä eläkeläisenä ja että motivaatio liikuntaan säilyy läpi elämän. Mun iskä on mun liikunnallinen esikuva! Hän on pysynyt aktiivisena aina kun muistan. Vieläkin hän käy lähes päivittäin joko salilla, spinningissä, kävelyillä, golfaamassa tai keilaamassa. Aika kunnioitettavaa! Myös suunnistusmetsässä näkyvät suloiset ja reippaat vanhukset ovat hyviä esikuvia. Kyllä minäkin haluan vielä kasikymppisenäkin etsiä rasteja metsässä :) Mun liikuntamäärät ovat jatkuvasti kasvaneet vuosi vuodelta, mutta todella maltillisesti. Se on yksi avain siihen, että olen saanut pysyä terveenä ja liikunta on ollut hyvinkin säännöllistä jo usean vuoden ajan.

Kuva: Poppis Suomela / Nuuksio Classic

Entäs valmistautuminen tapahtumiin? Tapahtumaviikot ovat yleensä erityisiä, sillä niissä on tiettyä odottavaista tunnelmaa. Tulee mietittyä vaatteita, varusteita, "eväitä" ja syömisiä muutoinkin. Maratonille varsinkin suositellaan usein hiilari- ja nestetankkausta, mutta mä en ole koskaan noudattanut niitä kovin tarkasti. Ekoilla maratoneilla kyllä söin hiilihydraattipitoisemmin maratonia edeltävinä päivinä, mutta nykyisin oikeastaan kinnitän huomiota vain riittävään nesteen juomiseen. Yleensä suosin vichyä tai elektrolyytteja sisältäviä juomia, kuten Zeroa. Mä juoksen nykyään noita tapahtumia enemmän luonnossa kuin kadulla ja siellä matkat kestävät huomattavasti kauemmin, kuin maantiellä. Näin ollen tärkeintä on kisan aikana tapahtuva energiansaanti ja imeytyminen, eikä niinkään tankkaus etukäteen. Ei kehoon voi kuitenkaan tankata energiaa monen tunnin kulutukseen! Muuten valmistaudun keventämällä harjoitusta, jos kyseessä on itselleni tärkeä tapahtuma. Esimerkiksi Nuts Pallasta varten kevensin harjoittelua määrällisesti selvästi jo pari viikkoa ennen h-hetkeä. Puolestaan Nuuksio Classiciin en erityisemmin tehnyt mitään muutoksia, mutta toisaalta sitä ennen olin liikkunut hyvin paljon kevyemmin ja monipuolisemmin kuin ennen Pallaksen juoksua alkuvuonna. Aina kuitenkin valmistaudun juoksutapahtumiin kunnioituksella pitkää matkaa kohtaan. Nukun hyvin, syön ja juon riittävästi ja lepäilen tarpeeksi. Tapahtumasta ja sen tärkeydestä itselle riippuen panostus valmistautumiseen vaihtelee. Vaikka mulla ei olisikaan suuria tavoitteita tapahtumissa, haluan silti olla aina riittävän valmis tapahtumahetkenä, jotta matkan tekeminen on mahdollisimman nautinnollista.

Summasummarum! Pipoa on todellakin löystetty parin viime vuoden aikana (vrt. melko kurinalainen harjoittelu Tukholman maratonille keväällä 2013), mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö suhtautuisi liikuntaan tai tapahtumiin intohimoisesti. Nimenomaan nyt olen sitä mieltä, että liikun siksi, että nautin siitä. Mulla ei ole tarvetta mennä ohjelman mukaan, en tahdo asettaa itselleni liian suuria tavoitteita, vaan nauttia liikunnasta ja sen tuomista elämyksistä elämässäni. Välillä kaipaan rääkkitreeniä, välillä hyvää tekemisenmeininkiä kaverin kanssa salilla tai juoksulenkillä, välillä nautin suunnistuksen tuomasta aivojen ja jalkojen yhtäaikaisesta rastituksesta ja toisinaan taas nautin liikkua luonnossa kevyesti eteenpäin. Mä en missään nimessä liiku siksi, että mulla on jokin tavoite tulossa tai että "on pakko", vaan liikun puhtaasti siksi, että pidän niistä lajeista, joita harrastan!!

Joskus on kiva vääntää hampaat irvessäkin... ;)

Toivottavasti tämä avasi ajatuksiani harjoittelusta ja liikunnan roolista elämässäni. Kehitys on kivaa, sitä ei varmasti moni kiellä, mutta itselleni ei sovi liian säntillinen tai tavoitteellinen harjoittelu. Joillekin se taas sopii kuin nenä päähän! Tärkeintä on löytää ilo ja nautinto liikkumista kohtaan, ettei se mene pakkopullaksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!! Mä lähden suunnistamaan, vielä kun se on mahdollista...!! Jeee, suunnistus on niin huippua!

Mites sä suunnittelet liikkumiset etukäteen - fiiliksellä vai paperilla? Mitä ajatuksia tekstini herätti?

#autonvapaapäivä

EKAA KERTAA IKINÄ MÄ TEIN SEN!! ...eli juoksin töihin aamulla!! Mähän lupasin blogissani, että syyskuussa toteutan tämän aamun työmatkajuoksun, ja tänään sen vuoro oli. Ihan sattumalta tänään oli vielä auton vapaapäivä, joten ajoituksellisestikin tämä oli nappi suoritus tähän tempaukseen!! Ehkä joku muukin juoksi tai pyöräili tänään ekaa kertaa töihin.. kenties sinä? ;)

Kello herätti normaaliin aikaan töihin, sillä en ollut halunnut tehdä tästä liian vaikeaa. 6.30 herätys on jo tarpeeksi aikaisin mulle. Vaikka en kovin aamu-uninen yleensä olekaan, niin kyllä luonnollisinta olisi herätä siinä 7-8 aikaan minulle. Joten yhtään en tahtonut aikaistaa arkiheräätystä tänä aamuna, sillä mulla on kivasti liukuva työaika. Ei ole niin minuutilleen tarkaa, koska olen töissä. Illalla pakkasin työvaatteet ja eväät reppuun ja laitoin juoksuvaatteet valmiiksi. Pyyhkeen oon vienyt aiemmin pukuhuoneeseen odottamaan ja saippuat raahasin turhaan mukana, sillä suihkukopeissa on saippuat valmiina. No, tiedänpähän ensi kerralla ;) Söin banaanin aamupalaksi ennen juoksuun lähtemistä.

Askel oli kevyt. Yllättävän kevyt... vaikka olin viimeksi syönyt kunnon ruokaa yli 12 tuntia sitten. Jotenkin olen huomannut, että kevyempikin syöminen riittää ennen lenkkiä, jos on tarkoitus juosta rauhallisesti. Oli niin happirikas ja hieno ilma. Mä jotenkin nautin tuollaisesta rauhallisesta lenkistä ja välillä vastaan ei tullut yhtään ketään. Vaikka lenkki oli lopulta yli 10 kilsaa pitkä mun reitin valintojen vuoksi, niin silti missään vaiheessa ei tullut heikkoa oloa tai väsymystä, vaikka kello oli niin vähän ja en ollut syönyt aamupalaa. Päinvastoin, loppua kohden lämmetessä askel keveni. En mä mitenkään kovaa juossut, mutta ei se ollut tarkoituskaan.

Työpaikalla oli onnellinen nainen ja aamupalakin maistui ihan toisenlaisella tavalla! Oli kyllä hienoa ylittää itsensä tuollaisessa asiassa kuin aamutreeni. Vähän utopistinen olo oli lähteä lenkkeilemään seitsemältä aamulla, mutta olo oli lopulta tosi hyvä ja rentoutunut. Voisin hyvin kuvitella tekeväni tuon uudelleen ja vielä aikaisemminkin...  mutta silti musta tuntuu, että parhaiten lenkki toimii kuitenkin töistä kotiinpäin. Silloin ikäänkuin riisuu työvaatteet pois ja työasiat jäävät lenkkipolulle eivätkä tule kotiin. Aamulla ei ole sellaista tarvetta, vaikka toisaalta happirikkaan ilman jälkeen jaksaa töitä huomattavasti paremmin, kuin autossa istumisen jälkeen. Molemmassa on siis puolensa, ja varmasti tulen vielä kokeilemaan kumpaakin! ..kiitos pyyhkeen, joka jäi nyt pysyvästi työpaikalle :)

Oletko sä lenkkeillyt koskaan töihin aamulla? Tykkäätkö enemmän nollata päätä treenillä ennen vai jälkeen työpäivän? Jos treenaat aamulla, syötkö aamupalaa ennen vai jälkeen sen?

Pitääkö hyvinvoinnin olla niin mutkikasta?

Tähän aikaan vuodesta, kesän jälkeen, netti ja lehdet täyttyvät hyvinvointiin ja kevyempään syömiseen keskittyneisiin teksteihin. Milloin joku viettää sokeritonta syyskuuta, toinen kiristelee kovalla dieetillä ja kolmas jakaa vinkkejä, joilla kesäpöhnän saa pois. Useita näitä tekstejä yhdistää ehdottomuus ja kova kuri itseään kohtaan. Kun johonkin lähdetään, tehdään se täysillä... ei riitä, että karkit jätetään kuukaudeksi pois, vaan täytyy tutkia jokaisen pakkauksen seloste, ettei vain vahingossakaan laita suuhun mitään ylimääräistä sokeria. Jopa hedelmät saattavat olla pannassa, sillä sokeriahan nekin sisältävät. Ja sokeriinhan jää koukkuun... vai jääkö?

Jokaisen on syytä miettiä omia ruokatottumuksia aina tietyin väliajoin, mutta mielestäni siitä ei pidä tehdä numeroa. Jos syömisiä joutuu liikaa miettimään tai puntaroimaan, voi se alkaa tuntua monimutkaiselta. Eikä terveellisesti syöminen mielestäni sitä ole! Monipuolinen kotiruoka kasviksilla höystettynä on jo suuri askel kohti oikeanlaista syömistä. Luulenkin, että jokainen oikeasti tietää, mikä on hyväksi keholle ja mikä ei. Suurempi ongelma on se, miten tieto siirretään käytäntöön. Vaikka mielestäni onkin hyvä suunnitella päivän syömisiä edellisenä iltana, jotta suuri nälkä ei pääse vahingossa yllättämään ja sitä kautta herkkuhammasta kolottamaan, niin silti ajatuksia ruualle ei saisi uhrata liikaa. Siis niitä negatiivisia.. on ihan eri asia miettiä innoissaan, mitäs sitä perjantaina kokkailisi, kuin miettiä, kuinka monta grammaa voi syödä aamupuuroa, jotta kalorit pysyvät aisoissa...

Hyvinvointi on muutakin kuin syömistä. Toki ravinto on suuri osa sitä fyysistä hyvinvointia levon ja liikunnan ohella, mutta vähintään yhtä suuri merkitys on henkisellä puolella. Vähän mietityttää, miten yhden ihmisen pää kestää kovat ruokavaliot, herkuttelulakot ja kaiken ehdottomuuden. Jos aina kielletään syömästä jotakin tiettyä ruokaa tai jos on ennalta määritellyt päivät, jolloin on pakko mennä tekemään "se jalkatreeni" eikä anneta koskaan kehon toimia mielitekojen mukaan, niin miten hyvin henkinen kantti pysyy kasassa?! Naapurin Pirkko on päättänyt treenata salilla kolme kertaa viikossa kolmijakoisella ohjelmalla ja tehdä juoksulenkit salitreenien välipäivinä. Mitä jos Taina töistä kysyykin spontaanisti Pirkkoa pelaamaan tennistä tänään? Eihän Pirkko voi, koska tänään on jalkapäivä. Sitähän ei voi siirtää huomiselle, sillä silloin on pakko tehdä lenkki. Treeniviikko menee aivan piloille, jos Pirkko lähteekin tänään pelaamaan tennistä. On hyvä, että liikuntakertoja miettii ja suunnittelee jonkin verran etukäteen, jotta sohvan pohjalle ei jää makamaan joka päivä, mutta aina kannattaa jättää tilaa mieliteoille tai hyville tarjouksille. Ei kenenkään tavallisen kuntoilijan treeniviikko oikeasti ole piloilla, jos yksi jalkapäivä jää välistä tai vaihtuu tennikseen. Sen sijaan mieli voi tykätä vaihtelusta!

Eniten minua kammoksuttaa ulkonäkökeskeinen treenaaminen ja sitä tukeva ruokailu. Monessa blogissakin näkyy ristiriitaisia postauksia kyseisestä aiheesta. Ensin väitetään kivenkovaa, että treenaamista harrastetaan vain hyvän olon vuoksi, mutta sitten kuitenkin postaukset täyttyvät peilikuvista, aamumaha-kuvista tai peppuvertailuista. Tarkkaillaan painoa joka päivä tai vähintään joka viikko ja kokeillaan tiukkoja dieettejä, jotta saadaan ylimääräinen rasva pois. Mitataan vyötärönympärystä tai lantion leveyttä. Onko hyvinvointi todella tätä kaikkea? En usko. Hyvinvoinnissa on kyse paljon muusta kuin äärimmilleen viedystä ulkonäkökeskeisyydestä. Itse ainakin stressaantuisin hirveästi, jos minun pitäisi joka aamu peilailla, miltä mahani tai peppuni tänään näyttää. Stressi voi taas puolestaan jumiuttaa aineenvaihduntaa, jolloin liika painontarkkailu voi kääntyä itseään vastaan.

En halua tällä postauksella mollata ketään tai tuomita muiden tapaa elää ja olla. Tahdon vain kertoa, että hyvinvointi ei loppujen lopuksi ole niin kovin monimutkaista. Ei tarvitse viedä syömisiä tai liikkumisia äärimilleen, ei tarvitse tehdä mielenharjoituksia tai ylipäätään pohtia liikaa onnellisuutta tai hyvinvointia. Riittää, että elää avoimin silmin ja mielin, ihan sitä perusarkea. Hyvinvointi on sitä, että ympärillä on rakkaita ihmisiä, on koti, jossa voi olla oma itsensä ja syö ja liikkuu kultaisen keskitien mukaan ja nukkuu tarpeeksi. Tärkeää on tuntea itsensä terveeksi ja energiseksi. Riittää, että nauttii elämästä ja seisoo omien valintojen takana eikä koe tarvetta selitellä omia tapoja toimia kenellekään. Mielestäni onnea ei voi oppia, sen voi vain kokea.

Vai mitä mieltä te olette? Mikä idea äärimmilleen viedyissä tempauksissa tai elämäntavassa on ideana? Voiko se tuoda onnea? Onko hyvinvointi mutkikasta?

Viikonloppu, joka rentoutti

Mulle tarjoutui tänä viikonloppuna upea mahdollisuus lähteä viettämään mökkiviikonloppua järven rannalle, kun ihana ystäväni kutsui minut heidän mökilleen. Ajoimme torstai-iltana reilu parin tunnin matkan mökille, ja tein perjantaina töistä etäpäivän. Olen tosi kiitollinen tuohon etämahdollisuudetaan, sillä se antaa mahdollisuuksia tällaisille viikonlopuille. Mökkiviikonloppu ei ollut mikään "perinteinen rällästysviikonloppu", vaan tarkoituksena oli ladata akkuja ja rentoutua kaikessa hiljaisuudessa. Voin kertoa, että siinä onnistuttiin aivan todella hyvin. Menimme joka ilta nukkumaan viimeistään 22.30 ja heräsimme 7-8 aikoihin pitkien yöunien jälkeen. Aamut olivatkin melkein parasta aikaa, sillä on upeaa nähdä luonnon herääminen uuteen päivään.

Meille sattui todella mahtavat kelit. Ollaan syyskuun puolivälissä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tuulta ei ollut nimeksikään. Oli niin lämmin, että hyvin pystyi auringossa istua t-paidassa lukemassa kirjaa. Vitsit, miten hyvä tuuri kävikään. Kiitollinen voi olla niin pienistä asioista, kuten tällaisista viikonlopuista. Mulle mökkiviikonloput ovat harvinaista herkkua, koska omaa mökkiä ei ole. Olenkin todella iloinen tästä viikonlopusta ystävälleni. Meillä oli oikeasti todella mukava ja rentouttava viikonloppu. Tosi "meidän näköinen"!

En voi olla korostamatta, kuinka mahtavia hetkiä koen luonnossa. Kun on hiljaista ja rauhallista. Jotenkin kaupunkitytölle säännölliset pyrähdykset luonnon keskelle on henkireikä. Luonnon elementeistä vesi on mulle kaikista tärkein ja en voi olla hämmästelemättä, kuinka upeisiin aamuihin saatiinkaan viikonlopun aikana herätä. Jos ensimmäiset näkymät ovat ylläolevan kaltaisia, päivä ei kai voi alkaa huonosti?!

Söimme mahtavia aamupaloja, kävimme juoksulenkeillä, tutustuin sauvakävelyyn, tehtiin mökkijumppaa, luettiin kirjoja, kerättiin marjoja, oltiin hirvikärpästen piirittämänä, käytiin soutelemassa peilityynessä järvessä, pulahdettiin kylmään järveen ja saunottiin puusaunassa. Lämmitettiin tiskivettä padassa, kannettiin pesuvettä järvestä, pestiin hampaat laiturilla ja käytettiin ulkohuussia. Voi taivas, kun joskus onkin ihanaa olla alkeellisemmissa oloissa. Häärätä ja nauttia ajan kanssa kaikista yksinkertaisista askareista. Suorittaminen on tipotiessään ja on vain se hetki. Mä kyllä nautin niin kovasti!

Värikäs aamupala ja täysin tuoreet marjat puuron päällä ;)

Sorsat tulivat moikkailemaan

Kahvihetki laiturilla

Metsä, onko kauniimpaa?

Puolukoita. Myös mustikat oli vielä hyviä!

Kaunis syysilta

Nyt on taas akut ladattu kohti seuraavaa viikkoa! Ja on ihan mukavaa olla taas kaupungissa! Uusi viikko tuo taas tullessaan ihania juttuja. Salitreeniä hyvässä seurassa, suunnistusta (vielä kun kausi on käynnissä) ja ryhmäliikuntauutuuden testaamista! Viikonloppuna suuntaan pitkästä aikaan kotikonnuille, ihanaa!!

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille!! Nautitaan näistä upeista syyskeleistä!! Aurinko paistaa ja luonto antaa parastaan, eikö? :)

Mites teidän viikonloppu meni? Mistä olet tällä hetkellä kiitollinen? :)

Blogi, joka sai kunniaa

Eräänä päivänä sain sähköpostiini viestin, jossa kerrottiin blogini päätyneen eräälle treeniblogien top 10 -listalle. Piti oikein hieraista silmiä, lukea teksti uudestaan ja sen jälkeenkin pyöritellä päätäni. Eihän minun pieni, kotoinen blogi voi päätyä mihinkään top-listoille. Mutta niin vain kävi. Sinä päivänä medianäkyvyyden hallintaan erikoistunut yritys, Cision, julkaisi treeniblogien top 10 -listan, jossa kymmenentenää komeili Sporttaillaan-blogi. Minun blogini. Se hämmästytti minua, mutta myös ilostutti.

Erityisen hienoksi maininnan tekee se, että Cisionin omassa tutkimusmenetelmässä painotetaan erityisesti blogin lukijoiden ja bloggaajan itsensä välistä vuorovaikutusta sekä päivitystiheyttä ja päivitysten lukumäärää. Ei niinkään sitä, kuinka suosittu blogi on. Olen pitänyt tätä blogiani lähes kolmen vuoden ajan ja päivittänyt sitä suurempia taukoja pitämättä. Tämä on mulle harrastus, josta nautin todella paljon ja etenkin liikunnan tuoman hyvän olon tunnetta on ihana jakaa eteenpäin. Kumpa jokainen löytäisi ne omat juttunsa, jotka tuottaa hyvää mieltä ja energiaa arkeen. Erityisen paljon pidän bloggaamisesta teidän lukijoiden vuoksi, sillä jaksatte aina ilostuttaa mua kommenteillanne ja aktiivisuudellanne. Mielestäni vuorovaikutus on suuressa osassa blogimaailmaa, ja toivon, että viestittely lukijoiden kanssa jatkuu blogissani vastaisuudessakin!

Kiitos siis teille lukijoilleni! Ilman teitä Sporttaillaan ei olisi samanlainen. Nöyrin mielin jatkan tästä eteenpäin.

Täällä vietetään viikonloppua ihanissa mökkimaisemissa. Vähän etätöitä tänään ja loppuaika rentoutumista. Tänä aamuna sai herätä tällaiseen upeaan syysaamuun...

Rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle!! Kaunis viikonloppu tulossa! Aiotko ulkoilla tai nauttia muuten auringonpaisteesta? :)

Voiko tapahtumissa ravata liikaa?

"Taasko sulla on joku juoksu?" "Aina sä oot jossain tapahtumissa!" "Ehditkö ikinä hengähtää?!"

Lauseita, joita saan aina silloin tällöin kuulla. Yleensä sanat tulevat niiden ihmisten suusta, jotka eivät tunne mua kovin hyvin tai jotka eivät ole mun elämässä läsnä viikottain, vaan aina silloin tällöin. Silti nuo sanat aina jotenkin porautuvat sisääni, vaikka ei pitäisi ikinä niitä päästää sinne. Tulee mietittyä, millaisen kuvan on antanut ihmisille, jotka näkevät siitä vain murto-osan? Jos vietän muutaman viikonlopun vuodesta liikuntatapahtumien parissa, tarkoittaako se sitä, että mulla ei ole muuta elämää?

Kuva: Marski Challenge

Olen tänä vuonna ollut aika monessa tapahtumassa. Osa on ollut pieniä tapahtumia ja osa taas isoja, joihin olen valmistautunut koko vuoden. On ollut rogainingia, juoksutapahtumia, Jukola-viikonloppu, seikkailu-urheilua ja triathlonia... ulkopuolisen silmin voi tuntua siltä, että mulla ei todella muuta elämää olekaan. Itsekin tulee mietittyä, onko tässä jo liikaa tapahtumia? Toisaalta suurin osa tapahtumista on pieniä ja lyhyitä, ihan kuin harjoituksia minulle. Tykkään maksaa elämyksistä ja harrastuksista, joten mielelläni maksan myös tapahtumista, vaikka en menisikään paikan päälle niin vakavissani. Haen rahoilleni seikkailuja ja itsensä ylittämisiä, ja niitä olen todellakin saanut tänä vuonna taas kokea roppakaupalla.

Jos totta puhutaan, mielestäni liikuntatapahtumissa ravaaminen on erinomaista ajanvietettä. Niissä tapaa iloisia ihmisiä, kokee mahtavaa tunnelmaa ja pystyy haastamaan itseään myös fyysisesti hyviin suorituksiin. Liikunta on jo muutoinkin niin iso osa omaa hyvinvointia, joten tapahtumat vain ikäänkuin buustaavat sitä fiilistä. Moniakaan niitä tapahtumista kerättyjä kokemuksia en voi saada yksin tai kaverin kanssa treenatessa, sillä oikeastaan juoksu on ainoa lajeistani, jota voi muutoinkin harrastaa samalla tavalla tapahtumissa kuin niiden ulkopuolellakin. Suunnistus ja rogaining vaativat kumpikin ratamestaria ja rasteja metsässä, seikkailu-urheilussa puolestaan joku keksii radat ja tehtävät. Mielestäni on mahtavaa, miten paljon meillä on tarjolla tapahtumia jokaiseen makuun. Järjestäjät näkevät paljon työtä, jotta saavat tuottaa ihmisille elämyksiä ja hymyileviä kasvoja. Tapahtumapaljoudesta on välillä hankalaa valita itselleen sopivimmat ja mukavimmat tapahtumat!

Vantaan triathlonin jälkipyykkiä ;)

Nyt syksyllekin on tiedossa muutamia tapahtumia, sillä enhän minä osaa niistä poiskaan olla! On rogainingia, juoksua ja suunnistuskauden huipentuma eli Raatojuoksu ainakin suunnitteilla. Vaikka näihin meneekin monta viikonlopun päivää, en silti pistä pahakseni. Mä nautin näissä tapahtumissa käymisestä ja ne ovat harrastuksen suola! Vasta polkujuoksun aloitettua olen tajunnut, että tapahtumiin ei tarvitse aina lähteä hampaat irvessä vaan joskus nautinto tulee puhtaasti siitä rentoudesta ja kokemuksista. Joskus taas kaipaan itsensä ylittämisen tunnetta, mutta en läheskään aina.

No, nyt palaudun kunnolla Nuuksio Classicista ja sen jälkeen aloitan treenikuukauden! Olen innoissani! Toisaalta se perustekeminen on kaikkein parasta, ne tavalliset lenkit tai hyvät treenit. Nyt keskityn niihin. Tapahtumia tulee, mutta vasta ensi kuussa ;)

Mitä mieltä te lukijat olette tapahtumista? Voiko niissä käydä liikaa vai voisitteko te ottaa osaa niihin vaikka joka viikonloppu? Missä tapahtumassa on paras tunnelma? :)

Nuuksio Classic Trail Marathon - Ihana juoksu!

Eilen taas huomasi, että Suomessa on kova polkujuoksubuumi. Nuuksio Classic Trail Maratonille Nuuksion Siikarantaan oli kerääntynyt lähes 500 juoksijaa, vaikka keli oli hyvin syksyinen. Vuorotellen satoi ja paistoi ja sääennusteet lupailivat jopa ukkoskuuroja. Pieni sade ei tosipolkujuoksijoita pysäytä! Mulla itselläni oli kiva fiilis ennen tapahtumaa ja mua ei oikeastaan jännittänyt ollenkaan. Oma kunto oli ihan kysymysmerkki 1,5 kuukauden takaisen Nuts Pallas -juoksun jäljiltä. En ollut sen jälkeen yli parin tunnin lenkkejä juossutkaan ja ylipäätään juokseminen oli jäänyt kovin vähäiseksi loppukesällä. Nämä lähtökohdat ja ensimmäinen kerta Nuuksio Classicissa takasivat minulle hyvin rennon fiiliksen. Olin tosi innoissani mun viidennestä, juhlamaratonista!

Ennen lähtöä arvoin vielä juoksuvaatteiden kanssa. Välillä oli takki päällä ja välillä olin t-paidassa. Keli oli lämmin, noin 15 asteinen ja tyyni, mutta sadekuurot toivat oman lisämausteensa vaatteiden valintaan. Lopulta päädyin lähtemään t-paidassa juoksemaan, ja se oli täysin oikea valinta. Vaikka välillä sade kasteli vaatteet, niin missään vaiheessa ei tullut kylmä, sillä tuulta ei ollut nimeksikään. Jalassa mulla oli nastattomat maastojuoksulenkkarit, LaSportiva Bushidot, jotka toimi erinomaisesti märilläkin kallioilla ja juurakoissa. Ne kengät ovat olleet mun jalkoihin todella sopivat ja olen tykännyt niistä kovasti. Pakkasin juomareppuun 1,5 litraa urheilujuomaa sekä muutaman geelin ja geelikarkkeja. Laskin, että voisin ottaa taas tunnin välein energiaa.

Kuvaaja Juha Saastamoinen / ONEVISION.fi

Lähdin liikkeelle mukavan kevyttä vauhtia. Alku oli mukavaa helppoa polkua ja juoksu rullasi jonoissa kivasti. Jo aika pian muutaman kilsan kohdalla letkat alkoivat hajaantua ja tilaa oli juosta omaa juoksua. Mulle reitin alkupätkä ja lisäksi lopun 15 kilsaa olivat suht tuntemattomia polkuja, joten olin innoissani. Välissä olevat tutut polun pätkät tiesin jo kivoiksi, joten odotin reittiä tosi paljon! Ja ei tarvinnut pettyä yhtään! Niin upeaa oli taittaa matkaa kauniilla, paikoitellen pienilläkin Nuuksion poluilla. Alun 11 kilsaa olivat varmasti reitin raskaimmat pätkät, sillä siihen osui muutama iso mäki, huipennuksena Solvalla Swinghillin laskettelurinteen kipuaminen mutaista polkua pitkin ylös. Pohkeissa kyllä tuntui sen nousun jälkeen!

Juoksin puoleen väliin tuttujen kanssa samoissa porukoissa rupatellen tai kuunnellen muiden juttuja, mutta sitten tuli tilaisuus alkaa tehdä omaa juoksua. Mielestäni tapahtumissa fiksuinta on juosta täysin omien tuntemuksien mukaan yrittämättä roikkua kenenkään perässä, ja niin otin oman vauhdin haltuun. Nautin hiljaisuudesta ja omista päänsisäisistä seikkailuista. Nautin upeista lampimaisemista, auringonpaisteen pilkahduksista märkien puunoksien välistä, vihreästä metsästä ja raikkaasta ilmasta. Oli niin upea keli, ihan mun lempparisyyskeli. Mä nautin, mä niiiin nautin! Välillä juoksin pitkiäkin pätkiä ihan omissa oloissani ja välillä taas kuljin pienissä porukoissa. Aika paljon tuli selkiä vastaan. Kevyt alkuvauhti ja pitkänmatkan kestävyys näkyivät tällä kertaa, kun osasin niin fiksusti jakaa omat voimavarani! Loppua kohden jopa pystyin mukavasti nostamaan vauhtia ja olin niin onnellinen, koska sellainen ei ole yhtään tyypillistä minulle! ;)

Kelta-harmaat kengät, eikö olekin? ;)

Lopulta maali alkoi lähestyä ja tulin ihanaan alamäkeen viimeiset sadat metrit ja reippaalla askeleella ylitin maaliviivan hyvävoimaisena ajassa 5.50! Oli niin ihana reissu ja juoksu, ja olen niin kiitollinen mun jaloista ja kropasta, kun ne sallivat mulle nämä huvit! Reitti oli paikoitellen todella mutainen ja märkä, mutta se on mielestäni osa polkujuoksun hienoutta. Pitää tottua siihen, että kengät kastuvat jo ensimmäisillä kilsoilla ja kura roiskuu poskille asti! Nuuksio Classicin reitti oli muutoinkin tosi kiva, sillä tiepätkiä ei juuri ollut, ja jos metsätietä oli, niin ne olivat tosi lyhyitä rykäisyjä. Mä tykkään, että kun ollaan polkujuoksutapahtumassa, niin sitten juostaan poluilla. Melkeinpä mitä teknisempää, sen parempi mun mielestäni!!

Siikaranta toimi todella hienosti kilpailukeskuksena, sillä tilaa oli yllinkyllin. Suihkusta tuli lämmintä vettä (tämä ei aina ole ollut itsestäänselvyys!), suihkuun ei tarvinnut jonottaa, saunakin oli lämpimänä (ja poreisiinkin olisi päässyt, mutta mulla ei ollut uikkareita) ja keittolounas kisan jälkeen oli erinomainen. Järjestelyt pelasivat todella hyvin! Ainoa, mistä kuulin hieman ihmettelyä, oli se, että juomapisteillä ei ollut kuin vettä kahdella ensimmäisellä pisteellä ja kolmannella oli lisäksi urheilujuomaa. Sipsit, banaanit ja suklaat loistivat possaolollaan... minua tämä ei harmittanut, sillä polkujuoksun idea on kantaa omat eväät mukaan tapahtumaan. Mulla ei ole siis mitään valittamista tapahtumasta, ja varmasti olen myös ensi vuonna mukana!! Sama porukka (ainakin osittain) järjestää myös Helsinki City Trail -tapahtuman, joten ilmoittautukaa mukaan, jos haluatte kokea polkujuoksuhuumaa!

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Mä otan ihan iiisisti tänään!!

Terkuin endorfiinipöllyissä oleva polkujuoksija ;)

Ps. Kertokaa miten teidän viikonloppu meni! Olitko mukana Nuuksio Classicissa? Ulkoilitko jossain muualla vai otitko rennosti? Tuletko mukaan City Trailille? :)

Syksy on parasta (ulkoilu)aikaa

Metsän tuoksu, märät tossut, sateen ropina puiden lehtiä vasten. Raikas ilma ja hyvä olo. Eilen oli paras suunnistussää, minkä voin ikinä keksiä. Metsä on niin parhaimmillaan syksyisin ja vaikka satoi, keli oli niin ihana. Silti harvoin tulee lähdettyä sateella ulos tai ainakin se vähintäänkin vaatii ponnisteluja. Yleensä palkinto on kuitenkin tuulettunut pää ja iloinen mieli. Niin minullakin eilen! Vaikka suunnistus meni alussa poskelleen, en antanut sen lannistaa, vaan keräsin itseni uudelleen ja sain fiiliksen päälle ja onnistumisia. Alun epäonnistumiset pyyhkiytyivät äkkiä pois ja hyvä olo valtasi minut kokonaan. Olisinko saavuttanut eilen niin hyvää oloa, jos olisin töiden jälkeen painunut sohvalle ja jättänyt ulkoilut välistä? En usko.

Syksy on aina niin tervetullut kesän jälkeen. Mä tykkään kesästä, mutta sen loppuminen ei ikinä tunnu pahalta, koska heti perään alkaa syksy, mun lempivuodenaika. Vaikka tänä vuonna kesä olikin viileämpi kuin aikoihin, niin en siltikään laita pahakseni, että syksy alkoi. Mä tykkään sateesta ja raikkaudesta, mutta eniten toki tykkään niistä kauniista syyspäivistä, jolloin aurinko paistaa ja ruskan lehdet värjäävät maiseman. Tykkään, kun illat pimenevät ja voi sytyttää kynttilöitä ja tunnelmoida elämää pysähtyen siihen. Aion tänä vuonna nauttia tästä lyhyestä, mutta sitäkin hurmaavammasta vuodenajasta täysillä. En odota marraskuun pilkkopimeitä päiviä enkä ensimmäisiä räntäsateita, mutta en anna niiden masentaakaan. Nyt nautin viimeisistä suunnistuskuukausista, pitkistä ulkoiluista, kynttilämerestä ja ihanista keitto- ja pataruuista. Ne maistuvat kesän jälkeen!

Bataatti-linssikeitto maistuu taas syksyllä ;)

Aina sanotaan, että syksy on lenkkeilijän parasta aikaa. Ja en voisi olla enempää samaa mieltä. Ulkoilma on yleensä todella raikas, eikä ole liian kuuma eikä kylmä. Juoksu rullaa kuin itsestään, kun happi kulkee ja on hyvä fiilis! Kannattaa nauttia nyt näistä keleistä, kun ne ovat vielä ihanteelliset. Kohta räntäkausi tai pakkaset alkavat, joten silloin vasta joutuukin yleensä tekemään töitä mielen kanssa, että sinne ulos asti pääsee. Nyt niitä kamppailuja ei joudu tekemään, vaan minä ainakin tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan ulkoilla näin vehreässä ja raikkaassa maassa.

Kaunis syysaamu Kolilla 11 kuukautta sitten.

Olen mennyt joitain aamuja pyörällä töihin. Aamut ovat kovin kauniita nyt, kun päivä vasta alkaa heräillä työmatka-aikaan. Olenkin päättänyt voittaa itseni eräässä kauan pohtimassa asiassa. Aion kokeilla aamulenkkeilyä. Vien pyyhkeen työpaikan pukuhuoneeseen ja joku kaunis päivä mä hölkkään töihin. Nautin kauniista aamusta ja auringonnoususta ajan kanssa. Olen haastanut itseni ja aamupöhnäni siihen, että syyskuussa aion juosta ainakin kerran töihin aamulla. Minkä haasteen sä aiot heittää itsellesi syyskuulle? :) Joskus on hyvä poistua mukavuusalueelta, sillä se voi avata uusia ovia tai avartaa ajattelutapaa.

Mikä onni onkaan, että ylihuomenna on maraton, joka juostaa upeassa Nuuksion kansallispuistoissa. Suuri osa poluista on mulle tuttuja kimppalenkeiltä, omilta treenilenkeiltä tai ulkoiluista. Mä aion todellakin nauttia jokaisesta metristä, jonka kuljen lauantaina. Harvoin mulla on näin rentoa olo ennen juoksutapahtumaa. Nyt ei jännitä ollenkaan. Mä olen päättänyt mennä Nuuksioon vain ja ainoastaan nauttimaan juoksujuhlasta. Mun viidennestä maratonista. Kuinka kiitollinen olenkaan, että mä saan juosta, ettei keho laita vastaan ja että olen kasvattanut itselleni kunnon, jolla voin juosta kuutisen tuntia metsässä.

Tykkäättekö te syksystä? Liikutteko mieluiten syksyllä ulkona vai sisällä? Mikä on sun lempparivuodenaika? :) Entäs minkä haasteen heität itsellesi syyskuulle? Lähteekö joku muu kokelemaan aamulenkkeilyä? ;)